Ihmisenä olemisen inventaario

joka päivä keksin uuden yksityiskohdan/ talojen julkisivuista, keväällä/ näen kaiken uudessa valossa.”

-Pentti Saarikoski

Viime viikot ovat kuluneet nopeasti, sulaneet pois huomaamatta kuin lumi. Olen jo alkanut käyttää kirkkaankeltaisia aurinkolaseja ja nähnyt katupölyn kädenjäljet ikkunoissa.

sunnuntaina

Olen siivonnut kotia kattoremontin jäljiltä ja heittänyt turhaa tavaraa roskiin. Olen löytänyt laatikoista mykkiä kuolleita kännyköitä, vanhoja vakavia passikuvia, totisen 27-vuotiaan tytön valokuva-automaatin kopissa. Kyseisessä kuvasarjassa näytän siltä kuin minut olisi juuri vangittu Meksikon rajalla tuntemattomasta rikoksesta.

Ehkä ennen kaikki ei ollutkaan paremmin. ”Ennen kaikki oli toisin”, täsmentää Kari Hotakainenkin Henkireikä-romaanissaan.

Olen löytänyt vanhan Kirjailija-lehden vuodelta 2011, jutun jossa minut esitellään muiden joukossa Kirjailijaliiton uutena jäsenenä. Kaikilta kysytään muutama kysymys, kuten ensituntemukset jäseneksi hyväksymisestä. Neljäs kysymys kuuluu: ”Millaiset välit sinulla ylipäätään on lyytin kanssa? (Lyyti = pulppuava, vuolas luovuutesi?)”

”Olemme vain ystäviä”, minä olen vastannut.

***

paivista parhaimmat 2

Tämä on yksi niistä kirjoista, joista en koskaan luovu.

Hiljattain olen toteuttanut suurprojektin, joka kesti suunnilleen viikon: olen järjestänyt kirjahyllyni aakkosjärjestykseen ja pyyhkinyt jokaisen teoksen sitruunantuoksuisella puhdistusliinalla. Samalla luovuin isosta kasasta kirjoja, jotka murjottavat nyt kolmessa pahvilaatikossa keittiön nurkassa. Välillä säälin niitä ja käyn salaa pelastamassa jonkin yksilön takaisin kirjahyllyyn.

Mutta ennen pitkää nuo hylätyt oliot on vietävä antikvariaattiin tai annettava pois. Muuten hukun kirjoihin. Toki se olisi tässä ammatissa jokseenkin miellyttävä kuolema.

Olen nähyt kaksi näytelmää, jotka saivat minut nauramaan ja liikuttumaan, miettimään kuinka *moniloperoosta on olla ihminen: Kom-teatterin Pasi was here, joka heitti minut hetkeksi takaisin 1980-luvun lapsuuteen sekä Kansallisteatterin Mahdolliset maailmat, jossa pohditaan erilaisten valintojen vaikutusta elämän kulkuun.

Olen lukenut Saara Turusen esikoisromaania Rakkaudenhirviö. Siinä supisuomalaisesta pikkukaupungista ponnistava tyttö etsii paikkaansa maailmassa ja taistelee kotimaan ihmisille tyypillistä tavallisuuden vaadetta vastaan.

Rakkaudenhirviö 1

Romaani voitti HS:n esikoiskirjapalkinnon viime vuonna.

Lukion jälkeen romaanin minäkertoja päätyy hetkeksi töihin Englantiin. Noita jaksoja lukiessa minulle tulee kauhea ikävä kello viiden teetä ja ystävällisiä pubeja, naisia ja miehiä jotka tervehtivät tiskillä sanomalla ”Hi, love”.

Ilmeisesti ihmisellä voi olla yhtä aikaa ikävä Lapualle ja Lontooseen.

Viime viikolla vietin yhden yön Keski-Suomessa, kävin Jyväskylän kirjamessuilla ja luin Unelma-asiakas -novellini Kuultavia-tapahtumassa. Illalla noin kello 22.30 jouduin vaihtamaan hotellia, koska kuulin autojen huminan jopa korvatulppien ja tyynyn läpi.

Olen siis prinsessa ja herne -sadun postmoderni pastissi.

Välillä mietin, onko minun elämäni jollakin tavalla moniloperoosempaa kuin muiden. Vastaus on kyllä.

Torstaisin olen treenannut jazztanssia klo 17.35-18.30, tuntenut kehossani viisaan liikemuistin ja nähnyt peilistä välähdyksen siitä balettitytöstä, joka olen sisimmässäni aina ollut. Tunnin jälkeen kysyin opettajalta, minkä kappaleen tahdissa me tanssimme, ja hän vastasi: Lindsey Stirlingin Crystallize.

Olen käynyt kaksi kertaa laulutunneilla ja harjoitellut muun muassa Zen Cafén Todella kaunista (karaokebravuurini) sekä Scandinavian Music Groupin kappaletta Talvipuutarhaan. Eilen musisoin ystäväni kanssa noin klo 22 asti laulaen ja soittaen pianolla Lana del Rey’tä. Pelkäsin, että alakerran asunnosta kopautettaisiin luudalla kattoon, mutta tällä kertaa niin ei käynyt.

lana del rey nuottivihko 1

Olen myös saanut palautetta kirjoitustyöstäni, antanut neuvojen laskeutua minuun ja prosessoinut niitä. Olen yrittänyt muistaa, että kohtauksessa pitää aina olla konflikti, vaikkakin itse ihmisenä mielelläni vältän niitä.

Draamassa – kuten usein elämässäkin – yksi henkilö haluaa yhtä, toinen toista.

Miksi tuo yksinkertainen asia on välillä niin vaikea muistaa, kun kirjoittaa?

Olen ikäväkseni vähän vierastanut tarinaa, jota olen aloittanut, sitä jossa kuuluu toisenlainen ääni kuin aiemmissa kirjoituksissani. Entä jos tuo ääni ei olekaan hyvä? Entä jos kirjoittamani sanat eivät sittenkään maistu ja tuoksu elämältä? Saavutanko vielä jossain vaiheessa sen ihanan hetken, eräänlaisen kipurajan, jonka jälkeen kirja vie minut mukanaan, kyselemättä?

Olen kulkenut pitkin tuttuja valoisia teitä ja tuntenut äkillisen ilon iskun sydämessä, kiitollisuuden siitä että saan olla täällä, kävellä näitä katuja, lukea kirjoja ja kirjoittaa uusia, kysyä tärkeitä kysymyksiä, nähdä kevään joka aivan kohta lämpenee kesäksi.

aurinkolasit

 

On oltava kärsivällinen, mutta myös valpas,/ odotettava kauan ja sitten äkkiä, siepattava.

-Pentti Saarikoski

 

*moniloperoonen = monimutkainen. Eteläpohjalainen murresana. Käyttäjinä ainakin minä ja äitini.

 

Sitaatit ovat peräisin Pentti Saarikosken runosta, jonka löysin kirjahyllyni kätköistä, vuonna 2001 julkaistusta antologiasta nimeltä Päivistä parhaimmat. Runo vuoden jokaiselle päivälle. Alun perin kyseinen runo on julkaistu Saarikosken runokokoelmassa Kuljen missä kuljen (1965).

Siksi kirjoitan

Oli ollut kokemus, suunnaton ja sanaton, jonka hän oli halunnut kääntää sanoiksi. Oli ollut hiljaisuus, jolle hän oli aikonut lainata äänen. Oli ollut näkymätön, jonka hän oli yrittänyt näyttää.

-Leena Krohn: Erehdys

Syksy 2010. Elokuvakäsikirjoittamisen koulutusohjelma Tampereella, ensimmäinen oppitunti. Kolmekymppinen brittiopettaja astelee luokkaan ja hymyilee valoisasti, valloittaa kaikki olemuksellaan.

Hän kirjoittaa liitutaululle kysymyksen:

WHY DO WE WRITE?

kukkamuistikirja

Hän katsoo meitä silmiin ystävällinen ilme kasvoillaan. Yritän keksiä jotakin englanninkielistä sanottavaa. Pääni on tyhjä, piiloudun nimilappuni taakse. Onneksi muut ovat rohkeampia.

Taululle ilmaantuu viisaita vastauksia:

Koska saamme siten hyödyntää luovuutta.

Koska haluamme ilmaista itseämme.

Koska haluamme kertoa tarinoita.

Koska rakastamme sanoja ja lauseita.

Koska kirjoittaminen keventää sydäntä.

Opettaja nyökkäilee, hyväksyy kaikki vastaukset. Sitten hän kääntyy takaisin liitutaulun puoleen ja kirjoittaa oman vastauksensa, isoin kirjaimin:

BECAUSE WE HAVE TO.

Luokkaan laskeutuu hiljaisuus. Ymmärrämme, että tuo yksi lause sisältää oikeastaan kaikki muut vastaukset.

Opettaja vertaa kirjoittamista kuntosalilla käymiseen: aina sinne ei jaksaisi lähteä, mutta sitten kun on saanut treenin tehtyä, ei koskaan kadu että nosti vähän puntteja.

Indeed. Vuosien kokemuksella voin sanoa, että kirjoittamisesta tulee hyvä olo.

Tai ainakin vähän parempi.

***

HS kulttuuri

Muisto esikoiskirjasyksyltä 2007.

Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailun finalisteilta kysytään aina kolme tai neljä kysymystä, joista yksi kuuluu: miksi kirjoitat?

Kysymys on tavallaan yksinkertainen – ja kuitenkin täsmällisen, kaiken kattavan vastauksen antaminen on vaikeaa. Voi myös olla, että perusteluja on monia.

Esikoisteokseni Arvostelukappale oli kisassa ehdolla vuonna 2007. Etsin huvikseni käsiini vanhan lehtileikkeen ja löysin oman vastaukseni miksi kirjoitat -kysymykseen:

”Kirjoittaminen on minulle luontevin tapa saada maailmasta kiinni – ja myös itsestäni. Uusien tarinoiden luominen tuottaa iloa, jota ei voi verrata mihinkään muuhun tunteeseen.”

Voin yhä allekirjoittaa nuo 25-vuotiaana kirjoittamani lauseet (jopa tuon ajatusviivan paikan), vaikkakaan ne eivät aivan täydellisesti kykene vangitsemaan sitä mitä ajattelen. Lisäisin vielä joukkoon ainakin rakkauden kieleen ja sanoihin, ja itsensä ilmaisemisen tarpeen.

 

martta wendelin muistikirja

Vuoden 2015 Finlandia-voittaja Laura Lindstedt oli kanssani samassa kisassa ehdolla romaanillaan Sakset (2007). Hänkin puhui vastauksessaan luomisesta:

”Löytääkseni muitakin ääniä kuin omani. Vapautuakseni kommunikaatiosta mykäksi heittäytymättä. Luodakseni maailmoja, jotka ylittävät minun maailmani.”

Samana vuonna ehdolla ollut prosaisti Miina Supinen vastasi kirjoittavansa, koska se ”piristää ja rauhoittaa” häntä, ja novelleilla debytoinut teatterintekijä Pasi Lampela kirjoittaa ymmärtääkseen, ”miten kaltaiseni henkilö on voinut syntyä, ja miten voin selvitä”.

Vuoden 2015 HS-esikoiskirjakilpailun voitti Saara Turunen romaanillaan Rakkaudenhirviö. Hän vastasi kysymykseen kolmella sanalla:

”Voidakseni iloita elämästä.”

Myös vuonna 2014 ehdolla ollut kirjailija ja näyttelijä Antti Holma kiteytti vastauksensa yhteen lauseeseen:

”Koska en osaa puhua enkä elää.”

***

tyhjän paperin nautinto

Teoksessaan Tyhjän paperin nautinto Julia Cameron toteaa kirjoittamisen olevan inhimillistä: ”Kirjoittamalla otamme maailman haltuun. (–) Meidän pitää kirjoittaa, koska kirjoittaminen tuo elämään selkeyttä ja intohimoa.”

Lisäksi Cameron on sitä mieltä, että ”kirjoittaminen on kuin hengittäminen”.

Hyvin sanottu.

Olen kirjoittanut aina, päiväkoti-ikäisestä asti. Olen kirjoittanut kotona, kirjastossa, hotellissa, uimarannalla, mökillä, baarissa, kahvilassa, autossa, junassa ja lentokoneessa. Olen kirjoittanut Lapualla, Vimpelissä, Lapissa, Dubaissa, Manchesterissä, Edinburghissa, Pariisissa ja Espanjassa uima-altailla.

Kirjoittaminen on auttanut minua selviytymään, se on vapauttanut paperille surua ja kyyneliä. Se on myös auttanut minua viihtymään, se on ollut ajankulua, se on saanut minut nauramaan.

Joskus sisällä käy sellainen myllerrys, että siihen ei juuri tepsi mikään muu kuin Maraboun suklaalevy, juoksulenkki tai kynä ja pala paperia (tai vaihtoehtoisesti tietokoneen naputtaminen).

Joskus kirjoittamista välttelee viimeiseen asti, koska se pelottaa. On pelottavaa kohdata yhä uudelleen itsensä ja ajatuksensa, tyhjän paperin edessä.

fearless muistikirja

Mutta joskus sielussa jomottava möykky on niin suuri, että vain kirjoittaminen auttaa purkamaan sen.

Sitä makaa valveilla keskellä yötä, outo paino rinnassa, sydämessä kasa sanomattomia sanoja. Nousee ylös, ottaa muistikirjan esiin, antaa kynän kulkea, etsii täsmälliset sanat tunteelle.

Sille tunteelle, joka on koko ajan yrittänyt paeta lauseita ja määritelmiä mutta joka on nyt vihdoin tässä, silmien edessä.

 

Siksi kirjoitan.