Hyggeä uutta vuotta!

Toivoin joululahjaksi paria kirjaa. Toinen niistä oli tanskalaisen Meik Wikingin kirjoittama vaaleansininen opus nimeltä Hygge – Hyvän elämän kirja.

Hygge kirja

Kirja ilmestyi alun perin vuonna vuonna 2016 nimellä The Little Book of Hygge.

Meik Wiking on paitsi kirjailija, myös Kööpenhaminassa toimivan onnellisuudentutkimusinsituutin – Happiness Research Instituten – johtaja. Hänellä on vuosikausien tietämys tanskalaisten elämäntavasta ja hyvinvoinnista, joten hän tietää mistä puhuu. Huomionarvoista on myös se, että Tanska on tutkimuksissa osoittautunut yhdeksi maan onnellisimmista maista. Kirjan takakannessa todetaankin, että onnellisuus johtuu hyggestä.

Minulle oli hyvin tärkeää saada omakseni tuo kirja. Heti kun näin sen kirjakaupassa, tiesin että me kuuluimme yhteen. Ennen joulua otin asian säännöllisin väliajoin puheeksi mieheni kanssa.

”Muistathan sä, että mä toivoin lahjaksi sen Hygge-kirjan.”

”Joo.”

”Ei se Lykke-kirja. Vaan Hygge.”

”Okei.”

Hiljaisuus. Mies kurkisti minua iPadinsa takaa.

”Niin mikä se kirja oli?”

”Hygge. HYGGE!”

Silloin en vielä edes tarkasti tiennyt, mitä kaikkea hygge pitää sisällään. Tiesin vain, että se on jotakin hyvää ja ihanaa.

Kaakao

Tämän kaakaon nautin Robert’s Coffeessa Torniossa, Rajalla-kauppakeskuksessa.

Jouluaaton iltapäivänä hyggen odotus väreili ilmassa. Olimme tehneet pitkän matkan pohjoiseen, ajaneet kylmän maan halki Tornioon. Korkeat hanget koristivat maisemia, lämpömittarin punainen neste oli vajonnut vähintään viiteentoista asteeseen. Söin keittiössä riisipuuroa ja luumukiisseliä, katselin kuinka mies leikki piilosta pirteän koiran kanssa.

Kolmen maissa lähdimme pienellä porukalla jouluaaton hartauteen lähimpään kyläkirkkoon, Karungin kirkkoon. En meinannut uskoa korviani, kun pappi aloitti saarnansa:

”Hyvää hyggeä!”

Minä ja mies katsoimme toisiamme hitaasti.

Mikä ihmeellinen sattuma, että pappikin viittasi tuohon tanskan kielessä käytettyyn käsitteeseen! Hän kertoi kiinnostavasti, millä tavalla hygge kuului myös suomalaisten joulun viettoon.

Hygge ja jouluvalot

Tämä kuva on otettu Lapualla välipäivinä.

Alkoi olla selvää, että maailmankaikkeus halusi minun tutustuvan paremmin hyggeen ja kaikkeen, mitä se merkitsee.

Illalla avasin ensimmäiseksi yhden mieheni antamista paketeista. Huokaisin helpotuksesta, kun paperikääröstä paljastui tutun näköinen kirja.

Aloin lukea sitä samana iltana. Jo johdannosta opin, että hyggeä on hankalaa määritellä yhdellä sanalla. Wiking kertoo hyggen tarkoittavan muun muassa ”läheisyyden luomisen taitoa”, ”sielun viihtyisyyttä” ja ”kodikasta yhteenkuuluvuutta”. Hänen oma suosikkimerkityksensä hyggelle on ”kupillinen kaakaota kynttilänvalossa.”

Wikingin mukaan tanskalaiset yhdistävätkin hyggeen etenkin kuumat juomat. Vasta niiden jälkeen tulevat kynttilät.

Tapani Lahtisen suomentamassa Hygge-kirjassa käsitellään edellä mainittujen asioiden lisäksi myös muun muassa ruokaa, yhteenkuluvuuden tunnetta, vaatteita, kotia, joulua ja kesäajan hyggeä.

Hygge valossa

Alun perin luulin hyggen viittavaan nimenomaan kotona vietettyyn aikaan. Kirjaa lukiessani ymmärsin, että hyggeä voi löytyä myös kodin ulkopuolelta kuten luonnosta tai vaikkapa viihtyisästä ravintolasta. Kirjassa tehdään myös kiinnostava kierros hyggepitoisiin paikkoihin Kööpenhaminassa, mikä lisäsi matkakuumettani entisestään.

Haluan heti syömään suklaata La Glace -nimiseen konditoriaan, kiitos!

Kirjasta opin, että hyggeä voi harjoittaa yksinkin, mutta parhaiten hyggeily toteutuu pienissä ryhmissä. Tällaista toimintaa toivoisin enemmän omaankin elämääni. Olen huono järjestämään illanistujaisia pienenpienessä asunnossamme, enkä ole luonteeltani mikään kodin hengetär. Mutta ehkä tähänkin asiaan löytyy vielä ratkaisu.

Sitä paitsi Wiking muistuttaa, että hyggeen kuuluvat olennaisinä tekijöinä tasa-arvo ja huomaavaisuus. Esimerkiksi ruokaa laitetaan mieluusti yhdessä, mikä oli helpottava uutinen ihmiselle, joka on valmistanut elämässään makaronilaatikon ehkä 0-1 kertaa.

Hygge ja teekuppi

Teehetki Pohjanmaalla.

Wikingin kirja tarjoaa lukijalle myös ”Hygge-hätäpakkauksen” yksin vietettäviä hetkiä varten. Kyseisessä luvussa esitellään neljätoista hyödyllistä hygge-tarviketta, joista tässä mainittakoon kynttilät, laadukas suklaa, lempitee, villasukat sekä oma suosikkikirja.

Näyttää siis siltä, että olen hyggeillyt melkein koko joululomani. Luin kirjoja villasukat jalassa, join teetä kotoisassa valaistuksessa ja söin suklaata (sekä tietysti myös vihreitä kuulia).

Toivon, että ensi vuonna elämäni on täynnä hyggeä ja lämmintä yhdessäoloa. Samaa toivon teille lukijoille.

 

Hyvää uutta vuotta 2018 kaikille!

Ryövärimorsianta ei voi unohtaa

Poissa oleva on kilpailijoista pahin.

-Margaret Atwood: Ryövärimorsian (suom. Kristiina Drews, 1994)

Ryövärimorsian

”The Robber Bride” ilmestyi alun perin vuonna 1993.

On ihmeellistä, kuinka vahvoja muistoja joihinkin kirjoihin liittyy, etenkin niihin jotka on lukenut lapsena tai nuoruusvuosina. Esimerkiksi L.M. Montgomeryn Anna– ja Runotyttö-romaanit inspiroivat minuakin aikoinaan tarttumaan kynään ja kirjoittamaan runoja Riipisensillasta ja puutarhan kukkasista. Victoria Holtin romanttisia romaaneja luin teini-ikäisenä kesämökillä ja kannoin tarinoita järvenrantaan paikallisesta kunnankirjastosta. Vaikka kyseessä ei ollut kotikuntani, hankin sieltäkin kirjastokortin lähinnä Victoria Holtin vuoksi.

Taannoin huomasin siskoni luona romaanin, jonka kansi näytti heti tutulta: Margaret Atwoodin Ryövärimorsian. Muistaisin lukeneeni tuon kirjan ensimmäisen kerran 16-vuotiaana, osittain kesätöissä. Istuin toimistossa, vastailin puhelimeen ja luin kirjaa aina kun voin.

Toivottavasti yritin joskus edes esittää ahkeraa.

Mutta kukaan ei voinut kieltää, ettenkö olisi ollut ahkera lukija. Todellinen intohimoni oli siis havaittavissa jo tuolloin.

Olin nähtävästi jo noihin aikoihin myös erittäin tarkka lukija. Yli 600-sivuisen romaanin marginaaleihin on jätetty outoja kuulakärkikynämerkintöjä, pieniä pisteitä ja palluroita, joiden tarkoitus on ilmeisesti muistuttaa, mistä kohdasta voin jatkaa lukemista (puhelun jälkeen).

Ryövärimorsian kuva

Tänä syksynä tartuin romaaniin uudestaan, vuosikausien jälkeen. Lukaisin siskoni luona kirjan ensimmäiset lauseet ja olin välittömästi koukussa.

Ryövärimorsian kertoo kolmesta ystävyksestä, jotka kaikki ovat menneisyydessään kärsineet erään salaperäisen naisen, Zenian, tähden.

Zenia on häikäisevä kaunotar, joka luikertelee elämään vaivihkaa, esittää hyvää ystävää mutta saa kaiken sekaisin hurmaamalla toisten miehet ja pettämällä luottamuksen.

Ja nyt Zenia on palannut.

Ryövärimorsian näyttää, millainen merkitys tarkoilla yksityiskohdilla on kerronnassa. Tekstistä tulee elävää ja vetovoimaista, kun kirjailija luo maailman perusteellisesti ja yksityiskohtiin zoomaten.

Romaanin kolme ystävystä ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta jokainen heistä tuntuu aidolta ja elävältä. Tony on sotahistoriaan perehtynyt tutkija ja yliopiston opettaja, ennustuksiin uskova Charis leijailee yliluonnollisissa kuvitelmissaan, Roz on rehevä uranainen joka sisimmässään tuntee hienoista epävarmuutta omasta viehätysvoimastaan.

Jokainen heistä myös reagoi omalla tavallaan Zenian paluuseen. Mutta tärkeää on se, että nämä naiset pitävät yhtä vaaran edessä.

Ryövärimorsian kirja

Zenia on karismaattinen mysteeri, kameoleontti joka vaihtaa väriä tarpeen mukaan. Kullekin ystävykselle hän on kertonut erilaisen tarinan itsestään. Lopullista totuutta ei kukaan saa tietää, kuten Tonykin romaanissa oivaltaa. Myös lukija joutuu muodostamaan Zeniasta ja hänen kohtalostaan oman tulkintansa.

Ehkä siinä onkin kirjan tärkein viesti – jokainen ihminen on salaisuus.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan Ryövärimorsiameen.

Kun on kerran kohdannut hänet, muistaa hänet ikuisesti.

 

Zenia lähetettiin hänen elämäänsä – hän itse valitsi Zenian – jotta tämä opettaisi hänelle jotakin. Vielä Charis ei tiedä mitä se oli, mutta ajan mittaan hän saa sen selville.

Vuoden 2016 viisaimmat lauseet

Päivittäiset tekomme muodostavat toistuessaan yhtenäisen virran, ja nuo kovin pienet purot yhdistyvät aikanaan suureksi joeksi.

Takashi Hiraide: Kissavieras (2016, suom. Raisa Porrasmaa)

Olen aiemminkin täällä blogissa kertonut, että minulla on tapana pitää lukupäiväkirjaa. Merkitsen jokaisesta lukemastani kirjasta muistiin viisaita, kauniita ja tärkeitä sitaatteja. Niiden avulla voin palauttaa mieleen, millainen tunnelma kirjassa oli, millainen kieli, millainen maailma.

lukupaivakirjat

Joskus noita päiväkirjoja lukiessani voin muistaa, mitä omassa elämässäni on tapahtunut keväällä auringon herätessä tai kesällä hiekkarannan lämmössä, syksyn surumielisissä sateissa tai talvella ensilumen aikaan.

Vuoden päättyessä tutkailin, millaisia kirjoja olen lukenut vuoden 2016 kuluessa ja millaisia lauseita olen kirjoittanut muistiin.

Alla joitakin poimintoja, ryhmitettyinä eri aihealueisiin. (Mistä yhtäkkiä moinen järjestelmällisyys? Ei aavistustakaan.)

Kirjoittaminen, luovuus, työ

Uskosi tulee vahvistumaan kun huomaat kuinka helppoa tekeminen on. (- -) Huomaat kuinka on itse asiassa helpompi kirjoittaa kuin olla kirjoittamatta, maalata kuin olla maalaamatta ja niin edelleen. (- -) nautit itse taiteen tekemisestä. Keskeiselle sijalle nousee itse toiminta, ei suinkaan päämäärä.”

Ja:

”Minä vain yksinkertaisesti kirjoitin. Ei neuvotteluja. Hyvää vai huonoa tekstiä? Mitä se minulle kuului.”

Julia Cameron: Tie luovuuteen (2010, suom. Pekka Pakkala)

kirjat tie luovuuteen 1

Julia Cameronin Tie luovuuteen kannustaa kirjoittamaan aamusivuja.

Kuluneena vuonna olen usein tuskaillut, miksi joinakin päivinä lykkään kirjoittamisen aloittamista. Miksi olen vasta syömässä omenakanelipuuroa ja banaaninpaloja silloin, kun minun pitäisi olla jo kahvilassa kirjoittamassa? Miksi en työstä fiktiota tarkalleen klo 8-16 joka arkipäivä? Miksi minulle ei ole suotu lainkaan insinöörin ominaisuuksia? Tai robotin?

Tässä ahdistuksessa minua on auttanut Julia Cameronin opas Tie luovuuteen, jota olen aiemminkin blogissa suositellut. Sen inspiroivat sanat kannustavat tekemään taidetta tässä ja nyt, vapauttamaan omaa luovaa energiaa.

jukka-viikila-akvarelleja-1

Akvarelleja Engelin kaupungista voitti vuoden 2016 Finlandia-palkinnon.

Keväällä luin Jukka Viikilän romaanin Akvarelleja Engelin kaupungista (2016), joka on arkkitehti Carl Ludvig Engelin (1778-1840) fiktiivinen päiväkirjaromaani. Kirjoitin lukupäiväkirjaani muun muassa lauseen, joka liittyi työn tekemisen merkitykseen:

En usko lainkaan niin sanottuun luonnolliseen elämään, josta kapakan runoilijat aina puhuvat. Uskon sitä vastoin että helpoin tapa välttää elämän tuska on keskittyä työhönsä, tehdä velvollisuutensa.”

Myös Saara Turusen romaanista Rakkaudenhirviö (2015) löytyi yksinkertainen neuvo luovaan työhön:

”Kirjoita siitä, mitä näet ja kuulet, sanoo opettaja. Kirjoita siitä, mikä todella kiinnostaa sinua, hän sanoo.”

Rakkaudenhirviö 1

Rakkaudenhirviö voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon vuonna 2015.

Viime aikoina olen miettinyt paljon myös kirjoittamiseen liittyvää yksinäisyyttä, ajoittain vaivaavaa tunnetta siitä ettei oikein kuulu mihinkään. Paitsi kahviloihin. Tähän en meinaa tottua koskaan. Jotkut kirjailijat nauttivat yksin työskentelemisestä, minä en. Siwassa katselen kaihoisasti myyjiä, joilla on toisensa. Työkaverit! He voivat vaihtaa kuulumisia joka päivä, kertoa viikonlopustaan, nauraa yhdessä kahvitunnilla.

Valitettavasti en tavoita ihan samanlaista tunnetta, kun kommunikoin kahvilassa baarimikon kanssa.

”Kuppi teetä, kiitos.”

”Se ois 2.50, kiitos.”

kirjoja ikkunalaudalla

Avoin mieli kannustaa treenaamaan kirjoittamista säännöllisesti.

Näissä mietteissä minua on auttanut Natalie Goldbergin luovan kirjoittamisen opas Avoin mieli. Tuosta opuksesta en ole vielä kirjoittanut lukupäiväkirjaani, mutta naputtelin teoksesta blogitekstin: Treenaa kirjoittamista kuin lihasta. Yksi kirjan lohduttavimmista kohdista oli Goldbergin opettajan Katagiri Roshin lause:

”Kaikki, mihin todella syventyy, on yksinäistä.”

Usein yksinäisyyden tunne helpottaa, kun kirjoittaminen sujuu niin hyvin, että unohdan itseni. Tai kun saan valmiiksi jotakin konkreettista, kuten kolumnin, näytelmän tai romaanin. Tai kun minulla on selvä deadline, ja  joku odottaa minulta tekstiä.

John Williamsin Stoner-romaanista (2015, suom. Ilkka Rekiaro) löytyi kaunis virke, jota voi soveltaa myös näihin pohdintoihin:

”Teidän pitää muistaa, kuka olette ja keneksi olette päättänyt tulla, ja muistaa myös työnne merkitys.”

Toivon, että saavutan jonkinlaisen tasapainon näissä asioissa, mieluiten jo vuonna 2017.

Willliams Stoner 1

Stoner kertoo erään yliopistomiehen elämäntarinan. KUVA: Bazar

Elämä. Identiteettikysymykset

”On vaikea sanoa mikä hämmentää eniten, se että minä avaan suuni, se että muistan ihmisten menneet puheet niin sanatarkkaan vai se että muistan myös sen mitä ei koskaan ole sanottu mutta mitä on tarkoitettu.”

-Anja Snellman: Antautuminen (2015)

Alkuvuodesta luin Anja Snellmanin omaelämäkerrallisen proosateoksen, jonka herkästä kertojapäähenkilöstä osittain tunnistin itseni, tytön joka ei tahtoisi ”aavistaa ja arvata niin paljon”.

Erityiseherkille omistettu kirja puhutteli minua kovasti, olenhan saanut Are You Highly Sensitive -testissä 20/27 pistettä.

 

anja-snellmann-antautuminen-1

Antautuminen on omistettu erityisherkille.

Myös Albert Espinosan kirja Keltainen maailma (2014, suom. Taina Helkamo) oli kiehtova lukuelämys. (Se oli Stonerin lisäksi yksi ensimmäisistä kirjoista, jotka luin sähköisessä muodossa Fabula-sovelluksen kautta). Tuossa viisaassa, ihanassa kirjassa oli paljon lohdullisia kohtia, kuten tämä:

”Ei pidä lannistua siitä, että tekee toisinaan vääriä ratkaisuja. On luotettava menneisyyden minäänsä. (–) Hyväksy, kuka olet, älä pelkää olla ihminen, jollaiseksi päätöksesi ovat sinut muovanneet.

Huonot päätökset karaisevat, ja ajan myötä huonoista päätöksistä tulee hyviä.”

Luin Fabulan kautta myös Helmi Kekkosen Suojatonromaanin (2014), jonka kirkkaita kuulaita lauseita luin usein pakkassäässä älypuhelimen ruudulta. Romaani kertoo hiljaisuutensa varjossa elävän omalaatuisen Isan kasvutarinan. Lukupäiväkirjaani tallentui muun muassa seuraava lause, joka on hyvä muistaa elämän eri käänteissä:

”Me olemme onnellisia jos vain haluamme.”

kekkonen_suojaton-1

Suojaton ilmestyi vuonna 2014. KUVA: Siltala.

Unelmat

” (- -) olen oppinut, että ei pidä kysyä onko jokin mahdollista. Sen sijaan pitää sanoa: minä teen sen.”

-Julia Cameron: Tie luovuuteen

Olen jo pitkään toivonut, että saisin jollain tavalla lisää musiikkia elämääni. Vuoden 2016 alussa otin askelen eteenpäin, kun aloitin laulutunnit kuukausien (vai vuosien?) pohdinnan jälkeen.

Edellisyönä näin unta, että olin Ausburgissa (unessa Augsburg) Oasiksen keikalla. Yhden biisin kohdalla olin ainoa, joka lauloi mukana, ja niinpä jompikumpi Gallagherin veljeksistä – kenties Noel – pyysi, että nousisin lavalle ja esittäisin biisin yhdessä hänen kanssaan. Suostuin, vaikka minulla oli ylläni tavallinen villapaita.

Kun ensimmäiset sävelet soivat, aloinkin vahingossa laulaa väärästä sävellajista. Tämä kaiketi symbolisoi unelmiin liittyvää pelkoa. Osaanko minä? Olenko tarpeeksi hyvä? Saanko minä edes unelmoida tällaisesta?

Silloin voi muistaa yllä mainitut Cameronin sanat, ja myös Albert Espinosan viisaan lauseen:

”Jos unelmoit pohjoisesta ja unelmasi toteutuvat, on suunnistettava kohti etelää.”

Keltainen maailma

Keltainen maailma sisältää viisaita sanoja elämästä – ja keltaisista henkilöistä.

Rakkaus. Ihmissuhteet.

”Hän voi sanoa päivää ja heipä hei ja kaunis ilma tänään ja mitä kuuluu, mutta oikeastaan hän sanoo jotain muuta. (- -) oikeastaan hän sanoo: Jos olet kanssani, – ja juuri sinut minä olen valinnut – elämässäsi alkaa tapahtua jännittäviä ja suurenmoisia asioita.”

-Linn Ullmann: Ennen unta (1999, suom. Tarja Teva)

Mietin elämässäni paljon rakkautta ja ystävyyssuhteita. Sitä, miksi viihdymme jonkun ihmisen seurassa, miksi joku vetää meitä puoleensa. Yllä oleva katkelma Linn Ullmannin romaanista vangitsee kauniisti toisen ihmisen salaperäisen vetovoiman.

ennen-unta-1

Ennen unta -romaani käsittelee perhesuhteita ja eräitä tärkeitä häitä.

Kesällä luin Amélie Nothombin romaanin Samuraisyleily (2007, suom. Lotta Toivanen), jossa Japaniin muuttanut nuori belgialaistyttö alkaa seurustella viehättävän tokiolaispojan kanssa. Tästä romaanista olen kirjoittanut ylös lauseen, joka oli muistaakseni nuorukaisen sisaren repliikki:

”Hän on puhunut sinusta kamalan vähän. Siksi olen varma siitä, että hän rakastaa sinua.”

samuraisyleily 1

Samuraisyleily ilmestyi vuonna 2007.

Keväällä luin Nobel-palkitun Patrick Modianon Pariisiin sijoittuvan romaanin Kehäbulevardit (suom. Jorma Kapari), joka kertoo isän ja pojan mutkikkaasta suhteesta, uudesta kohtaamisesta sodan ja vastarintaliikkeen aikoina.

”On olemassa ihmisiä joille antaa kaiken anteeksi. Kymmenen vuotta on kulunut. Mitä sinulle oli tapahtunut? Ehkä sinä tarvitset minua.”

Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla -romaanista (1997, suom. Arja Tuomari) löytyi sitaatti, jonka aina silloin tällöin muistan:

”Thomaksen mieleen tulee, ettei hän ole ajatellut Renéetä juuri lainkaan. Jollakin tapaa kuitenkin kaiken aikaa, sen hän nyt ymmärtää.”

Ihanat naiset rannalla

Romaani kertoo kesäparatiisin naisista, Bellasta ja Rosasta 1960-luvulla.

Ihmissuhteet eivät aina ole helppoja. Intialaisen jesuiittapapin ja terapeutti Anthony de Mellon teos Havahtuminen (suom. Vuokko Rissanen) oli nimensä mukaisesti havahduttava lukuelämys. Se tarkastelee ihmisenä olemista ja myös ihmissuhteita melko suorasukaisella otteella.

”Heidän on kärsittävä ihmissuhteissaan kylliksi ennen kuin he heräävät ja sanovat: ”Olen saanut tarpeekseni! Täytyy olla jokin parempi tapa elää kuin toisissa ihmisissä kiinni riippuminen.”

Ja:

”Siinä, missä on rakkautta, ei ole mitään vaatimuksia, odotuksia tai riippuvuutta.”

de-mello-kirja

Havahtuminen on elämänfilosofisen kirjallisuuden klassikko.

Luen mielelläni romaaneja, joissa käsitellään perhesuhteita ja rakkautta syvällisesti ja eläytyen. Riikka Pulkkisen osittain Berliiniin sijoittuvassa romaanissa Paras mahdollinen maailma (2016) oli monia kauniita kohtia, kuten tämä:

”Elämässä on niin kovin vähän lohtua ja vielä vähemmän lohduttajia. On lopulta vain harvoja, jotka ihminen päästää niin lähelle, että voi hetkeksi laskea taakkansa, paljastaa heikkoutensa, sanoa ettei juuri tänään oikein jaksaisi todellisuuden painoa. On niin kovin vähän niitä jotka silloin ottavat syliin, sanovat ei se mitään, odotellaan hetki, kyllä se siitä, sinä ihana, sinä rakas.”

riikka-pulkkinen-paras-mahdollinen-maailma-1

Riikka Pulkkisen romaani kertoo siitä, millaisen muurin salaisuudet ja niistä vaikeneminen voivat synnyttää perheenjäsenten välille.

Johannes Ekholmin nykypäivään sijoittuva romaani Rakkaus niinku (2016) tavoittaa jotakin hyvin olennaista hämmentyneen Y-sukupolven ihmissuhteista. Tunnistin erinomaisesti muun muassa seuraavan lauseen, jonka romaanin kolmekymppinen päähenkilö Joona kirjoittaa chatissa ystävälleen:

”ärsyttää että sä ajattelet etten mä välitä siitä, mitä sä luulet että mä ajattelen susta.”

Anja Erämajan runoteos Ehkä liioittelen vähän (2016) on pieni suuri kirja rakkaudesta. Siitä jäivät mieleeni muun muassa nämä seitsemän sanaa:

”Minä tykkään sinusta, minä sanon sen kaikille.”

anja-eramaja-runokirja

Anja Erämajan runoteos voitti vuoden 2016 Tanssiva karhu -palkinnon.

Ja minä tykkään teistä tosi paljon. Enkä liioittele yhtään!

Hyvää alkanutta vuotta 2017, rakkaat lukijat!