Hannu Oittinen: Assamallan asemalla

(Arvostelu julkaistu viro.nytin numerossa 1/2013)
Hannun haikuja Virosta
Hannu
Oittinen: Assamallan asemalla, runoja, Näö Kirik 2012, 72 s.

Vironhaiku poikkeaa perinteisestä japanilaisesta haikusta niin, että siinä on
4+6+4 tavua tutuksi käyneen 5+7+5:n sijaan. Syynä määränvaihtoon on lyhyemmän
mitan parempi soveltuminen etelänaapurimme kieleen. Vironhaiku eroaa
eteerisemmästä esikuvastaan mitan lisäksi sisällöltään, sillä se kuvaa
lakonisesti virolaista elämää. Kyseessä on muodollinen ja sisällöllinen
kokeilu. Sen ansiosta syntyy mielenkiintoisia ja osuvia säkeitä,
jotka jäisivät tavanomaisessa vapaassa mitassa keksimättä.

Hannu Oittisen Assamallan asemalla on ensimmäinen metodia
käyttäen suomeksi kirjoitettu kokoelma. Vuonna 2010 julkaistiin Asko Künnapin,
Jürgen Roosteen ja Karl Martin Sinijärven yhteisvalikoima Eesti haiku. Se ilmestyi suomeksi Palladium Kirjojen kustantamana
ja Oittisen kääntämänä vuonna 2011 nimellä Aika
sattuu
. Assamallan asemalla
sisältää Oittisen uusien tekstien ohella myös muutamia vironhaikun
uranuurtajien tuoreita runoja. Tuloksena on mielenkiintoinen kaksikielinen
teos, josta voi vertailla lähikieliemme yhteneväisyyksiä ja eroja.

Oittinen mainitsee jälkisanoissa kirjansa käyttävän otsakkeessaan virolaista paikkakuntaa, joka
kuulostaa huvittavalta tarkoittamatta silti mitään. Monessa tekstissä vilahtaa
jokin kaupunki tai alue: ”pariisi on / barbaari kun varis / nai tankaani”. Tai:
”assamallan / asemalla alas- / suin sain, söin”. Maantieteellisyys ei
kuitenkaan Oittisen mukaan ole Assamallan
asemalla
-teoksen tai vironhaikun itsetarkoitus, vaan lähinnä osa
luomisprosessin mukanaan tuomaa sattumaa.
Oittisen kirja aukeaa
paremmin Tallinnaa tunteville. Esimerkiksi haikun ”koidulassa / ain’
automessutaan / lydialle” kohdalla pitää tietää, että Viron pääkaupungissa sijaitsee
runoilija Lydia Koidulan (1843–1886) mukaan
nimetty katu, jonka tienoilla yksityisautoilua mielellään harrastavat
virolaiset ajavat. Lisäsävyä lyhyeen runoon tuo se, että Koidula tunsi eräässä
vaiheessa kansallisromanttista kiinnostusta Suomea kohtaan.
Edellisen kaltainen
asiantuntemus ei ole välttämätöntä, mutta se on hyödyksi Assamallan asemalla -kirjan pienien vivahteiden huomaamiseksi.
Vaikka monet suomalaiset eivät tiedä tuon taivaallista Viron maantieteestä,
niin he voivat silti nauttia Oittisen hauskoista säkeistä: ”fallisesti /
tanassa on torni / munamäen”. Teksti tasapainottelee balttilaisen ja
pohjoismaisen kansanluonteen mukaisesti humoristisen ja synkän välillä.

Assamallan asemalla on esineenä kaunis. Kirjan on kuvittanut ja
taittanut monessa mukana oleva virolaisen kulttuurin ihmemies Asko Künnap.
Künnapin Näö Kirik -kustantamo on tehnyt maansa runouden puolesta kulttuurityötä julkaisemalla muun muassa Pentti
Saarikosken kaikki runot käsittävän järkäleen Luuletused. Monelta jää muuten todennäköisesti huomaamatta, että Assamallan asemalla on etelänaapurimme
lyriikkaa väsymättä suomentavan Hannu Oittisen ensimmäinen kokoelma omia runoja.
Sellaisena kirja sisältää hallittua ja monipuolista tekstiä.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi[at]gmail.com

Aime Hansen: Kalojen kuninkaan maa


(Arvostelu julkaistu viro.nytin numerossa 3/2012)




Kalojen kuninkaan maassa


Aime Hansen: Kalojen kuninkaan maa, runoja, NyNorden 2012 (Anniina Ljokkoi
suom.), 77 s.

Pienkustantamo NyNorden jatkaa arvokasta kulttuurityötään
julkaisemalla lisää virolaista nykyrunoutta suomeksi. Käännössarja, johon
kuuluu muun muassa fs:n, Jaan Malinin ja Jürgen Roosteen tutustumisen arvoisia
tekstejä, on ikävä kyllä edelleen vaikeasti saatavilla. Elinvoimaisesta virolaisesta
runoudesta kiinnostuneiden on levitykseen liittyvien ongelmien takia hankala
saada käsiinsä NyNordenin sinänsä hyvin toimitettuja kirjoja.


Anniina Ljokkoin kääntämään
Aime Hansenin Kalojen kuninkaan maahan
on suomennettu nimikokoelman runojen lisäksi sikermiä hiljattaisista kirjoista Olin meren enkeli ja Matka käärmeiden saarelle. Hansenin
polveilevissa runoissa henkilökohtaiset kokemukset yhdistyvät historiallisiin
ja mytologisiin aiheisiin.

Käsillä olevassa
valikoimassa aiheina ovat muun muassa Jumalan etsintä ja kuningas Arthurin pyöreän
pöydän ritarit. Sävyltään romanttisissa runoissa näkyvät kaikkein selvimmin
tekijän Aasiasta ja Lähi-idästä omaksumat vaikutteet: ”Taas leikitteli päivänvalo
/ kaupungin kaivoilla ja lammilla / Taas kahisi iltapäivän tuuli / lehtimajojen
viiniköynnöksissä // Sadat askeleet sipsuttivat / katujen kivilaatoilla /
Lyyrojen sävelet kaikuivat / torilla ja teattereissa”.

Hansenin runoissa maailma nähdään
ihmeitä täynnä olevana näyttämönä, jota kertoja ulkopuolisena tarkkailijana
kuvailee. Ajatusten ja näkyjen ihmeellisyys vie puhujan pois arkipäiväisistä
tapahtumista ja kohti muita maailmoja. Samalla kaivataan romanttista rakkautta:
”Tiesin että olet matkalla, prinssini; / Etelävuorten tuulet kantoivat sinua /
ratsusi lensi nuolen lailla / sulavien lumikenttien yli”.

Hansenin voi sanoa olevan
omaperäinen. Suomessa tai Virossa ei juuri kirjoiteta hänen tyylistään itämaisen
henkevää runoutta. Toisaalta esimerkiksi Eeva-Liisa Manner hallitsee mytologisen
aineiston käytön Hansenia paremmin. Ongelma on ilmeinen muutamissa kokoelmien Olin meren enkeli ja Kalojen kuninkaan maa rönsyilevimmissä
teksteissä, jotka vesittyvät suurien aiheittensa takia: ”Pihalle muuratut
sokeat / tahtovat muuttua joeksi, / vaan toiset tulevat ja onnistuvat. / Ne
koskettavat muureja / ja muurit / muuttuvat tyhjiksi peileiksi. / Ne uskovat
että lunastaja / saapuu valkealla höyrylaivalla läpi peilin.”

Raija Hämäläinen kirjoittaa
Kalojen kuninkaan maan lyhyessä jälkilauseessa,
että ahkerana matkailijana tunnetun Hansenin retkillään saamat kokemukset ovat
selvästi vaikuttaneet hänen runojensa aiheisiin ja tyyliin. Huomio on
kiinnostava. Eri maista omaksuttujen mytologioiden yhdistely johtaa
pahimmillaan tekstin puuroutumiseen ja parhaimmillaan toimiviin risteymiin.
Hansen pyrkii Hämäläisen mukaan sulauttamaan toisiinsa Tallinnan
vanhankaupungin ja Intian temppeleiden kaltaiset kulttuurillisesti etäiset
asiat.

Kalojen kuninkaan maata lukee enimmäkseen mielellään. Runojen karsiminen
ja kattavammat jälkisanat olisivat parantaneet kokonaisuutta. NyNorden
ansaitsee silti hatunnoston jälleen yhden kiinnostavan virolaisen
nykyrunoilijan tuomisesta suomalaisten lukijoiden ulottuville.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi[at]gmail.com

Kivisildnikistä

(Esittely julkaistu viro.nytin numerossa 2/2012.)


 

Kivisildnik (oik. Sven Sildnik, s. 1964) ei ole enää sama provokaattori kuin ennen. Vielä 1990-luvulla hän aiheutti runoillaan kirjallisia skandaaleja, eikä oikeusjutuiltakaan oltu välttyä. Siinä missä useimmat virolaiset aikalaisrunoilijat kirjoittivat elämästä, kuolemasta, rakkaudesta ja itsensä etsimisestä, päivänpolttaviin kysymyksiin tarttuvasta Kivisildnikistä tuli pikavauhtia ”kirjallinen lainsuojaton”, kuten Estonian Literature Centre häntä osuvasti kuvailee.
Kivisildnik haukkui runoissaan ihmisiä heidän oikeilla nimillään. Hän ei kuitenkaan ollut pelkkä loanheittäjä, vaan myös virolaisen runokielen rohkea uudistaja. Opiskellessaan Tartossa 1980-luvulla hän alkoi kehitellä uudenlaista sanataidetta, jossa käsiteltiin todellisia tapahtumia ja kokeiltiin muodolla.
Hiljattaisessa tuotannossaan Kivisildnik on pyrkinyt yhdistämään provokaation ja huumorin. Kahdessa viimeksi suomennetussa teoksessaan Lainaa kirvestä (2011) ja Liiviläiset ja saurukset (2012) Kivisilnik pohtii virolaisuuden nopeaa tuhoa. Hän tekee sen omalla tutun suorasukaisella tyylillään. Ensimmäisessä kokoelmassa hän kirjoittaa: ”me vihaamme viron kansaa / viron kieltä ja kulttuuria / ja siksi valitsemme yksissä tuumin rahan / pahuuden akselin ja reformipuolueen”. Ja toisessa: ”pienten mutta kelvollisten / ja samalla täysin rinnoin / sukupuuttoon kuolevain kansain / pitäisi välttää turhaa työtä”.
Ero entiseen on siinä, ettei Kivisildnik enää aiheuta teksteillään entisenlaista kohua. Virossa lisääntynyt hyvinvointi on vähentänyt kiinnostusta hänen yhteiskunnallisiin epäkohtiin paneutuvia runojaan kohtaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö Kivisildnikillä olisi enää sanottavaa. Hän kirjoittaa edelleen aktiivisesti lyriikkaa. Sen lisäksi hänet tunnetaan kirja-arvosteluistaan ja pamfleteissa tapahtuvista poliittisista kannanotoistaan. Kivisildnik pyrkii yhä määrätietoisesti varoittamaan vaaroista, joita amerikkalaisen kapitalismin tien valinneet virolaiset kohtaavat.
Katso myös:
Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi[at]gmail.com