Lesboille suunnatut bileet

Kuva: Saara Pirhonen

Helsingin sateenkaareva klubiskene on pitänyt matalaa profiilia pitkään. Tänä perjantaina on onneksi luvassa jotain piristystä kentällä, sillä Dyke Hard järjestetään yökerho Remixissä Iso Roobertinkadulla. Dyke Hard on lesbo- ja queernaisille suunnattu klubi, mutta kaikki sateenkaaren alla tanssivat ovat tervetulleita.

”Dyke Hard imitoi Berliinin lesboskenen underground-bileitä ja musiikki on sen mukaista. Kun aikoinaan perustimme klubin, ajattelimme, että täydellinen paikka sille olisi Iso-Roban Rose Gardenin sokkeloisissa ja luolamaisissa tiloissa. Voitte kuvitella yllätyksemme kun vierailimme Remix Nightclubin tiloissa ja saimme selville, että sen alakerta on vanha Rose Gardenin tila”, klubin perustaja Jasmin Gröhn kertoo.

Ug-bileitä lesboille ei taidakaan kukaan muu Suomessa järjestää, joten klubi on ehdottomasti tsekattava tänä perjantaina. Naistenbileissä on jo ravattu sen verran monta vuotta, että ainakin minä haluan nähdä jotain uutta ja rouheampaa.

Mitä sana Dyke sitten tarkoittaa? Gröhn kuvailee sitä näin: ”Dyke on entinen haukkumasana lesbolle. Siitä on kuitenkin tullut queer ja fag-sanojen lailla osa kulttuuria ja positiivista identifikoitumista. Dyke kuvaa maskuliinista lesboa ja siihen liittyvää kulttuuria.”

Dyke Hard / perjantaina 25. syyskuuta / Iso Roobertinkatu 10 / Liput 10 e

Kommentit
  1. 1

    anonyymi sanoo

    Hei Melissa. Kirjoitukseni ei liity mitenkään tähän blogijuttuun, mutta kirjoitan silti.
    Olen 21v. nainen. Olen ollut parisuhteessa elämästäni viimeiset 7 vuotta, 2 lyhyempää ja nyt viimeisin suhde on kestänyt 5v.
    En tiedä olenko koskaan saanut orgasmia. Olen monesta paikkaa lukenut, että sen tietää kyllä. Yhdynnästä sitä en ole etenkään saanut. Minulla on vibra jota käyttäessä tuntuu hyvältä, mutta sitä iloa ei kestä kuin ehkä 30sec. Sitten tuntuu hetken hyvältä ja tulee tarve lopettaa heti. En tiedä onko se orgasmi, mutta ei se minussa hirveästi mitään aiheuta. Haluaisin että kirjoittaisit orgasmista, olet loistava kirjoittaja ja tiedät asioista paljon. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *