Vuoden 2016 viisaimmat lauseet

Päivittäiset tekomme muodostavat toistuessaan yhtenäisen virran, ja nuo kovin pienet purot yhdistyvät aikanaan suureksi joeksi.

Takashi Hiraide: Kissavieras (2016, suom. Raisa Porrasmaa)

Olen aiemminkin täällä blogissa kertonut, että minulla on tapana pitää lukupäiväkirjaa. Merkitsen jokaisesta lukemastani kirjasta muistiin viisaita, kauniita ja tärkeitä sitaatteja. Niiden avulla voin palauttaa mieleen, millainen tunnelma kirjassa oli, millainen kieli, millainen maailma.

lukupaivakirjat

Joskus noita päiväkirjoja lukiessani voin muistaa, mitä omassa elämässäni on tapahtunut keväällä auringon herätessä tai kesällä hiekkarannan lämmössä, syksyn surumielisissä sateissa tai talvella ensilumen aikaan.

Vuoden päättyessä tutkailin, millaisia kirjoja olen lukenut vuoden 2016 kuluessa ja millaisia lauseita olen kirjoittanut muistiin.

Alla joitakin poimintoja, ryhmitettyinä eri aihealueisiin. (Mistä yhtäkkiä moinen järjestelmällisyys? Ei aavistustakaan.)

Kirjoittaminen, luovuus, työ

Uskosi tulee vahvistumaan kun huomaat kuinka helppoa tekeminen on. (- -) Huomaat kuinka on itse asiassa helpompi kirjoittaa kuin olla kirjoittamatta, maalata kuin olla maalaamatta ja niin edelleen. (- -) nautit itse taiteen tekemisestä. Keskeiselle sijalle nousee itse toiminta, ei suinkaan päämäärä.”

Ja:

”Minä vain yksinkertaisesti kirjoitin. Ei neuvotteluja. Hyvää vai huonoa tekstiä? Mitä se minulle kuului.”

Julia Cameron: Tie luovuuteen (2010, suom. Pekka Pakkala)

kirjat tie luovuuteen 1

Julia Cameronin Tie luovuuteen kannustaa kirjoittamaan aamusivuja.

Kuluneena vuonna olen usein tuskaillut, miksi joinakin päivinä lykkään kirjoittamisen aloittamista. Miksi olen vasta syömässä omenakanelipuuroa ja banaaninpaloja silloin, kun minun pitäisi olla jo kahvilassa kirjoittamassa? Miksi en työstä fiktiota tarkalleen klo 8-16 joka arkipäivä? Miksi minulle ei ole suotu lainkaan insinöörin ominaisuuksia? Tai robotin?

Tässä ahdistuksessa minua on auttanut Julia Cameronin opas Tie luovuuteen, jota olen aiemminkin blogissa suositellut. Sen inspiroivat sanat kannustavat tekemään taidetta tässä ja nyt, vapauttamaan omaa luovaa energiaa.

jukka-viikila-akvarelleja-1

Akvarelleja Engelin kaupungista voitti vuoden 2016 Finlandia-palkinnon.

Keväällä luin Jukka Viikilän romaanin Akvarelleja Engelin kaupungista (2016), joka on arkkitehti Carl Ludvig Engelin (1778-1840) fiktiivinen päiväkirjaromaani. Kirjoitin lukupäiväkirjaani muun muassa lauseen, joka liittyi työn tekemisen merkitykseen:

En usko lainkaan niin sanottuun luonnolliseen elämään, josta kapakan runoilijat aina puhuvat. Uskon sitä vastoin että helpoin tapa välttää elämän tuska on keskittyä työhönsä, tehdä velvollisuutensa.”

Myös Saara Turusen romaanista Rakkaudenhirviö (2015) löytyi yksinkertainen neuvo luovaan työhön:

”Kirjoita siitä, mitä näet ja kuulet, sanoo opettaja. Kirjoita siitä, mikä todella kiinnostaa sinua, hän sanoo.”

Rakkaudenhirviö 1

Rakkaudenhirviö voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon vuonna 2015.

Viime aikoina olen miettinyt paljon myös kirjoittamiseen liittyvää yksinäisyyttä, ajoittain vaivaavaa tunnetta siitä ettei oikein kuulu mihinkään. Paitsi kahviloihin. Tähän en meinaa tottua koskaan. Jotkut kirjailijat nauttivat yksin työskentelemisestä, minä en. Siwassa katselen kaihoisasti myyjiä, joilla on toisensa. Työkaverit! He voivat vaihtaa kuulumisia joka päivä, kertoa viikonlopustaan, nauraa yhdessä kahvitunnilla.

Valitettavasti en tavoita ihan samanlaista tunnetta, kun kommunikoin kahvilassa baarimikon kanssa.

”Kuppi teetä, kiitos.”

”Se ois 2.50, kiitos.”

kirjoja ikkunalaudalla

Avoin mieli kannustaa treenaamaan kirjoittamista säännöllisesti.

Näissä mietteissä minua on auttanut Natalie Goldbergin luovan kirjoittamisen opas Avoin mieli. Tuosta opuksesta en ole vielä kirjoittanut lukupäiväkirjaani, mutta naputtelin teoksesta blogitekstin: Treenaa kirjoittamista kuin lihasta. Yksi kirjan lohduttavimmista kohdista oli Goldbergin opettajan Katagiri Roshin lause:

”Kaikki, mihin todella syventyy, on yksinäistä.”

Usein yksinäisyyden tunne helpottaa, kun kirjoittaminen sujuu niin hyvin, että unohdan itseni. Tai kun saan valmiiksi jotakin konkreettista, kuten kolumnin, näytelmän tai romaanin. Tai kun minulla on selvä deadline, ja  joku odottaa minulta tekstiä.

John Williamsin Stoner-romaanista (2015, suom. Ilkka Rekiaro) löytyi kaunis virke, jota voi soveltaa myös näihin pohdintoihin:

”Teidän pitää muistaa, kuka olette ja keneksi olette päättänyt tulla, ja muistaa myös työnne merkitys.”

Toivon, että saavutan jonkinlaisen tasapainon näissä asioissa, mieluiten jo vuonna 2017.

Willliams Stoner 1

Stoner kertoo erään yliopistomiehen elämäntarinan. KUVA: Bazar

Elämä. Identiteettikysymykset

”On vaikea sanoa mikä hämmentää eniten, se että minä avaan suuni, se että muistan ihmisten menneet puheet niin sanatarkkaan vai se että muistan myös sen mitä ei koskaan ole sanottu mutta mitä on tarkoitettu.”

-Anja Snellman: Antautuminen (2015)

Alkuvuodesta luin Anja Snellmanin omaelämäkerrallisen proosateoksen, jonka herkästä kertojapäähenkilöstä osittain tunnistin itseni, tytön joka ei tahtoisi ”aavistaa ja arvata niin paljon”.

Erityiseherkille omistettu kirja puhutteli minua kovasti, olenhan saanut Are You Highly Sensitive -testissä 20/27 pistettä.

 

anja-snellmann-antautuminen-1

Antautuminen on omistettu erityisherkille.

Myös Albert Espinosan kirja Keltainen maailma (2014, suom. Taina Helkamo) oli kiehtova lukuelämys. (Se oli Stonerin lisäksi yksi ensimmäisistä kirjoista, jotka luin sähköisessä muodossa Fabula-sovelluksen kautta). Tuossa viisaassa, ihanassa kirjassa oli paljon lohdullisia kohtia, kuten tämä:

”Ei pidä lannistua siitä, että tekee toisinaan vääriä ratkaisuja. On luotettava menneisyyden minäänsä. (–) Hyväksy, kuka olet, älä pelkää olla ihminen, jollaiseksi päätöksesi ovat sinut muovanneet.

Huonot päätökset karaisevat, ja ajan myötä huonoista päätöksistä tulee hyviä.”

Luin Fabulan kautta myös Helmi Kekkosen Suojatonromaanin (2014), jonka kirkkaita kuulaita lauseita luin usein pakkassäässä älypuhelimen ruudulta. Romaani kertoo hiljaisuutensa varjossa elävän omalaatuisen Isan kasvutarinan. Lukupäiväkirjaani tallentui muun muassa seuraava lause, joka on hyvä muistaa elämän eri käänteissä:

”Me olemme onnellisia jos vain haluamme.”

kekkonen_suojaton-1

Suojaton ilmestyi vuonna 2014. KUVA: Siltala.

Unelmat

” (- -) olen oppinut, että ei pidä kysyä onko jokin mahdollista. Sen sijaan pitää sanoa: minä teen sen.”

-Julia Cameron: Tie luovuuteen

Olen jo pitkään toivonut, että saisin jollain tavalla lisää musiikkia elämääni. Vuoden 2016 alussa otin askelen eteenpäin, kun aloitin laulutunnit kuukausien (vai vuosien?) pohdinnan jälkeen.

Edellisyönä näin unta, että olin Ausburgissa (unessa Augsburg) Oasiksen keikalla. Yhden biisin kohdalla olin ainoa, joka lauloi mukana, ja niinpä jompikumpi Gallagherin veljeksistä – kenties Noel – pyysi, että nousisin lavalle ja esittäisin biisin yhdessä hänen kanssaan. Suostuin, vaikka minulla oli ylläni tavallinen villapaita.

Kun ensimmäiset sävelet soivat, aloinkin vahingossa laulaa väärästä sävellajista. Tämä kaiketi symbolisoi unelmiin liittyvää pelkoa. Osaanko minä? Olenko tarpeeksi hyvä? Saanko minä edes unelmoida tällaisesta?

Silloin voi muistaa yllä mainitut Cameronin sanat, ja myös Albert Espinosan viisaan lauseen:

”Jos unelmoit pohjoisesta ja unelmasi toteutuvat, on suunnistettava kohti etelää.”

Keltainen maailma

Keltainen maailma sisältää viisaita sanoja elämästä – ja keltaisista henkilöistä.

Rakkaus. Ihmissuhteet.

”Hän voi sanoa päivää ja heipä hei ja kaunis ilma tänään ja mitä kuuluu, mutta oikeastaan hän sanoo jotain muuta. (- -) oikeastaan hän sanoo: Jos olet kanssani, – ja juuri sinut minä olen valinnut – elämässäsi alkaa tapahtua jännittäviä ja suurenmoisia asioita.”

-Linn Ullmann: Ennen unta (1999, suom. Tarja Teva)

Mietin elämässäni paljon rakkautta ja ystävyyssuhteita. Sitä, miksi viihdymme jonkun ihmisen seurassa, miksi joku vetää meitä puoleensa. Yllä oleva katkelma Linn Ullmannin romaanista vangitsee kauniisti toisen ihmisen salaperäisen vetovoiman.

ennen-unta-1

Ennen unta -romaani käsittelee perhesuhteita ja eräitä tärkeitä häitä.

Kesällä luin Amélie Nothombin romaanin Samuraisyleily (2007, suom. Lotta Toivanen), jossa Japaniin muuttanut nuori belgialaistyttö alkaa seurustella viehättävän tokiolaispojan kanssa. Tästä romaanista olen kirjoittanut ylös lauseen, joka oli muistaakseni nuorukaisen sisaren repliikki:

”Hän on puhunut sinusta kamalan vähän. Siksi olen varma siitä, että hän rakastaa sinua.”

samuraisyleily 1

Samuraisyleily ilmestyi vuonna 2007.

Keväällä luin Nobel-palkitun Patrick Modianon Pariisiin sijoittuvan romaanin Kehäbulevardit (suom. Jorma Kapari), joka kertoo isän ja pojan mutkikkaasta suhteesta, uudesta kohtaamisesta sodan ja vastarintaliikkeen aikoina.

”On olemassa ihmisiä joille antaa kaiken anteeksi. Kymmenen vuotta on kulunut. Mitä sinulle oli tapahtunut? Ehkä sinä tarvitset minua.”

Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla -romaanista (1997, suom. Arja Tuomari) löytyi sitaatti, jonka aina silloin tällöin muistan:

”Thomaksen mieleen tulee, ettei hän ole ajatellut Renéetä juuri lainkaan. Jollakin tapaa kuitenkin kaiken aikaa, sen hän nyt ymmärtää.”

Ihanat naiset rannalla

Romaani kertoo kesäparatiisin naisista, Bellasta ja Rosasta 1960-luvulla.

Ihmissuhteet eivät aina ole helppoja. Intialaisen jesuiittapapin ja terapeutti Anthony de Mellon teos Havahtuminen (suom. Vuokko Rissanen) oli nimensä mukaisesti havahduttava lukuelämys. Se tarkastelee ihmisenä olemista ja myös ihmissuhteita melko suorasukaisella otteella.

”Heidän on kärsittävä ihmissuhteissaan kylliksi ennen kuin he heräävät ja sanovat: ”Olen saanut tarpeekseni! Täytyy olla jokin parempi tapa elää kuin toisissa ihmisissä kiinni riippuminen.”

Ja:

”Siinä, missä on rakkautta, ei ole mitään vaatimuksia, odotuksia tai riippuvuutta.”

de-mello-kirja

Havahtuminen on elämänfilosofisen kirjallisuuden klassikko.

Luen mielelläni romaaneja, joissa käsitellään perhesuhteita ja rakkautta syvällisesti ja eläytyen. Riikka Pulkkisen osittain Berliiniin sijoittuvassa romaanissa Paras mahdollinen maailma (2016) oli monia kauniita kohtia, kuten tämä:

”Elämässä on niin kovin vähän lohtua ja vielä vähemmän lohduttajia. On lopulta vain harvoja, jotka ihminen päästää niin lähelle, että voi hetkeksi laskea taakkansa, paljastaa heikkoutensa, sanoa ettei juuri tänään oikein jaksaisi todellisuuden painoa. On niin kovin vähän niitä jotka silloin ottavat syliin, sanovat ei se mitään, odotellaan hetki, kyllä se siitä, sinä ihana, sinä rakas.”

riikka-pulkkinen-paras-mahdollinen-maailma-1

Riikka Pulkkisen romaani kertoo siitä, millaisen muurin salaisuudet ja niistä vaikeneminen voivat synnyttää perheenjäsenten välille.

Johannes Ekholmin nykypäivään sijoittuva romaani Rakkaus niinku (2016) tavoittaa jotakin hyvin olennaista hämmentyneen Y-sukupolven ihmissuhteista. Tunnistin erinomaisesti muun muassa seuraavan lauseen, jonka romaanin kolmekymppinen päähenkilö Joona kirjoittaa chatissa ystävälleen:

”ärsyttää että sä ajattelet etten mä välitä siitä, mitä sä luulet että mä ajattelen susta.”

Anja Erämajan runoteos Ehkä liioittelen vähän (2016) on pieni suuri kirja rakkaudesta. Siitä jäivät mieleeni muun muassa nämä seitsemän sanaa:

”Minä tykkään sinusta, minä sanon sen kaikille.”

anja-eramaja-runokirja

Anja Erämajan runoteos voitti vuoden 2016 Tanssiva karhu -palkinnon.

Ja minä tykkään teistä tosi paljon. Enkä liioittele yhtään!

Hyvää alkanutta vuotta 2017, rakkaat lukijat!

Milloin kirjojen lukemisesta tuli uhanalainen harrastus?

If you don’t have time to read, you don’t have time (or the tools) to write. Simple as that.

-Stephen King

Opin lukemaan alle koulukäisenä. Yhtäkkiä isosiskoni huomasi, että minä ymmärrän mitä Aku Ankka sanoo. Lausuin repliikit ääneen näyttääkseni, miten hienosti lukeminen minulta onnistui.

En lukenut pelkästään puhekuplien sisältöä, vaan myös sivun alalaidassa olleet tekijänoikeus- ja julkaisutiedot.

”Niitä sun ei tarvi lukea”, siskoni opasti.

Aku Ankan taskukirja

Aku Ankan taskukirja.

***

Tällä viikolla vietetään Lukukeskuksen järjestämää valtakunnallista Lukuviikkoa, jonka puitteissa kirjastot, koulut ja muut tahot toteuttavat lukemiseen liittyviä tempauksia ja tapahtumia. Lukuviikon tämänvuotisena teemana on  ”Monta tietä tarinaan”.

Nykyään niitä todellakin on monia:

”Pelit, elokuvat, sarjakuvat ja sosiaalinen media toimivat porttina lukemiseen ja omien suosikkikirjojen löytämiseen. Lukuviikon keskiössä on kuitenkin aina kirja ja tavoitteena on kannustaa lapsia ja nuoria lukemaan nimenomaan pitkiä tekstejä”, kirjoitetaan Lukukeskuksen sivuilla.

Minä löysin lapsena tarinoiden äärelle siten, että minulle luettiin satuja ja kertomuksia. Toisinaan kuuntelin kasetilta Tuhkimoa tai Lumikkia ja kääntelin kuvakirjan sivuja olohuoneen sohvalla, haltioissani kurpitsavaunuista ja hyvästä haltiattaresta.

Lukukeskuksen 10+1 faktaa lukemisesta 2015 –tietopaketissa todetaankin, että varhainen lukeminen kannattaa: jos lapsella on jo koulun aloittaessaan hyvät perustiedot, hänen lukemistaitonsa pysyy myöhemminkin korkealla tasolla.

kotiopettajattaren romaani

Romaani, jonka haluaisin lukea joskus uudestaan.

***

Samaisessa Lukukeskuksen artikkelissa tuodaan esiin myös huolestuttava havainto: suomalaisten nuorten lukutaito lipsuu maailman huipulta. Vuonna 2000 suomalaiset tytöt ja pojat olivat lukemisessa ykkösiä, mutta sen jälkeen ”lukutaitopisteet ovat laskeneet enemmän kuin missään vertailumaassa, Ruotsia ja Islantia lukuunottamatta”.

Myös Tilastokeskuksen sivuilta näkee, että erityisesti 15-24-vuotiaat lukivat vuonna 2009 vähemmän kuin 1990-luvun alussa. Kuitenkin on huomattava, että he lukivat enemmän kuin keski-ikäiset ja ikääntyneet.

Huoli lukemisen vähenemisestä ei koske vain nuorisoa. Lukukeskuksen tietopaketissa todetaan, että kun esimerkiksi vuonna 1995 Suomessa oli 2,5 miljoonaa kirjaston asiakasta, vuonna 2013 heitä oli puoli miljoonaa vähemmän.

Lydia Davis kirja

Ostin tämän kirjan toissa vuonna Kirjan ja ruusun päivänä.

Kustantaja Mikko Aarne kirjoitti tammikuussa Rivien välistä –blogissaan, että kirjamyynti on laskenut vuoden 2008 jälkeen, samoihin aikoihin kun Suomessa sattui Facebookin läpimurto.

Nykyään Facebook on vain yksi osa somea, ja uusia kanavia syntyy edelleen. Ovatko netti, some ja monet muut nopeat viihdenautinnot liian kova kilpailija kirjalle?

Samaa pohtii Tiina Raevaara Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan kolumnissa, joka käsittelee kirjojen myyntilukujen putoamista. ”Ihmisen aika ei riitä kirjoille kaiken somettamisen ja Netflixin katselun jälkeen”, Raevaara toteaa.

Tämä on aivan totta. Lukemiselle pitäisikin varata aikaa, samoin kuin mille tahansa muulle harrastukselle. Jos me kerran raivaamme kalenterista tilaa juoksulenkeille ja laulu- ja balettitunneille, miksemme sitten myös lukemiselle?

***

Paris muistikirja

Lahjaksi saamani muistikirja.

Jörn Donner on sanonut aikoinaan kuolemattoman lauseen: ”Lukeminen kannattaa aina.” Kokemus on osoittanut, että tämä pitää paikkansa. Kirjojen lukeminen on vaikuttanut ratkaisevasti muun muassa omaan intooni ja taitooni kirjoittaa.

Sain ala-asteella vaarilta joululahjaksi L.M. Montgomeryn romaanin Annan nuoruusvuodet. Sen haaveileva päähenkilö ja kiehtova miljöö tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Myöhemmin tartuin yhtä suurella innolla myös Montgomeryn Runotyttö-sarjaan, jossa seikkaili tyttö nimeltä Uudenkuun Emilia.

Tutustuttuani Annaan ja Emiliaan aloin tarkkailla maailmaa yhä enemmän runoilijan silmin. Raapustin muistikirjoihin runoja ja kertomuksia, naputtelin kirjoituskoneella dramaattista romaania nimeltä ”Häkkilintu”. Siinä tarinaa kerrottiin Erica Hawthorne -nimisen nuoren kartanontytön näkökulmasta. (Minulla ei ole aavistustakaan, miten aikoinaan keksin tuon sukunimen.)

Kertomus ei koskaan valmistunut, mutta tärkeintä oli että tekstiä syntyi.

Lukeminen vaikutti siis vahvasti siihen, että minusta tuli kirjoittaja, ja myöhemmin kirjailija.

annan nuoruusvuodet

Suosikkikirjani lapsena.

***

Olisin varmasti rikas (tai ainakin hyvin onnellinen) nainen, jos keksisin ratkaisun siihen, miten ihmiset saataisiin lukemaan enemmän kirjallisuutta.

Yksi keino on tietysti kannustaa lapsia ja nuoria kirjojen äärelle, lukea heille, viedä kirjastoon kädestä pitäen, ostaa tarinoita lahjaksi. Tärkeää olisi myös näyttää itse hyvää esimerkkiä. Entä jos illalla lukisikin vaikka hyvän novellin eikä puolituttujen Twitter-viserryksiä? Tai avaisi romaanin sen sijaan, että napsauttaisi Netflixin päälle?

Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, enkä minäkään valitettavasti ole immuuni älypuhelimen ja netin houkutuksille. Yritän kuitenkin pysähtyä joka päivä kirjan ääreen, sillä lukeminen rauhoittaa ja inspiroi, antaa elämään uusia näkökulmia, auttaa ymmärtämään paremmin itseä ja muita.

Toki lukeminen kehittää myös kieltä. Mitä enemmän luen, sitä paremmin kirjoitan.

sagan romaani

Päällimmäisenä romaani, jonka luin äskettäin: Tervetuloa, ikävä.

Hyvistä tarinoista meillä ei ole pulaa, niitä löytyy mielin määrin kirjastoista ja kirjakaupoista. On kehitetty myös uusia tapoja lukea kirjoja: esimerkiksi sähkökirjasovellus Fabula antaa mahdollisuuden lukea hyvää kirjallisuutta vaikkapa älypuhelimelta kesken metromatkan.

Kirja vie meidät uusiin maailmoihin ja seikkailuihin – mutta huomattavasti halvemmalla kuin lentokone.

Helsingin Sanomat uutisoi tämän vuoden tammikuussa, että vuonna 2015 kirjamyynnissä näkyi hienoista kasvua, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008. Kirja-alalta kantautuu siis toisinaan myös hyviä uutisia. Myös Lukukeskuksen 10+1 faktaa lukemisesta -artikkelissa on mainittu huojentavasti, että suomalaiset ovat yhä lukukansaa; joka kolmas suomalainen lukee kirjaa tänäänkin.

Books are the plane, and the train, and the road. They are the destination, and the journey. They are home.

-Anna Quindlen: How Reading Changed My Life

Lisäys postaukseen 23.4.:

Huomasin Ylen nettisivuilla tuoreen uutisen viime vuoden kirjamyynnistä. Kustannusyhdistyksen tarkennetut myyntiluvut vuodelta 2015 osoittavat, että painettujen kirjojen myynti sittenkin väheni kokonaisuudessaan runsaat viisi prosenttia – toisin kuin alkuvuodesta luultiin. Samaa aihetta käsittelevässä Ylen toisessa uutisessa kerrotaan, että filosofia- ja psykologia -aiheisten tietokirjojen myynti kasvoi edellisvuodesta.

Tiedän mitä luin viime kesänä

Nainen sanoo että he ovat samanlaisia kuin olisivat yhdessä kirjaan pantuja.

-Marguerite Duras: Siniset silmät musta tukka

Olen kuullut historiantutkija Matti Klingen sanoneen, että jokaisesta päivästä pitäisi kirjoittaa muistiin vähintään yksi lause. Mielestäni tätä voisi soveltaa myös kirjoihin: jokaisesta lukemastaan teoksesta olisi hyvä rustata paperille ainakin pari sanaa, jotta voisi myöhemmin palauttaa mieleensä kirjojen tunnelmia, sanoja, tärkeitä hetkiä.

Tätä periaatetta olen noudattanut vuodesta 2005 lähtien, jolloin sain lapsuudenystävältäni lahjaksi pienen sympaattisen lukupäiväkirjan. Siihen on kirjattu merkittävä osa niistä teoksista, jotka ahmin opiskeluaikoina.

lukupäiväkirja 1

Ensimmäinen lukupäiväkirjani.

Välillä luen huvittuneena nuoren kirjallisuudenopiskelijan tekemiä analyyttisia merkintöjä. Esimerkiksi Jeffrey Eugenidesin Virgine Suicides – Kauniina kuolleet -romaania olen kuvannut seuraavilla sanoilla:

”Mystinen ja kiinnostava romaani, joka”

Nykyään en enää kirjoita muistiin mielipiteitäni kirjoista, vaan ainoastaan parhaimpia sitaatteja. Ne auttavat muistamaan, millainen kieli teoksessa oli, millainen lauseen rytmi, millainen teema, millaisia ajatuksia ja havaintoja.

Nykyään olen itselleni sen verran ankara, että saan merkitä muistiin vain ne kirjat, jotka olen lukenut kokonaan. Pieni harppominen on ehkä sallittua, mutta vain äärimmäisissä olosuhteissa.

Vastikään sain yhden lukupäiväkirjan täyteen. Ensimmäinen merkintä on viime vuoden kesäkuulta, jolloin luin Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallisen Taisteluni-sarjan ensimmäisen osan.

turkoosi lukupäiväkirja 1

Tuorein lukupäiväkirjani.

On hämmentävää huomata, että tutustuin Knausgårdiin todellakin vasta 2014. Minusta nimittäin tuntuu, että olen viettänyt Karl Oven seurassa jo monta vuotta. Hänestä olen kirjoittanut pariinkin otteeseen blogissani, täällä ja täällä. Knausgårdin viidennen Taisteluni-kirjan inspiroimana kirjoitin toukokuussa myös tekstin Helsingin Sanomiin.

Huomaan, että vuoden kuluessa olen tutustunut hyvin erilaisiin kirjoihin. Eniten olen lukenut romaaneja, mutta mukana on myös joitakin runokokoelmia, esseitä, novelleja, matkakirja sekä yksi päiväkirjamainen teos, jonka sain kirjailijakollegalta julkkarilahjaksi: Pentti Saarikosken Asiaa tai ei. Siinä Ruotsiin muuttanut runoilija kirjoittaa elämästään yhden vuoden ajalta.

asiaa tai ei 1

Asiaa tai ei ilmestyi vuonna 1990.

Oli antoisaa lukea Saarikosken pohdintoja maailmasta, kirjallisuudesta, arjesta, unista ja kirjailijan työstä, tästä erikoisesta ammatista. Samankaltaisia iloja ja murheita on tainnut kirjailijoilla olla kautta aikojen – kuten outo olo haastattelujen ja esitelmän pitämisen jälkeen:

”Yritän lakata ajattelemasta mitä sanoin missäkin. Täällä on lumi sulanut.”

Kirja sisältää myös lukuisia kiinnostavia ajatuksia kirjoittamisesta, kuten ”[–] runous on siinä että kielestä tulee totta” tai: ”[–] kun menee nukkumaan pitäisi olla tekstiä kirjoitettuna, mistä voi pidellä kiinni”.

Hyvä neuvo.

Monet teokset ovat jääneet mieleeni vahvoina tarinoina, kiinnostavina kertojanääninä tai kiehtovina maailmoina. Näitä olivat muun muassa Alberto Moravian Roomaan sijoittuva Tyhjä kangas, Sisko Istanmäen pohjalaisromaani Liian paksu perhoseksi, Erlend Loen viisaanhauska SupernaiiviMia Kankimäen matkakirja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, Elfriede Jelinekin huikea Pianonsoittaja sekä Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia, jossa ihailin taitavasti sommiteltua rakennetta, erään kissan ja kertojan kohtaamista ja mielikuvituksen villinä kehräävää leikkiä.

Kissani Jugoslavia 1

Romaani voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon 2014.

Vahvoja tunnelmia ja mielikuvia jättivät jälkeensä myös esimerkiksi Raymond Carverin kehuttu novellikokoelma What We Talk About When We Talk About Love sekä Marguerite Durasin romaani Siniset silmät musta tukka (suom. Annikki Suni), jonka ostin antikvariaatista kauniin kannen sekä ensimmäisen lauseen perusteella: ”Kesäilta, sanoo näyttelijä, olisi tämän tarinan sydän.”

Ranskaan sijoittuva unenomainen romaani kertoo toisilleen tuntemattomista naisesta ja miehestä, jotka tapaavat kesäiltana rantakahvilassa. He alkavat viettää aikaa yhdessä ja ovat kumpikin melankolisen rakastuneita samaan nuorukaiseen.

Romaanista löytyi useita sitaatteja, jotka halusin kirjoittaa ylös, kuten nämä:

”Tärkeät asiat tulevat uniin hyvin hitaasti.”

Ja:

”Katseeseen jäi pilkahdus hulluutta, jonka hän on kokenut miehen seurassa.”

Siniset silmät musta tukka

Marguerite Durasin romaani ilmestyi suomeksi 1991.

Taannoin luin myös kaksi saksankielistä teosta, mistä olen erityisen ylpeä. Aloitin kielitaitoni virkistämisen lainaamalla kirjastosta Paul Austerin teoksen Die Geschichte Meiner Schreibmaschine (”Kirjoituskoneeni tarina”), koska siinä oli vain noin 70 sivua ja runsaasti kuvia (Sam Messerin maalauksia lähinnä Paul Austerin kirjoituskoneesta sekä myös kirjailijasta itsestään). Vauhtiin päästyäni luin myös Wladimir Kaminerin Berliiniin sijoittuvan tekstikokoelman Schönhauser Allee, jonka ystäväni lainasi minulle. Kaiken kruunasi se hetki, kun sain nähdä tuon kyseisen kadun ilmielävänä Berliinissä viime kuussa.

Lukupäiväkirjani viimeisellä aukeamalla on sitaatteja Aki Salmelan runokokoelmasta Jokeri, joka ilmestyi tammikuussa. Luin kirjaa aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa, tyynnyttelin sydäntäni sen viisailla ja rauhallisilla sanoilla.

Jokeri 1

Aki Salmelan Jokeri oli Tanssiva karhu 2015 -palkintoehdokas.

Runoihin mahtuvat isot aiheet: elämä jota verrataan sirkukseen, kuolema jota kukaan ei voi paeta, ihminen joka on klovni. Vakavien kysymysten seassa häivähti myös huumoria, mikä miellytti minua.

Yksi kohta painui mieleeni niin vahvasti, että osasin jopa siteerata sen seuraavana iltana ulkoa eräälle ystävälleni, jonka kanssa sukellamme aina melko syviin vesiin.

Hänkin piti näistä sanoista:

”Ole iloinen, että olet. Ole iloinen, että jotain on. Ole iloinen,/ että jotain on olematta. Ole iloinen, ettei sitä kerrota kahdesti.”