Kuuman kirjailijan vapaapäivä

Free time is a terrible thing to waste. Read a book.

-E.A. Bucchianeri

Viime kuukaudet ovat vilahteet ohi hurjan nopeasti. Olen viilettänyt paikasta toiseen vuoroin korkokengissä, vuoroin lenkkareissa tai nilkkureissa, vaihtanut lennosta toppatakin kullanhohtoiseen jakkuun, juossut selkä hikisenä juniin ja raitiovaunuihin ja leikkauttanut siinä sivussa otsatukan.

On tapahtunut paljon hienoja asioita, joista tekisi mieli kirjoittaa romaanin tai novellikokoelman mittaisia postauksia.

Ennen kuin kaikki muuttuu pokkarit

Ennen kuin kaikki muuttuu -pokkaritorni.

Mun Pohjanmaa sai syksyllä ensi-iltansa Vaasan Kaupunginteatterissa ja vieraili pariin otteeseen myös synnyinkaupungissani Lapualla (näistä aiheista lisää myöhemmin). Vuonna 2015 julkaistu Ennen kuin kaikki muuttuu -kirjani ilmestyi pokkarina, ja odotettu Toinen tuntematon -antologia näki päivänvalon. Antologia on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa, ja sen koko tekijäkaarti palkittiin Bonnierin marrasgaalassa viime viikolla. (Minulla oli juhlissa ylläni vihreä paljettimekko, joka saattoi aiheuttaa osassa vieraita tilapäisiä näköhäiriöitä).

mekkoa

Syyskuun 24. päivänä täytin vuosia. Toivoin lahjaksi Håkan Nesserin romaania Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä. Kirjan nimi oli niin pitkä, että mieheni täytyi ottaa sen kannesta valokuva, jotta hän muistaisi mikä romaani hänen pitäisi ostaa. Toisesta paketista paljastui vaaleanpunainen fleeceaamutakki, joka on ensimmäinen omistamani aamutakki aikuisiällä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tästä alkaisi esimerkiksi keski-ikä tai mitään sellaista.

Ei suinkaan!

Tästä alkavat ihanat, lämpimät aamut.

kahvilassa

Eräs rentouttava iltapäivän hetki Bulevardin kahvisalongissa.

Syksyn kuluessa olen myös hionut ja editoinut uutta käsikirjoitustani, joka on tällä hetkellä 197 liuskan mittainen. Tämä on yksi selitys siihen, miksi MinäKertoja on ollut viime viikkoina harmittavan hiljainen. (Aion tehdä tässä asiassa parannuksen ja päivittää blogia useammin). Parhaillaan odotan käsikirjoituksesta palautetta. Joka kerta kun ajattelen kustannusvirkailijoita työnsä äärellä, pulssini nousee sataan. Viime yönä näin sekunnin kestävän unen, jossa yksi heistä yhtäkkiä halasi minua tiukasti ja antoi tekstistä ylistävää palautetta.

Sitten säpsähdin hereille.

Talvella

Talvivarustus kylmyyden karkottamiseksi.

Samalla olen ideoinut erästä uutta tarinaa, josta en vielä paljasta mitään. Voin ainoastaan kertoa, että kotini ikkunalaudat ja pöydät ovat täynnä tietokirjoja, joista ahmin informaatiota uutta projektia varten. Puolisoni antoikin tästä kirjallisesta sisustustyylistä taannoin varovaista palautetta:

”Mihin tahansa mä katson, there’s a book.”

Mutta onneksi kirjat ovat kauniita esineitä ja loihtivat ympärilleen aina ihanan tunnelman. (Tähän kohtaan tekisi mieli laittaa vielä hymiö 🙂 )

muistikirja ikkunalaudalla

Kiireiden keskellä olen yrittänyt muistaa levon tärkeyden. Kesän ja syksyn mittaan huomasin, että minulla oli päivästä toiseen pientä lämpöä – kuumemittari näytti hämmentävän usein vähintään 37,1. Lisäksi keuhkojani on riivannut outo tunne, kuin kehossani majailisi sitkeä flunssa joka ei löydä tietä ulos.

”Miten sä oot koko ajan näin kuuma”, mieheni kysyi.

Tähän en osannut vastata.

avoin muistikirja 3

Ehkä kaikki johtuu siitä, että lepääminen ja rauhoittuminen on minulle välillä hyvin vaikeaa. Tuntuu, että minun pitäisi matkustaa Costa del Solille asti voidakseni pitää rauhassa yhden vapaapäivän.

Viime viikolla pääsin kuitenkin hyvään alkuun.

Herättyäni en avannutkaan tietokonetta vaan puin ylleni uuden fleeceaamutakin, niin hitaasti kuin mahdollista. Keitin höyryävää kamomillateetä ja lorautin sekaan lusikallisen hunajaa. Tartuin kirjaan, jota olin jo aiemmin lukenut yli puolenvälin. Oli virkistävää sukeltaa jonkun toisen tekemään tarinaan, kertomukseen joka on jo kovien kansien välissä eikä pelkkä epämääräinen käsikirjoituspino pianon päällä, makasin mahallani sängyssä ainakin pari tuntia ja luin lukemasta päästyäni, niin kuin joskus teinivuosina kesämökillä kun ei ollut mihinkään kiire.

Ennen kuin huomasinkaan, olin ahmaissut koko kirjan. Kyseessä oli Kjell Westön kehuttu uutuusromaani Rikinkeltainen taivas (suom. Laura Beck), joka johdatti minut Rabellin suvun kesäparatiisiin. Juuri sellaista tunnelmaa minä kaipasin nyt.

”Eräänä kesäpäivänä, pari tuntia puolenpäivän jälkeen, Alex ja Stella ja minä lojuimme paahtavassa auringossa nurmikolla lähellä Ramsvikin rantavaahteroita. Me makasimme tiiviistii vierekkäin isolla punaisella päiväpeitteellä, jonka olimme ottaneet verannan leveän divaanin päältä, Alex keskellä ja Stella ja minä reunoilla.”

Rikinkeltainen taivas

Luettuani kirjan kuuntelin Spotifysta Vain elämää -soundtrackia, etenkin Sannin versioita kappaleista Kelpaat kelle vaan ja Kuka sen opettaa, minkä jälkeen lähdin kirjailijaystäväni kanssa syömään sushia. Lopulta päädyin hänen kanssaan samaan kahvilaan, ja kun hän avasi kannettavan tietokoneensa ja ryhtyi kirjoittamaan, minäkin tein vähän töitä ja luin taustatietoa uutta tarinaa varten.

Mutta vain vähän, koska minullahan oli vapaapäivä.

Toinen tuntematon luo katseen sota-ajan naisten kokemuksiin

Tammikuun puolivälin tienoilla putkahti sähköpostiini kirjoituskutsu WSOY:ltä. Minulta kysyttiin, haluaisinko olla mukana kirjoittamassa Toinen tuntematon -nimistä teosta – kirjaa, joka sisältäisi Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen (1954) liittyvien naishahmojen tarinoita.

WSOY ja viestintätoimisto Ellun Kanat kutsuivat hankkeeseen parikymmentä kirjailijaa. Antologia koostuu 22 novellista, jotka käsittelevät fiktion keinoin kotirintamaa ja naisten sota-ajan kokemuksia.

toinentuntematon kansi

Toisen tuntemattoman kannen on suunnitellut Martti Ruokonen.

Tehtävä tuntui samaan aikaan hyvin kiehtovalta ja vaativalta – onhan kyse nimenomaan Tuntemattomasta sotilaasta, kenties kaikkien aikojen tunnetuimmasta kotimaisesta romaanista. Juuri siksi kirjoituskutsu oli myös suuri kunnia, ja halusin ehdottomasti olla mukana.

Lisäksi idea oli niin hyvä, että hetken ihmettelin, kuinka tällaista ei ollut aiemmin tehty.

Aloin tutkia meille kirjailijoille lähetettyä listaa, joka sisälsi Tuntemattoman sotilaan naishahmot – sekä romaanista löytyvät että hanketta varten keksityt henkilöt. Saimme esittää toivomuksia niistä hahmoista, joista mieluiten kirjoittaisimme. Listasta löytyivät muun muassa ”Nainen valokuvassa”, ”Sirkka”, ”Lotta kanttiinissa Paloaukealla”, ”Korsumäen neulova vaimo”, ”Lyyti Rokka”, ”Suomalaiset opiskelijaneitoset Petroskoissa”, ”Veeruska” sekä ”Mäkilän laihialaistilan hevospiika”.

tuntematon sotilas romaani 1

Tuntematon sotilas ilmestyi vuonna 1954.

Vaistonvaraisesti valitsin oman ykkössuossikkini. Samalla mietin, miten sulavasti hahmojen jakaminen mahtaisi onnistua kirjailijoiden kesken. Entä jos suurin osa valitsisi vaikkapa Sirkan, Veeruskan tai Naisen valokuvassa? Olinkin yllättynyt kuullessani, ettei kirjailijoiden toiveissa ilmennyt juuri minkäänlaisia päällekkäisyyksiä, vaan kaikki olivat löytäneet omat hahmonsa varsin helposti.

Paljastan oman henkilöhahmoni myöhemmin julkaistavalla esittelyvideolla, joka kuvattiin keskiviikkona WSOY:llä. Puhun videolla myös suhteestani Linnan klassikkoteokseen, kerron sodan kokeneista isovanhemmistani ja näytän erään vanhan kirjetervehdyksen vuodelta 1942.

taina kuva uusi 1

Toisen tuntemattoman esittelyvideot kuvattiin tällä viikolla.

Viime aikoina olen lukenut Tuntematonta sotilasta lyijykynä kädessäni. Olen merkinnyt huutomerkkejä marginaaleihin ja alleviivaillut tärkeitä kohtia. Olo on vähän sama kuin parikymppisenä opiskelijana, kun luin kyseisen romaanin ensimmäisen kerran Helsingin yliopistossa, kotimaisen kirjallisuuden klassikkokurssilla.

Silloin ahmaisin romaanin syksyn isoa kirjatenttiä varten. Nyt luin kirjan siksi, että halusin palauttaa mieleeni mitä romaanissa tapahtui, millaisia olivatkaan Koskela, Rokka, Mäkilä ja Hietanen, mitä tapahtui heidän pitkällä raskaalla matkallaan ja miten heille lopulta kävi.

Lisäksi olen lukenut taustatietoa sota-ajasta, googlannut netistä artikkeleita, etsinyt vastauksia tietokirjoista. Olen tutkaillut muun muassa Anssi Männistön ja Ville Kivimäen kirjaa Sodan särkemä arki (2016), Jouni Kallioniemen teosta Kotirintama. Sotavuosien Suomi naisten ja lasten silmin (2006) sekä Ilona Kemppaisen tutkimusta Isänmaan uhrit. Sankarikuolema Suomessa toisen maailmansodan aikana (2006). 

Vuonna 2012 ilmestyneestä Sirkka-Liisa Rannan teoksesta Naisten työt. Pitkiä päiviä, arkisia askareita olen lukenut, miten naisten työt ovat muuttuneet 1860-luvulta 1960-luvulle.

kotirintama kirja 1

Tietokirja sota-ajan Suomesta.

Erilaisia lähteitä tutkailemalla on avartunut näkemykseni siitä, miltä näytti sodanajan Suomi, evakot jotka joutuivat jättämään kotinsa, naiset jotka tekivät raskaita peltotöitä, kaupunkilaiset jotka yrittivät suojautua pommituksilta; miten kotoa lähetettiin sotilaille kaipaavia kirjeitä ja miten omaiset saivat rintamalta suruviestin. Vastaan on tullut myös erikoisia pieniä yksityiskohtia, joita en ollut tiennyt; Kotirintama-teoksesta luin, että kahvinkorvikkeen valmistuksessa käytettiin muun muassa sokerijuurikasta ja sikurijuurta ja että aito neljänneskilon kahvipaketti maksoi sodan aikaan noin 75 euroa.

Tietokirjojen lukeminen on auttanut ymmärtämään paremmin paitsi käänteentekeviä historiallisia tapahtumia myös suomalaista kansanluonnetta, kaikkea sitä, mistä edelliset sukupolvet ovat joutuneet selviämään ja miten nuo menneisyyden tapahtumat vaikuttavat meissä jälkipolvissa vielä tänäkin päivänä.

Toinen tuntematon ilmestyy lokakuussa, ja se on hyväksytty mukaan Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaan. Kirjasta voi lukea lisää osoitteessa toinentuntematon.fi. Sieltä löytyvät muun muassa esittelyt meistä 22 kirjailijasta, jotka olemme mukana hankkeessa. Kirjalle on avattu myös omat Facebook-sivut.

 

Hyvää Minna Canthin päivää – ja iltaa – teille kaikille!