Täydellinen mies ei kelpaa

Ihastuuko ihminen niihin, joihin on mieltynyt? Se on mahdotonta. Ihminen rakastuu niihin, joita ei siedä, niihin, jotka edustavat sietämätöntä vaaraa.

-Amélie Nothomb: Samuraisyleily

Japaniin muuttanut parikymppinen Amélie jättää markettiin ilmoituksen, jossa hän tarjoaa edullisia ranskantunteja. Belgialaistytön päätavoitteena on oppia samalla itsekin japania.

Ilmoitukseen vastaa viehättävä tokiolaisopiskelija Rinri. Ensimmäisestä kahvilakohtaamisesta käynnistyy Amélie Nothombin romaani Samuraisyleily (2007), joka käsittelee kahden eritaustaisen nuoren omalaatuista suhdetta. Se on täynnä kiintymystä ja kulttuurieroja, hämmennystä ja kielellisiä kommelluksia, naurua ja seikkailuja valkoisella mersulla.

samuraisyleily 1

Ostin romaanin Roihuvuoren Hanami-juhlasta. Kannessa kirjailija Amélie Nothomb Jean Baptiste Mondinon kuvaamana.

Rinri osoittautuu unelmien mieheksi: hän on fiksu ja kohtelias, hän osaa laulaa serenadeja ja kokata paistettuja kääpiörapuja, hän itkee nähtyään elokuvan Vaarallisia suhteita ja lukee tyttöystävälleen ääneen Marguerite Durasia.

Rinri on korviaan myöten rakastunut kujeilevaan ranskanopettajaansa, mutta Amélie epäröi tunteittensa syvyyttä. Lotta Toivasen suomentama Samuraisyleily onkin varsin epätyypillinen rakkaustarina. Se on tarkkanäköinen kuvaus suhteesta, joka on kaikin puolin antoisa mutta josta kuitenkin puuttuu se jokin.

Japanin kielestä Amélie löytää juuri oikean sanan kuvaamaan tunteitaan: tuo sana on koi,  ja se tarkoittaa mieltymystä. Amélie on mieltynyt poikaystäväänsä mutta ei hullaantunut häneen. Täydellisen kiltti mies ei vetoa kertojaan, joka tuntuu kaipaavan ripauksen vaarallista särmää – samoin kuin herkullinen ruoka tarvitsee Amélien mukaan ”lorauksen etikkaa”.

”Ilahduin aina hänet nähdessäni. Tunsin häntä kohtaan ystävyyttä, hellyyttä. Kun hän ei ollut saapuvilla, en kaivannut häntä, kertoja muistelee.

puu 2

Roihuvuoren japanilaisesta puutarhasta löytyi kaunotar.

Kirjallisuustieteellisin termein Samuraisyleilyä voisi luonnehtia autofiktioksi. Päähenkilön etunimi on sama kuin kirjailijan, ja romaanissa annetaan muitakin omaelämäkerrallisia viitteitä: teoksessa esimerkiksi sivutaan Amélie Nothombin polkua kirjailijaksi ja mainitaan pari hänen aiempaa teostaan, kuten Japaniin sijoittuva menestysromaani Nöyrin palvelijanne. Samuraisyleilyssä leijuu koko ajan vahva toden tuntu, mikä saa sivut kääntymään tiuhaan tahtiin.

Ranskaksi kirjoittavalla Nothombilla on suorasukainen ja rehellinen tyyli kertoa. Kieli on yksinkertaista, lauseiden rytmi houkuttelevaa. Huumori häivähtelee tekstissä ajoittain, esimerkiksi silloin kun minäkertoja kuvaa poikaystävänsä järjestämää juhlaillallista. Rinrin miespuoliset japanilaisystävät eivät saa sanaa suustaan eloisan belgialaisen seurassa. Heidän ujosteleva hiljaisuutensa kipuaa niin kiusallisiin mittoihin, että kohtauksesta tulee jo koominen.

Vaikka kerronnan sävy on melko kepeä, loppua kohden tarina tummenee. Kun Amélie lähtee yksin lumivellukselle vuoristoon, hän ei arvaa että päätyisi pakenemaan juoksujalkaa kuolemaa.

Omaa paikkaansa etsivä tyttö joutuu painimaan myös elämän suurten kysymysten kanssa. Millaisen elämän hän haluaa, mennäkö naimisiin vai karatako kauas, miten riuhtaista itsensä irti pojasta, jonka sydämessä on pelkkää hyvyyttä?

kukat 1

Kahden nuoren välinen hapuileva kiintymys on kuvattu romaanissa niin todentuntuisesti, että lopulta lukijan silmään nousee kyynel tai kaksi. Rinrin ja Amélien rakkaudessa on jotakin hyvin puhdasta, kuin vuorten valkeissa hangissa joita Amélie niin kovasti ihailee.

Vasta vuosia myöhemmin viisastunut kertoja oivaltaa, mistä oikeastaan oli kyse.

”Rinrin ja minun suhde oli siis sellainen: veljellinen samuraisyleily. Jotakin tavattoman paljon kauniimpaa ja ylevämpää kuin tavallinen rakkaustarina.”

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *