Ihan oikeaa sosiaalista elämää!

Olen valmis aloittamaan työelämän laadunparannuskampanjan ”Kaikki töihin keskustaan” tai ”Elävöitetään toimistokorttelit”.

Voin nimittäin tosi paljon paremmin kuin koskaan ennen aloitettuani uuden työn Helsingin keskustassa, joksi vielä lasken Telakan alueen Punavuoren perukassa. Ensimmäisen kerran koko pitkän työurani aikana olen näin kaupungin sydämessä.

Tietysti uusi työ on innostavaa ja vaikuttaa hyvinvointiin, mutta se ei selitä kaikkea. Olen nauttinut suunnattomasti elokuun aamuista, kun kannettava reppuun pakattuna olen lähtenyt aamulla kävellen kotoa metrolle. Nousen junasta Yliopiston (Kaisaniemen!) pysäkillä ja kävelen Telakalle Hernesaaren ”portille”.

Nautin joka askeleesta. Saan yhtä aikaa sekä liikuntaa että näen valtavan määrän uusia asioita. Vielä yhtenäkään aamuna en ole kävellyt toimistolle samaa reittiä kuin aikaisemmin: Kaisaniemestä Hernesaareen matkaa voi varioida ties kuinka moneen kertaan, ja aina se on yhtä mielenkiintoinen.

Matkan varrella on lukemattomia pysäyttäviä näyteikkunoita, houkuttelevia kahviloita ja ihania ravintoloita, joista en ole tiennyt mitään. Kivijalkakauppojakin on vielä onneksi olemassa, ja tunnen huonoa omaatuntoa, kun tajuan, etten ole edes etsinyt niitä aikaisemmin. En siis ole yrittänytkään käyttää niiden palveluja. Sen sijaan olen periaatteesta voivotellut monet kerrat niiden katoamista!

Entä sitten ihmiset! Kadut ovat täynnä tuttuja! Uutena metron käyttäjänä hämmästelen, miten törmään kavereihin jo Itiksen metroasemalla. Joka aamu pysähdyn Espan tuntumassa vähintään kerran juttelemaan jollekin vastaantulijalle. Kanssakäyminen erilaisten ihmisten kanssa on keskustassa paljon luontevampaa, yllättävämpää ja monipuolisempaa kuin esikaupunkien toimistotaloissa, joiden ovista samat kaverit astuivat sisään joka aamu, ja joihin joka päivä törmäsin työpaikan käytävällä. Kulunvalvonta piti huolen, ettei yllättäviä kohtaamisia tullut.

Ja ruoka! Ikinä en ole syönyt niin hyvin kuin viimeisen kahden viikon aikana Punavuoren tasokkaissa, tosi hyvää lounasruokaa tarjoavissa, ajanhenkisissä pikkuravintoloissa, joissa palvelu pelaa ja henkilökunta hymyilee. Sorry, kaikki laitos- ja suurtalousemännät -kokit ja -keittäjät menneiden työvuosieni varrelta: olin aina sitä mieltä, että olisitte pystyneet parempaan. Alan lihoa!

Tietysti ymmärrän, että emme kaikki mahdu keskustaan hommiin. Mutta jotakin tästä vaihtelevasta, aisteja ruokkivasta keskustaelämästä pitäisi pystyä siirtämään niihin lukuisiin virikkeettömiin toimistokortteleihin, joihin monen yrityksen on ollut pakko siirtää toimintansa yritysten kasvaessa, keskustavuokrien noustessa ja mm. tietotekniikan rakennuksille asettamien vaatimusten takia.

Sosiaalinen elämä ei ole vain somessa! Se on edelleen ennen kaikkea siellä, missä ihmiset fyysisesti kohtaavat toisensa, missä toiminta ja kanssakäyminen on monimuotoista ja inspiroivaa. Somen käyttö sallitaan nykyisin yhä useammilla työpaikoilla, ja se ymmärretään jopa työtä palvelevaksi. Hyvä työnantaja tajuaa asettaa vaatimuksia myös asemapaikkansa sosiaaliselle ympäristölle ja haluaa kehittää sitä.

Heitetään palloa myös kaupunkisuunnittelijoille, arkkitehdeille, kiinteistösijoittajille ja rakentajille. Tehdään tiloja, joissa erilaiset ihmiset voivat kohdata toisensa – jopa ihan sattumalta. Se on tulevaisuutta!