Valkoisen baletin johdanto

Esipuhe tietokirjasta Valkoinen baletti: kirjoituksia Real Madridista (Arktinen Banaani 2014).

Johdanto

Rakastuin Real Madridiin lopullisesti sen voitettua keväällä 2000 Mestarien liigan. Muistan hyvin sen monelle penkkiurheilijalle tutun onnellisuuden tunteen, kun Raúl, eräs seuran pidetyimmistä ja tunnetuimmista pelaajista, sai Valenciaa vastaan pelatussa loppuottelussa pallon omalla alueella, juoksi koko kentän läpi, harhautti peittämään tulleen maalivahdin Santiago Cañizaresin ja sijoitti pallon verkkoon. Viihdyttävä peli ratkesi viimeistään tähän Real Madridin kolmanteen maaliin. Se voitti 3-0 ja juhli historiansa kahdeksatta suurta kansainvälistä voittoa.

Kauden 1999–2000 Mestarien liigan välieräjoukkueista peräti kolme tuli Espanjasta. Finalistien lisäksi neljän parhaan joukkoon selvisivät Katalonian itsehallintoalueen FC Barcelona ja Baijerin osavaltion Bayern München. Välierä- ja loppuotteluseurojen kotipaikkoja tarkastellessa oli selvää, että Espanjassa pelattiin Euroopan parasta jalkapalloa. Punakeltaisen maan ylivoima on hiljattain jälleen korostunut, kun FC Barcelona on hallinnut seurajoukkueviheriöitä ja Espanjan maajoukkue on voittanut vuoden 2012 MM-turnauksen lisäksi kaksi viimeisintä Euroopan mestaruutta.

Espanjalaiset pelaavat tämän hetken tehokkainta jalkapalloa. Maan pääsarja Liga BBVA, toiselta nimeltään La Liga, on pitkään nauttinut Euroopan viihdyttävimmän jalkapallosarjan maineesta. Se kärsii taloudellisista vaikeuksista, mutta pitää puoliaan rahakkaampia kilpailuja, kuten
Englannin ja Saksan liigoja, vastaan. Missä muussa suositussa sarjassa peli joudutaan keskeyttämään, kun linjamies saa päähänsä verta vuotavan haavan virheellisestä liputuksesta suuttuneen katsojan heittämästä sateenvarjosta? Tai missä muualla kaksi suosituinta seuraa vihaavat toisiaan niin, että niiden kohtaamisesta puhutaan kuukausia? Jalkapallon ystävät eivät turhaan käytä sanontaa, jonka mukaan jokin on mahdollista ”vain Espanjassa”.

La Ligan kiinnostavuus perustuu espanjalaisten jatkuvaan riitelyyn. Diktaattori Francisco Francon (vallassa 1939–1975) kuoltua voimaan tullut vuoden 1978 perustuslaki jakaa maan seitsemääntoista comunidad autónomaan (itsehallintoalueeseen) ja viiteenkymmeneen provinciaan (maakuntaan). Ensimmäiset ovat jälkimmäisiä tärkeämpiä. Itsehallintoalueilla on omat lippunsa ja kansanäänestyksellä valittavat parlamenttinsa. Baskimaalla, Galicialla ja Katalonialla on lisäksi kielensä (tai murteensa, jos asiaa kysytään madridilaisilta). Huomattavasti alueittain vaihteleva valta lisää kahnausta erojaan mielellään korostavien paikkojen välillä. Erityisen epäsuosittua on Madridissa toimivan keskushallinnon valvoma ja tiukkana pidetty verotus.

Espanja on kokenut monia mullistuksia, mutta itsehallintoalueiden, kaupunkien, kylien ja maakuntien nurkkakuntainen riitely on pysyvää. Maan jalkapalloseurat käyttävät laajemmasta itsemääräämisoikeudesta tai täydellisestä itsenäistymisestä kiinnostuneiden ihmisten intohimoja lisätäkseen niihin kohdistuvaa kiinnostusta. Espanjalaisten luontainen kiihkeys tuo soppaan oman mausteensa. Poliittiset erimielisyydet lisäävät otteluiden kiinnostavuutta. Baskimaan Athletic Bilbao ja Katalonian FC Barcelona vetävät puoleensa alueittensa kansallismielisimpiä kannattajia, kun Real Madrid viehättää nykyisen järjestelmän säilyttämisestä kiinnostuneita. Kiihkeän Andalusian ja melankolisen Galician itsehallintoalueiden ihmiset ovat luonteiltaan kaukana
toisistaan, eivätkä erot voi olla näkymättä espanjalaisten rakastamalla jalkapallokentällä.

Kapitalistinen kilpavarustelu on valitettavasti johtanut siihen, että Espanjan kahden ylivoimaisesti kannatetuimman joukkueen, FC Barcelonan ja Real Madridin, etumatka lähimpiin kilpailijoihin on kasvanut liian suureksi. Mestaruus on Espanjassa kahden kauppa, mutta toisaalta niin on ollut jo viimeistään 1950-luvulta lähtien. FC Barcelona ja Real Madrid ovat rohmunneet suurimman osan jaossa olleista pokaaleista. Seurojen tarina on niiden jatkuvan menestyksen takia mielenkiintoinen.

Tämä kirja kertoo Real Madridista, mutta siinä käsitellään myös tärkeitä historiallisia tapahtumia ja muita espanjalaisia seuroja. Ymmärsin teosta valmistellessani, että Espanjassa yhteiskunnalliset asiat liittyvät erottamattomasti urheiluun. Käsittelen tästä syystä seikkaperäisesti tiettyjä poliittisia ajanjaksoja, kuten Espanjaa lähes neljän vuosikymmenen ajan hallinneen ja Real Madridin johdon kanssa hyvää pataa olleen Francon vuosia.

Suurin haaste oli lähdemateriaalin kapeus. Enemmistö espanjankielisistä seuroja käsittelevistä kirjoista oli joko seurojen itsensä tilaamia, eli puolueellisia, tai huonosti taustoitettuja. Keskityin siksi helpommin tarkistettaviin englannin- ja suomenkielisiin lähteisiin. Erityisen hyödyllisiä olivat John Hooperin sosiologinen The New Spaniards, David Goldblattin mammuttimainen The Ball is Round: Global History of Football ja Phil Ballin kaksi espanjalaista jalkapalloa käsittelevää kirjaa.

Valkoinen baletti: kirjoituksia Real Madridista on aiheen ensimmäinen yleisesitys suomeksi. Näkökulmani on jossain määrin puolueellinen. Olen madridista (Real Madridin kannattaja), joten tapahtumia käsitellään fanin näkökulmasta. Athletic Bilbaon, Atlético Madridin, FC Barcelonan ja Välimeren maan muiden seurojen kannattajat ovat väitteistä tuskin samaa mieltä. En kuitenkaan vääristele tosiasioita. Syvemmästä tietämyksestä kiinnostuneiden tulee tutustua lopun lähteisiin.

Kiitän kollegaani Mika Wickströmiä hänen avustaan teoksen parissa, mutta vastaan tekstiin jääneistä virheistä itse. Toivotan lukijoille antoisia hetkiä tämän viihdyttävää jalkapallomaata ja maailman suurinta jalkapalloseuraa käsittelevän kirjan parissa.

Helsingissä keväällä 2014
Esa Mäkijärvi

Tunteesta

Gonzalo Higuaín, 2010

Minulta kysytään usein, minkä takia kannatan Real Madridia. Tämä vuonna 1902 perustettu ja diktaattori Francisco Francon (vallassa vuosina 1939-1975) suosima espanjalainen jalkapallojoukkue herättää yleismaailmallista vastustusta. Kannattajiakin riittää. Ihailijoiden ja vihaajien suureen määrään vaikuttaa se, että joukkue on niin menestynyt. Real Madrid on Euroopan menestynein seurajoukkue 31:llä Espanjan mestaruudellaan ja yhdeksällä Euroopan seurajoukkuekilpailun voitollaan.

Itse en kuitenkaan kannata Real Madridia menestyksen takia. Toki joukkue voittaa tänäkin päivänä leijonanosan otteluistaan, mutta pokaalit ovat viime vuosina karttaneet yhtä maailman suurimmista joukkueista. Edelliset kaudet ovat olleet hedelmättömiä, kun eläimelliseen vireeseen päässyt FC Barcelona on kahminut itselleen kaikki mahdolliset palkinnot. FC Barcelona on edelleen kovassa vireessä, joten jokainen Real Madridin mahdollinen tuleva palkinto on työn ja tuskan takana. Espanjan toiseksi parhaan seurajoukkueen titteli on joka tapauksessa selviö.

Tunne kiinnostaa minua Real Madridissa. Hollantilaisvaikutteinen FC Barcelona on kurinalainen joukkue, joka pelaa järjestelmällistä ja tehokasta jalkapalloa. Real Madrid on koko joukkueen kannattamiseni ajan (nyt noin kymmenen vuoden ajan) elänyt ja hengittänyt tunteesta. Joukkue on aina ollut täynnä maailmanluokan tähtiä, joilla pitäisi periaatteessa voittaa ottelu kuin ottelu. Käytännössä tämä ei tietenkään onnistu. Real Madrid häviää (tai pelaa tasan, joka on tämän tason joukkueelle häviötä vastaava asia) välillä piskuisillekin joukkueille. Huonot suoritukset johtuvat siitä, etteivät tähdet saa yhteispeliään toimimaan.

Jalkapallo on joukkuepeli, mutta Real Madrid on pitkään ollut yksilöiden varassa. Zidane, Raúl, Morientes, Casillas, Roberto Carlos, Ronaldo, Cristiano Ronaldo, Beckham ja Figo ovat muutamia esimerkkejä pelaajista, jotka ovat sykähdyttäneet pelatessaan Real Madridin valkoisessa paidassa. Los Blancos, Valkoiset, esittää aika ajoin jumalaista jalkapalloa. Ennen jouluaattoa joukkue esimerkiksi esitti näytöksen, jossa se murskasi Espanjan cupissa Levanten maalein 8-0. Syksyltä on tosin myös muistissa muutama 0-0-tasapeli, joissa pallon potkimisesta ei tullut yhtään mitään. Pahimmalle kilpailijalleen Barcelonallekin joukkue onnistui häviämään lukemin 5-0.

Real Madridilta voi odottaa mikä tahansa. Jokainen ottelu on seikkailu, joka noudattaa kaikkia draaman sääntöjä. Parhaita ovat nousut, joita joukkue esittää kotikentällään maalin tai kahden takaa-ajoasemasta. Viime kaudella joukkue nousi voittoon oltuaan häviöllä muun muassa Sevillalle ja paikalliskilpailija Atleticó Madridille. Taisteluvoitot ovat hienoja, sillä ne tarjoavat tunteesta elävälle kannattajalle parhainta mahdollista viihdettä. Kolikon kääntöpuolelta löytyy taiteellinen jalkapallo, niin kutsuttu Valkoinen Baletti, jota Real Madrid parhaimmillaan esittää. Tunne onkin jotakin, missä Real Madrid tulee aina olemaan pahinta kilpakumppaniaan FC Barcelonaa edellä.

Klassikosta

Joukkeiden logot

Sunnuntaina se taas pelataan: El Clásico, Klassikko, eurooppalaisen seurajalkapalloilun seuratuin ottelu. Vastakkain ovat tasavaltaista Espanjaa edustava Real Madrid Club de Fútbol sekä katalaaniaatteen lipunkantaja Fútbol Club Barcelona. Satojen miljoonien katsojien seuraama hegemoniakamppailu pysäyttää koko Espanjan ja osan muustakin maailmasta.

Tunnetta ei tämänsyksyisestäkään kohtaamisesta puutu. Joukkueet ovat peräkkäin sarjataulukossa, ykkösenä ja kakkosena. Kesällä satoja miljoonia pelaajakauppoihin käyttänyt Real Madrid johtaa, mutta väkivahva, viime vuonna peräti kolme pokaalia kahminut Barcelona on vain pisteen päässä.

Pelipaikkana on Barcelonan monumentaalinen kotistadion, Camp Nou. Ottelu on loppuunmyyty, joten paikalle odotetaan sataa tuhatta katsojaa. Fanit odottavat kotijoukkueen voittavan, sillä se on onnistunut päihittämään kilpailijansa kahdella edellisellä kohtaamisella. Tämänkeväisessä mittelössä nähtiin todellinen nöyryytys, kun Barcelona voitti Madridin kotikentällä peräti 6-2.

Maaleja on luvassa tälläkin kertaa. Koska maailman kallein pelaaja Cristiano Ronaldo on edelleen loukkaantuneena, Real Madridin avainpelaajia ovat keskikentän maestro Kaká sekä maailman paras maalivahti Iker Casillas. ”Pyhällä” Ikerilla riittää taas töitä, sillä Real Madridin puolustus on keskinkertainen.

Kotijoukkueellakin on poissaolohuolia. Sikainfluenssa pakottanee jättämään muutaman pelaajan pois kokoonpanosta, maaginen Lionel Messi ja ”Ruotsin Maradona” Zlatan Ibrahimović sentään todennäköisesti pelaavat. Barcelonan keskikenttä on erityisen vahva, pelaavathan siellä Messin lisäksi sellaiset miehet kuin Xavi ja Andrés Iniesta.

Tunnelma nousee kattoon sunnuntai-illan lähestyessä. Klassikkoa odottaessa ja katsoessa ymmärtää taas, miksi niin monet tunnustavat uskontoa nimeltä jalkapallo.