Hyggeä uutta vuotta!

Toivoin joululahjaksi paria kirjaa. Toinen niistä oli tanskalaisen Meik Wikingin kirjoittama vaaleansininen opus nimeltä Hygge – Hyvän elämän kirja.

Hygge kirja

Kirja ilmestyi alun perin vuonna vuonna 2016 nimellä The Little Book of Hygge.

Meik Wiking on paitsi kirjailija, myös Kööpenhaminassa toimivan onnellisuudentutkimusinsituutin – Happiness Research Instituten – johtaja. Hänellä on vuosikausien tietämys tanskalaisten elämäntavasta ja hyvinvoinnista, joten hän tietää mistä puhuu. Huomionarvoista on myös se, että Tanska on tutkimuksissa osoittautunut yhdeksi maan onnellisimmista maista. Kirjan takakannessa todetaankin, että onnellisuus johtuu hyggestä.

Minulle oli hyvin tärkeää saada omakseni tuo kirja. Heti kun näin sen kirjakaupassa, tiesin että me kuuluimme yhteen. Ennen joulua otin asian säännöllisin väliajoin puheeksi mieheni kanssa.

”Muistathan sä, että mä toivoin lahjaksi sen Hygge-kirjan.”

”Joo.”

”Ei se Lykke-kirja. Vaan Hygge.”

”Okei.”

Hiljaisuus. Mies kurkisti minua iPadinsa takaa.

”Niin mikä se kirja oli?”

”Hygge. HYGGE!”

Silloin en vielä edes tarkasti tiennyt, mitä kaikkea hygge pitää sisällään. Tiesin vain, että se on jotakin hyvää ja ihanaa.

Kaakao

Tämän kaakaon nautin Robert’s Coffeessa Torniossa, Rajalla-kauppakeskuksessa.

Jouluaaton iltapäivänä hyggen odotus väreili ilmassa. Olimme tehneet pitkän matkan pohjoiseen, ajaneet kylmän maan halki Tornioon. Korkeat hanget koristivat maisemia, lämpömittarin punainen neste oli vajonnut vähintään viiteentoista asteeseen. Söin keittiössä riisipuuroa ja luumukiisseliä, katselin kuinka mies leikki piilosta pirteän koiran kanssa.

Kolmen maissa lähdimme pienellä porukalla jouluaaton hartauteen lähimpään kyläkirkkoon, Karungin kirkkoon. En meinannut uskoa korviani, kun pappi aloitti saarnansa:

”Hyvää hyggeä!”

Minä ja mies katsoimme toisiamme hitaasti.

Mikä ihmeellinen sattuma, että pappikin viittasi tuohon tanskan kielessä käytettyyn käsitteeseen! Hän kertoi kiinnostavasti, millä tavalla hygge kuului myös suomalaisten joulun viettoon.

Hygge ja jouluvalot

Tämä kuva on otettu Lapualla välipäivinä.

Alkoi olla selvää, että maailmankaikkeus halusi minun tutustuvan paremmin hyggeen ja kaikkeen, mitä se merkitsee.

Illalla avasin ensimmäiseksi yhden mieheni antamista paketeista. Huokaisin helpotuksesta, kun paperikääröstä paljastui tutun näköinen kirja.

Aloin lukea sitä samana iltana. Jo johdannosta opin, että hyggeä on hankalaa määritellä yhdellä sanalla. Wiking kertoo hyggen tarkoittavan muun muassa ”läheisyyden luomisen taitoa”, ”sielun viihtyisyyttä” ja ”kodikasta yhteenkuuluvuutta”. Hänen oma suosikkimerkityksensä hyggelle on ”kupillinen kaakaota kynttilänvalossa.”

Wikingin mukaan tanskalaiset yhdistävätkin hyggeen etenkin kuumat juomat. Vasta niiden jälkeen tulevat kynttilät.

Tapani Lahtisen suomentamassa Hygge-kirjassa käsitellään edellä mainittujen asioiden lisäksi myös muun muassa ruokaa, yhteenkuluvuuden tunnetta, vaatteita, kotia, joulua ja kesäajan hyggeä.

Hygge valossa

Alun perin luulin hyggen viittavaan nimenomaan kotona vietettyyn aikaan. Kirjaa lukiessani ymmärsin, että hyggeä voi löytyä myös kodin ulkopuolelta kuten luonnosta tai vaikkapa viihtyisästä ravintolasta. Kirjassa tehdään myös kiinnostava kierros hyggepitoisiin paikkoihin Kööpenhaminassa, mikä lisäsi matkakuumettani entisestään.

Haluan heti syömään suklaata La Glace -nimiseen konditoriaan, kiitos!

Kirjasta opin, että hyggeä voi harjoittaa yksinkin, mutta parhaiten hyggeily toteutuu pienissä ryhmissä. Tällaista toimintaa toivoisin enemmän omaankin elämääni. Olen huono järjestämään illanistujaisia pienenpienessä asunnossamme, enkä ole luonteeltani mikään kodin hengetär. Mutta ehkä tähänkin asiaan löytyy vielä ratkaisu.

Sitä paitsi Wiking muistuttaa, että hyggeen kuuluvat olennaisinä tekijöinä tasa-arvo ja huomaavaisuus. Esimerkiksi ruokaa laitetaan mieluusti yhdessä, mikä oli helpottava uutinen ihmiselle, joka on valmistanut elämässään makaronilaatikon ehkä 0-1 kertaa.

Hygge ja teekuppi

Teehetki Pohjanmaalla.

Wikingin kirja tarjoaa lukijalle myös ”Hygge-hätäpakkauksen” yksin vietettäviä hetkiä varten. Kyseisessä luvussa esitellään neljätoista hyödyllistä hygge-tarviketta, joista tässä mainittakoon kynttilät, laadukas suklaa, lempitee, villasukat sekä oma suosikkikirja.

Näyttää siis siltä, että olen hyggeillyt melkein koko joululomani. Luin kirjoja villasukat jalassa, join teetä kotoisassa valaistuksessa ja söin suklaata (sekä tietysti myös vihreitä kuulia).

Toivon, että ensi vuonna elämäni on täynnä hyggeä ja lämmintä yhdessäoloa. Samaa toivon teille lukijoille.

 

Hyvää uutta vuotta 2018 kaikille!

Miltä suru kuulostaa?

Sydämelle elämä on yksinkertaista: sydän lyö niin kauan kuin voi. Sitten se pysähtyy.

-Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1

Sain toissa viikolla suru-uutisen.

Kaksi puhelua oli tullut, yksi tekstiviesti saapunut. ”Soita kun heräät”, viestissä luki. Pulssi kiihtyi kuin rumpu, paha aavistus nousi kurkkuun.

Olin kokenut jotakin samankaltaista aiemminkin. Silti jokainen menetys on ollut omanlaisensa ja ainutlaatuinen – niin tämäkin.

töölönlahti kuu 1

Koko päivänä en tehnyt juuri muuta kuin istuin keittiössä yöpaidassa, ajattelin elämän käänteitä ja kuoleman peruuttamattomuutta. Avasin koneen niin kuin joka aamu mutta en halunnut kirjoittaa.

Menin Facebookiin kuten joka päivä. Muotoilin statuksen, jota en kuitenkaan julkaissut. Tunnen itseni ja arvaan, että suru valuu hiljalleen minun kirjoituksiini, runoihin jotka ilmestyvät muistikirjan sivuille, proosateksteihin joita naputtelen valkoisella koneellani.

Yritin etsiä YouTubesta täydellistä laulua; laulua, joka kertoisi miltä minusta tuntuu ja joka kuvastaisi tätä tilannetta mahdollisimman tarkasti.

Jokaisessa laulussa oli kuitenkin jotakin, mikä ei sopinut kuvaan.

Ja jokaisessa laulussa oli jotakin, mikä auttoi eteenpäin.

Joitakin lauluja en voinut kuunnella siksi, etten halunnut myöhemmin liittää niitä juuri tuohon päivään.

Kuuntelin hyvin erilaisia kappaleita: muun muassa Kaija Koon Minä muistan sinut, Laura Närhen Mä annan sut pois, Aretha Franklinin I Say a Little Prayer For You, 4 Non Blondesin What’s Up?, Coldplayn Paradise, Didon Here With Me.

töölönlahti sorsia

Illemmalla menin kävelylle, ohitin meren, kävin kaupassa. Puhuin asiasta muutaman ystävän kanssa.

Yöllä en saanut unta. Sanat kiersivät päässäni ja muodostivat runoa. Oli pakko nousta ylös ja kirjoittaa säkeet paperille. Se auttoi. Vihdoin edessäni oli teksti, joka kuvasti juuri sitä mitä minä tunsin.

Ehkä siitä voisi joskus tehdä oman laulun, ajattelin.

Viime päivinä olen elänyt surun kanssa. Olen puhunut ja vaiennut siitä. Olen kantanut sitä mukanani ja tuntenut sen painon. Olen miettinyt, kerronko siitä ihmisille, kenelle kerron ja milloin. Olen jäänyt pois juhlista. Olen mennyt konserttiin ja toivonut encorea. Olen itkenyt. Olen ostanut apteekista voidetta silmäluomentulehdukseen. Olen käynyt glögi-illassa. Olen nauranut jos on naurattanut. Olen puhunut puhelimessa jos on tuntunut siltä. Olen kirjoittanut messengerissä viestejä. Olen ostanut joululahjoja. Olen kuunnellut musiikkia raitiovaunussa. Olen löytänyt laulun, joka pääsee aika lähelle sitä mitä silloin torstaina etsin: Kaija Koon Matkalla kotiin.

töölönlahti ilta

Olen miettinyt miltä suru kuulostaa.

Se kuulostaa sateelta.

Se kuulostaa tuulelta, tuhinalta puissa.

Se kuulostaa meren aalloilta, jotka vyöryvät päälle ja vetäytyvät jälleen pois.

Se kuulostaa lauluilta, joita kuunnellaan yksin.

Se kuulostaa runolta, joka lähetetään lahjaksi kaukaa.

Se kuulostaa kengiltä, jotka kävelevät eteenpäin märällä tiellä.

Se kuulostaa hiljaisuudelta.

Se kuulostaa itkulta, joka sekoittuu suihkun kohinaan.

Se kuulostaa naurulta, jota jää kaipaamaan.

Se kuulostaa muistolta, jota ei voi enää elää uudelleen.

Se kuulostaa sydämeltä, joka jäi vielä sykkimään.

 

(- -)

Hyvästely on suuri, ero edessä,

mutta jälleennäkeminen on varma.

Siksi on uni kevyt, kun nukahdan, käsi pään alla.

(- -)

-Edith Södergran: Syksyllä

 

taivas ja puu

 

Elämä on oikeassa

Kaikki on elettävä, siitä on kyse. Eläkää kysymykset. Kuka tietää, jos eräänä päivänä elätte, itse sitä edes huomaamatta, vastauksetkin.

-Rainer Maria Rilke: Kirjeitä nuorelle runoilijalle

Rakastan erilaisia elämäntaito-oppaita. Ne ovat usein kauniita, ja niiden sisältö henkii harmoniaa. Erityisesti rakastan niitä self help -kirjoja, joissa sanotaan, että voin saada kaiken mitä haluan. Ne tekevät minut aina kovin iloiseksi.

Viime aikoina olen kuitenkin selaillut hieman toisenlaista teosta – muuan pientä viisasta kirjaa, jonka sain ystävältäni lahjaksi syksyllä 2007, kun esikoiskirjani Arvostelukappale ilmestyi. Teoksen nimi on Kirjeitä nuorelle runoilijalle, ja se koostuu kirjeistä, jotka runoilija Rainer Maria Rilke (1875-1926) lähetti parikymppiselle Franz Xaver Kappusille vuosien 1903-1908 aikana.

Rilke Kirjeitä nuorelle runoilijalle 1

Kirjeitä nuorelle runoilijalle julkaistiin suomeksi vuonna 1993.

Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran Saksassa vuonna 1929. Lyhyessä johdannossaan Franz Kappus kirjoittaa, miten hänen ja legendaarisen runoilijan kirjeenvaihto aikoinaan alkoi. Nuorukainen päätti lähettää omia runojaan Rilken luettavaksi ja taitteli mukaan saatekirjeen, jossa hän avoimemmin kuin koskaan aiemmin kertoi elämästään vieraalle ihmiselle.

Viikkojen päästä tuli vastaus – sekä Kappusin että meidän nykypäivän lukijoiden iloksi. Saatavillamme on kymmenen Rilken kirjettä, joissa runoilija puhuu viisain lausein elämästä ja kirjoittamisesta. Liisa Enwaldin suomentama ja toimittama kirjanen herättää niin paljon ajatuksia, että se käy suorastaan pienestä elämäntaito-oppaasta. Mukana on myös Enwaldin kirjoittama essee Sydämen ehdottomuudessa, laulujen alla – Rilken runouden toinen puoli, jossa tarkastellaan Rilken kirjetuotantoa ja hänen ajattelunsa avainkäsitteitä.

Ensimmäisessä kirjeessä vajaa kolmikymppinen Rilke pohdiskelee luovuutta ja taiteilijan kutsumusta. Hän kehottaa nuorta runoilijan alkua tutkimaan sisintään ja oman kirjoittamisensa perustaa.

(- -) kysykää: Täytyykö minun kirjoittaa? Jos ainoa vastaus on myöntävä: vahva ja selkeä ”minun täytyy”, silloin rakentakaa koko elämänne tuon vääjäämättömyyden varaan, ja kaikkein mitättömimmänkin ja yhdentekevimmänkin hetken tulee silloin olla siitä kiinni.”

(- -)

”Taideteos on hyvä, jos se syntyy välttämättömyyden pakosta. Muuta arvosteluperustetta ei sille ole.”

kirjeitä nuorelle runoilijalle takakansi small

Minä taidan kuulua niihin, joiden on pakko kirjoittaa, ainakin jotakin. En kai muuten istuisi tässä hämärässä keittiönurkkauksessa ja naputtaisi tätä postausluonnosta klo 0.43 yöllä?

Olen samaa mieltä myös siitä, että parhaat teokset syntyvät, kun kirjailijalla on sisäinen tarve kirjoittaa ne. Silloin ei ole enää niin paljon väliä, mitä muut sanovat lopputuloksesta – tärkeintä on, että se on nyt olemassa.

Rilke puhuu myös luovassa työssä vaadittavasta kärsivällisyydestä ja yksinäisyydestä. Taideteos saattaa kypsyä taiteilijassa vuoden tai kymmenen – niitä on turha laskea. Rilke rohkaisee nuorta runoilijaa nauttimaan ja iloitsemaan yksinäisyydestä, siitäkin huolimatta, että se voi joskus olla raskasta:

”(- -) melkein jokaiselle tulee hetkiä, jolloin hän mieluusti vaihtaisi sen johonkin halpaan huvitukseen ja seuranpitoon, siihen ihanuuteen, joka on syntyvinään, kun pidetään yhtä muka lähimpien, tosiasiassa kaikkein merkityksettömimpien ihmisten kanssa…”

Mitähän tuo viisas runoilija tuumaisi, jos hän tietäisi, että kirjoitan mielelläni kahvilassa voidakseni välillä jutella ihmisille. Ja että pidän noita hetkiä oikeastaan varsin merkityksellisinä, sekä itseni että kirjoittamisen kannalta. Rilke tarkastelee asiaa toisenlaisesta näkökulmasta; hänen mukaansa taideteos saa alkunsa yksinäisyydestä, hänelle yksinäisyys on koti ja ystävä. Hän kehottaa Kappusia tutkimaan sisintään, sitä mitä sieltä kumpuaa, työskentelemään sen parissa ja rakastamaan sitä.

kirje ja sydän 1

Kieltämättä olen joskus miettinyt, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisin lymytä jossakin kammiossa täydellisen yksin, esimerkiksi viikon ajan, pelkästään tietokone seuranani. Sikiäisikö siellä kuolematon klassikko, vai tulisiko minusta vain kummallinen nainen, joka itkeskelee neljän seinän sisällä ja yrittää kirjautua Netflixiin?

Rilke puhuu yksinäisyyden merkityksestä myös kirjoittaessaan rakkaudesta ja ihmisten välisistä suhteista. Hänen mukaansa suurin osa ihmisistä rakastaa ”epäaidosti ja yksinäisyyttä peläten”. Rakkaus ei ole sitä, että kadottaa itsensä toisen vuoksi, vaan se on ”haaste yksilölliseen kypsymiseen”:

(- -) rakastavan on tultava itsessään joksikin, ei enempää eikä vähempää kuin maailmaksi, itsenään maailmaksi toista varten; siinä juuri on haasteen ja vastuun suuruus.”

Yhtä viisain sanoin Rilke kuvaa surua ja vaikeita kokemuksia. Hän ihmettelee, miksi pitäisi sulkea suru ja ikävä pois luotaan – miksi ei voisi pikemminkin kysyä, mitä nuo vaikeat asiat tahtovat meidän parhaaksemme, ”mistä ne tulevat ja minne niillä on matka”. Nämä sanat olen nuorena esikoiskirjailijana alleviivannut lyijykynällä, kuten niin monet muutkin lauseet Rilken kuolemattomista kirjeistä:

(- -) antakaa elämän kulkea. Uskokaa pois; se on oikeassa, tapahtui mitä tahansa.”