Jääräpäisesti karjalanpiirakka!

 

Kun veljeni 70-luvun lopulla pääsi vanhempiemme matkassa Lontooseen, hotellin aamiaisella tuotiin pöytään joka aamu samat sämpylät. Mistä veljeni sen tiesi: hän painoi ensimmäisenä aamuna haarukalla merkin sämpylöiden pohjaan. Merkatut leivät pysyivät korissa koko viikon.

Noihin aikoihin Lontoo ei ollut mikään kulinaristin mekka. Brittiläinen ruoka oli enemmänkin vitsi. Listalla komeilivat fish and chips, puddingit, beef roll ja aika hirvittävä boiled beef with carrots and dumpling! Tarjolla oli keitettyä, harmaata lihaa ja vetisiä keittiövihanneksia, kaikki vailla suolaa ja mausteita. Jos Lontoossa halusi syödä hyvin normituristin budjetilla, oli etsittävä tiensä maahanmuuttajien kaupunginosaan etniseen ravintolaan. Nekään eivät vielä noihin aikoihin olleet trendimestoja.

Toista on nyt. Lontoo on yksi maailman parhaita ruokakaupunkeja. Viime vuosikymmenten aikana kaupungissa on avattu maailmankuuluja huippuravintoloita ja brittikokeista on tullut ruokatrendejä luovia guruja. Kahvilakulttuuri kukoistaa, ja kaduilla on helppo pysähtyä ostamaan nopeasti jotakin syötävää. Viime matkallani heinäkuussa herkuttelin lounaalla Victoria ja Albert museon ravintolassa ja ihmettelin, miten taivaallisen hyvää ruokaa se pystyi tarjoamaan, vaikka väkeä tuli ja meni jatkuvana virtana. Tarjolla ei todellakaan ole enää brittiläistä perinneruokaa, vaan uusi hieno ruokakulttuuri on fuusio maailman keittiöistä.

Miksi me suomalaiset emme ottaisi briteistä oppia? Taisteltuamme italialaisten kanssa EU:n elintarvikeviraston paikasta ja hävittyämme sen Parmalle olemme hakanneet päätämme seinään todistaaksemme kai lähinnä vain itsellemme, että karjalanpiirakka on verraton herkku, viili kansainvälinen mahdollisuus ja saunapalvikinkku elämys, jota on pakko päästä tarjoamaan maailmalle. Maanantaiaamun Hesarissa aiheesta kerrottiin taas näyttävästi etusivulla ja uutis-osion pääjutussa. Huokasin raskaasti juttua lukiessani:  www.hs.fi/kotimaa/a1440299379859

Miksi emme jo uskoisi, että hyvän suomalaisen ruokamaineen ei todellakaan tarvitse perustua monet kerrat vaikeiksi havaittuihin perinneruokiin? Keskitetään voimat mieluummin luontevasti monikulttuurisen, modernin suomalaisen keittiön kehittämiseen. Ymmärretään ajoissa – niin kuin britit jo 40 vuotta sitten – oma parhaamme. Suositaan toki omaa tuotantoa, lähiruokaa ja suomalaisen luonnon antimia, mutta katsotaan tulevaisuuteen ja luodaan uutta.

Siinäkin meillä on paljon tekemistä ennen kuin maine ruokamaana saadaan nousuun. Vaikka Suomessa saakin jo aivan ihanaa fuusioruokaa, sitä ei kuitenkaan saa läheskään niin monesta paikasta kuin pitäisi. Kiersin kesällä puoli Suomea ja sain todella tarpeekseni monen pikkukaupungin ravintolan täysin mielikuvituksettomasta, vailla intoa ja kunnianhimoa kootusta buffet-pöydästä: laimeaa uunilohta, purkkiananasta, säilykekatkarapuja, herneitä ja riisiä salaatissa, kierrepastasalaattia, porkkanaraastetta…

Nyt vain kaikki ruoasta kiinnostuneet tahot pohtimaan, miten parhaat opit ja taidot saadaan leviämään tehokkaasti ja nopeasti koko maahan. Tässä eivät nyt karjalanpiirakka ja jääräpäisyys auta.

 

P.S. Missä saa nykyisin Euroopan parhaat kebabit? Työkaverin mukaan Berliinissä, jossa ei todellakaan tarvitse enää tyytyä makkaraan ja perunasalaattiin.