Kirjailijan yövuorossa syntyy laulu

You never have to change anything you got up in the middle of the night to write.

-Saul Bellow

Olen yhä pitkäksi venähtäneellä juhannuslomalla Pohjanmaalla. Loman voisi tosin laittaa lainausmerkkeihin, sillä olen välillä myös kirjoittanut, istahtanut kukkapenkin viereen terassille ja avannut koneen.

kone terassilla

Välillä aivoni työskentelevät myös silloin kun ei pitäisi. Pari päivää sitten inspiraatio iski yöllä klo 01.55. Tuli tunne, että minussa myrskysi laulu jonka piti päästä ulos. Tartuin kynään ja kirjoitin laulun sanat päiväkirjaani. Paperille pyrki pieni hauska tarina, joka sisälsi suuren tunteen.

Tyytyväisenä lopputulokseen menin nukkumaan kello 2.15.

Kello 2.45 sytytin valot ja tartuin uudestaan kynään. Oli pakko korjata pari kohtaa, pidentää kertosäettä, hioa c-osaa. Tätä kesti ehkä viisitoista minuuttia.

Kolmen maissa yritin uudestaan nukkua. Se ei onnistunut. Laulu pyöri mielessä kuin karuselli, sanat pomppivat päässä edestakaisin. Lopulta lakkasin katsomasta kelloa.

Viimeinen havaintoni ennen unta oli aamun ensimmäinen auringonsäde, joka kajasti verhojen läpi huoneeseen.

Toisinaan inspiraatiolla on siis hintansa. Olen kuitenkin iloinen, että tulin kirjoittaneeksi nuo lyriikat, vaikkakin keskellä yötä. Toistaiseksi en ole muuttanut niistä mitään.

Paris muistikirja 1

Kiinnostuin laulujen sanoittamisesta muutama vuosi sitten. Aloin istua enemmän pianon ääressä, etsiskelin säveliä, mietiskelin sopivia sanoja. Jossain vaiheessa luin Heikki Salon kirjoittaman teoksen Kahlekuningaslaji – laululyriikan käsikirja, jota voin suositella kaikille sanoittamisesta innostuneille. Sen myötä rupesin kuuntelemaan biisejä niin, että tarkkailin tietoisemmin niiden rakennetta.

Yksi laulurunoni sai nopeasti sävelen kaverikseen, kun Petra Lampinen sävelsi tekstini tangoksi.

Tuo laulu esitetään huomenna torstaina (30.6.) Kaupungin naisten konsertissa, jossa kuullaan Lampisen säveltämää suomalaista runoutta. Mukana on muun muassa Anja Erämajan, Helena Sinervon ja Ilpo Tiihosen tekstejä. Konsertti järjestetään Balderin salissa Aleksanterinkadulla ja se on osa Helsinki Pride -viikon musiikillista ohjelmistoa. (Ylen tekemästä jutusta voi lukea lisää aiheesta).

Konsertin nimi ’Yhtä en saanut sanotuksi’ on kummunnut sanoittamastani tangosta, sen kertosäkeestä. Tuo Turkuun sijoittuva teksti sai aikoinaan alkunsa junassa matkalla Turusta Pohjanmaalle.

keltainen pelto

Kirjoitin sanat muistaakseni kuitin kääntöpuolelle, aika nopeaan tahtiin. Ja yhtäkkiä edessäni oli pieni tarina, joka sisälsi koko senhetkisen mielenmaisemani.

Olen esittänyt tangon pari kertaa julkisesti, kerran Seinäjoella, kerran Helsingissä. Torstaina kuulen sen ensimmäistä kertaa kokonaisen kuoron laulamana.

 

Tervetuloa mukaan!

Uuden äänen voima

And I don’t care if I sing off key

I find myself in my melodies

I sing for love, I sing for me

I shout it out like a bird set free

-Sia: Bird Set Free (San. Sia Furler, Gregory Kurstin)

Viime aikoina olen kuunnellut yhä uudestaan Sia-nimisen artistin laulua. Olen tarponut räntäsateessa kylmissä kengissä ja tajunnut, että minulla on nyt uusi voimabiisi.

Sillä voimaa tarvitaan, monenlaisiin tilanteisiin. Heräämiseen, kävelemiseen, suremiseen, laulamiseen, apurahaselvityksen tekemiseen, selfien ottamiseen, tanssimiseen, imuroimiseen, raitiovaunussa seisomiseen, puhumiseen, ikävöintiin, hauskanpitoon, hiljaisuuteen.

taina kuvassa uusi

Voimaa tarvitaan, kun yläkerran asunnosta alkaa nokkua vettä kodin lattialle ja yhtäkkiä kaikki kattilat, kipot ja pyyhkeet saavat aivan uuden käyttötarkoituksen.

Voimaa tarvitaan, kun on siirryttävä kapsäkkeineen väliaikaiseen asuntoon, jossa ei ole pianoa. (Tilapäinen koti on tosin niin ihana, että sen huoneisiin väistämättä kiintyy.)

Voimaa tarvitaan, kun vanha valkoinen tietokonerahjus saa äkillisen sairaskohtauksen. Se on tallentanut muistilokeroihinsa monen vuoden tekstit, eikä varmuuskopioita ole olemassa kuin vain murto-osasta kaikista kirjoituksista.

Voimaa tarvitaan, kun iso kirjoitustyö pitäisi palauttaa NYT, eikä minun koneeni saa silmiään auki.

Mutta sitten tapahtuu käänne. Tilapäisen asunnon läheltä löytyy tietokonehuolto, jossa tehdään ihmeitä. Siellä koneet diagnosoidaan, ne paranevat ja saavat uuden elämän. Siellä vahingoittuneesta koneesta siirretään tiedostot muistitikulle muutamassa minuutissa! Siellä todetaan rauhoittavalla äänellä, että laitteesta on vain näyttö rikki.

Tietokonekorjaaja on niin kiva, että haluaisin syleillä häntä.

valkoinen tietokone 3

Hän on pelastanut minun elämäni ja myös minun koneeni elämän. Olen hänelle ikuisessa kiitollisuudenvelassa.

Lopulta asiat ovat melkein hyvin.

Paitsi että kun tietokoneen saa takaisin, sillä pitäisi myös kirjoittaa. Eikä kirjoittaminen ole helppoa. Mutta kukapa sitä helppouden vuoksi tekisikään. Muistelen usein Madonnan sanoja dokumentissa I’m Going to Tell You a Secret, jonka olen katsonut pariinkin otteeseen. Madonna tosin puhui avioliitosta, mutta mielestäni näitä ajatuksia voi soveltaa myös kirjoittamiseen:

”(–) but I don’t want easy. Easy doesn’t make you grow. Easy doesn’t make you think.”

Tuota ohjenuoraa olen toteuttanut elämässäni; olen tehnyt kaikesta todella vaikeaa.

Mutta ei se mitään.

bealight 2

Viime aikoina olen ihmeissäni katsonut, millaista tarinaa tietokoneen ruudulle syntyy, millainen ääni tekstissä puhuu. Kieltämättä tuo ääni kuulostaa aika lailla erilaiselta kuin ennen. Olen kokeillut toisenlaista kertojaratkaisua kuin mihin olen tottunut, ja se vaikuttaa tekstin sävyyn ja tunnelmaan.

Ja ehkä myös minussa on tapahtunut jonkinlaisia muutoksia viime kuukausien aikana.

Välillä olen innoissani uudesta sävystä, välillä kuuntelen tuota ääntä ihmetyksen vallassa. Välillä vierastan sitä kuin vauva outoa aikuista.

Jokainen kirja vaatii oman äänensä, ja sitä täytyy kärsivällisesti etsiä. Vanhat ratkaisut eivät välttämättä päde uuteen tarinaan.

kirjailija paperit 1

Somewhat surprised.

En ole varma uuden tekstini tasosta. En voi olla miettimättä, mitä tyylistäni ajatellaan. Palaan jälleen Julia Cameronin teokseen Tie luovuuteenhänen ajatuksiinsa siitä, että oikeastaan taiteilija on pelkkä kanava. On vain annettava ”luovan voiman työskennellä kauttani”:

”Minä vain yksinkertaisesti kirjoitin. Ei neuvotteluja. Hyvää vai huonoa tekstiä? Mitä se minulle kuului.”

Voimaa tarvitaan tämän asian muistamiseen. Ja hyväksymiseen.

Voimaa tarvitaan myös siihen, että ensi viikon torstaina minulla on ensimmäinen laulutunti. Olen haaveillut laulutuntien aloittamisesta noin 762 päivää.

Jännittää, parikin asiaa.

Miltä tuntuu laulaa uuden ihmisen edessä? Miltä oma ääni kuulostaa vieraassa huoneessa?

Ja ennen kaikkea: uskallanko sanoa opettajalle, että olisi ihanaa oppia laulamaan Bird Set Free?

Kuninkaallinen ilta

Koin torstaina jotakin hyvin erikoista: sain tavata suomalaisen kuninkaan. Hänellä  ei ollut päässään
kruunua, mutta hänellä oli fiftarityylinen kampaus ja tummansininen puku. Ja
hän lauloi hyvin kauniisti.

 

Tämä kohtaaminen tapahtui Suomalaisen tangon Satumaa ry:n järjestämässä tangon ja runon illassa
Seinäjoen Apila-kirjastossa, jossa minäkin esiinnyin.

Illan oli määrä alkaa kuudelta. Päätin mennä paikan päälle jo
ennen viittä, jotta ehtisin valmistella yllätysnumeroani.

Keskustelin jonkin aikaa tapahtumanjärjestäjien ja vahtimestarin
kanssa erinäisistä esiintymiseen liittyvistä asioista kuten mikrofonin käytöstä
jne.

Kuningas saapui paikalle hyvissä ajoin. Hän ei kantanut
harteillaan viittaa, mutta hänen ympärillään leijui salaperäinen arvokkuuden
aura.

 
Kyösti Mäkimattila lauloi tangoja. Kuva: Kristiina Voipio

Hän harjoitteli omaa esiintymistään varten, laulamalla
Täysikuun. Kuuntelimme häntä hartaasti, ja laulun päätteeksi annoimme
ihastuneet aplodit.
Mietin, uskaltaisinko mennä esittäytymään hänelle. Lopulta
rohkaistuin, olimmehan molemmat saman tangorunotuomariston jäseniä.
Kuningas puristi kättäni ja hymyili ystävällisesti.

”Tässä on nuori kirjailija”, totesi eräs tapahtuman
järjestäjistä. 

”Nuori ja nuori”, sanoin nauraen, samalla helpottuneena tästä
adjektiivista.

Seuraavaksi kadotin kaikki sanat, joten  aloin puhua pälpättää kuninkaan seuraavasta
Ikaalisten-keikasta, jonka tiesin olevan samana iltana. 

”Koskas se alkaa”, kysyin uteliaana. 

”Sitten, kun minä ilmestyn paikalle”, hän sanoi rauhallisesti ja
väläytti veikeän, kuninkaallisen hymynsä. 

Kysyin, olisiko hänellä mitään neuvoja esiintymisjännityksen
selättämiseen. 

”Neuvoni on, että älä jännitä. Siitä ei ole mitään hyötyä.”

Tietämättään hän tatuoi nuo sanat sydämeeni. 

Tangokuningas, jonka nimi on Kyösti Mäkimattila, esitti tilaisuudessa kaksi komeaa tangoa haitarinsoittaja Aleksi Laukkosen säestämänä: Pieni Kukkanen ja Eron hetki on kaunis.

Eron hetki koittikin konkreettisesti, kun Mäkimattilan täytyi
lähteä ajamaan kohti Ikaalisia, lausuttuaan runoja kirjastaan Suuntatähti.

Minä lausuin yleisölle kirjoittamani laulutekstin ”Vanhan linnan
varjossa”, johon sain inspiraation viettäessäni viime vuonna viikon
Edinburghissa.

Laulutekstin lausuntaa. Kuva: Kristiina Voipio
Kerroin yleisölle, että seuraavaan laulutekstiini oli tehty myös
sävel. Ja koska sävel oli olemassa, miksi en saman tien laulaisi sitä.

Kutsuin lavalle säestäjä Eeva
Similä-Suokaksen
ja olin jo helähtämässä lauluun, kun säestäjä sanoi
yhtäkkiä sähköpianon takaa:

”Pianoon pitäis saada virtaa.”
Aloimme kaikki ihmetellä pianoa, joka pysyi itsepintaisesti
hiljaa. Vahtimestari riensi paikalle ja alkoi häärätä johtojen kimpussa.

Sanoin yleisölle, että tätä en ollut edes ymmärtänyt jännittää: ettei
pianosta kuuluisi ääntä! Kaikki muut kauhuskenaariot olin kyllä käynyt läpi.

”Viihdyttäkää yleisöä”, kuiskasi vahtimestari.

Mietin jo, pitäisikö minun pyöräyttää pystyyn jonkinlainen
balettiesitys, mutta valitettavasti olin unohtanut monet ala-asteella oppimani
liikkeet.

Onneksi lavalle kutsuttiin tangorunokilpailun voittaja Joonas-Ville Hietaniemi, joka esitti erään
tangon Laukkosen haitarinsoiton säestyksellä. Tällä välin pianokin heräsi horroksestaan, ja oli
taas minun ja säestäjän vuoro astua estradille.

Ensimmäiseksi esitin sanoittamani tangon ”Niin kuin ulkomailla”, johon Petra Lampinen on tehnyt sävelen. Tämän saman Turku-aiheisen tangon lauloin viime marraskuussa myös Pohojalaasten Lupin kirjailijaillassa Helsingissä.

Sain laulaa Seinäjoen uudessa kirjastossa. Kuva: Kristiina Voipio
Laulaminen yleisön edessä oli tietysti jännittävää, mutta myös antoisaa. Oli ihanaa nähdä, kuinka keskittyneesti ihmiset kuuntelivat lauluani, sen sanoja ja melodiaa.

Tangon jälkeen sain vielä itsekin istahtaa pianon ääreen, kun lauloin sanoittamani ja säveltämäni balladin ”Metrossa murheiden”, itseäni säestäen.

Tuon kappaleen ensiesitys
jännitti minua erityisesti, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin. Ehkä pamppaileva
sydämeni oli jo ehtinyt ottaa vaarin tangokuninkaan neuvosta.

Illan päätteeksi kuvataiteilija Soile Yli-Mäyry puhui vielä hetkisen aikaa taiteen merkityksestä. Pohjalaissyntyinen taiteilija totesi, että digitalisoitumisen aikakausi on toisaalta tuonut ihmisiä
yhteen, toisaalta tehnyt meistä entistä yksinäisempiä. Hänen viestinsä oli,
että taiteen äärellä voi tapahtua arvokkaita kohtaamisia ja kokemuksia. Lopuksi Yli-Mäyry
lahjoitti kirjastolle väitöskirjansa, jonka otsikko on: ”Esteettinen kokemus kulttuurisiltana:
Soile Yli-Mäyryn taide kiinalaisen, japanilaisen ja suomalaisen yleisön
kokemana”.

Tuohon puheeseen oli hyvä päättää tangon- ja runontäyteinen
ilta. Olin todella iloinen ja kiitollinen, kun tilaisuuden jälkeen muutamat
kuulijat tulivat vielä kädestä pitäen kiittämään lauluistani ja juttelemaan minulle. Tuntui, että
jotakin tärkeää oli liikahtanut meidän välillämme.