Pieni pyhiinvaellus menneeseen

Olen esiintynyt elämäni aikana yhdessä elokuvassa. Tähtihetkeni kestää ehkä sekunnin, mutta se on jäänyt ikuisesti mieleeni. Ei näitä tuokioita turhaan sanota tähtihetkiksi.

Olin 16- tai 17-vuotias, kun Lapuan lukion pihasta lähti iloisesti lörpöttelevä linja-auto kohti Nurmon kirkkoa. Bussi oli täynnä nuoria, jotka matkasivat avustamaan elokuvaa nimeltä Pieni pyhiinvaellus.

Pienen pyhiinvaelluksen näyttelijät Panu Vauhkonen ja Saana Hyvärinen Pohjanmaan maisemissa. Kuva: Dada-Filmi Oy/KAVI

Ohjeeksi annettiin, että olisi hyvä pukeutua juhlavaatteisiin vanhan ajan tyyliin: elokuva sijoittuu 1950-luvun eteläpohjalaiseen maalaiskylään, ja kyseisessä kirkkokohtauksessa avustajat esiintyisivät häävieraina.

Minä olin pukeutunut tätini vanhaan kotelomekkoon. Tyyliltään asu taisi heijastella enemmänkin 1960-lukua, mutta se ei tahtia haitannut. Paikan päällä minulle annettiin pieni tehtävä: sain olla tyttö, joka hämmästyneenä kääntää päänsä ovea kohti, kun kesken vihkimisen kirkkoon saapuu yllätysvieras.
Tämä oli haastavampaa kuin voisi kuvitella; tuo pieni suorituskin vaati nimittäin jonkinlaista eläytymistä. En ollut koskaan näytellyt missään, paitsi ehkä kerran eräässä partion näytelmässä. Olen myös maailman huonoin pitämään pokkaa. Jos minua kehotetaan olemaan vakava, alan heti nauraa. 
Lopulta kaikki sujui kuitenkin hienosti. Ohjaaja Heikki Kujanpää antoi minulle hyvät ohjeet, joiden avulla selvisin. Päivä jäi mieleeni kiinnostavana ja hauskana – muistan viileän kirkon, juhlallisen tunnelman, kiireiset elokuvantekijät reisitaskuhousuineen. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain tilaisuuden seurata, miten elokuvaa tehdään. Se oli ryhmätyötä, ohjeita, odottelua, jännitystä, hiljaisuutta, hengityksen pidättämistä, actionia.
Kun Pieni pyhiinvaellus valmistui, menimme äidin ja ystäväni kanssa katsomaan sen Lapuan elokuvateatteriin. Sillä hetkellä suurin jännitysmomentti oli, näkyykö minua elokuvassa. Onneksi asiaa ei tarvinnut jännittää kauan. Muistaakseni jo melko alussa Tiina Rinteen esittämä nainen astuu kirkkoon, ja minun hämmästyneet kasvoni välähtävät valkokankaalla. Minä ja äiti katsoimme toisiamme silmät suurina.

Ja sulimme hymyyn.

Sittemmin olen nähnyt elokuvan joitakin kertoja televisiosta. Se on tarina nuoresta Ritvasta, joka synnyttää aviottoman lapsen eteläpohjalaisessa körttipitäjässä ja antaa sen hädissään pois, jonkun löydettäväksi. Vauva tuodaan hoidettavaksi samaan sairaalaan, jossa Ritva itse työskentelee.

Ritva (Saana Hyvärinen) ja pastori (Esko Nikkari). Kuva: Dada-Filmi Oy/KAVI

Nuorta Ritvaa näyttelee Saana Hyvärinen, vanhempaa Tiina Rinne. Elokuvasta on jäänyt mieleeni erityisesti Ritvan ja kylän pastorin (Esko Nikkari) välinen yhteys ja ystävyys. Ritva tukeutuu tunnontuskissaan sydämelliseen, elämää nähneeseen kirkonmieheen.

Vuonna 1999 valmistunut elokuva otettiin hyvin vastaan, ja se sai useita palkintoja. Se voitti muun muassa pääpalkinnon Lyonin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. 


Elokuva nähdään huomenna lauantaina Orionin Tekijän valinta -sarjassa, jossa neljä elokuvantekijää esittelee itse valitsemansa teoksen omasta tuotannostaan. Sarjan käynnistää Pieni pyhiinvaellus, ja siitä kertoo yleisölle ohjaaja Heikki Kujanpää. Elokuvan on käsikirjoittanut Veli-Pekka Hänninen.
Ajattelin mennä kuulemaan ohjaajan ajatuksia ja katsomaan filmin pitkästä aikaa valkokankaalta. Tulkaa tekin!
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *