Urani Uutisvuodossa

Pulssini kiipeilee vieläkin korkealla kuin olisin juuri selvinnyt triathlonista. Syy: olen palannut kotiin Uutisvuodon nauhoituksista.

Aamu kotona oli kaoottinen. Minun ei tehnyt mieli aamiaista. Keittiö oli täynnä ruttuisia sanomalehtiä, uutisia joita olin alleviivannut oranssilla tussillani, lehtileikkeitä joita olin paniikissa saksinut muistini tueksi. Käteni tärisivät, kun käärin lämpörullia päähäni. En  myöskään ollut varma, mitä pukisin ylleni. Lopulta päätin pakata laukkuun useita vaatekertoja. Tekisin lopullisen valinnan sen mukaan, mitä Baba Lybeckillä olisi päällään.

Taksikuski aiheutti ylimääräistä sydämentykytystä. Hän ei ollut varma, missä YLE:n tv-studiotalo tarkalleen sijaitsi. Harhailimme hetken pitkin Pasilan katuja. Yritin olla vierittämättä kaikkea syytä hänen niskoilleen. Etsin sähköpostistani ajo-ohjeita, hikiläiskät hakeutuivat jo villatakkiini.

Helpotus oli valtava, kun näin Jari Tervon ja tuottaja Jussi Jokelaisen seisoskelevan ovien edessä, rentoutuneina ja normaaleina, aivan kuin mitään nauhoituksia ei olisikaan.

”Tervetuloa”, he sanoivat suut hymyssä. He eivät nähneet, että olin hajoamassa atomeiksi.

Jari näytti minulle ”hytin”, johon voisin jättää tavarani. Hytissä oli muun muassa sohva, peili ja oma vessa. Lisäksi sain avainkortin, johon syttyi vihreä valo.  ”Tämä on kuin Ruotsin-laiva”, Jari totesi.
Jätin takin ja laukun hyttiin, mutta olin huolissani, pääsisinkö halutessani taas paljettihuivini ja varakorvarenkaitteni äärelle.
”Pääset, jos otat avaimesi mukaan”, Jari opasti.

Minut vietiin ystävällisesti maskiin. Oli päivänselvää, että meikkiä tarvittaisiin ensi tilassa. Kauhistuin peilikuvaani. Tältäkö näyttää 30-vuotias nainen, joka on nukkunut yöllä kolme tuntia ja nähnyt levottomia unia liikenneministeristä ja avaruuslennosta?

Maskeeraaja ei tuntunut säikähtävän mitään. Hän teki työnsä huolelliseti, nosti vain välillä luomiani jotka itsepintaisesti painuivat kohti maata.

Babaa meikattiin samaan aikaan. En voinut vastustaa kiusausta – minun oli pakko kysyä häneltä jotakin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta! Juuri edellisenä viikonloppuna olin löhönnyt Lapualla television ääressä ja katsonut, miten mahtavasti Baba sheikkasi cha cha’ta hopeanhohtoisessa mekossaan. Hän kertoi, että hänellä oli tanssiharjoitukset joka päivä. Halusin hänen elämänsä.

Maskissa Baba kehui mekkoani, jonka olin ostanut keväällä vintage-kaupasta Barcelonasta. Sillä hetkellä tiesin, ettei minun kannattaisi vaihtaa hytissä farkkuja.

Kun näin studion, lavasteet ja yleisön, mieleeni tuli edellinen kerta Uutisvuodossa vuonna 2009. Silloin pelkäsin, jos mahdollista, vieläkin enemmän. En ollut aivan varma, mikä pelin henki olisi. Entä jos sanavarastostani katoaisivat kaikki substantiivit? Tuttu alkumusiikki oli syöstä minut tuolilta alas. Kaikki sujui kuitenkin sen verran ok, että voitimme Jarin kanssa kisan ja saimme palkinnoksi kaksi maitopurkkia.

Miten nyt käy – sen saat selville katsomalla Uutisvuodon huomenna lauantaina 24.11. klo 21.30. Minäkin lupaan olla ruudun ääressä, joskin piiloutuneena sängyn alle.

Sinun äänesi ratkaisee

Jos jollekulle jäi hivenen ontto olo siitä, että kunnallisvaalit ovat ohitse, voin lohduttaa: nyt on käynnissä toinenkin äänestys.

Cosmopolitan on järjestänyt Fun Fearless Female -äänestyksen, jossa etsitään rohkeita ja inspiroivia naisia kolmessa kategoriassa: vuoden lahjakkuus, vuoden innostaja ja vuoden yrittäjä.

Cosmosta soitettiin taannoin ja kerrottiin, että olen ehdolla vuoden lahjakkuus -kategoriassa. Se tuntui tietysti hienolta. Tosin melko pian tiedostin, että olympiamitalisti voi olla aika kova vastus; purjelautailija Tuuli Petäjä toi sentään Suomelle hopeaa Lontoon kesäolympialaisista. Minä en ole koskaan saanut yhtään mitalia urheilusuorituksen ansiosta, en edes yhtä vaivaista lusikkaa.  Uskon myös, että iskelmälaulaja Suvi Teräsniskalla on paljon faneja. (Huom. minäkin osaan laulaa, mutta sitä ei vielä kovin moni tiedä. Saanen myös muistuttaa, että Välimatka-romaanissani purjehditaan – ääriolosuhteissa).

Ehdokkuuteni tiimoilta toimittaja kysyi minulta muun muassa, pitääkö menestyksen eteen tehdä töitä, vai riittääkö pelkkä lahjakkuus. Mielestäni kirjoittamisen taito on synnynnäinen lahja, mutta kirjat eivät synny ilman kovaa työtä. Tajusin tässä eräänä päivänä, että työurani on kestänyt jo noin 25 vuotta. Rupesin pitämään päiväkirjaa jo ennen kuin osasin kunnolla kirjoittaa. Tallensin ylös päiväkodissa koettuja, joskus nolojakin tilanteita. Toisinaan erehdyin näyttämään kirjoituksia isosiskolleni. Nauramisesta ei meinannut tulla loppua.

Olin jo siis silloin Fun – tosin tietämättä sitä itse.

Fun Fearless Female -äänestys löytyy tästä linkistä. Toimi ripeästi, sillä äänestys on käynnissä enää pari päivää, 5.11. asti.

Onnellista viikonloppua kaikille!