Keskustelu muodista on Suomessa yhtä hymistelyä
Pienessä maassa, missä kotimarkkinat ovat pienet, keskustelu jää usein yksipuoliseksi. Näin meillä Suomessa on käynyt muun muassa keskustelulle muodista ja vaatetusteollisuudesta.
Meillä ei ole minkäänlaista muodin kritiikkiä. Muotia ei analysoida, eikä sitä haluta arvottaa, sillä alalla kaikki tuntevat toisensa. Kukaan ei halua sanoa pahaa sanaa entisen opiskelukaverin, oppilaan, opettajan tai työtoverin työstä.
Median kriisi on tyhjentänyt muotitoimitukset, eivätkä taloustoimitukset ole vielä koskaan ymmärtäneet, että tekstiili- ja vaatetusteollisuus ovat bisnestä. Silloin tällöin joku taloustoimittajista haastattelee jonkin tekstiiliyrityksen toimaria. Juttu ei pitkälle kanna, sillä toimittaja ei useimmiten tiedä muodin mekanismeista yhtään mitään.
Eikä muuten välttämättä tiedä toimarikaan. Suomessa muodintutkimus mm. yliopistoissa on vasta alkamassa. Monen on yhä vaikea ymmärtää, että tutkimus on eri asia kuin suunnittelu ja muotoilu, ja että muodistakin on olemassa ja siitä voidaan tehdä teoreettista tutkimusta.
Muotikeskustelumme on siis jäänyt hymistelyn tasolle. Kun jokin harvoista muotibrändeistämme julkaisee uuden malliston, tuttu jengi kokoontuu nostamaan samppajalasillisen ja ihastelemaan. Näin silloinkin, kun uusi lanseeraus on tylsä, yllätyksetön tai suorastaan pettymys. Mediassa kerrotaan kohta, ketkä laseja kilistelivät.
Maan eksklusiivisin tavaratalo julkaisee kerran kuussa ohuelle paperille painetun läpyskän, jossa on kuvia halvimmista vaatteista, joita talo tarjoaa. Jo vuosia kuvat ovat olleet keskenään niin samanlaisia, ettei kukaan huomaa, vaikka niitä ei vaihdettaisi ollenkaan. Lehdykän mukaan naisten muodissa kuuminta on jo pitkään ollut pillifarkut, t-paita ja avokkaat -yhdistelmä.
Kaikkien rakastamaa Marimekkoa on viime aikoina arvosteltu ankarastikin muun muassa somessa. Sen uudistunut mitoitus aiheutti pettymyksen vanhoille asiakkaille, jotka yhtäkkiä huomasivat ”kasvaneensa” pari kokonumeroa, tai he eivät mahtuneet uusiin vaatteisiin enää ollenkaan. Marimekon brändinhallinta on toiminut toistaiseksi mallikkaasti. Mitoituksesta tai käyttömukavuudeltaan aivan liian kovasta ja jäykästä puuvillasta ei puhuta. On isänmaallista olla huomaamatta niitä.
Koska aion nyt muuttaa tapani ja jatkossa aktiivisesti harrastaa muodin arvottamista, tuon julki oman ihmetykseni Marimekon bisneslogiikasta:
Voisin hyvinkin valita ylleni jonkin Marimekon näyttävistä mekoista. Haluan kuitenkin säilyttää yksilöllisyyteni. Minusta on kiusallista tervehtiä naista, jolla on täysin samanlainen vaate kuin itselläni. En siis rohkene ostaa kallista mekkoa, jollaista prikulleen myydään kymmenissä kaupoissa ympäri Suomen ja yrityksen ilmoittamien tavoitteiden mukaan kohta myös ympäri maailman.
Tässä tekstissä on pointtinsa.
Me todellakin hymistelemme tuloksia, hypetämme lanseeraustilaisuuksissa, otamme instagram kuvia, saamme lasit skumppaa ja lampsimme loskasäässä kotiin ostamatta ainuttakaan tuotetta. Tässä maassa tuotetaan n.90% muotiin liittyvistä töistä “hyvä-veli” periaatteella ja kaveripiiri on aina ensimmäisenä ehdolla jokaiseen produktioon. Meitä on suppea joukko sisäänpäin kääntyneitä ihmisiä. Myoomia kohtuontelossa. Kun vaihtuvuus on heikkoa, suoraan sanoen olematonta, on melkeimpä mahdotonta tuotteistaa mitään uutta.
Me myös miellämme, että nimike “muoti” kattaa kaiken vaateteollisuuden tarjonnan Ornamon jäsenten huovutetuista hatuista aina Aalto yliopistosta valmistuneiden suunnittelijoiden high end mallistoihin. Siihen väliin mahtuu pitkä kaistale vaateTeollisuutta, massatuotantoa, niitä kiinassa valmistettuja kalliita mekkoja. Kuka tulisi ja erottaisi Monkin vaatteet Maarasesta, kun niitä kuitenkin samoilla lehtien palstoilla positiivisin säkein myydään?
Onko meillä koskaan edes ollut julkaisuja, jotka tuottaisivat kriittistä vertailua vaatteista? Vaatetta ei nähdä sijoituskohteena, sen ominaisuuksista ja istuvuudesta harva on nykypäivänä kiinnostunut, mutta esimerkiksi autoteollisuuden taikka elektroniikan kanssa asia on aivan toisin. Meneppä ostamaan uusi puhelin, tietämättä mitä varusteita se sisältää. Se silti maksaa saman verran kuin Marimekon s/s16 malliston Paulina takki. Uusi kahden vuoden tuttavuutesi, kunnes tulee aika hankkia uusi.
Mediakriisissä poispotkitut muotitoimittajat voisivat yhdessä lanseerata uuden kriittisemmän julkaisun ja hakeutua esimerkiksi Parnasson ja Kanavan rinnalle Otavamedialle. Ei ole 2000-luvulla tuontitavaran taikka sosiaalisen median voittanutta, mutta aina on olemassa se ryhmä, jota oikeasti kiinnostaa ja joidenka mielipiteitä loppupeleissä ammattilaisetkin pelkäävät. Kirjallisuudessa herranpelon luo Hesarin arvosteleva toimittaja Majander, Ylen aamun Nadja Nowak taikka Seppo Puttonen. Ketkä ryhtyisivät muodin vastaaviksi hahmoiksi Suomessa?
No on kyllä tolkkua tässä jutussa! Oikeastaan muodista ei puhuta yhtään mitään! Miksei siitä voisi puhua ihan samalla tavalla kuin muistakin aiheista ja tuoda vielä enemmän ja ennakkoluulottomammin esille nuoria ja erikoisempia nousevia suunnittelijoita, kuten esim Haldin http://haldin.fi/home/!
Aina odotetaan että suunnittelija nousee jotakin kautta esille. Miksei sen voisi nostaa ihan vaan siksi että ne tekee jotain uutta ja erikoista vaikka kyseinen suunnittelija ei vielä olisi ollut missään erityisen paljon esillä? Ihan vaan siks että muotitoimittaja innostuu?!
Mun blogi löytyy muuten täältä: http://jenninuudetvaatteet.vuodatus.net/