Oscar Wilde paransi suomalaiskirjailijan yskän

I never travel without my diary. One should always have something sensational to read in the train.

-Oscar Wilde: The Importance of Being Earnest (Gwendolen Fairfaxin repliikki)

wilde-piirretty

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, kävin taannoin Dublinissa. Jo parisen viikkoa olin kärsinyt sitkeästä flunssasta. Yskin noin 148 kertaa minuutissa. Lopulta tuntui, että yskiminen alkoi olla jo osa persoonaani.

Jännitti lähteä matkalle puolikuntoisena. Pelkäsin, että tukehtuisin Dublinissa hotellihuoneen kokolattiamaton pölyyn. Kävin jopa lääkärissä. Lääkäri kuunteli minua rauhallinen ilme kasvoillaan. Salaa toivoin, että hän olisi määrännyt minulle jonkin ihmelääkkeen, kuten antibiootteja. Ilmeisesti tauti ei kuitenkaan vaatinut sitä.

Irlantiin päästyäni edellä mainitut huoleni osoittautuivat turhiksi. Dublinissa minä lähestulkoon paranin flunssasta.

talo-dublinissa

Tyypillinen rakennus Dublinissa.

Tästä saan kiittää sekä loistavaa neljän hengen matkaseuraa että Oscar Wildea (1854-1900), irlantilaissyntyistä kirjailijaa, joka tunnetaan muun muassa menestyneistä näytelmistään sekä aikoinaan rohkeana pidetystä romaanistaan Dorian Grayn muotokuva (1891). Wilde tuli Dublinissa vastaan lähes joka nurkan takaa, joten hän kohosi mielessäni jonkinlaiseksi Dublinin symboliksi.

Kohtasin hänet jo toisena reissupäivänä, kun kävimme porukalla Oscar Wilde House -nimisessä talossa. Rakennuksesta ei löytynyt tietoa omasta matkaoppaastani, mutta saimme selville, että talossa sijaitsee nykyään opinahjo nimeltä American College Dublin.

oscar-wilde-house

Oscar Wilde House.

Aulassa meidät vastaanotti pari amerikkalaista opiskelijaa, joilla oli tonttulakit päässään. He tervehtivät meitä hymy huulillaan ja viittoivat meidät sisään. Yksi heistä piti meille esittelykierroksen. Nainen puhui toistuvasti miehestä nimeltä ”Doctor William”. ”This is the room where Doctor William…” Ja niin edelleen.

”Kuka se Doctor Wiliam on”, kuiskasin isosiskoni korvaan. Yleensä hänellä on vastaus kaikkeen.

”Emmä tiedä.”

Katselimme lasivitriinissä makaavia lääketietellisiä instrumentteja. Tonttulakkipäinen opas esitteli meille myös huoneen, jossa Doctor William kuoli. Miten tämä kaikki liittyy Oscar Wildeen, ajattelin.

patsas-ja-ma-1

Minä ja Oscar Wilden patsas.

Lopulta saavuimme huoneeseen nimeltä Speranza Salon, jossa keimaili kimaltava kattokruunu ja kauniita vaaleanpunaisia silkkituoleja. Tuossa salongissa Oscar Wilde ilmeisesti viihdytti vieraitaan.

”Olis kiinnostavaa tietää, missä elämänvaiheessa se asui täällä. Joskus opiskelijana vai jo vanhemmalla iällä”, supatin siskolleni.

”No kysy!” hän kannusti.

En uskaltanut. Opas kertoi, että Oscar asui lastenhuoneessa ja lastenhoitajan kamarissa. Noihin tiloihin ei kuitenkaan ollut pääsyä sinä päivänä. ”No entry”, luki portaissa.

Pääni vilisi kysymyksiä. Asuiko Oscar siis vuokralaisena tässä talossa sen jälkeen, kun Doctor Williamin lapset olivat jo muuttaneet pois? Kirjoittiko Oscar täällä kuuluisia näytelmiään?

Lähdimme talosta hieman epätietoisina, mutta kuitenkin iloisina siitä, että meillä oli nyt jonkinlainen kosketus Oscar Wildeen.

oscar-wilde-puistossa

Smokkiasuisen patsaan on veistänyt Danny Osborne.

Seuraavaksi Oscar odotteli meitä vieressä sijaitsevassa Merrion Square Park -puistossa. Hän lekotteli suurella kivellä juhlapuku yllään, kädessään kivinen ruusu. Otin hänestä valokuvia useista eri suunnista.

Puistossa sijaitsi myös pari muuta patsasta, joihin oli kirjoitettu Wilden viisaita aforismeja, kuten: ”Only dull people are brilliant at breakfast” ja ”This supsense is terrible. I hope it will last.”

Tapasimme Oscar Wilden myös vahamuseossa nimeltä National Wax Museum. Hän istuskeli heti ensimmäisessä huoneessa varsin hyvässä seurassa. Hän sai viettää jatkuvasti aikaa muun muassa James Joycen, Samuel Beckettin ja George Bernhard Shawn kanssa.

Otin Samuel Beckettin kanssa selfien. En ehkä kuitenkaan julkaise sitä tässä.

 

oscar-wilde-kohtaaminen

Oscar Wilde ja minä National Wax Museumissa.

Toiseksi viimeisenä matkapäivänä Oscar Wilde tuli vastaan Dublin Writers Museumissa. Ostin museokaupasta Samuel Beckettin näytelmän Waiting for Godot sekä kirjan, johon on koottu Oscar Wilden parhaat näytelmät, muun muassa Lady Windermere’s Fan (1892), A Woman of No Importance (1893) ja The Importance of Being Earnest (1895). Kirjassa oli kaunis sininen kansi ja kultareunaiset sivut, ohuet kuin virsikirjassa. Kun lähdin museosta, tuntui kuin olisin kantanut aarretta muovipussissa.

Museokierroksen jälkeen menimme pubiin syömään. Siellä lueskelin koottujen näytelmien esipuhetta ja tietoja Oscar Wilden elämästä. Vihdoinkin Oscar Wilde Houseen ja Doctor Williamiin liittyvä mysteeri selvisi:

”Oscar Fingal O’Flahertie Wills Wilde was born on 16 October 1854 in Dublin. His father, Sir William Wilde, was one of Ireland’s leading medical practitioners (- -)”.

best-plays-1

Oscar Wilden parhaat näytelmät yksissä kansissa.

Oscar Wilde House oli siis kirjailijan lapsuudenkoti – ja mystinen Doctor William hänen isänsä. Sain asiaan vahvistuksen, kun kotiin päästyäni luin tietoa American College Dublinin nettisivuilta. Wilden perhe oli muuttanut taloon vuonna 1855. Lapsuudenkodissaan pieni Oscar sai kuunnella vilkkaita ja älykkäitä keskusteluja, joita hän myöhemmin hyödynsi omissa näytelmissään.

Aikuisena Wilde muutti asumaan Englantiin, meni naimisiin brittiläisen naisen kanssa ja sai kaksi lasta.

Murheellisena luin eri lähteistä tietoa myös Wilden elämän loppuvaiheista, siveettömyyssyytteestä ja raskaasta oikeudenkäynnistä 1800-luvun lopun Englannissa. Suhde erääseen nuorempaan lordiin osoittautui Wilden kannalta kohtalokkaaksi, ja Wilde tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan, raskaaseen työhön.

John Wyse Jacksonin toimittamassa Best Loved – Oscar Wilde -teoksessa todetaan, että Wilde ei koskaan toipunut tuosta kokemuksesta. Hän kuoli 46-vuotiaana aivokalvontulehdukseen Pariisissa.

Wilde jäi kuitenkin historiaan paitsi lahjakkaana kirjailijana myös miehenä, joka oikeudenkäynnissä puolusti rakkautta samaa sukupuolta olevien ihmisten välillä – aikana, jolloin siihen suhtautui kielteisesti sekä laki että yhteiskunta.

oscar-wilde-kirja-2

Tämän kirjan sain ystävältäni tuliaisiksi Dublinista.

Koottujen näytelmien johdannossa todetaan Wilden aina toivoneen, että hänen näytelmänsä julkaistaisiin joskus painettuina, koska hän epäili, ettei niitä esitettäisi kovinkaan paljon näyttämöllä. Kunpa hän tietäisi, miten suosittuja noista teoksista on tullut!

Olen jo lukenut loppuun hänen komediansa The Importance of Being Earnest, jonka koomiset käänteet ja kekseliäät sutkaukset saivat minut hymyilemään monta kertaa.

Näytelmää lukiessa tulee mieleen yksi Wilden siteeratuimmista aforismeista:

”We are all in the gutter, but some of as are looking at the stars.”

Dublin on joulunrakastajan kaupunki

My heart is quite calm now. I will go back.

-James Joyce: Portrait of the Artist as a Young Man

Vietin taannoin Dublinissa kolme yötä. Matka tehtiin jo marraskuussa, mutta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa siitä. Ilmeisesti nyt, juuri joulupäivänä, on oikea hetki.

(Kirjailijoillahan ei tunnetusti ole lomaa. Mutta Dublinin muisteleminen on mieluisaa työtä.)

nayteikkuna-dublin

Näyteikkuna Dublinissa.

Dublin oli sanalla sanoen ihana. Kaupunki oli valmistautunut jouluun hyvissä ajoin. Kadut loistivat tuhansista valoista, näyteikkunat pursusivat punaisia koristeita, jonkin baarin terassilla istui paikalleen jähmettynyt joulupukki.

Tämä kaikki teki minuun, joulunystävään, suuren vaikutuksen.

santaclaus-1

Joulupukit jossakin baarissa.

Käyn nyt läpi viisi kohdetta, joissa kävimme viiden hengen porukalla ja joihin matkailijan kannattaa Dublinissa tutustua. Toki muitakin hienoja paikkoja löytyi, kuten Trinity College, jylhänkaunis St. Patrick’s Cathedral sekä Dublin Castle, upea linna. Keskityn nyt kuitenkin seuraaviin elämyksiin:

The Ginger Man -pubi

Tämä mainio pubi sijaitsee osoittessa 39-40 Fenian Street, lähellä Merrion Squaren puistoa. Erityisesti jouluihmisen kannattaa pistäytyä tässä baarissa, sillä se on koristeltu kauttaaltaan kimaltavilla joulukoristeilla. Baarin ulkopuolella vartioi runsas kuusi, ja portsari toivottaa ovella hyvää joulua. Kysymysmerkiksi jää, onko pubissa jouluinen teema ympäri vuoden. Ruoka on herkullista, henkilökunta ystävällistä. En tiedä, löytyykö Dublinista ylipäätään yhtäkään epäystävällistä asiakaspalvelijaa. Epäilen.

joulukoristeita-1

Katto täynnä joulukoristeita.

National Wax Museum

Täytyy tunnustaa, että vahamuseo ei ollut ykkösenä nähtävyyksien toivelistallani. Yllätyinkin, kuinka hyvin viihdyin tuossa paikassa. Heti ensimmäisessä huoneessa tapasin sellaiset legendat kuin James Joycen, Oscar Wilden ja Samuel Beckettin. Ja pari muuta kirjailijaa, jotka tuijottivat tyhjyyteen. Ikuisesti. Vaikka huoneeseen oli tuotu jopa kotoisa joulukuusi, noissa jähmettyneissä kirjailijoissa oli myös jotakin aavemaista. Kun kosketin James Joycen kovaa olkapäätä, kirkaisin.

james-joyce-1

Lukutuokio James Joycen kanssa.

Vahamuseossa tapasin myös muun muassa Batmanin, Teräsmiehen, Michael Jacksonin, Tina Turnerin, James Bondin ja David Bowien. He kaikki näyttivät häkellyttävän tutuilta, itsensä näköisiltä. Madonnaa en aluksi huomannut lainkaan, mikä oli hyvin traagista, sillä hän on lapsuuteni ja nuoruuteni merkittävin idoli. Vahamuseossa seisoskeleva Madonna näytti kovin vieraalta; hänellä oli oudonkarheat ruskeat hiukset, melkein maantienväriset.

”Sillä on ollu kaikki muut hiustyylit paitsi tuo”, siskoni sanoi.

Hän oli oikeassa.

batman-1

Kontaktin saaminen Batmaniin oli haastavaa.

Merrion Square Park

Tämä kaunis irlantilainen puisto oli marraskuussa täynnä oransseja lehtipuita, jotka tuoksuivat syksyltä. Hetken tuntui kuin olisi astunut salaiseen puutarhaan, vehreään keitaaseen jossa oli helppo hengittää. Puisto on mieluisa paikka myös lapsille, sillä sinne on rakennettu kiipeilytelineitä ja keinuja.

merrion-square-park

Merrion Square Parkin tunnelmaa.

Puistossa voi ihailla kuuluisaa Danny Osbornen veistämää Oscar Wilden (1854-1900) patsasta, joka Berlitzin matkaoppaan mukaan sijaitsee puiston koillisnurkassa. Dublinissa syntynyt ja kasvanut Wilde loikoilee kivellä smokki yllään, kivinen ruusu kädessään. Melkein odottaa, että hän lausuisi kohta jotakin kuolematonta, kuten: ”I can resist everything except temptation.”

oscar-wilde-patsas

Oscar Wildestä lisää seuraavassa postauksessa.

Temple Bar

Urbaani Temple Barin alue tuntui tiivistävän Dublinin tunnelman. Eloisat pubit reunustivat katuja, ihmiset tanssivat baarissa, joku mies soitti kitaraa ja lauloi. Kun kurkistin pubin ikkunasta sisään, joku ystävällinen irlantilainen vilkutti minulle ja hymyili. Silloin tajusin kirkkaasti, etten ollut Suomessa.

temple-bar-1

Näkymä Temple Barissa.

Temple Barissa oli kaikenlaista kiinnostavaa kuten vintage-kauppoja, vaaleanpunaiseksi maalattuja taloja, seinämaalauksin ja graffitein koristeltuja rakennuksia. Musiikkikauppa täynnä soittimia ympäri maailmaa, ukuleleja, kitaroita, marakasseja. Kirjatori, josta olin vähällä ostaa ihailemani Edna O’Brienin kirjoittaman James Joyce -elämäkerran.

Mutta en ostanut. Miksi?

book-market-1

Kirjojen keidas.

Jos Temple Baria pitäisi verrata johonkin Helsingin kaupunginosaan, tulee ensimmäisenä mieleen Kallio. Mutta Kalliosta ei tule mieleen Temple Bar. Tämä on karu totuus, vaikka Kallio onkin lähellä sydäntäni.

Dublin Writers Museum

Kirjailijamuseo oli yhden pitkän turistipäivän viimeinen kohde. Suosittelen menemään tähän museoon päivän alkupuolella, sillä lasivitriineihin asetellut kirjeet ja vanhat romaanit vaativat keskittymistä.

Vai mitä ne olivatkaan?

dublin-kirjailijamuseo

Dublin Writers Museum.

Irlantilaiseen kirjallisuuteen tarkoin perehtynyt museo on kuitenkin käymisen arvoinen, etenkin jos haluaa nähdä James Joycen pianon. Tuntui kummalliselta ajatella, että Joyce on joskus istunut tuon nimenomaisen soittimen äärellä ja musisoinut, pitänyt ehkä hetken taukoa kirjoittamisesta, antautunut sävelien valtaan.

Museon yhteydessä on myös viehättävä pieni kirjakauppa täynnä irlantilaisten kirjailijoiden teoksia ja muuta oheismaateriaalia. Mietin pitkään, minkä kirjan ostaisin muistoksi. Lopulta löysin Oscar Wilden kootut näytelmät, Best Plays, jonka valitsin paitsi Wilden kirjallisen taituruuden, myös kultareunaisten sivujen vuoksi.

kirjakaupassa

Lempipuuhassani.

Lisäksi pitelin kädessäni irlantilaislähtöisen Samuel Beckettin (1906-1989) klassikkonäytelmää Waiting for Godot.

”Mä oon kyllä lukenut tämän joskus… suomeksi, muistaakseni”, sanoin seuralaisilleni.

”Taina, mennäänkö jo”, sanoi yksi heistä.

”Toisaalta tää on kyllä niin klassikko.”

”Niin”, sanoi toinen.

”Mun jalat on NIIN väsyny”, kuului selkäni takaa.

”Onhan tää tietty hyvä olla hyllyssä, eikö?”

”Todellakin.”

”Mutta tulooko mun sitten luettua tätä enää uudestaan?”

Lopulta siskoni sanoi taikasanat:

”No jos sä jostain tämän näytelmän ostat, niin sitten kyllä Dublinin kirjailijamuseosta!”

Kävelin kassalle.

magneetteja-1

Kirjallisia magneetteja.

 

Hyvää joulupäivää kaikille!

Pähkinänsärkijä on jouluinen kuvaus sadun lumosta ja ensirakkaudesta

Dance is the hidden language of the soul.

-Martha Graham

Valkoiset tyllihameet välkehtivät, kärkitossut kopisevat lattialla, taustalla häilyvät hanget ja lumiset kuuset. Tšaikovskin musiikki säestää talvista tunnelmaa, pasuuna pauhaa, viulut soivat.

Tämä on lumihiutaleiden tanssi, tapahtuma-aika jouluyö 1800-luvun alun Porvoossa.

lumi-1

Lumihiutaleita Suomen Kansallisoopperassa. KUVA: Sakari Viika.

Kohtaus on osa Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas -balettia, jonka kävin taannoin katsomassa Suomen Kansallisoopperassa.

Esityksen käsiohjelmaan oli kirjoitettu tiivistys kaksinäytöksisen baletin juonesta. Saksalaisen E.T.A. Hoffmannin kirjoittamaan klassikkosatuun perustuva baletti kertoo 13-vuotiaasta kauppiastalon tyttärestä Klaarasta, joka joutuu jouluyönä kiehtovan sadun lumoihin. Klaaran perheen luona vieraileva omaalaatuinen herra Drosselmeier tuo mukanaan taikalyhdyn, jonka avulla hän kertoo tarinan kahden kilpakosijan väliin joutuvasta prinsessasta. Kaksintaistelussa hurjan näköinen Hiirikuningas taikoo prinssin, prinsessan todellisen rakkauden kohteen, puiseksi Pähkinänsärkijä-nukeksi.

pahkinansarkija-ja-hiirikuningas

Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas. Kuvassa Alfio Drago ja Jouka Valkama. KUVA: Mirka Kleemola, 2016. Suomen Kansallisbaletti.

Klaara kiintyy Drosselmeierin antamaan nukkeen ja alkaa hoivata sitä. Tarina tunkeutuu tytön uniin, ja talossa alkaa tapahtua kummia. Seinät häviävät, lelukaappi kasvaa, hiiret ajavat Klaaraa takaa.

Tulkitsen Pähkinänsärkijän ja Hiirikuninkaan pohimmiltaan nuoren tytön kasvutarinaksi. Klaara, joka on salaa ihastunut Drosselmeierin sisarenpoikaan, samastaa komean nuorukaisen tarinan prinssiksi. Jouluyönä Klaara kokee ensimmäistä kertaa romanttisen rakkauden tunteita, mutta päätyy unensa suojissa kohtaamaan myös rakkautta vastustavat voimat.

baletti

Klaara (Hanako Matsune) ja prinssi (Florian Modan). KUVA: Mirka Kleemola, 2016. Suomen Kansallisbaletti.

Baletin koreografiasta vastaavat kanadalainen Wayne Eagling ja hollantilainen Toer van Schayk. Tarinan tapahtumia on helppo seurata, ja esityksen intensiteetti pysyy yllä kohtauksesta toiseen. Hoffmannin satumaailma on herätetty upeasti henkiin niin lavastuksen kuin puvustuksen keinoin. Kummatkin ovat van Schaykin käsialaa.

Kaikki tanssit ovat vaikuttavia, mutta erityisesti jäivät mieleen jo mainitsemani Lumihiutaleiden tanssi sekä Klaaran ja prinssin haastavat osuudet; niissä yleisö innostui hurraamaan pariinkin otteeseen. Sinä päivänä, jolloin itse kävin katsomassa esityksen, Klaaran roolin esitti Hanako Matsune. Prinssin ja Drosselmeierin sisarenpojan kaksoisroolissa nähtiin Florian Modan. Pikku-Klaarana esiintyi Laura Mäkelä.

Katsojana oli mieluisaa seurata, kun varttunut Klaara ja prinssi matkustavat yhdessä ulkomaille, Drosselmeierin taikalyhdyn sisällä. Näissä värikkäissä tanssikohtauksissa yleisö pääsee hetkeksi sukeltamaan niin Espanjaan ja Arabian maihin kuin Venäjälle, Kiinaan ja Kreikkaankin.

21.11.2002 Baletti: PŠhkinŠnsŠrkiujŠ ja Hiirikuningas (ensi-ilta29.11.2002) chor: Wayne Eagling, Toer van Schayk Photo © Sakari Viika, e-mail: sakari.viika@pp.inet.fi

Kuvassa Maki Nakagawa, Maksim Lukjanov, Juha-Pekka Myllymäki, Henrik Pettersson, Jouka Valkama. KUVA: Sakari Viika. Suomen Kansallisbaletti.

Kansallisoopperan päänäyttömällä esitetty balettiteos sopii niin lapsille kuin aikuisille. Esitystä katsoessaan aikuinen katsoja voi muistaa, miten taianomaista oli lapsena kuunnella tarinoita ja miten todelliselta satumaailma tuolloin tuntui.

”Hoffmann kirjoitti sadun Pähkinänsärkijästä ja Hiirikuninkaasta kunnianosoituksena leluille sekä sille lapselle, joka hän itsekin oli kerran ollut”, todetaan baletin käsiohjelmassa.

Minussa esitys herätti mieluisia muistoja omista lapsuus- ja nuoruusvuosistani, jolloin harrastin balettia Lapualla, balettiyhdistys Illuusiassa. Kerran sain tanssia kevätnäytöksen pääroolin ja pyörähtelin ihanassa valkoisessa pitsimekossa Lapuan nuorisotalon lavalla. Myös Tšaikovskin säveltämä Pähkinänsärkijän musiikki kuulosti paikoin hyvinkin tutulta ja herätti mieleen lapsuuteni valoisan peilisalin, piruetit joita harjoiteltiin nurkasta nurkkaan, kärkitossut joiden silkkinauhat sidottiin ristiin rastiin nilkan ympäri.

25.11.2002 Baletti: PŠhkinŠnsŠrkiujŠ ja Hiirikuningas (ensi-ilta29.11.2002) chor: Wayne Eagling, Toer van Schayk Photo © Sakari Viika, e-mail: sakari.viika@pp.inet.fi

Pähkinänsärkijän tapahtumat sijoittuvat jouluyöhön. KUVA: Sakari Viika. Suomen Kansallisbaletti

Eaglingin ja van Schaykin Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas sai ensi-iltansa Hollannin Kansallisbaletissa vuonna 1996. Hollannin alkuperäisversio sijoittuu Amsterdamiin, kun taas Helsingissä nähtävä esitys heijastelee Porvoon miljöötä. Sen ensi-ilta oli Kansallisbaletissa marraskuussa 2002. Siitä lähtien nykyistä versiota on esitetty joulun tienoilla lähes jokaisella kaudella.

Tällä erää Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas pyörii oopperatalolla 7. tammikuuta 2017 asti. Vielä on siis muutama esitys jäljellä. Toivotaan, että baletti palaa ohjelmistoon jälleen ensi jouluna!

 

PS: Täältä voi tutkailla, milloin Pähkinänsärkijä-klassikkoa on ylipäätään esitetty Suomessa. Ensimmäisen kerran se nähtiin täällä jo vuonna 1928.