Karvan kasvattamisen kauneus

Halloween! Bileet! Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus juhlia muutamatkin kemut läpi. Juhlamekko on ostettu ja tukka värjätty. Olen vahannut kasvoni naamioilla ja valinnut toisiinsa sopivat alusvaatteet, jos vaikka kävisi flaksi.

Olen antanut kainalokarvojeni kasvaa kesäkauden päätyttyä villinä ja vapaana monta kuukautta, eikä niitä ole sen pahemmin kukaan kommentoinut. Nyt kuitenkin olen vaikean valinnan edessä, kun hihaton mekko tuijottaa minua vaatekaapista.

Haluaisin antaa lähes kaikkien karvojeni elää omaa elämäänsä, mutta pelkään muiden reaktiota. Voinko näyttää kauniilta ja edustavalta kainaloiden rehottaessa? Nopea ratkaisu asiaan olisi bolero eli hihahärpäke, jolloin kainalot peittyisivät.

Toisaalta, mitäs helvetin väliä sillä on, mitä muut ajattelevat! Jos eivät ennen ole karvaista naista nähneet, niin aika mennä itseensä. Jos taas ällöttää liikaa niin sittenkin voi tutkiskella omaa sisintään, että miksi toisen ihmisen asiat liikuttavat niin paljon.

Kokeilen ainakin tämän illan olla mekossa ja karvoissa, katsoo sitten päädynkö huomenna eri ratkaisuun. Fuck patriarkka! Eiköhän naisten vartaloiden kontrolloinnin aika ole ohi. Raportoin ainakin Twitterissä, jos joku määliö ottaa asiakseen kommentoida karvoitustani.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *