Ilmainen työ rapauttaa työelämää

Kokenut toimittajakollega kävi ison suomalaisen päivittäismedian työpaikkahaastattelussa. Hän valmistautui hyvin, mietti aiheita, uusia juttutyyppejä ja ajankohtaisia näkökulmia, joilla voisi osaltaan vahvistaa brändin sisältöä.

Valmistautuminen oli aika lailla turhaa, sillä haastattelijaa kiinnosti vain se, osaako kaverini tehdä klikkauksia kerääviä otsikoita ja juttuja. Tärkeää oli myös tietää, että miten hän toimisi, jos klikkauksien määrä ei yltäisikään tavoitteeseen työajan päättyessä.

Se journalististen sisältöjen kehittämisestä.

Ilman aasinsiltaa toiseen mieltäni kaihertavaan työelämäkysymykseen:

Vasta korkeakoulusta valmistunut tuttu nuori sai harjoittelijan paikan arvostetussa organisaatiossa Euroopassa. Korvaus harjoittelijan työstä on noin 700 euroa kuukaudessa, ota tai jätä. Ynnäilin, että nykymaailmassa nuoren on oltava valmis sijoittamaan opintolainojen päälle vielä muutama kymppitonni saadakseen työkokemusta.

Suhtaudun tosi suurella varauksella tähän hiljalleen vahvistuvaan käytäntöön, että ihmisten olisi suostuttava tekemään lähes tulkoon tai jopa kokonaan ilmaista työtä milloin milläkin selityksellä.

Pohjalla on kai ajatus, että eri aloilla voi olla muutama niin huippuhyvämaineinen toimija, että oppimisen ja oman curriculumin kannalta niissä kannattaa pyörähtää saamassa työkokemusta jopa korvauksetta.

Suostun hyväksymään tämän käytännön kuitenkin vain silloin, kun taloudessa menee takuuvarmasti niin hyvin, ettei työttömyyttä ole, ja että ilmainen työ silloinkin perustuu työntekijän omaan haluun ja aloitteeseen. Muuten oletan, että parhaimmat yritykset pyrkivät pitämään kiinni tasostaan myös niin, että ne haluavat maksaa kaikesta, mitä niissä tehdään.

Ilmaisen työn hyväksyminen rapauttaa työelämää ja sen pelisääntöjä. Sen tajuamatta jättäminen on tyhmyyttä. Se heikentää työntekijöiden ja myös eri alojen välistä tasa-arvoa, mädättää käytäntöjä ja raivaa tilaa jopa rikolliselle suhmuroinnille. Kun ilmaisen työn hyväksymiselle antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden.

Ilmaisen työn tekijä ei voi myöskään koskaan olla työnantajalle yhtä lojaali kuin palkkaa saava työntekijä. Miksi hän olisikaan? Jos ilmaisen työn tekemisestä tulee normi, kärsii koko lojaalisuuden käsite. Lojaalisuus taas on hyvä inhimillinen arvo, jota kannattaa vaalia puolin ja toisin.