Sylissä satoja kirjoja

”Niin muuttuu mailma, Eskoni.”

-Aleksis Kivi: Nummisuutarit

 

E-kirja

 

Yhteistyössä Fabula

 

Muutamia päiviä sitten koin historiallisen hetken: aloin lukea ensimmäistä kertaa elämässäni sähkökirjaa.

Tuo ajatus tuntui minusta pitkään melko kaukaiselta. Olenhan ihminen, joka vaeltelee mielellään kirjakaupoissa kirjoja ja kansia hypistellen, valitsee sitä oikeaa kolmisen tuntia, haistelee kotona tuoreita ostoksiaan ja alleviivailee viisaita lauseita lyijykynällä.

Mutta kuten kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi kirjoittaa komedianäytelmässään Nummisuutarit (1864), maailma muuttuu.

Ja me sen mukana. Hiljalleen.

Tutustumiseni sähkökirjoihin sai alkunsa, kun minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla uutta kotimaista Fabula-nimistä sovellusta, e-kirjojen tilauspalvelua, jota käyttämällä voi lukea rajattoman määrän kirjoja kuukausimaksua vastaan.

Maailmalla samantyyppistä palvelua on ollut tarjolla ainakin Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Espanjassa.

Lukutuokio
Lukiessa vaihtuvat sivut – ja näköjään myös kampaukset.

Julkisuudessa Fabulasta on jo puhuttu kirjojen Spotifyna. Yritys on perustettu Suomessa, mutta se aloitti toimintansa Latviasta, lähinnä siksi, että perustajatiimiin kuului aluksi vain latvialaisia. Latviassa Fabula on onnistunut tuplaamaan sähkökirjamarkkinat vuodessa.

Minusta Fabulan toimintaperiaate kuulosti heti kiinnostavalta. Jos kerran ihmiset viettävät nykyään niin paljon aikaa älypuhelimiensa ja taulutietokoneittensa äärellä, miksi kirjoja ei tuotaisi juuri sinne, heidän luokseen, näille tutuille rakkaille ruuduille?

Ammattini puolesta minua kiinnosti tietysti myös se, mitä Fabula merkitsee kirjailijantyön kannalta. Selvisi, että kirjailija saa ostetuista sähkökirjoista normaalit kustannussopimusten mukaiset tekijänpalkkiot, jotka kustantaja tilittää kirjailijalle. Kirja katsotaan ostetuksi, kun Fabulan käyttäjä on lukenut kirjasta yli kymmenen prosenttia.

pystykuva
Tältä näyttää Fabulan Löydä-sivu.

Myönnettäköön, että aluksi minua vähän jännitti tutustua Fabulaan. Hermoilin ennen kaikkea kahta asiaa:

1) osaanko ladata sovellusta ja rekisteröityä?

2) pidänkö sähkökirjojen lukemisesta?

Tunnustan, että en uskaltanut rekisteröityä ilman apuria, sillä pelkään aina painavani väärää nappia. Prosessi vaikutti kuitenkin yksinkertaiselta, ja uskon, että siitä voi selvitä kuka tahansa, joka osaa käyttää omaa älypuhelintaan/tablettiaan. Sovellus on ladattavissa iPadille, iPhonelle tai Androidille, ja rekisteröityä voi joko Facebookin, Twitterin tai sähköpostin kautta. Minä valitsin viimeksi mainitun vaihtoehdon.

Ja pian puhelimeni näytöllä komeili pieni kettu, joka johdatti minut kirjojen äärelle.

kettu fabula

Tällä hetkellä Fabulan valikoimaan kuuluu noin 400 kirjaa suomeksi. Pyrkimyksenä on lisätä katalogiin vähintään 50 uutta teosta viikoittain.

Mukana on paitsi kotimaista ja käännettyä kaunokirjallisuutta myös oppi- ja tietokirjoja: esimerkiksi historiaa, filosofiaa, kulttuuria, politiikkaa, psykologiaa, hyvinvointia sekä yhteiskuntaa käsitteleviä teoksia. Parhaillaan Fabulassa on mukana toistakymmentä kustantajaa, muun muassa Siltala, Myllylahti, SKS, Gaudeamus, Long Play Media sekä Into. Yrityksen tavoitteena on saada joukkoon vielä lisää kustantajia. Kaunokirjallisuusosiota selatessani huomaan, että tämänhetkinen katalogi vahvistuisi, jos valikoimasta löytyisi enemmän esimerkiksi tunnettuja kirjailijanimiä ja teoksia.

Koska leijuin itselleni vieraalla maaperällä eli sähkökirjasfäärissä, halusin aloittaa lukemisen jostakin tutusta. Niinpä latasin puhelimeeni heti kaksi kotimaista romaania: Tuomas Kyrön Kerjäläisen ja jäniksen (2011) sekä Kari Hotakaisen Jumalan sanan (2011).

jumalan sana

Hotakaisen romaania olen lukenut tähän mennessä noin 23 prosenttia, sekä kännykältä että iPadilta. (Tabletilta lukeminen on toki miellyttävämpää, koska näyttö on suurempi – eikä ero perinteiseen kirjaan tunnu dramaattisen suurelta.) Kummallakin laitteella Fabulan käyttäminen ja kirjan lukeminen sujuvat vaivattomasti; näyttöä hipaisemalla etenen sivuista ja luvuista toiseen, hyppään mukaan tarinan kyytiin, istun Jaguarissa autonkuljettaja Armaksen vierellä matkalla Lapista Helsinkiin.

Sähkökirjassa ei ehkä ole painettuun kirjaan liittyvää juhlallisuutta, sitä taianomaista tunnetta kun saa kosketella ja rapistella tuoretta paperia ja katsella hymyilevää kirjailijaa teoksen kansiliepeessä. E-kirja ei myöskään tarjoa lepohetkeä sähköisten laitteiden ruuduilta.

Mutta sähkökirjalla on muita etuja. Ensinnäkin se on vain parin klikkauksen päässä. Ja nyt, kun kännykässäni on kettu, voin myös helposti lukea mielin määrin hyvin erilaisia kirjoja. Toiseksi e-kirja saa oloni tuntumaan siltä, että olen edes jossain määrin nykyaikainen nainen. Lisäksi se säästää selkälihaksia; minun ei välttämättä tarvitse rehata repussani kilokaupalla kirjoja, vaan voin halutessani kuljettaa niitä älypuhelimessani, skottiruutuisen käsilaukkuni uumenissa – ja lukea kirjoja missä ja milloin huvittaa, missä ja minne ikinä liikunkin.

Lukemista pysakilla 2

Vaikka en koskaan hylkää perinteistä paperikirjaa, voin hyvin kuvitella, että e-kirja löytäisi oman lokeronsa myös minun elämässäni, painetun kirjan rinnalla.

Saatan esimerkiksi odotella raitiovaunua, ottaa esiin kännykkäni ja lukaista pari riviä Jumalan sanaa.

Sellaisina hetkinä tuntuu, että sähkökirja on todella tehtävänsä täyttänyt.

 

 

PS: Tämän viikon lauantaina 24. lokakuuta Fabula järjestää Helsingin kirjamessuilla (Kullervo-sali klo 17-18) kiinnostavalta vaikuttavan keskustelun sähkökirjojen tilauspalveluista sekä sähkökirjan historiasta ja asemasta Suomessa. Keskustelijoina Fabulan edustaja Antti Randell, kustantajat Mikko Aarne ja Lassi Junkkarinen, kirjailija Karo Hämäläinen sekä bloggaaja Vesa-Linja-Aho.

Kommentit (4)
  1. maariapaivinen
    20.10.2015, 17:21

    Tuo Fabula kiinnostaa, pitänee kokeilla joku päivä, jos siellä on jokin kokeilujakso. Lukulaitteen sain joululahjaksi lähes 3 vuotta sitten ja siitä lähtien olen kantanut matkoilla mukana sitä, oikein kätevä melkein taskuun mahtuva laite on helpottava reissuissa, joita on ollut ja toivottavasti tulee olemaan paljon. Siihen saa ladattua myös työjutut pdf-tiedostoina, joten ei tarvitse aina läppäriä kantaa mukana. Iloisia liikkuvia lukuhetkiä!

  2. tainalatvala
    20.10.2015, 19:25

    Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Kun lataa sovelluksen, jokaisesta kirjasta voi lukea kymmenen prosenttia ilmaiseksi.

    Matkoilla sähkökirja on kyllä varmasti tosi kätevä! Mun olisi kannattanut ladata Fabula kännykkääni jo ennen Roomaan lähtöä, niin olisin voinut lueskella e-kirjoja Villa Borghesen penkeillä istuessani 🙂 Fabulan kirjoja pystyy lukemaan myös offline-tilassa omassa henkilökohtaisessa kirjastossa.

    Ja kiitos samoin, hauskoja lukuhetkiä myös sulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *