Kierrättäminen on joskus vain tekosyy haalia uutta turhaa tavaraa

En ole koskaan pitänyt retrosta. Jäin oikein pohtimaan, mistä johtuu, että 50-, 60-, 70- ja jopa jo 80-luvun muotoilun uudelleen lämmittäminen ei nappaa.

Kesäkotini läheisyydessä on hyvä, iso kirpputori. Kuljeskellessani sen tavaraa notkuvien hyllyjen välissä, ymmärsin syyn.

Sotien jälkeen 1950- ja 60-lukujen Suomessa oli vihdoinkin vuosisatoja jatkuneen puutteen ja köyhyyden jälkeen varaa tuottaa ja ostaa tavaraa. Ja sitähän myös tuotettiin! Design kukoisti. Oli Aalto, Wirkkala, Franck, Still, Sarpaneva, Tapiovaara, Toikka, Aarnio, Rimala, Isola, Nurmesniemet…

He olivat kaikki taitavia muotoilijoita, jotka todella tunsivat kohderyhmänsä ja vielä heidän jälkeläistensäkin maun. Tavaraa suunniteltiin ja tehtiin niin paljon, että sitä riittää yhä. Kuolinpesä toisensa jälkeen on purettu perillisille, jotka ovat roudanneet maljakot, lasit ja kannut jo ainakin kerran kirppiksille, joista ne on ostettu takaisin perheisiin, koska ”tällaisesta me aina lapsena saunan jälkeen juotiin mehua” ja koska ”tällainen oli meillä mummolassakin”.

Retro merkitsee minulle ylenmääräisen kulutuksen ja tavaran haalimisen alkua. Kun juuri kenelläkään ei ollut siihen mennessä ollut mitään, isolla joukolla ihmisiä oli yhtäkkiä ennenkokematon mahdollisuus hankkia ja ostaa. Tehtaat tuottivat designin kultakauden klassikkoja mutta myös paljon muuta, kuten loputtoman määrän rumia maljakoita, kiikkeriä kynttilänjalkoja, liian kapeita juomalaseja, turhia koriste-esineitä, kolpakkoja ja lopulta jopa sen lasisarven, joka pysyy pystyssä messinkisen jalan varassa. Perintönä huusholliini päätynyt epäesine (mitä sillä tehdään?) on täällä jossakin, en heti pysty sanomaan, missä. Joko se on kellarissa, tai ehkä joku osti sen kerran järjestetyllä pihakirppiksellä. En muista.

Nostalgian huurussa retro puree, vaikka kodit ovat täynnä uudempienkin vuosikymmenten tavaraa. Kun retro on vielä korotettu omaksi tyylikseen, tavaran kierrättäminen takaisin kotiin voidaan perustella myös tyylillisesti hyväksyttäväksi.

Kierrätykseen vetoamalla tehdään paljon muutakin yllättävää. Muutama vuosi sitten keksittiin ruveta punomaan kahvipusseista kaikkea ”kivaa”, kuten kasseja, laukkuja ja kattilanalusia. Touhua seuratessa ihmettelin, montako kahvipussikassia yhdellä ihmisellä voi olla, ja minne ne kaikki taas varastoidaan, kun kaikilla kuitenkin jo ennestäänkin oli kasseja. Samoihin aikoihin huovutusbuumi kävi kuumimmillaan. Rohkeimmat kulkivat huopaiset lerppahatut tai hiipat päässään, ja naiset lahjoittivat toisilleen joulumyyjäisistä haalittuja huopakukkia takinkaulusten koristeeksi.

Viimeksi kirpparilla käydessäni törmäsin kaljatölkin aukaisimista punottuun pikkulaukkuun. Jäin ihmettelemään, että joko näitäkin kierrätetään. Eihän siitä ole kuin hetki, kun trash-design oli kova juttu, jolle Habitare-messuilla omistettiin kokonainen iso teemaosasto.

Todennäköisesti ihan hetken kuluttua trash on kirppareilla retron rinnalla kovaa valuuttaa ja haluttua retromuotoilua.

Materiaalien kierrättäminen ja tavaran ostaminen käytettynä ovat järkevää toimintaa. Kesähuvilallamme vain sängyt ja petivaatteet on ostettu uusina, kaikki muu on joko naapurikirpparilta tai sukulaisten ja tuttavien varastoista. Aina kun näen kauniin vanhan viinilasin, ostan sen. Ei tarvitse kesäjuhlilla merkitä laseja tarroilla tai ylimääräisillä killuttimilla, kun kaikki tunnistavat oman erilaisen lasinsa.

Trashia meillä ovat räsymatot. Ihan kokonaan en ole koskaan ymmärtänyt vimmaa tehdä vanhasta väkisin uutta. Jos ja kun kahvipussit tai tölkinavaimet ovat ongelma, se pitää ratkaista muuten kuin täyttämällä kaapit ja kodit jököttävän jäykillä kasseilla ja raapivilla laukuilla, joita kukaan ei loppujen lopuksi halua. Säälin myös pikkutyttöjä, joiden mekot on ommeltu miesten vanhoista paidoista ja koristeltu vanhojen pitsipöytäliinojen kappalein. Vähemmästäkin traumatisoituu.

Siitä messinkijalalla seisovasta lasisarvesta: joku kutsui sitä kaksimielisesti isännän sarveksi, josta isäntä juo oluensa vieraiden tyytyessä kolpakkoon.

P.S. Onnea Retroilu-lehden tekijöille. Lehti näyttää kivalta, ja sen tekeminen oli loistava idea!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *