Narcosista

claire-chazal-s-039-invite-dans-narcos-l-039-apparition-improbable-536341

Netflixille tehty Narcos (2015–) on yksi tämän hetken viihdyttävimmistä televisiosarjoista. Se ei ole millään mittapuulla paras, mutta sen juoni vetää hyvin. Tositapahtumiin perustuva ja tähän mennessä kaksi kautta kestänyt Narcos kertoo Kolumbian huumekaupasta 1970-luvulta 1990-luvulle. Pääosassa on pahamaineinen huumeparoni Pablo Escobar (1949–1993), joka nousi yhdeksi maailman rikkaimmista miehistä viemällä kartellinsa kautta kokaiinia Kolumbiasta Yhdysvaltoihin.

Escobaria jahdattiin amerikkalaisten ja kolumbialaisten viranomaisten toimesta, mutta häntä ei saatu pitkään aikaan kiinni. Narcosin tähän mennessä tulleet tuotantokaudet kertovat näistä verisistä tapahtumista. Escobarin kiinni saamista hidasti se, että hänellä oli rikkautensa takia Kolumbiassa vaikutusvaltainen asema, ja että Kolumbia ei ollut huumekaupan takia vakaa maa. Maan hallitus kärvisteli huumekauppiaiden lisäksi etenkin kapinallisten FARC-sissien kanssa, eivätkä välit Escobarista erityisen kiinnostuneeseen Yhdysvaltoihin olleet kovin lämpimät.

Escobar asui Medellínin kaupungissa ja hänen rikollisjoukkoaan kutsuttiin Medellínin kartelliksi. Se oli johtava huumemyyjä 1980-luvulla. Sillä oli joitakin kilpailijoita, mutta Escobar tuhosi ne tai pakotti ne yhteistyöhön kanssaan. Etenkin Narcosin ensimmäisellä kaudella huumeparonilla on hyvin pullat uunissa. Hän pääsee yhteyksiensä ansiosta jopa hetkeksi Kolumbian parlamenttiin, mutta joutuu erotetuksi rikostensa takia. Escobar katkeroituu ja julistaa viralliselle Kolumbialle sodan. Tämä johtaa pitkässä juoksussa hänen tuhoonsa, sillä se pakottaa Kolumbian hallituksen ottamaan kovemmat otteet käyttöön ja tekemään läheisempää yhteistyötä amerikkalaisten kanssa.

Narcosin päärooleja näyttelevät Wagner Moura (Escobar), Boyd Holbrook (Yhdysvaltojen huumevirasto DEA:n agentti Steve Murphy) ja Pedro Pascal (Murphyn työpari Javier Peña). Kaikki ovat oikeita henkilöitä, vaikka heidät esitetään fiktiivisen filtterin läpi. Narcos ei tavoittele täydellistä historiallista todenmukaisuutta, vaikka seuraakin faktoja hyvin. Monet sarjan käänteistä tapahtuivat todella, vaikkakaan eivät aina täsmälleen sen kuvaamalla tavalla.

Narcos on saanut kritiikkiä siitä, että Escobaria näyttelevä Moura on brasilialainen, eikä puhu täydellistä espanjaa. Mouran suoritus on kuitenkin niin vakuuttava, että hänen hieman erikoinen puhetapansa ei haittaa. Hänen roolinsa perusteella Escobarin menestys on helppo ymmärtää. Hän veti ihmisiä puoleensa ja oli aikaansaava mies. Narcosissa korostetaan, että Escobar olisi voinut saada paljon hyvää aikaan Kolumbiassa, mutta valitsi rikosten tien.

Escobarilla oli etenkin kotikaupungissaan Medellínissä maine köyhien auttajana ja modernina Robin Hoodina. Hän jakoi huumeista saamiaan rahoja auliisti etenkin vähäosaisille ja auttoi heitä muutenkin mielellään. Kyse ei kuitenkaan ollut hyväntekeväisyydestä. Kansan suosion omaaminen merkitsi Escobarille lisääntynyttä turvallisuutta, sillä silloin hän saattoi luottaa paremmin ihmisten uskollisuuteen. Niin kauan kuin rahaa riitti, juuri kukaan ei kääntänyt selkäänsä Escobarille, eikä käytännössä kukaan halunnut kysyä mistä saadut setelit olivat tulleet.

Narcosin eräänä mottona toimii Nobel-palkitun kolumbialaisen kirjailijan Gabriel García Márquezin määritelmä maagisesta realismista. Márquezin romaanit, jotka edustavat maagisen realismin lajityyppiä, muistuttavat tunnelmaltaan jossain määrin Narcosia. Kyseessä on tyylilaji, jossa realistiseen kuvaukseen liittyy maagisia elementtejä. Narcosin kuvaamassa Kolumbiassa mikä tahansa tuntuu olevan mahdollista. Escobar nousee vaatimattomista oloista uskomattomaan rikkauteen ja myös hänen tuhonsa on kuin elokuvan käsikirjoituksesta.

Escobarin lisäksi sarjan keskiöön nousee agentti Murphy, joka toimii myös kertojana. Narcosissa kuvataan suureksi nopeasti paisuvan huumekaupan muutosta Kolumbiassa ja Murphyssa. Murphyn avioliitto rakoilee, kun hän alkaa jahdata Escobaria pakkomielteisesti. Yhteiskunnallisen kommentoinnin lisäksi Narcos sisältää hyvää psykologista kuvausta. Sarja on huumekriittinen. Se näyttää huumekartellien raakalaismaiset johtajat ja heidän myymänsä tuotteen ikävät seuraukset. Lopputulos on kiinnostava ja katsomisen arvoinen.

Salaisten kansioiden uusista jaksoista

screen-shot-2015-06-25-at-2-58-07-pm

Alkuperäinen Salaiset kansiot (1993–2002) oli yksi innovatiivisimmista ja omaperäisimmistä televisiosarjoista 1990-luvulla. Chris Carterin luomassa sarjassa seurattiin FBI-agentteja Fox Mulder (David Duchovny) ja Dana Scully (Gillian Anderson), ja heidän työtään paranormaalien ilmiöiden parissa. Yhdeksän kauden mittaisessa alkuperäisessä sarjassa nähtiin muun muassa avaruusolioita ja hirviöitä. Salaiset kansiot oli erikoisuudestaan huolimatta uskottava. Se oli viihdyttävä, mutta siinä oli myös vakavampi puolensa.

Kausia 3–5 pidetään yleisesti Salaisten kansioiden parhaina. Tässä vaiheessa sarjan keskiössä olleet avaruusoliot eivät olleet vielä juuri näyttäytyneet maan kamaralla ja heihin kiivaasti uskonutta Mulderia oli helppo pitää höyrypäänä. Suurin osa sarjan katsojista oli analyyttisemman ja tieteellisemmän Scullyn puolella. Mulder vaikutti hyväuskoiselta tyypiltä, joka uskoi mitä soopaa tahansa. Myöhempinä vuosina – Mulderin osoittauduttua oikeassa olevaksi sankariksi – Salaiset kansiot menetti lataustaan. Se oli yhä hyvä, mutta ei enää yhtä järisyttävä kuin 1990-luvun puolivälissä.

Uuden vuosituhannen alussa Salaiset kansiot meni monin paikoin väkinäisen yrittämisen ja tahattoman komiikan puolelle. Tekijöiden ideat olivat selvästi lopussa, mutta sarjaa jatkettiin väkisin uusilla juonenkäänteillä ja näyttelijöillä. Tulokset eivät olleet mairittelevia. Kun Salaiset kansiot alun perin loppui, se oli säilyttänyt maineensa erinomaisena televisioviihteenä. Viimeisten kausien kompurointi ei kuitenkaan tehnyt hyvää sen maineelle nuorempien katsojien parissa.

2000-luvun alun ongelmista huolimatta Salaiset kansiot päätettiin viime vuonna tuoda takaisin Duchovnyn ja Andersonin tähdittämänä. Hiljattain esitettyjä uusia jaksoja julkaistiin lopulta vain kuusi, vaikka alkuperäisessä sarjassa oli kullakin kaudella 24 jaksoa. Ratkaisu johtui tiukoista aikatauluista ja rahoituksesta. Tuotantoyhtiössä ei selvästikään täysin uskottu, että yleisö olisi kiinnostunut Salaisten kansioiden kaltaisesta vanhasta ohjelmasta. Hiljattain päättyneen kymmenennen kauden loppuratkaisu tuntuu kuitenkin viittaavan siihen, että jos aikataulu- ja rahoitushaasteet saadaan ratkaistua, hämäriä tapauksia tutkitaan FBI-agenttien toimesta myös jatkossa.

Salaisista kansiosta tehtiin alkuperäisten kausien lisäksi muutamia huonoja elokuvia. Niitä esitettiin lähinnä televisiossa. Sarjan paluun mahdollisti televisiosarjojen nykyinen kukoistus ja niiden arvostuksen nousu lähes elokuvien rinnalle. Televisionäyttelijöitä ei enää pidetä epäonnistuneina filmitähtinä, vaan valkokankaalle pääsevien kollegoittensa veroisina kykyinä. Ikävä kyllä Salaisten kansioiden odotettu kymmenes kausi on vain vähän keskinkertaisia edellisiä kausia parempi.

Täytejaksot ovat aina olleet yksi Salaisten kansioiden tavaramerkeistä. Niitä nähdään kumma kyllä myös uudessa minisarjassa, vaikka se on lyhyt. Vanhoissa täytejaksoissa Mulder ja Scully lähetettiin tutkimaan avaruusolioihin liittymättömiä paranormaaleja ilmiöitä. Vastaavaa nähdään tuoreellakin kaudella. Mulder ja Scully metsästävät täytejaksoissa salaperäistä liskohirviötä ja murhanhimoista roskakuskia. Pääjuonen tasosta kertoo kaiken se, että sivutarinat ovat olleet enemmän kriitikkojen mieleen. Keskinkertainen käsikirjoitus on uusien Salaisten kansioiden ongelma.

Vika ei ole näyttelijöissä. Duchovny ja Anderson ovat vanhentuneita, mutta vaikka he eivät enää ole yhtä vitaalisia kuin Salaisten kansioiden kulta-aikaan 1990-luvun puolivälissä, he tekevät työnsä hyvin. Ikääntyminen tuo Mulderin lapsenomaiseen uskoon ja Scullyn jääräpäiseen tieteellisyyteen traagisia sävyjä. Tarina on kuitenkin epätasapainossa. Se ei osaa päättää, onko se koominen vai traaginen, ja yrittää olla molempia toimimattomalla tavalla. Hauskoilla kohtauksilla yritetään pehmentää synkkiä hetkiä, mutta kokonaisuus ei muutamia ilahduttavia oivalluksia lukuun ottamatta nouse lupausten tasolle. Onnistuneita kohtauksia ovat muun muassa Mulderin kokemukset hänen maistettuaan huumaavia sieniä ja Scullyn suru hänen kokiessaan henkilökohtaisen menetyksen. Epäonnistuneita hetkiä on harmi kyllä enemmän.

Salaisten kansioiden kymmenes kausi tuo mieleen kehnon science fiction -romaanin. Se sijoittuu aikaan 14 vuotta yhdeksännen kauden ja seitsemän vuotta elokuvan X-Files: Usko koetuksella (2008) jälkeen. Minisarjan ajankohtaisuus ja sen värikkäät salaliittoteoriat eivät kuitenkaan yllä Salaisilta kansioilta odottamallemme tasolle. Pelkkä Duchovnyn ja Andersonin säkenöivä kemia ei riitä. Uusimpien tietojen mukaan Salaisia kansioita olisi tulossa lisää. Jatko riippuu lähinnä kiireisten päätähtien aikatauluista. Sarja tuskin palaa vanhaan 24 jakson kausimalliin, mutta pienempikin määrä uusia jaksoja riittäisi. Salaisissa kansioissa on kaikista sen puutteista huolimatta edelleen puolensa.

Gomorrasta

gomorra-serie-tv-638x425

Gomorra on Roberto Savianon vuonna 2006 julkaisema tietokirja. Se on myynyt pelkästään Italiassa miljoonia kappaleita ja on käännetty kymmenille kielille, myös suomeksi. Gomorra sovitettiin elokuvaksi vuonna 2008. Sky Italia teki siitä myöhemmin televisiosarjan, jonka ensimmäinen tuotantokausi nähtiin vuosi sitten. Kirja, elokuva ja televisiosarja ovat kaikki mielenkiintoisia. Ne tarkastelevat kiehtovasti ja kiinnostavasti nykyaikaista järjestäytynyttä rikollisuutta ja tarjoavat siihen vaihtoehtoisia näkökulmia.

Saviano joutui mafian toimintaa käsittelevän kirjansa tiimoilta tappouhkausten kohteeksi. Hän valitti The Guardianin hiljattaisessa haastattelussa, ettei pysty vieläkään liikkumaan ilman henkivartijoita, eikä hänen elämänsä tule koskaan palautumaan normaaliksi. Tämä on ymmärrettävää. Mafialla on etenkin Italian eteläisissä osissa lähtemätön vaikutusvalta, eivätkä sen uhkaukset ole katteettomia. Saviano on pysynyt hengissä todennäköisesti saamansa julkisuuden takia. Hänet tappamalla mafia joutuisi paitsi maailmanlaajuisen paheksunnan, niin myös viranomaisten vastatoimien kohteeksi.

Mafian juuret ulottuvat 1800-luvulta nykypäivään. Se oli alkujaan Sisiliassa perustettu salaseura ja rikollisjärjestö, joka on toiminut pitkään muuallakin kuin Italian eteläkärjessä. Nimi ”mafia” viittaa nykyään muihinkin kuin sisilialaisiin ja italialaisiin rikollisjärjestöihin. Etelä-Italiassa toimii tätä kirjoitettaessa neljä merkittävää mafiaorganisaatiota, Cosa Nostra Sisiliassa, ’Ndrangheta Calabriassa, Camorra Napolissa ja Sacro Corona Unità Pugliassa. Niillä on kymmeniä tuhansia sotilaita, kuten sen rivijäseniä kutsutaan, ja niiden toiminta maksaa Italian eteläosille vuosittain miljardeja euroja taloudellisena kehityksenä.

Pohjois-Italiassa näkyvää järjestäytynyttä rikollisuutta ei puolestaan yhtä paljon esiinny. Joidenkin arvioiden mukaan ’Ndrangheta tienaa vuositasolla enemmän kuin Deutsche Bank ja McDonald’s yhteensä. Järjestön liikevaihto on kymmeniä miljardeja euroja. Sen vauraus perustuu muun muassa huumeiden myymiseen ja hämäriin rakennushankkeisiin. Kyse ei ole paikallisesta toiminnasta, sillä ’Ndrangheta kasvattaa vaikutusvaltaansa Calabrian lisäksi myös muualla Italiassa ja ulkomailla. On sanottu, että ’Ndrangheta on nyt pahempi ongelma Italian yhteiskunnalle kuin pitkään suurimmasta vaikutusvallasta nauttinut Sisilian mafia.

Mafiajärjestöjen suosio perustuu virallisen Italian epäsuosioon maan eteläisissä osissa. Aggressiivisimmillaan mafia oli 1970-luvulta 1990-luvulle, jolloin etenkin sisilialaiset rikolliset haastoivat valtiollisen Italian murhaamalla muun muassa tuomareita, poliiseja ja virkamiehiä. Sitä ennen ja sen jälkeen mafia vaikutti pitkälti taustalta. Poliitikot ja mafiajärjestöt tekevät vielä 2010-luvulla yhteistyötä, koska se hyödyttää molempia osapuolia. Poliitikot pysyvät viroissaan ja saavat lahjuksia, mafiosot hallitsevat heidän kauttaan päätöksiä ja rahahanoja.

Gomorra-televisiosarja sijoittuu Napoliin. Siinä seurataan fiktiivisen Savastanon mafiaperheen jokapäiväistä elämää. Pääosassa on Ciro Di Marzo (Marco D’Amore), johtajien oikea käsi ja nouseva tähti. Kunnianhimoinen Ciro haluaa johtaa organisaatiota yhdessä perheen pojan Gennaro Savastanon (Salvatore Esposito) kanssa. Don-arvonimeä kantava Pietro Savastano (Fortunato Cerlino) ja hänen vaimonsa Immacolata Savastano (Maria Pia Calzone) pitävät vielä sarjan alussa hallussaan johtavia paikkoja. Tilanne muuttuu ensimmäisen tuotantokauden aikana, kun mafiosojen arkeen kuuluvat vääristyneet kunniakäsitykset ja väkivaltaiset valtataistelut muuttavat tilanteen.

Gomorra
tuo tyyliltään mieleen sarjat Sopranos ja Langalla. Italialaisessa ohjelmassa kuvataan katutason rikollisuutta, joka on karumpaa ja raaempaa kuin siitä rahat käärivien mafiajohtajien säihkyvä elämä. Napolin lähiöissä kaartelevat luksusautot ja muut rikollispomojen suosimat makean elämän merkit houkuttelevat alueiden turhautuneita nuoria. He päätyvät tekemään likaiset työt. Viranomaiset ovat aina askeleen jäljessä. Tähän on monia syitä, mutta kuten Gomorra osoittaa, kyse ei ole italialaisten kyvyttömyydestä hoitaa yhteiskuntaansa, vaan monimutkaisemmasta ongelmasta.

Kuolema on Gomorrassa koko ajan läsnä. Sen hahmot yrittävät parhaansa, mutta vain L’immortaleksi (kuolemattomaksi) kutsuttu Ciro tuntuu olevan viikatemiehen ulottumattomissa. Muut menehtyvät rumilla ja turhilla tavoilla. Gomorran Napoli ei ole turistien rakastama aurinkoinen kaupunki, vaan synkkä ja masentava paikka. Savastanon klaaniin kuuluvat eivät juuri yritä paeta. Heidät on tuomittu vaaralliseen, vanhanaikaiseen elämään, jossa loppu on aina lähellä. Gomorra tavoittaa hyvin mafian perhekeskeisen ajattelun ja kuvaa sitä kaunistelemattomasti.