Treenaa kirjoittamista kuin lihasta

Ystäväni ja pikkuserkkuni sanoi kerran, että hän valitsee kirjahyllystään teoksia luettavaksi sen mukaan, mikä kirjoista alkaa ”puhua hänelle”.

Olen usein ajatellut tuota lausetta etsiessäni mieluisia kirjoja omasta hyllystäni, kirjastoista tai kirjakaupoista. Viimeksi tällainen hetki sattui toukokuussa Maailma kylässä -festivaalien kirjateltassa. Siellä minulle alkoi puhua Natalie Goldbergin kirjoittamisopas Avoin mieli. Kuinka elää kirjoittajan elämää (suom. Marja-Riitta Vainikkala-Kejonen).

kirjoja ikkunalaudalla

Etenkin teoksen alaotsikko kiinnitti huomioni. En ole nimittäin tähänkään päivään mennessä löytänyt vastausta kysymykseen, kuinka kirjoittajan elämää eletään.

Vaikka kirja vaikutti kiinnostavalta, en heti ostanut sitä. Se maksoi viisitoista euroa ja mietin, että saisin sillä rahalla myös vuohenjuustosalaatin.

Mutta Avoin mieli ei jättänyt minua rauhaan, ja kaiken lisäksi kirjoittajaystäväni suositteli sitä. Seuraavana päivänä kävin hakemassa kirjan kotiin.

Nyt olen onnellinen, että kuuntelin tuon teoksen kutsuvaa kuiskausta. Meillä on ollut yhdessä jo monta kiinnostavaa keskustelua.

Goldbergin kirja on hyvin viisas. Se on antanut minulle jo monia hyviä neuvoja, kuten sen, että kirjoittamiseen täytyy sitoutua. Tämä ei ole tietenkään mikään uutinen, mutta aiemmin olen ajatellut tuota verbiä lähinnä parisuhteen yhteydessä. Tottakai tiedän, että kannattaisi kirjoittaa säännöllisesti, mielellään joka päivä. Mutta siitä on helppo lipsua, vähän samalla tavalla kuin joogatunneilta tai vatsalihasten treenaamisesta. Ajatus kiinnittymisestä auttaa. Kirjoittamiseen täytyy sitoutua niin kuin rakastettuun tai kuntosalilla käymiseen.

”Sitouduin kirjoittamiseen, ja se antoi minulle juuret”, Goldberg kuvaa kirjassaan.

Goldberg takakansi

Palanen Avoimen mielen takakannesta. Kirjan on kustantanut Kansanvalistusseura.

Goldberg lähestyy kirjoittamista henkilökohtaisella tasolla. Hän puhuu omasta elämästään ja kokemuksistaan, vie lukijan patikkaretkelle uuteen Meksikoon,  kirjoittajatyöpajaan Pohjois-Minnesotaan, zen-keskukseen Iowan Creekjoelle. Hän kertoo avoimesti kirjoittamiseen liittyvästä ilosta, epävarmuudesta, nautinnosta, yksinäisyydestä.

”Kaikki, mihin todella syventyy, on yksinäistä”, Goldbergin opettaja Katagiri Roshi lohdutti.

Minulle Goldbergin teoksen tärkein anti on ajatus treenikirjoittamisesta. Se on yksinkertainen metodi, jota voi harjoittaa vaikkapa kymmenen minuuttia tai tunnin, aivan kuinka itselle sopii. Treenikirjoittamisen ensimmäinen sääntö on: ”Pidä kynä liikkeessä”. Tärkeintä on antaa sanojen virrata paperille, luopua kontrollista, päästää lauseet valloilleen. Treenikirjoittaminen auttaa vaimentamaan ”kriitikkominän” ja antamaan tilaa ”luovalle minälle”, saamaan yhteyden omaan sydämeen. Ei haittaa, vaikkei teksti olisi heti täydellistä, riittää, että se on rehellistä. Goldberg lainaakin Ernest Hemingwayta, joka on sanonut:

”Kirjoita kovaa ja kirkkaasti siitä mikä satuttaa.”

muistikirja avoin

Goldbergin vinkit ovat hyödyllisiä niin kokeneille kuin aloitteleville kirjoittajille. Hän antaa hyviä neuvoja, kuinka päästä alkuun. Voi esimerkiksi aloittaa sanoilla ”Muistan” tai ”En muista”, ”Tiedän tai ”En tiedä”, tai ”En tahdo kirjoittaa…”. Esimerkiksi näin: En tahdo kirjoittaa siitä illasta, kun riitelin Kirsin kanssa. En tahdo kirjoittaa siitä kesästä, kun kukaan ei tullut juhannusjuhliin.

Näin voi päästä sukeltamaan syvälle mielen kerroksiin.

Tällä viikolla kokeilin treenikirjoittamista. Päätin kirjoittaa aina kymmenen minuuttia käsin ennen kuin avasin koneen. (Goldberg neuvoo kirjoittamaan käsin, koska käsivarsi on ”olkapään kautta yhteydessä rintaan ja sydämeen”). Myös Julia Cameronin aamusivuja kirjoitetaan käsin. Tie luovuuteen -teoksessaan Cameron suosittelee aamusivuja, jotka ovat myöskin eräänlaista mielen tyhjentämistä ja luovuuden herättelyä. Niitä kirjoitetaan nimensä mukaisesti aamuisin, vähintään kolme sivua tajunnanvirtaa joka päivä.

Maanantaina ostin treenikirjoittamista varten Nide-kirjakaupasta muistikirjan. Aluksi epäröin kyseisen kirjasen hankkimista, koska sen kannessa lukee Goethe. Mietin, pystynkö kirjoittamaan sanaakaan noin juhlalliseen esineeseen.

 

Goethe-muistikirja 2

Kävi niin, että pystyin. Joka päivä maanantaista perjantaihin avasin muistikirjan ja kirjoitin. Kirjoitin kahvilasta jossa istuin, unesta jossa hiuksistani löytyi täitä, siitä miten onnellinen olin yhtenä kesäyönä laiturilla. Kirjoitin peloistani, lauluista joita kuuntelin, muistosta joka ei suostu haalistumaan. Joka kerta kävi niin, että kirjoitin lopulta enemmän kuin kymmenen minuuttia.

Treenikirjoittaminen on sikälikin hyödyllistä, että se auttaa pitämään kirjoitusvireen yllä ja madaltaa kynnystä tuottaa sanoja. Samalla se ehkäisee kirjoittamisesta vieraantumista. Se on harjoittelua, treeniä, vähän kuin kävisi kuntosalilla tai lenkillä. Yhdessä luvussa Golderg puhuukin juoksemisesta ja kirjoittamisesta rinnakkain. Kummatkin ovat kehollisia kokemuksia, ja kummassakin lajissa toisten ihmisten kannustus antaa voimaa.

Luulen, että treenikirjoittamisesta on jo nyt ollut hyötyä tekeillä olevaa proosakäsikirjoitustani ajatellen. Tekstiä on ainakin syntynyt. Se ei ole täydellistä, mutta se on olemassa. Kirjoittaessani muistan Natalie Goldbergin yksinkertaiset sanat:

”Sano selkeästi, mitä on sanottavana. Älä pelkää, ota seuraava askel.”