Siksi kirjoitan

Oli ollut kokemus, suunnaton ja sanaton, jonka hän oli halunnut kääntää sanoiksi. Oli ollut hiljaisuus, jolle hän oli aikonut lainata äänen. Oli ollut näkymätön, jonka hän oli yrittänyt näyttää.

-Leena Krohn: Erehdys

Syksy 2010. Elokuvakäsikirjoittamisen koulutusohjelma Tampereella, ensimmäinen oppitunti. Kolmekymppinen brittiopettaja astelee luokkaan ja hymyilee valoisasti, valloittaa kaikki olemuksellaan.

Hän kirjoittaa liitutaululle kysymyksen:

WHY DO WE WRITE?

kukkamuistikirja

Hän katsoo meitä silmiin ystävällinen ilme kasvoillaan. Yritän keksiä jotakin englanninkielistä sanottavaa. Pääni on tyhjä, piiloudun nimilappuni taakse. Onneksi muut ovat rohkeampia.

Taululle ilmaantuu viisaita vastauksia:

Koska saamme siten hyödyntää luovuutta.

Koska haluamme ilmaista itseämme.

Koska haluamme kertoa tarinoita.

Koska rakastamme sanoja ja lauseita.

Koska kirjoittaminen keventää sydäntä.

Opettaja nyökkäilee, hyväksyy kaikki vastaukset. Sitten hän kääntyy takaisin liitutaulun puoleen ja kirjoittaa oman vastauksensa, isoin kirjaimin:

BECAUSE WE HAVE TO.

Luokkaan laskeutuu hiljaisuus. Ymmärrämme, että tuo yksi lause sisältää oikeastaan kaikki muut vastaukset.

Opettaja vertaa kirjoittamista kuntosalilla käymiseen: aina sinne ei jaksaisi lähteä, mutta sitten kun on saanut treenin tehtyä, ei koskaan kadu että nosti vähän puntteja.

Indeed. Vuosien kokemuksella voin sanoa, että kirjoittamisesta tulee hyvä olo.

Tai ainakin vähän parempi.

***

HS kulttuuri

Muisto esikoiskirjasyksyltä 2007.

Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailun finalisteilta kysytään aina kolme tai neljä kysymystä, joista yksi kuuluu: miksi kirjoitat?

Kysymys on tavallaan yksinkertainen – ja kuitenkin täsmällisen, kaiken kattavan vastauksen antaminen on vaikeaa. Voi myös olla, että perusteluja on monia.

Esikoisteokseni Arvostelukappale oli kisassa ehdolla vuonna 2007. Etsin huvikseni käsiini vanhan lehtileikkeen ja löysin oman vastaukseni miksi kirjoitat -kysymykseen:

”Kirjoittaminen on minulle luontevin tapa saada maailmasta kiinni – ja myös itsestäni. Uusien tarinoiden luominen tuottaa iloa, jota ei voi verrata mihinkään muuhun tunteeseen.”

Voin yhä allekirjoittaa nuo 25-vuotiaana kirjoittamani lauseet (jopa tuon ajatusviivan paikan), vaikkakaan ne eivät aivan täydellisesti kykene vangitsemaan sitä mitä ajattelen. Lisäisin vielä joukkoon ainakin rakkauden kieleen ja sanoihin, ja itsensä ilmaisemisen tarpeen.

 

martta wendelin muistikirja

Vuoden 2015 Finlandia-voittaja Laura Lindstedt oli kanssani samassa kisassa ehdolla romaanillaan Sakset (2007). Hänkin puhui vastauksessaan luomisesta:

”Löytääkseni muitakin ääniä kuin omani. Vapautuakseni kommunikaatiosta mykäksi heittäytymättä. Luodakseni maailmoja, jotka ylittävät minun maailmani.”

Samana vuonna ehdolla ollut prosaisti Miina Supinen vastasi kirjoittavansa, koska se ”piristää ja rauhoittaa” häntä, ja novelleilla debytoinut teatterintekijä Pasi Lampela kirjoittaa ymmärtääkseen, ”miten kaltaiseni henkilö on voinut syntyä, ja miten voin selvitä”.

Vuoden 2015 HS-esikoiskirjakilpailun voitti Saara Turunen romaanillaan Rakkaudenhirviö. Hän vastasi kysymykseen kolmella sanalla:

”Voidakseni iloita elämästä.”

Myös vuonna 2014 ehdolla ollut kirjailija ja näyttelijä Antti Holma kiteytti vastauksensa yhteen lauseeseen:

”Koska en osaa puhua enkä elää.”

***

tyhjän paperin nautinto

Teoksessaan Tyhjän paperin nautinto Julia Cameron toteaa kirjoittamisen olevan inhimillistä: ”Kirjoittamalla otamme maailman haltuun. (–) Meidän pitää kirjoittaa, koska kirjoittaminen tuo elämään selkeyttä ja intohimoa.”

Lisäksi Cameron on sitä mieltä, että ”kirjoittaminen on kuin hengittäminen”.

Hyvin sanottu.

Olen kirjoittanut aina, päiväkoti-ikäisestä asti. Olen kirjoittanut kotona, kirjastossa, hotellissa, uimarannalla, mökillä, baarissa, kahvilassa, autossa, junassa ja lentokoneessa. Olen kirjoittanut Lapualla, Vimpelissä, Lapissa, Dubaissa, Manchesterissä, Edinburghissa, Pariisissa ja Espanjassa uima-altailla.

Kirjoittaminen on auttanut minua selviytymään, se on vapauttanut paperille surua ja kyyneliä. Se on myös auttanut minua viihtymään, se on ollut ajankulua, se on saanut minut nauramaan.

Joskus sisällä käy sellainen myllerrys, että siihen ei juuri tepsi mikään muu kuin Maraboun suklaalevy, juoksulenkki tai kynä ja pala paperia (tai vaihtoehtoisesti tietokoneen naputtaminen).

Joskus kirjoittamista välttelee viimeiseen asti, koska se pelottaa. On pelottavaa kohdata yhä uudelleen itsensä ja ajatuksensa, tyhjän paperin edessä.

fearless muistikirja

Mutta joskus sielussa jomottava möykky on niin suuri, että vain kirjoittaminen auttaa purkamaan sen.

Sitä makaa valveilla keskellä yötä, outo paino rinnassa, sydämessä kasa sanomattomia sanoja. Nousee ylös, ottaa muistikirjan esiin, antaa kynän kulkea, etsii täsmälliset sanat tunteelle.

Sille tunteelle, joka on koko ajan yrittänyt paeta lauseita ja määritelmiä mutta joka on nyt vihdoin tässä, silmien edessä.

 

Siksi kirjoitan.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *