The End of the Tourista

maxresdefault

David Foster Wallace (1962–2008) teki itsemurhan 46-vuotiaana syyskuussa 2008. Kuoleman jälkeen Wallacen ympärille on rakennettu modernia kirjailijamyyttiä. Hänen on väitetty muun muassa olleen yksi innovatiivisimmista ja vaikutusvaltaisimmista kirjailijoista pitkään aikaan. Wallacen on lisäksi sanottu edustaneen viattomuutta yhä kyynisemmäksi muuttuvassa maailmassa. Hänen kirjoistaan etenkin järkälemäistä romaania Infinite Jestiä (1996) on pidetty uraauurtavana ja tärkeänä. Sen on jälkikäteen katsottu kertovan kokonaisen sukupolven ajatuksista ja olleen aikaansa edellä.

Suurin osa Wallaceen kohdistetuista kehuista on perusteltuja. Niissä on kuitenkin mukana jonkin verran liioittelua. Wallacea on alettu pitää stereotyyppisenä kärsivänä nerona. Hän kärsi henkisistä ongelmista, kuten masennuksesta. Ne johtivat hänen kuolemaansa. Ristiriitaista persoonallisuutta avataan D.T. Maxin hyvässä ja keskustelua herättäneensä elämäkerrassa Every Love Story is a Ghost Story: A Life of David Foster Wallace (2012). Huomiota saanut elämäkerta on osa Wallacen päälle nostettua sädekehää, vaikka se kertoo myös kohteensa huonoista puolista. Wallace ei esimerkiksi ollut kovin luonteva naisten kanssa, eivätkä hänen poliittiset näkemyksensä olleet johdonmukaiset. Tästä huolimatta häntä on hänen kuolemansa jälkeen alettu rakastaa laajasti.

Vaikeana käännettävänä pidettyä Wallacea on myös ryhdytty hiljattain julkaisemaan suomeksi. Siltala on julkaissut esseevalikoimat Hauskaa, mutta ei koskaan enää (2012) ja Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja (2014). Niiden tekstit vaihteleva kohtalaisen ja erinomaisen välillä. Ensi keväänä ilmestyy lyhytproosakokoelma Kummatukkainen tyttö, niin ikään Siltalalta. Näiden lisäksi on ilmestynyt kirja Mitä David Foster Wallace tarkoittaa? (Savukeidas 2015), joka tarjoaa tulkintoja Wallacen tuotantoon. Se sisältää muun muassa Tommi Melenderin kiintoisan esseen Wallacesta.

Wallacen elämää on luonnollisesti myös yritetty sovittaa elokuvaksi. James Ponsoldtin ohjaama The End of the Tour (2015) on yllättävän hyvä, joskaan ei erityisen realistinen, sukellus Wallacen ajatusmaailmaan. Se perustuu David Lipskyn kirjaan Although Of Course You End Up Becoming Yourself: A Road Trip with David Foster Wallace (2010). Elokuvassa Lipsky (Jesse Eisenberg) ja Wallace (Jason Segel) keskustelevat. Mitään muuta filmissä ei oikeastaan tapahdu. Se sopisi hyvin näyttämölle ja hämyiseen teatteriin. The End of the Tourissa yritetään päästä Wallacen pään sisälle.

Elokuva tavoittaa joitakin kirjailijana olemiseen kuuluvia epämiellyttäviä asioita, kuten jatkuvan itsensä epäilemisen ja lahjakkuuden väistämättä kohtaaman ihailun ja kaunan. Wallace on filmissä kirjakiertueella mainostamassa Infinite Jestiä. Lipsky on mukana tekemässä hänestä artikkelia. Jälkimmäinen on aluksi kateellinen edelliselle, koska pitää häntä itseään parempana kirjailijana. Wallace pitää puolestaan kirjakiertuetta tyhjänä teeskentelynä, eikä ole lainkaan vakuuttunut romaaninsa erinomaisuudesta. Molemmat miehet näyttäytyvät epävarmoina ja melko tavallisina.

Lipskyn ja Wallacen keskustelut käsittelevät kirjoittamisen mielekkyyttä, mutta myös muita asioita, kuten laajemmin elämää. Elokuvana The End of the Tour on hyvä. Eisenberg ja Segel näyttelevät erinomaisesti. On kuitenkin kyseenalaista, onko filmi realistinen. Kyseessä on todennäköisemmin kekseliäästi kuviteltu katsaus kuuluisan kirjailijan elämään. Tämä pätee etenkin filmin lämpimiin kohtauksiin, joissa epäilysten repimän Wallacen halutaan osoittaa osanneen nauttia elämästä. Myös esimerkiksi Melender sortuu samaan todetessaan eräässä Wallace-aiheisessa merkinnässään, että ”hän kuitenkin oli pohjimmiltaan lämmin, kunnollinen ja rakastamaan kykenevä persoona.”

Wallacen perikunta on ollut The End of the Tourin äänekkäin kritisoija. Heidän mukaansa Wallace ei olisi missään tapauksessa antanut lupaansa itseään käsittelevään elokuvaan. Tämä näkemys on perusteltu. Wallace ei pitänyt julkisuudesta, eikä viihtynyt Infinite Jestin tai muiden kirjojensa aiheuttamassa valokeilassa. Perikunnan mukaan The End of the Tour on häpeilemätöntä rahastusta, oli se miten laadukas hyvänsä. Asiaa ei auta sekään, että ohjaaja Ponsoldt on suuri Wallacen fani, eikä selvästikään halua esittää kirjailijaa huonossa valossa.

Vaikka Every Love Story is a Ghost Story -elämäkerta ja The End of the Tour -elokuva tehtiin ja julkaistiin turhan hätäisesti, ne puolustavat silti paikkaansa. Ne eivät tunnu hutaistuilta, vaan ovat päinvastoin huolellisia ja loppuun asti mietittyjä. Viimeistä sanaa Wallacesta ne eivät kuitenkaan todennäköisesti edusta. Wallacen arvo ja hänen todellinen merkityksensä paljastuvat vasta ajan saatossa. Infinite Jestiä tullaan varmasti lukemaan pitkään. Wallace itse voi sen sijaan unohtua nopeastikin.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *