Ihana nörttipuoliso voisi seurata kaikkea mitä teet puhelimellasi

Nainen peittämässä kasvojaan

Internet ja tietokoneet ovat valtavan suuri osa elämäämme. Me emme hallitse sitä, mitä tietojälkiä jätämme tietotekniikan käytön yhteydessä esimerkiksi mainosverkostojen seurantaohjelmille tai valtiolliselle massavalvonnalle.

Paljon arkisempi uhkakuva on kuitenkin kontrolliin pyrkivä, henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen puoliso. Siksi on hyvä muistuttaa ihmisiä siitä, että ei todellakaan ole hyväksyttävää, että puoliso vaatii pääsyä yksityisviesteihisi tai sähköpostiisi, asentaa seurantasoftan kännykkään tai tietää sinun salasanasi mihinkään palveluun.

Kumppanin ei tarvitse tietää puhelimesi näyttölukituskoodia, eikä varsinkaan saada tallentaa omaa sormenjälkeään iPhoneesi. Nämä esimerkit ovat järkyttävää vallan väärinkäyttöä. Sellainen ihminen, joka tekee näin, haluaa kontrolloida sinua ja silloin hälytyskellojen on aika soida.

Olen itse sen verran kädetön tietokoneiden kanssa, etten tiedä miten otan käyttöön läppärin levysalauksen, tai pystytän shelli-palvelimen IRCiä varten. Tor-selaimen tai VPN-yhteyden osaan laittaa päälle, mutta niissäkin on monia minulle epäselviä tekijöitä.

Onnekseni olen ympäröinyt itseni it-alan osaajilla koko nuoren aikuisikäni. En täysin ymmärrä edellämainittuja asioita, mutta olen hyvin tietoinen monista riskeistä mitä niihin liittyy. Tietoturva on joko umpitylsää tai ahdistavaa, kun sitä ajattelee liikaa, mutta valitettavasti jokaisen pakko pohtia sitä nykypäivänä.

Kauhuskenaarioiden maalailu on perseestä, mutta silti toivoisin, että pysähtyisit hetkeksi ajattelemaan tietokoneen ja puhelimen käyttöäsi. Jos olet klassisessa “en mä osaa, nörttini hoitaa nämä hommat”, haluan, että olet hereillä sen suhteen miten pieleen asiat voivat pahimmillaan mennä.

Kyllä, it-asiansa osaava ihminen voi todennäköisesti tarkistaa millä sivuilla olet vieraillut selaimella, tällaisen salliva asenne voi jopa olla osa hänen ammattiansa. Hän voi myös tietää kuinka kauan olet ollut milläkin sivustoilla tai jopa laittaa päälle kameran ilman varoitusvaloa. Tällainen ihminen osaa asentaa puhelimeesi sovelluksen, jolla hän pystyy tarkkailemaan missä liikut ja kenen kanssa, jos puhelimen mikki otetaan mukaan käyttöön.

jotain nörttisälää

Tosin, tämä on toistaiseksi vaikeampaa tehdä huomaamatta Applen puhelimilla. Siksi en aina ylläty, että jotkut nörtit eivät pidä siitä, että heidän kumppaneillaan on käytössään omenatuotteita. Niissä on myös käyttäjätietojen salaus päällä, mutta silläkään ei ole väliä, jos toinen osapuoli tietää edes osan salasanoistasi.

Tietysti kaikista ihmisryhmistä löytyy joitakin kappaleita omistushaluisia sekopäitä. Epäsymmetristä teknologista osaamista kuitenkin saatetaan joskus käyttää sinua vastaan parisuhteessa. Jos epäilet, että sinuun kohdistuu tällaista henkistä väkivaltaa, kannattaa hakea apua, esimerkiksi Naisten Linjalta.

Kuva: Rafa Garcés