Sisäpihalle asti seuraani tunkeva lääppijä ahdistaa vielä arkenakin

kaupunki-kallio-katuhäirintä-ahdistelu-lääppijä

Tänä kesänä olen joutunut kohtaamaan valitettavan monta lääppijää. He ovat henkilöitä, jotka rikkovat minun koskemattomuuttani tai tekevät seksuaalista häirintää minua kohtaan.

Eräänä iltana kävelin avopuolisoni kanssa kotiini ja huomasin, että kukaan ei pysähtynyt autolla huutelemaan perääni tai laittanut kättään olkapäälleni väkisin. Yksin kävellessäni tämä toistuu usein.

Lähes aina lääppijä iskee yöllä, kun olen kävelemässä vaikkapa anniskeluravintolasta kotia kohti. Milloin se on sisäpihalle asti seuraani tunkemista tai bussissa keskustelun aloittamista, vaikka korvassani on nappikuulokkeet.

Joka tapauksessa lääppijät ahdistaa arkenakin. Mietin jo valmiiksi, miten voisin ensi viikonloppuna päästä kotiin turvallisesti. Taksilla kulkeminen toki helpottaa tilannetta, mutta ei se ongelmaa ratkaise.

Kyseessä ei ole se, etteivätkö nämä lääppijät pystyisi jotenkin hallitsemaan itseään, vaan se, etteivät he halua. Jokainen ahdisteleva persereikä tekee itse sen päätöksen, että huutaa kadulla toiselle, että lähde panemaan.

Lääppijä on aina itse vastuussa teoistaan, enkä minä aio maksaa taksista siksi, että joku ääliö ei ymmärrä olla koskematta minuun ilman suostumustani. Monta baari-iltaani on mennyt pilalle juuri tämän takia.

Usein huomautettuani lääppimisestä, nämä henkilöt eivät edes ymmärrä tehneensä jotain väärin. Vastaukseksi saan joko silmien pyörittelyä tai huorittelua, että ota nyt se hiekka pois pillusta, mähän vaan halasin sua.

 

Kuvalähde.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *