Orgasmin saannin vaikeudesta

On hyvin harvinaista, että orgasmin saamattomuus johtuisi fysiologisista seikoista, mutta sekään ei ole mahdotonta. Kuitenkin useimmissa tapauksissa este löytyy pään sisältä, eikä ruumiinrakenteesta. Tästä lähtökohdasta kehoittaisin kaikkia lähtemään, sillä orgasmin voi saada lähes jokainen.

1. Kello tikittää
Orgasmin voi saada viidessä minuutissa, mutta useimmiten siihen kuluu enemmän aikaa. Minulle kolahtaa lähes aina tunnin kestoisen käsipelin aikana, että no nyt tolla on varmaan tosi pitkästyttävää. Silloin muodostuu este päähän ja orgasmi jää saamatta. Kun olen asiaa tiedustellut, ei kukaan ole ainakaan kehdannut sanoa, että olisi tylsää. Päättelen siis, että monet tykkäävät katsella voihkivaa ja nauttivaa ihmistä pidempiäkin aikoja.

2. Turhaa työtä
Halun huippua ei voi ennustaa etukäteen, joten tämäkin ajatus seikkailee päässäni välillä petipuuhissa. Toinen yrittää loputtomiin, olette molemmat aivan puhki ja siltikään orgasmi ei tule. Suorituskeskeisessä kulttuurissa kasvaneena, tulee nopeasti ajatus turhaan tehdystä työstä. Tämä on väärä lähestymistapa, sillä matkastakin tulee nauttia, vaikka lopulta jäisikin tyhjin käsin. Orgasmi on ihana kokemus, mutta aina ei voi voittaa.

3. Yksin kahdestaan
Saan sen poikkeuksetta yksin ollessani. Kahdestaan jonkun kanssa homma ei olekaan enää niin simppeliä. Silloin tulee mukaan kokonainen toinen ihminen, hänen ajatukset ja liikkeet. Yhteispelaaminen on tärkeää, mutta olet silti pääasiassa itse vastuussa orgasmistasi. Keskustele kumppanisi kanssa, mikä sytyttää sinua ja miten toivot hänen auttavan sinua reunan yli siirtymisessä.

4. Unohda yhdyntä
Yhdynnässä saatu orgasmi on työläs saavuttaa ja enemmän myytin kaltainen tapahtuma. Liian monet antavat järkyttävän painoarvon sille muutaman minuutin työntymiselle vaginaan, jossa pitäisi ehtiä saada tajunnanräjäyttävä orgasmi. Klitoris on kaiken keskus, silloin kun halutaan saada aikaan lopullinen nautinnon maali.

5. Käytä leluja
Käsipelaaminen on kivaa, mutta aikaa vievää. Jos et koskaan saa orgasmia toisen kosketuksesta, niin ota käyttöön suosiolla vibraattori. Jos sinulla ei ole lukkoja, jotka estävät orgasmin saamisen toisen ihmisen kanssa, niin apuvälineillä se onnistuu varmasti. Runkkaa itsesi loppuun, samalla kun toinen katselee vierestä. Tapoja on monia, mutta vain sinä voit tietää, miten saavutat orgasmisi.

Kommentit
  1. 1

    Hanna sanoo

    ”Yhdynnässä saatu orgasmi on työläs saavuttaa ja enemmän myytin kaltainen tapahtuma. [•••] Klitoris on kaiken keskus, silloin kun halutaan saada aikaan lopullinen nautinnon maali.”

    Voi mikä paikkaansapitämätön yleistys! Itselleni parhaat ja ”helpoimmat” orgasmit tulevat numenomaan yhdynnässä, löydettyäni G-pisteeni ja unohdettuani klitorismyytin.

    Tantra on myös hyvä tie syvemmän nautinnon ja parempien orgasmien löytämiseen.

  2. 2

    Liivitissi sanoo

    Komppaan edellistä siinä, että klitorismyytti kannattaa unohtaa. Monelle klitta toimii, mutta toiselle taas toimii g-pisteen kiusaaminen ja kolmas saa helpoiten peppuseksissä. Neljäs taas saa miten milloinkin, riippuen taivaankappaleiden asennoista (tai kumppan(e)ista).

    Sen sijaan runkkaamista, itsensäkoskettelua ja kaikesta ihanasta jaetusta himosta ja hellyydestä rennosti nauttimista, ilman orgasmipakkoa suosittelen lämpimästi. Musta tuli sarjatulittaja pian sen jälkeen, kun tajusin, että ei se orkku, vaan se vuorovaikutus. Usein saan paljon orgasmeja, joskus en yhtään, eikä niiden määrä kerro siitä, oliko seksi hyvää vai ei. Luottamus on kuitenkin mulle sekä orkun, että hyvän seksin edellytys.

  3. 3

    V sanoo

    Naisen oegasmihan on täysin mentaalinen. On paljon oleellisempaa mitä mies puhuu naiselle seksin aikana kuin se että millaisia fyysisiä temppuja hän tekee. Orgasmin voi saada yhdynnässä mutta myös ilman mitään koskettelua. Itse olen vain puheella antanut naiselle orgasmeja ilman koskettelua käyttäen hypnoosi ynms tekniikoita ja ”tuhmien” puhumista. Naisille varmasti harmi että kukaan ei tunne ymmärtävän tätä asiaa edes tällä syvyydellä. Itselleni te on tietysti hienoa kun niin helposti olen paras rakastaja jota naisella on ollut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *