Nasty / One slightly fantastic woman

 

fullsizerender-5
One sligthly fantastic woman Roomassa muutama vuosi sitten.

 

Mikä on toistaiseksi paras t-paitatekstisi? Omalla kohdallani valinta on helppo. Ykkössijan jakaa kaksi paitaa. Toisessa luki One slightly fantastic woman ja toisessa Thirtysomething. Ensimmäisen sain pikkuveljeltä tuliaisena, kun hän palasi ensimmäiseltä road trip -matkaltaan USA:sta. Paita on yhä yksi herkimmistä eleistä välillämme. Toinen oli ystävien antama synttärilahja, kun täytin kolmekymmentä. Musta paita valkoisin tekstein oli hieno, sillä tv:ssä oli juuri esitetty samanniminen supersuosittu jenkkisarja.

Nyt minulle kelpaisi USA:n pressavaalien viimeisen ehdokasdebatin tuloksena tänään torstaina maailmaan putkahtanut Nasty Woman -paita. Donald Trump tokaisi Hillary Clintonille, että tämä on nasty woman ja sai aikaan kampanjan, joka kerää t-paidoin rahaa perhesuunnitteluun.

nasty-woman-t-shirt-2-w710-h473il_fullxfull-1017188560_liii

Oman t-paitatekstin painattamista pohdin viimeksi syyskuun puolivälissä, kun mietin mitä pukisin  päälleni Gloria Fashion Show’n kutsuvierasnäytökseen. Kun en löytänyt mitään soveliasta päälle pantavaa, suunnittelin teettäväni I’m beyonde Fashion -paidan.

Teksti-t-paidat ovat juuri päättyneiden kansainvälisten muotiviikkojen mukaan yksi ensi kevään ilmiöistä. Muotihuoneet Diorista lähtien ottavat kantaa ja ilmaisevat mielipiteensä t-paidassa. Trendikkäin tekstien aihe näyttää olevan tasa-arvo, feminismi ja naisen oikeus olla sellainen kuin on.

Ohessa muutama jo ja tuleva klassikko. Omat suosikkini ovat kadonneet, mutta toisesta löysin valokuvan. Kauan eläköön selfiet!

 

1-dior-_dio0447
We should all be feminist! Dior.
4-barragan
Lesbian, Barragán.
3-stella-_ste0674
Thanks girls, Stella McCartney.
anni_sinnemaki2000_1043521a
Aika ihana Anni Sinnemäki linnan juhlissa vuonna 2000. Paidassa Scott Walker.

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *