Elätkö sinäkin kinkykaapissa?

Helsinki Shibari Festival

Vieraskirjoittaja: Ceci Ferox

Palasin hiljattain pohtimaan yhteiskunnan heteronormatiivisuutta, ja löysin ajattelutavasta aivan uusia sävyjä. Vatsanpohjassa kytenyt fiilis alkoi saada käsitteitä, muotoa ja analyysiä ympärilleen. Silmäni aukesivat vaniljanormatiivisuudelle*.

Ihmisten seksuaalista identiteettiä käsiteltäessä kiinnitetään huomiota lähinnä halun kohteen sukupuoleen. Erilaisista seksuaalisista ilmaisumuodoista joko vaietaan tabuina tai ne jopa patologisoidaan. Isketään ekshibitionistille ällöttävän itsensäpaljastajan leima otsaan tai selitetään masokismi itsetuhoisuutena.

Tämä ei toki ole ihme, poistuivathan fetissit ja transvestismi sairausluokituksesta vasta muutama vuosi sitten. Nykyinen asenneilmapiiri tuo mieleen sen muutoksen, jonka läpi homous on kulkenut. Homoseksuaalisuuskin oli sairaus Suomessa vuoteen 1981 saakka.

Kulttuurimme on rakentunut niin, että kuten heterouskin, on vaniljaseksi normi, oletus, juhlittua ja odotettua. Rakkaus, läheisyys ja hellyys nähdään ”oikeana” seksinä, kun valtadynamiikan, kivun tai häpeän ei koeta voivan luoda samanlaista intimiteettiä ja yhteyttä ihmisten välille. Kinkyn tila toimia sosiaalisesti ja kulttuurisesti avoimena omasta identiteetistään on rajattu. Kaapista ulos tuleminen on vaikeaa.

Entisaikojen homot etsivät kivien alta tiloja, joissa voi olla oma itsensä. Nämä tilat olivat salaisia ja pyörivät paljon seksin ympärillä – sisäpiirin tiedossa olevia puistoja, suusta suuhun kuultuja kutsuja bileisiin. Tilanne on pitkään ollut sama kinky-yhteisöissä ympäri maailman. Lähivuosina on kuitenkin suomessakin syntynyt tiloja sosiaaliselle kanssakäymiselle, oppimiselle ja keskusteluille.

Avoimuus asettaa kinky-elämäntyylit ja -identiteetit myös alttiiksi uudenlaiselle, henkilökohtaiselle kritisoinnille ja jeesustelulle. Oikeuksien eteen taistelu ja julkisemmat tilat luovat turvattomuutta yhteisön jäsenille, mutta ilman avoimuutta asiat eivät etene. Milloinkohan alamme nähdä kinkyyden osana ihmisen identiteettiä, eikä suljettujen makuuhuoneen ovien taakse vaiettavana perversiona?

*Kinkypiireissä kutsumme vaniljoiksi henkilöitä, jotka eivät harrasta BDSM:ää tai ole muuten kinkyjä.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Siinä vaiheessa kun havaitsee kinkystä tulleen elämäntavan, tulee kieltämättä halu astua kaapista. Olisi vapauttavaa, kun niin monia menoja, ihmisiä ja aktiviteetteja ei tarvitsisi salailla tai kaunistella. Kuitenkin, kinkykaappi tuntuu vaikeammalta asialta kuin homojen vastaava. Itseltäni on läheinen ihminen kysynyt, että miksi kerrot tuollaista. Mitä siihen voi vastata? Aiheesta voisi kirjoittaa kirjan tai sitten vaieta.

    whiphunt.blogspot.fi

  2. 2

    H sanoo

    Kinkyily tai vanilja on ainakin mun maailmassa asioita, joista en monen ihmisen kanssa keskustelisi. Homous on enemmän julkinen asia, koska se ei liity vain siihen kenen kanssa haluaa harrastaa seksiä vaan myös siihen millaisessa parisuhteessa on. Olen siis sikäli konservatiivinen etten keskustele seksistä ihmisten kanssa juurikaan enkä siten ihmisten mieltymyksistäkään. En kuitenkaan paheksu sitä millaista seksiä aikuiset haluavat keskenään harrastaa vaan sitä, että keille kaikille siitä halutaan kertoa kysymättä.

  3. 3

    Sake76 sanoo

    Kinky on kulttuuria ja homous on biologiaa. Kinky on joukko alakulttuureita ja alakulttuurien määrittämiä lokeroita joilla on nimi ja säännöt. Vanilja-seksi taas on jotakin, jolla kinkyt kutsuvat kinkylokeroista vapaata valtakulttuurin väljästi määrittämää tapaa harrastaa seksiä. Mielestäni juuri kinkyksi ja jonkin kinkykulttuurin osa-alueen harrastajaksi julistautuminen on ennemmin kaappiin kuin sieltä pois astumista.

  4. 4

    sanoo

    Näen hyvin vahvasti, että myös pervous on biologiaa ja samalla tavalla seksuaali-identiteettikysymys kuin homous. En minä valitse, että harrastanpa nyt tätä pervokulttuuria, vaan kyllä se on identiteetti – tämä minä olen.

    Itse en elele kovin syvällä kaapissa pervouteni kanssa. Siitä tietävät lähes kaikki ystäväni sekä perheeni, osa kollegoistani myös. Olisi ahdistavaa, jos ei saisi olla lähimmilleen sitä, mitä on. On vapauttavaa, kun voi esim. äidille sanoa, että mä lähden nyt pervojuhliin. Ei minun tarvitse kertoa, että mitä siellä juhlissa tapahtuu tai puhua seksistä, mutta saan ilmaista identiteettini kertomalla, millaisiin juhliin suuntaan.

    //blondi

    http://molinay.blogspot.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *