Oliko militanttihameeni nokkela vitsi?
Yhdestoista Trumpin jälkeinen päivä. Kuljen Helsingissä Aleksanterinkadulla näyteikkunan ohi ja näen tämän.
Pysähdyn kuin naulittuna. Muistan päivällä lukemani uutiset:
”Taistelut Itä-Ukrainan tulitaukolinjalla leimahtivat jälleen maanantaina ja tiistaina. Yhteenotoissa kuoli ainakin 14 ihmistä.”
”Puolustusministeriö alkaa valmistaa lainsäädäntöä, jonka mukaan armeijan sotilasvirkoihin ja maanpuolustuskorkeakoulun upseerikoulutukseen voidaan jatkossa valita vain Suomen kansalaisia.”
”Donald Trumpin maahantulokiellot ruokkivat terrorismia.”
”Puolustusministeriö alkaa lainsäädännöllä taistella niin sanottuja vihreitä miehiä vastaan.”
Sodasta ja sen uhkasta viestiviä uutisia voisi toistaa vielä vaikka kuinka monta. Pyyhin tästä tekstistäkin jo kaksi pois, jotten enempää masentaisi lukijaa. Siirryn siis takaisin näyteikkunaan. Ruotsalainen vaatejätti tarjoaa miehelle vihreää vaatekertaa, joka ei oleellisesti eroa vaatteista, joissa juuri viikonloppuna näin asepalvelusta suorittavan poikani.
Emme todellakaan pukeudu ollaksemme muodikkaita. Muoti vain peilaa omaa aikaansa nopeammin ja tarkemmin kuin jaksaisi uskoa. Siitä kertoo osuvasti myös tänään Helsingin Sanomissa julkaistu toimittaja Arja Kivipellon juttu Herrasmies piti pinkistä ja paljasti säärensä. Vuosisatojen aikana mm. ylellisyysasetukset ovat määritellet, miten kukin on saanut pukeutua.
En ole koskaan pitänyt maastopukujen camouflage-kuviosta, joka aika ajoin nousee sesongin hitiksi. Minusta se on aina ollut militantti ja siksi tympeä. Kymmenen vuotta sitten lankesin ostamaan kevyen silkkisifonkisen camouflage-hameen. Mielestäni sen keveys teki pilkkaa maastopuvusta. Kuvittelin olevani nokkela, kun entisellä varuskuntasaarella Kuuskajaskarissa työpaikan vetäytymispäivässä en suostunut pukeutumaan armeijan maastopukuun vaan pidin hameeni.
Enää en ehkä ostaisi sitä. Toden ja pilkan ero on tässäkin tapauksessa hiuksenhieno.
