Nainen ei saa seksiä aina kun haluaa

Viettäessäni villiä sinkkuelämää olen huomannut, että väittämä naisten ainaisesta saannista ei pidä paikkaansa. Miesasiamiehet ja laasaslaiset tekevät kaikkensa, jotta tämä legenda eläisi pitkään. Tietysti, jos kelpuuttaa seksikumppanikseen ihan kenet tahansa kaduntallaajan, tilanne saattaa olla toinen.

Minä olen kiinnostunut ajattelevista ihmisistä, sellaisista joiden kanssa on jotain keskusteltavaa. En ole ihan aina ajatellut näin vaan tämä on kehittynyt vasta vuosien varrella. Myönnän, että minusta on tullut vaativampi. En ole etsimässä mitään elämänkumppania, mutta vaadin silti satunnaiseltakin seksiseuralta aivoja.

Joko minun kuuluisa markkina-arvoni on laskenut huikeasti yhdessä vuodessa tai sitten asia on tosiaan niin, että kysymällä ei aina saa seksiä. Minä olen hyvin suora sen suhteen, kun haluan panna. En jää jahkailemaan kolmansille treffeille, vaan teen vaadittavat peliliikkeet hyvissä ajoin.

Olen saanut useammat pakit viime aikoina seksiehdottelusta ja se kuluttaa rautaista itsetuntoani. Olen elänyt itsekin pitkään siinä vahvassa käsityksessä, että naisoletettu saa aina kun vain kehtaa pyytää. Näin ei kuitenkaan empiirisen havainnointini mukaan ole.

Minun kohdalleni on sattunut jopa sellaisia miehiä, joista seksiä haluava nainen on pelottava. En minä sellaisia miehiä haluakaan panna, joiden mielestä seksuaalisuuttaan avoimesti harjoittava nainen on jotenkin kauhea asia. Sitten mennäänkin jo hyvin syvälle feministisiin vesiin.

Onhan se nimittäin huomattu, että seksistä puhuva ja pitävä nainen on outo ja kiinnostava asia. Minua on haastateltu jokaiseen suomalaiseen valtamediaan ja pyydetty puhumaan aamutelkkariin orgioista. Ainoa meriittini on tämä blogi, joka käsittelee seksiä ja seksuaalisuutta minun näkökulmastani.

Jatkan kuitenkin satunnaisen seksiseuran etsintää optimistisin silmin. Pistän Tinderin tulille ja puhun uusille ihmisille kotibileissä. En nimittäin halua, että tästä tulee surullinen sinkkublogi laululyriikoineen ja mietelauseineen. Haluan jatkaa seksin ilosanoman jakamista, omasta väliaikaisesta puutostilastani huolimatta.

Yksiavioiset, yrittäkää nyt edes

Täytyy myöntää, että hihkaisin hieman ilosta kun Ashley Madison -deittipalvelun käyttäjätiedot vuodettiin nettiin. Vaikka kyse on pahasta ja laittomasta tietomurrosta, en voi silti vahingonilolleni mitään, että nuo säälittävät pettäjärunkkarit joutuvat vastuuseen teoistaan.

Olen jo vuosia harjoittanut suhteissani täyttä avoimuutta kaiken suhteen, kertonut panoreissuistani, uusista kumppaneistani ja niin edelleen. Ashley Madisonista vuodettiin 32 miljoonan käyttäjän tiedot, joten ihan vähemmistössä nyt ei taideta kuitenkaan liikkua.

Ihmiset pakottavat itsensä ja puolisonsa raivomonogamisteiksi ja vannovat ikuista uskollisuutta alttarilla. Apua, miten lapsellista disneypelleilyä. En ole tavannut yhtäkään henkilöä, jolle täysin ehdoton yksiavioinen suhde sopisi tai ainakaan niin, että molemmat osapuolet sitä haluaisivat.

Jos on tarpeeksi kypsä, että voi harrastaa seksiä, on myös niin aikuinen että pystyy kertomaan kumppanilleen, että haluaa nussia muitakin. Minua nyppii pettäminen, enkä hyväksy sitä missään tilanteessa. Jos ei osaa puhua tunteistaan parisuhteessa, niin parempi sitten olla sinkkuna.

Pettäminen on lapsellista ja surullista käytöstä. Sen harjoittajat voivat mennä syvälle itseensä. Olet rikkinäinen ihmispaska, jos petät sinulle rakkaimman ihmisen luottamuksen. Yritän ymmärtää, että jotkut haluavat elää yksiavioisissa suhteissa ja se on ihan ok, mutta älä kuseta itseäsi olemalla mono jos et sitä todellisuudessa ole.

Keskustelu on parasta esileikkiä

Olen huomannut tämän kesäheilakauden aikana, että olen varsin vaativa kenen kanssa haluan sänkyyn hypätä. Mielestäni toisen täytyy pystyä mielenkiintoiseen keskusteluun, ennen kuin vaatteet lähtevät pois. Mieluiten myös seksin jälkeen on kiva, että on jotain sanottavaa.

Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta aina ei kaikkien tinder-matchien ja baaripanojen kanssa löydy sitä yhteistä säveltä. Siinä vaiheessa kun huomaa, että toisen kanssa ei ole mitään yhteistä juteltavaa, on vaikea juosta karkuun. Tuopin ajan kitkuttelu voi tuntua tuntikausilta.

Joskus tilanne on sellainen, että haluaa vaan panna panemisen ilosta, mutta tänä kesänä olen ottanut tavoitteekseni harrastaa enemmän laadukasta seksiä. Siihen kuuluu mielestäni olennaisena osana kommunikaatio. Etenkin ennen seksiä minulle on tärkeää, että kemiat kohtaavat.

Jos käy niin, että onnistun keskustelemaan uuden tuttavuuden kanssa kokonaisen illan kiinnostavista aiheista olen todennäköisesti jo aivan märkä siinä vaiheessa. Odotan vain, että toinen koskettaisi minua ja päästäisiin itse asiaan.

Seksin harrastaminen on tylsää, jos toisen kanssa ei ole mitään yhteistä. Disneytarinoiden parissa kasvaneena uskon, että lyhyissäkin suhteissa taivas voi olla täynnä ilotulitusta ja yksisarviset laukata kohti aamuaurinkoa, samalla kun katselen toista silmiin hullaantuneena.

Riippumatta suhteen pituudesta keskustelu ennen seksiä, sen aikana ja sen jälkeen on tärkeää. En voisi kuvitellakaan panemista ilman, että kerron toiselle mistä pidän ja vastavuoroisesti tiedustelen toisen mieltymyksiä.

En ymmärrä, miksi kukaan edes harrastaisi yhden yön juttuja, jos niiden tarkoitus ei ole nauttia. Vaikka toista ei tapaisi enää koskaan, se ei maksa mitään, että kertoo toiselle mistä tykkää. Tietenkin se on joillekin helvetin pelottavaa avautua tuntemattomalle ihmiselle omista haluistaan ja toiveistaan.