Kuin jokin alkaisi

Olen saanut päätökseen viimeisimmän lukupäiväkirjani. Ensimmäinen merkintä on tammikuulta 2013, Julian Barnesin romaanista Kuin jokin päättyisi.

Lukupäiväkirjasta voin helposti nähdä, mitä kirjoja olen milloinkin lukenut – ja samalla palautuvat mieleen ne tunnit, viikot ja kuukaudet, jotka olen noiden kirjojen parissa viettänyt. Välillä olen tarttunut johonkin klassikkoon, esimerkiksi Jane AusteninScott Fitzgeraldin tai Timo K. Mukan romaaniinvälillä olen lukenut uudempaa kirjallisuutta.

Tämä lukupäiväkirja palveli minua puolitoista vuotta.
Ajattelinkin nyt kirjoittaa pienen tiivistyksen lukupäiväkirjani vaiheista:

Draamaa elämään
Välimatka-romaaniani dramatisoidessani luin luonnollisesti paljon näytelmiä. Tutustuin muun muassa Harold PinterinDavid Mamet’nEugene O’Neillin, Milja Sarkolan ja Paavo Westerbergin teksteihin. 
Minuun teki vaikutuksen myös Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta, jonka näin Pasi Lampelan ohjaamana Helsingin kaupunginteatterissa. Pidin sekä tekstistä että esityksestä kovasti, samoin kuin Lampelan ohjaamasta Marsha Normanin Hyvää yötä äiti -näytelmästä (’night Mother), joka esitettiin Teatteri Jurkassa. Molemmissa oli rehellisyyttä ja kipeää aitoutta, joka välittyi katsojaan (ja lukijaan).

Luin kiinnostuneena myös Yasmina Rezan näytelmän Taide, joka on julkaistu kahden näytelmän niteessä nimeltä Taide. Kolme versiota elämästä (Wsoy 2003). Siinä kolmen miehen ystävyys uhkaa särkyä, kun yksi heistä, Serge, ostaa 200 000 frangia maksavan valkoisen taulun. Sergen taidehössötys on kova pala Marcille, hänen pitkäaikaiselle ystävälleen, jonka mielestä kaikki alkoi jo ennen taulun ostamista:

”Paha on peräisin kauempaa. Tarkalleen siitä päivästä, kun puhuessasi eräästä taideteoksesta, lausuit aivan tosissasi sanan ’dekonstruktio’.”


Lopuksi täytyy mainita vielä Tennessee Williamsin klassikko Sweet Bird of Youth. Se kertoo tähtihetkensä ohittaneesta näyttelijättärestä, joka on kadottanut nuoruutensa sekä komeasta nuoresta miehestä, joka on menettänyt ensirakkautensa.


Sweet Bird of Youth esitettiin Lontoon Old Vic -teatterissa.

Kävin katsomassa näytelmän Lontoossa, mikä oli unohtumaton elämys – eikä vähiten siksi, että toista pääosaa esitti Kim Cattrall, Sinkkuelämää-sarjasta tuttu tähti. (Tätä en koskaan lakkaa muistelemasta.) Chance Waynen roolin esitti Seth Numrich.

On the road
Lukupäiväkirjastani näkee myös, milloin olen viettänyt aikaa matkoilla, Lontoossa ja Edinburghissa. Ahmin noihin aikoihin englanninkielistä kirjallisuutta, muun muassa Deirdre Maddenia, Anita Brookneria ja Edna O’Brienia, joita kaikkia suosittelen lämpimästi.

Kun vietin elokuussa 2013 viikon Edinburghin kirjailijaresidenssissä, luin O’Brienin romaanin August is a Wicked Month. Siinä päähenkilö Ellen on matkalla yksin, niin kuin minäkin olin, suurimman osan ajasta. Sydäntä puristi, kun luin kertojan sanat:


”A feeling of waste took hold of her. She ought to see this with someone.”


Tämän Edna O’Brienin kirjan julkaisi Penguin Books 1967.

Naurava nainen

Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelmat ovat joskus kirjaimellisesti pelastaneet minut jonkin vaikean ajan yli. Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia (2013) sai minut jälleen kerran nauramaan. Korjaamon kirjamarkkinoilla sain Härköseltä teokseen signeerauksen, mistä olin erittäin iloinen.
Kirjan ja ruusun päivänä tänä keväänä julkaistu Härkösen Takana puhumisen taito koostuu myös kolumnimaisista kirjoituksista. Merkitsin ylös muun muassa tämän kohdan:


”Miehet eivät yleensä suutu [syntymäpäivän] unohtamisesta. He ymmärtävät, että naisella saattaa olla esimerkiksi stressiä. Miehen mahdollinen stressi ei naista kiinnosta.”





Opettaja hakee apua

Vedin viime vuonna proosakurssin Työväen Akatemiassa, mikä innoitti minut lukemaan muun muassa Claes Anderssonin Luovan mielen ja Rimmon-Kenanin Kertomuksen poetiikan, jota tuli ahkerasti alleviivailtua jo yliopistoaikoina.


Asko Martinheimon kirjasta Parempi lause olen kirjoittanut ylös sitaatin:
”Kirjailijan kaksi kiehtovinta kykyä: tehdä uudet asiat tutuiksi ja tutut asiat uusiksi.”


Annos kertomuksen teoriaa by Rimmon-Kenan.

Ajatuksia kirjoista
Koska olen itsekin intohimoinen kirjojen rakastaja, luin kiinnostuneena Tommi Melenderin esseekokoelman Yhden hengen orgiat. Esseitä luetusta elämästä.

Lukupäiväkirjani mukaan olen lukenut esseitä joulun aikoihin, junassa matkalla Pohjanmaalle. Merkitsin kirjasta muistiin muun muassa seuraavan kohdan:

”Albert Camus kirjoittaa Kapinoivassa ihmisessä, että romaani ja kapinoiva henki ovat sukua toisilleen (–) Olen samaa mieltä. Ei voi olla kirjallisuutta ilman kapinoivaa henkeä. Kirjoja voi toki olla, mutta ei kirjallisuutta.”


Tommi Melenderin esseekokoelma ilmestyi 2013.

Olemassaoloon heitettynä
Jonkinlaisen eksistentiaalisen kriisinkin taisin käydä läpi, sillä lukupäiväkirjastani löytyy Albert Camus’n Putoaminen, jota minulle suositeltiin kerran yökerhossa valomerkin jälkeen sekä Jean-Paul Sartren Inho, jossa kertoja Antoine Roquentin tuntee kaikkea kohtaan kuvotusta isolla K:lla.
Molemmista kirjoista löytyi paljon sellaista, jonka teki mieli merkitä muistiin, kuten tämä lause Inhosta:
”Loppu värittää kerronnan. Se on näkymättömänä läsnä, juuri siitä saavat nuo kertomuksen ensi sanat komean, pontevan alkusävyn.”


Suuret ranskalaiset ikkunalaudallani.

Paljon muutakin kiinnostavaa tuli luettua, mutta ehkä nämä riittävät maistiaisiksi. Uusi lukupäiväkirja on hankittu, ja olen tehnyt siihen jo ensimmäiset merkinnät.

Niistä lisää tulevissa postikorteissa!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *