Mitä jos kohta onkin näytön paikka?

 

 

Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa oli keskiviikkoiltana huikea tunnelma.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun opiskelijoiden vaatetusnäytöksen catwalk oli varmasti yksi Euroopan pisimmistä koskaan, ja kansainvälinen yleisö kuhisi ja pörräsi innokkaasti hengessä mukana. Näytöksen alun viivästyminen melkein tunnilla ei tuntunut haittaavaan lähes tuhatpäistä joukkoa.

Hienoa, että muoti vihdoinkin innostaa ihmisiä! Siitä ei voi kylliksi iloita.

Tapahtumaa seurattiin heti tiiviisti myös somessa, ja juttu jatkui vilkkaana seuraavana aamuna. Nyt puhuttiin jo näytöksen sisällöstä, ja se sai kritiikkiä: liikaa miesten mallistoja, kun iso bisnes syntyy naisten muodista. Muutenkin asujen kaupallisuuden puutetta valitettiin. En itsekään väitä, että olisin nähnyt mitään, mikä olisi herättänyt ostohalun.

Olisiko edes pitänyt? Tapahtuma oli opiskelijanäytös. Suurin osa mukaan kelpuutetuista mallistoista olivat pari vuotta opiskelleiden parikymppisten nuorten iloisia aikaansaannoksia. Mielestäni siinä vaiheessa kokonaisuus ei voi ollakaan hallussa. Kypsymättömyys ja viimeistelemättömyys saavatkin vielä näkyä, sillä parin vuoden opintojen jälkeen nuori on vasta hiljalleen pääsemässä jyvälle siitä, mitä hän on opiskelemassa. Edessä on loppu-uran jatkuva taival erilaisten vaatimusten, tavoitteiden ja toiveiden ristiaallokossa. Onnea vain kaikille näytökseen osallistuneille matkalla aikuisuuteen ja ammattilaisuuteen!

Sen sijaan on opettajien tehtävä miettiä, keiden työt kevätnäytöksessä esitellään – keskitytäänkö kandi- vai maisteritason opiskelijoihin – ja kuinka pitkä ja raskas näytöksestä kannattaa rakentaa. Keskiviikon maratonkatselmus kaipasi ediittoria. Puolen välin jälkeen mallistot alkoivat toistaa samaa. Kokonaisuus vesittyi, kun katsoja alkoi kaivata jotakin muuta.

Suurin osa vaatteista oli todella puettu miesmalleille ja taisipa jossakin alaviitteessä lukea, että miesten mallisto. Se, että asut olisivat sopineet yhtä hyvin naisille, sai minut miettimään vaatteiden sukupuolisidonnaisuutta: sitäkö tässä haluttiin rikkoa?

Näytös16 oli ja meni. Kaapelitehtaalle kannattaa kuitenkin vielä mennä tutustumaan Turbiinisalissa sunnuntai-iltaan saakka avoinna olevaan Tekstiili16-näyttelyyn. Se avaa aivan uuden tavan ymmärtää näytöksessä nähtyä muotia. Vaatetussuunnittelu jännittävimmillään alkaa kuidusta. Tämän päivän koulutettu suunnittelija voi aloittaa työnsä tekstiilimateriaalin ja sen rakenteen työstämisestä ja suunnittelusta.

Vaikka Tekstiili16-näyttely järjestetään nyt ensimmäisen kerran, Aallossa on jo pitkään perehdytty tekstiilisuunnittelun opetuksen kehittämiseen. Tehdyllä työllä on iso merkitys, kun puhutaan nuorten suunnittelijoiden menestyksestä maailmalla. Katsokaa vaikka Festival d’Hyères’ssa palkittujen Anton Vartiaisen ja Hanne Jurmun asujen materiaalien mielikuvituksellista moniulotteisuutta. Vaatteina asut ovat anti-muotia. Kaupallisuus ja käytettävyys ovat kaukana.

Festival d’Hyères on myös opiskelijoiden kilpailu. Kuten Aallon näyttelyssä, sielläkin voittavat ja juhlivat nuoret kokeilijat, joilla on edessään vielä pitkä tie alansa todelliselle huipulle. Se kannattaisi Suomessakin muistaa. Nyt meillä käydään keskustelua, jonka mukaan kisasta tullaan kotiin huippuammattilaisina ja maailman valloitus on vain ajan kysymys. Se herättää vääriä odotuksia.

Samoin on katteetonta hyristä äkillisestä Aasian-markkinoille pääsystä, kun rahoitus, tuotanto, markkinointi, myynti ja muut muotibisneksen rakenteet ovat vielä rempallaan.

Mutta paremmalta näyttää, sillä nyt muodista puhutaan, muotinäytökseen jonotetaan ja suuret yritykset kuten Finnair ja Finavia uskovat markkinoinnissaan muodin vetovoimaan. Siitä on osoituksena hieno Match made in Hel -muotinäytös lentokentän kiitoradalla tiistaina.

Ja tässäpä vasta tuleekin suunnittelijoiden ja koulutuksen näytön paikka: kun kiinnostus herää, lupaukset on lunastettava. Kun rahoittajat innostuvat, on oltava valmis ja kykenevä tekemään tulosta.