Ihminen tarvitsee sanoja, joihin voi nojata

Isi oli Aamrikas ja sillä oli vdookmera.

Tämä on yksi ensimmäisistä päiväkirjamerkinnöistäni. Olin ehkä viisivuotias, päiväkoti-ikäinen pellavapää, lyijykynä tiukasti vasemmassa kädessä.

Noihin aikoihin minulla oli ilmeisesti tapana kirjoittaa iskeviä one-linereita. Toinen merkintä kuuluu näin:

Ylihuomena oli päsijäinen.

sininen muistikirja 1

Myöhemmin päiväkirjaan alkoi ilmestyä vähän pidempiä tarinoita päiväkodin tapahtumista. Niissä s-kirjaimet olivatkin yhtäkkiä c-kirjaimia, ja muitakin poikkeavuuksia esiintyi. Merkitys välittyi silti. Tekstini muistutti jonkinlaista Mikael Agricolan aikaista vanhaa suomea.

Jostakin syystä minulla on aina ollut tarve ilmaista itseäni sanoilla. Ala-asteella aloin rustata runoja Riipisensillasta ja äidin silmistä, Lapuanjoesta ja sinikelloista. Kirjoitin tarinaa viidestä sisaresta, jotka erehdyttävästi muistuttivat Louisa May Alcottin Pikku naisia. Raahasin paksun nahkakantisen muistikirjani jopa Playa del Inglesiin, kirjoitin kolmatta lukua aurinkotuolissa ja katselin uima-altaassa välkehtivää vettä.

Kun Estonia upposi, olin 12-vuotias. Televisio kuulutti kuolleiden määrän, uutiskuvissa lainehti synkkä musta meri. Onnettomuus järkytti suuresti, hyökyi mieleen ennen nukkumaanmenoa. Yhtenä päivänä tallensin tunteeni runoon, jonka nimi oli Estonian kohtalo. Se julkaistiin Lapuan Sanomissa. Muistan opettajan kehuneen runoa tunnin jälkeen.

Jo varhain huomasin, että kirjoittaminen helpottaa oloa. Huomasin myös, että kirjoittamani teksti voi koskettaa muita ihmisiä. Kun äiti pyyhki kyyneliä lukiessaan äitienpäivärunoni tai kun isä halasi minua syntymäpäiväkorttinsa luettuaan, tiesin, että olin saanut välitettyä tunteeni toiselle ihmiselle.

***

karttamuistikirja 3

Joskus kuulee väitettävän, että sanat ovat turhia. Sanat eivät merkitse mitään. Vain teot puhuvat.

Ymmärrän hyvin, mitä sillä tarkoitetaan, ja toisinaan itsekin ajattelen niin. Mutta on myös tilanteita, joissa sanat ovat pelastaneet minut. Olen kuullut laulun, jonka lyriikat ovat auttaneet pahimman yli. Olen tavannut ystävän, joka on sanonut juuri oikean lauseen. Olen lukenut runon, joka on auttanut minua itkemään.

(- -) En rakasta häntä enää, totta kyllä, mutta ehkäpä rakastan.

Rakkaus on niin lyhyt ja unohdus niin pitkä. (- -)

-Pablo Neruda: Tänä yönä voin kirjoittaa… (Andien mainingit, 1973, suom. Pentti Saaritsa)

Myös omat sanani ovat auttaneet minua, sanat jotka olen itse kirjoittanut. Sanat, jotka ovat järjestäneet kaaoksen novelliksi, runoksi, lauluksi, kokonaiseksi romaaniksi tai näytelmäksi. Sanat, joiden kautta olen saanut purkaa surua, voimattomuutta, epätoivoa, rakkautta, riemua, ohimeneviä onnenkipinöitä.

pinkki muistikirja 3

Huomaan, että suhtaudun sanoihin vakavasti. Sanoilla voi aloittaa vaikka mitä, elämänmittaisen rakkauden tai ystävyyden, mennäänkö kahville, sulla on jotenkin jännä nenä, tekee mieli painaa sun nenää, saanko mä painaa sitä. Sanoilla voi osoittaa kiintymystä ja hellyyttä, kehua kaveria, antaa tunnustusta, tehdä toinen iloiseksi. Sanoilla voi lohduttaa surevaa, pyytää anteeksi, aloittaa alusta. Sanoilla rakennetaan luottamusta ihmisten välille.

Valitettavasti sanoja käytetään myös väärin. Niillä loukataan, uhkaillaan, syrjitään, jätetään ulkopuolelle.

Sanoilla voi myös lopettaa asioita. Tehdä päätöksiä. Ehdottaa eroa, toivottaa kaikkea hyvää.

Sanat voivat olla täynnä raivoa ja suuttumusta, katkeruutta tai pettymystä. Joskus sellaisiakin sanoja tarvitaan, jotta voi jatkaa eteenpäin. Jotta paha mieli ei juuttuisi möykyksi kurkkuun.

Surullisimpia ovat sanat, joita ei uskalla sanoa ääneen, vaikka haluaisi.

Surullisia ovat myös sellaiset sanat, jotka eivät tarkoita mitään. Kauniit, höyhenkevyet sanat, jotka leijuvat maahan toteutumatta koskaan.

(- -) pettävä taivas, lumen märkä puuska/

riittää kumoamaan/ auringon puolinaiset lupaukset, (- -)

-Jyri Schreck: En kiellä, olen allapäin (Muuttopäivät, 1973)

kevätasfaltti 1

Parhaimmillaan sanat voivat olla ehdottoman rehellisiä ja suoria, täsmällisiä. Sanat voivat olla jykeviä kuin kallio, jonka laelle saa kiivetä ja levähtää hetken. Sellaisia sanoja tarvitaan.

Sellaiset sanat auttavat olemaan ja selviytymään tässä maailmassa, joka on arvaamaton ja turvaton, pelokas planeetta. Ja samalla täynnä toivoa ja tulevaisuudenuskoa.

 

(- -) Kuitenkin käteni, olkapääni

ovat painosta väsyneet. 

Sanat istuvat niillä kuin linnut,

muuttolinnut,

lentääkseen kevättä

kädestä käteen, olkapäältä olkapäälle. (- -)

-Marja-Liisa Vartio: Vihreää sukua (Runot ja proosarunot, 1966)

 

taivas puu linnut 1

 

Hyvää Mikael Agricolan ja suomen kielen päivää kaikille, ja keväistä palmusunnuntaita!

Muistakaa äänestää tänään.

Pienoisnäytelmä Provinssista

Perustuu tositapahtumii, tai ainaki tosi todelle tuntuvii unii

-Paperi T: Sanat

Kesäkuu, aamu. Kolmekymppinen pariskunta, TIINA ja MATTI (nimet muutettu), keskustelevat Provinssirockista. 

M: Ei kai me nukuta sitte missään teltassa siellä?

T: No ei todellakaan. Miten sä edes sellasta kysyt?

M: Eiku mä vaan ajattelin, että onko sulla taas joku sellanen vaihe, että ’mä en oo eläny tarpeeksi mun nuoruutta ja mä haluun päätyä jatkoille johonkin telttaan Provinssissa’.

T: Eei.

 

Provinssin päälava kitara 1

Provinssirockin päälava.

Hiljaisuus.

M: Ei me varmaan olla siellä yöhön asti, eihän?

T: En mä usko. Ei ainakaan kovin myöhään.

M: Jos me nimittäin mennään sinne jo kahden maissa päivällä, niin meillähän väsyy jalat, jos me seistään siellä  kakstoista tuntia.

T: Totta.

***

Provinssirock SMG 1

Scandinavian Music Group.

Kaksi kolmekymppistä istuu bussissa, joka vie heidät Törnävänsaarelle. Tiina puhuu puhelimessa ystävänsä kanssa. Hänellä on jalassaan epämuodikkaat lenkkarit, joissa on hyvä kävellä.

T: Arvaa missä mä oon?  — Festaribussissa matkalla Provinssiin!  — Niinpä! Better late than never. (–) No enhän mä nyt ilman korvatulppia lähäre mihinkään. (–) Mä kuulin, että vanhainkodin asukkaitakin on viety sinne. (–) Niin, Kaija Koon keikalle! Ettei me nyt ihan kaikkein vanhimpia siellä olla.

***

Jenni Vartiainen Provinssi 1

Jenni Vartiainen.

Kaksi kolmekymppistä kuuntelee Jenni Vartiaisen keikkaa. Tiina huomaa noin metrin päässä tutun näköisen miehen, joka fiilistelee musiikkia kädet vaimonsa ympärillä.

T: Siis apua. Tuossa on mun ensimmäinen poikaystävä!

Matti ei käänny katsomaan vaan tuijottaa Jenni Vartiaista, jolla on yllään neonkeltainen sifonkitakki ja musta intiaanipäähine.

T: Se on tuo tyyppi, jolla on harmaa paita. Kato nyt sitä.

M: En mä halua.

T: Mikset? Me ”tapailtiin” viidennellä luokalla.

Matti ei edelleenkään käänny katsomaan.

T: Voi kuinka suloisesti se pitää vaimostaan kiinni. Ne on lähekkäin koko ajan, fanittaa yhdessä Jenniä.

Matti ymmärtää vihjeen ja ottaa Tiinan kainaloonsa.

***

First Aid Kit uus 1

First Aid Kit.

Kaksi kolmekymppistä on tavannut Provinssirockissa Tiinan kolmekymppisen ystävättären, SANNAN (nimi muutettu). Ruotsalaisduo First Aid Kitin keikka on juuri päättynyt. Tiina tutkailee rypistynyttä festariohjelmaa.

T: Mä haluaisin ehkä nähdä ton Paperi T:n. Voidaanko mennä katsomaan sitä?

S: Kai me voidaan. Mä en vaan yhtään tiedä, kuka se on.

T: Se on ilmeisesti sellainen rap-artisti. Mä oon kuullu siitä paljon kehuja.

Menevät anniskelualueelle, ostavat juomat ja kuuntelevat sieltä käsin Paperi T:n keikkaa. Artistilla on kokomusta asu ja pitkät hiukset. Hän räppää.

Älä duunaa mitään paskaa, niin ei tuu mitään paskaa.

Älä duunaa mitään paskaa, niin ei tuu mitään paskaa.”

Kolmekymppiset katsovat toisiaan. He näyttävät kiinnostuneilta Paperi T:n sanomasta. Paperi T jatkaa Jumalan peili -nimisen biisin esittämistä, kolmekymppiset seuraavat keikkaa verkkoaidan takaa. Tiina näyttää levottomalta.

T: Hei voidaanko mennä lähemmäksi lavaa? Täs on jotenkin ahdasta, miks me seistään täs aidan takana?

S: Koska tää on anniskelualue.

Tiina miettii hetken, oivaltaa.

Paperi T Provinssi 2

Tuolla jossain on Paperi T.

***

Kolmekymppiset lipuvat vähitellen lähemmäksi Paperi T:tä. Tutun kuuloinen kappale alkaa soida.

”Taas niissä juhlissa mis aina väärät bileet

Tääl Kalliossa missä tytötki on kivee”

Sanna alkaa jammailla musiikin tahtiin.

S: Mä tiedän tän biisin!

Myös Tiina alkaa tanssia, hänkin tunnistaa Elokuvan tutut sävelet. Matti ei tanssi. Mutta hänen ilmeestään näkee, että hänkin jollakin tavalla pitää kuulemastaan. Tiina heiluttelee käsiään muiden mukana ja hymyilee, katselee lavalle jota aurinko lämmittää. Hänen silmänsä loistavat; juuri tällaista hetkeä hän tuli hakemaan.

Tiina ottaa Matista valokuvan tallentaakseen välähdyksen tästä kaikesta. Paperi T:n Sanat soivat taustalla.

”Nää biisit ei oo susta vaik vähän oiski

Tunnet mut niin hyvin et tiedät etten mä voisi”

 

Paperi T Provinssi uus 1

Paperi T vähän lähempää.

***

Tiina ja Matti ovat jälleen kahden. Kello on noin 20.10. Matti näyttää tuskaiselta.

M: Mun jalat on aivan sairaan väsyneet.

T: Onko? Voi ei.

Jatkavat kuitenkin vaeltelua. Tiina ottaa Matin kädestä kiinni.

T: Arvaa mikä mua vähän harmittaa.

M: No?

T: Risto soittaa vasta yhdeltätoista.

***

Matti ostaa matkaliput festaribussin kuskilta. Matti ja Tiina istuvat alas, bussi starttaa pian kohti Seinäjoen rautatieasemaa. Tiina näyttää tyytymättömältä.

T: Mä en nähny edes kaikkia niitä lavoja!

M: Mutta mehän nähtiin kaikki ne bändit, jotka me haluttiin. Ja sähän sanoit, että sä haluat mennä kohta saunaan.

T: Niin, JOSSAIN vaiheessa. Mun mielestä vasta sitten voidaan lähteä, kun kumpikin todella haluaa.

Matti on hetken hiljaa, nousee ylös.

M: Selvä. Mennään takaisin.

Poistuvat bussista ja lähtevät kävelemään uudestaan kohti festarialuetta.

Before Provinssi ends 1

Liitutaulu, jonka otsikkona oli: ”Before Provinssi 2015 ends I’m sure gonna…”

***

Tiina ja Matti kuuntelevat hattupäistä muusikkoa, joka soittaa kitaraa sinisten valojen keskellä. Hän on P-K Keränen ja hän esittää oman versionsa Lycke Li:n biisistä I Follow Rivers.

Tiina hyräilee mukana, katsoo sitten Mattia huolestunut ilme kasvoillaan.

T: Ooksä jotenki hermo?

M: E.

Matti tutkailee festariohjelmaa yliluonnollisen kiinnostuneena, kulmat kurtussa. Hän ei kuulosta omalta itseltään.

M: Mä meinaan jäädä kattoon Antti Tuiskun keikan! Se soittaa varttia vaille yks yöllä!

***

trendilasit 1

Heräteostos.

Tiina sovittelee aurinkolaseja. Taustalla rämisee jokin meluisa bändi, josta Matti on yhtäkkiä kovin kiinnostunut. Tiina laittaa kasvoilleen valkoiset trendilasit, joissa hän muuttuu ikään kuin toiseksi ihmiseksi.

T: Sopiiko nää mulle?

M: Sopii.

Tiina ei usko vaan kokeilee myös kulta- ja hopeasankaisia aurinkolaseja. Matti puistaa päätään.

M: Nuo valkoiset oli parhaat.

T: Mutta onko näissä UV-suoja?

M: Eiköhän.

Tiina ostaa lasit ja hymyilee.

T: Nyt me voidaan lähteä.

***

Kolmekymppiset juoksevat kohti linja-autoa, jossa lukee ”Ala-Härmä”. Kello on noin kymmenen illalla. Kaksi bussikuskia juttelee linja-auton portailla, Tiina ryntää hengästyneenä heidän luokseen.

T: Menöökö tää Lapualle?

K: Ei. Seuraava lähtöö vasta yhyreltä yällä.

Kolmekymppiset näyttävät epätoivoisilta. Toinen kuljettajista hymyilee rennosti.

K: Hypäkkää mun kyytihin. Mä oon ajamas Lapualle joka tapaukses.

***

Lakeus ikkunasta 1

Lakeus linja-auton ikkunasta.

Tiina ja Matti istuvat minibussissa vierekkäin. Vihreät lakeudet vilistävät ikkunan takana, Simpsiön vuori vartioi heitä.

T: Ihanaa, että me kuultiin vielä se Kygon remiksaus I See Fire -biisistä.

M: Niin oli.

T: Mä oon niin onnellinen, että me saatiin kokea tuo tunnelma, ja kaikki ne bändit! Nyt mä saan ruksata yli yhden kohdan siitä mun Mä en oo koskaan -listasta.

Tiina ottaa heistä melfien kännykkäkamerallaan. He painavat päänsä yhteen ja hymyilevät linssille. Tiinalla on nyt uudet valkoiset lasit, joita hän käyttää vaikka on hämärää.

T: Oli hyvä, että jäätiin vielä hetkeksi. Muuten mä en ois saanu näitä laseja.

***

Matti makoilee Tiinan lapsuudenhuoneessa, etsii YouTubesta sopivaa biisiä. Hän valitsee Paperi T:n Elokuvan. Aurinko laskee rauhallisesti, sauna lämpiää. He kuuntelevat sanoja vieretysten.

”Kesäkuussa ei pitäs olla pimeet

Sä oot ainut skene mihin enää haluun päästä inee.”