Malcolm Lowryn Tulivuoren juurella

1064_tulivuoren_juurella

Esitelmä pidetty Kanneltalon kirjastossa 10.10.2016.

Johdanto

Vuonna 1947 ilmestynyt romaani Tulivuoren juurella oli Malcolm Lowryn (1909–1957) päätyö. Juuri muuta merkittävää tämä brittiläinen kirjailija ei saanut alkoholisoitumisensa takia tehtyä. Osin omaelämäkerrallinen Tulivuoren juurella on kuitenkin yksi viime vuosisadan merkittävimmistä kaunokirjallisista saavutuksista. Se on myös yksi parhaista alkoholismin kuvauksista proosassa.

John Huston (1906–1987) sovitti vuonna 1984 Lowryn romaanin samannimiseksi elokuvaksi. Filmi oli ehdolla Cannesin Kultaisen palmun voittajaksi, minkä lisäksi elokuva sai myös Golden Globe- ja Oscar -ehdokkuudet. Sekä romaani että filmi ovat toimivia, mutta eroavat selvästi toisistaan.

Tulivuoren juurella

Tulivuoren juurella sijoittuu meksikolaiseen pikkukaupunkiin. Siellä vietetään Kuolleiden päivää vuonna 1939. Kuolleiden päivä (Día de Muertos) on vainajien muistojuhla marraskuun alussa. Sitä juhlitaan samaan aikaan kuin katolisia kuolleiden muistojuhlia, pyhimysten päivää ja uskovien vainajien muistopäivää, joita vastaa Suomessa pyhäinpäivä.

Kuolleiden päivä on erityisen tärkeä Meksikossa, jossa se on yleinen vapaapäivä. Synkästä aiheestaan huolimatta kyseessä on iloinen, jopa riehakas juhla. Kuolleiden päivää vietetään myös Yhdysvalloissa, jossa on suuri meksikolaisvähemmistö, Filippiineillä sekä joissakin Latinalaisen Amerikan maissa. Brasiliassa se on yleinen vapaapäivä. Monet juhlivat sitä käymällä kirkoissa ja hautausmailla, sytyttäen kynttilöitä ja rukoillen.

Tulivuoren juurella -romaanin päähahmo on Geoffrey Firmin, juomisen takia virastaan erotettu englantilainen konsuli. Tulivuoren juurella -romaanin päähahmo on Geoffrey Firmin, juomisen takia virastaan erotettu englantilainen konsuli. Muihin henkilöihin kuuluu joukko ulkomailta Meksikoon päätyneitä miehiä ja naisia, joilla kaikilla on omalla tavallaan vaikeaa. Firminissä on paljon Lowrya itseään ja Tulivuoren juurella -kirjassa onkin vahva omaeläkerrallinen sävy. Niin Lowry kuin Firmin kärsivät syvästi.

Luen otteen teoksen toisesta luvusta, jossa konsulin niin ikään itsetuhoinen vaimo Yvonne Constable miettii pitäisikö hänen ottaa viinaryyppy heti aamusta: ”Vai pitikö hänen. Hänen olisi pitänyt: vaikka hän inhosikin alkoholia aamulla, hänen epäilemättä olisi pitänyt: juuri niin hän oli päättänyt mielessään tehdä jos välttämätöntä, ottaa ei vain yhtä ryyppyä vaan hyvin montakin ryyppyä konsulin kanssa. Mutta sen sijaan hän tunsi hymyn häipyvän kasvoiltaan, jotka ponnistelivat pidättääkseen kyyneliä jotka hän oli kaikissa tapauksissa kieltänyt itseltään, ajatteli ja tiesi Geoffreyn tietävän mitä hän ajatteli: ’Olin varautunut tähän, olin varautunut siihen.’ ’Ota sinä, niin minä skloolaan’, hän huomasi sanovansa.” (1)

Yvonne ja Firmin ovat kirjassa vuorotellen eroamassa ja yhdessä. Yvonnella ja Hugh Firminillä, päähahmo Geoffreyn kunniallisella velipuolella, on ollut suhde, mitä molemmat katuvat syvästi.  Heitä kalvaa tunne syyllisyydestä. Konsulin ottamasta etäisyydestä kärsivän Yvonnen paljastetaan myös olleen suhteessa Geoffreyn lapsuudenystävän Jacques Laurellen kanssa. Vaimonsa uskottomuudesta tietoinen konsuli pakenee totuutta tarttumalla pulloon.

Parasta Tulivuoren juurella -kirjassa on sen hypnoottinen proosa. Juhani Jaskarin (1930–1988) suomennos on ensiluokkainen. Lowryn pitkiin lauseisiin ja kappaleisiin perustuva kerronta pääsee siinä oikeuksiinsa. Kirja on niin kutsuttu yhden päivän romaani, eli kaikki siinä tapahtuu yhden vuorokauden aikana. Muistoja ja takautumia käytetään, mutta suurimmassa osassa teoksessa puidaan Kuolleiden päivää ja sen tapahtumia.

Lowry käyttää mielellään uskonnollisia vertauskuvia. Voidaan esimerkiksi ajatella, että kirjan päähahmo Firmin on paheellinen vieras oudossa trooppisessa maailmassa hieman samaan tapaan kuin ihminen on vieras Raamatun paratiisissa. Koska romaani sijoittuu vuoteen 1939, ihmiskunta on alkaneen toisen maailmansodan takia heikoilla.

Lowry itse toteaa Tulivuoren juurella -romaanin suomennoksen alkusanoissa, että kirjassa ”’on siis kysymys ennen kaikkea niistä ihmisessä piilevistä voimista, joiden vuoksi hän pelkää omaa itseään. Siinä on kysymys myös ihmisen syyllisyydestä, hänen katumuksestaan, hänen lakkaamattomasta ponnistelustaan kohden valoa menneisyys taakkanaan ja hänen lopullisesta tuomiostaan. Allegoriana on Eedenin puutarha, joka on samalla maailma.’” (2)

Edellinen lainaus on peräisin kirjeestä, jonka Lowry kirjoitti lontoolaiselle kustantajalleen. Hän jatkaa: ”’Konsulin humalatilaa on yhdellä tasolla käytetty sen yleisen humalatilan symbolina jossa ihmiskunta oli sodan aikana, tai pikemminkin sitä välittömästi edeltäneenä aikana, mikä on melkein sama asia, ja sikäli kuin hänen kohtalollaan on syvyyttä ja merkitystä, se on suhteutettava myös koko ihmiskunnan lopulliseen kohtaloon.’” (3)

Luen otteen kirjan ensimmäisestä luvusta. Tässä lainauksessa näkyy hyvin Lowryn tapa käyttää alkoholistin sekavuustilan mieleen tuovaa kerrontaa: ”(Monta mescalitoa myöhemmin ja aamun koittaessa Farolitossa) . . . Aika on joka tapauksessa parantajana puoskari. Kuinka kukaan voi juljeta kertoa minulle sinusta? Sinä et voi tietää miten surullista elämäni on. Niin valveilla kuin unessa minua vaivaa herkeämättä ajatus, että saatat tarvita apuani, jota en pysty antamaan, kuten minä sinun, jota sinä et, ja näen sinut alituisesti näkyinä ja jokaisessa varjossa ; ja se on pakottanut minut kirjoittamaan tämän, mitä en koskaan lähetä, kysyäkseni sinulta mitä me voimme tehdä. Eikö se olekin merkillistä? Ja silti – emmekö me ole itsellemme velkaa, sille minuudelle jonka loimme, erilleen meistä itsestämme, että yritämme uudelleen?” (4)

Kuten huomaatte, Lowryn proosa on rönsyilevää ja paikoin vaikeaa seurata. Suomentaja Jaskari on kuitenkin tehnyt oikean sävyn tavoittamiseksi suuren työn. Konsoli Firminiä verrataan kirjassa toistuvasti muiden takia kärsineeseen Jeesus Kristukseen. Alkoholismi toimii Firminin ristinä ja hän sortuu nopeasti taakkansa alle.

Tulivuoren juurella ei missään vaiheessa glorifioi juomista. Konsulin toiminta herättää arvostuksen ja kunnioituksen sijaan lähinnä sääliä. Hän kärsii ja kärsii ja joutuu lopulta tuomiolle. Samaan aikaan ihmiskunta on tuomiolla alkaneen toisen maailmansodan takia.

Lowry käyttää runsaasti myyttejä ja vertauskuvia. Paras suomeksi julkaistu analyysi niistä löytyy Karen Armstrongin (s. 1944) tutkielman Myyttien lyhyt historia (Tammi 2005) lopusta. Luen sen kokonaisuudessaan: ”Malcolm Lowryn Tulivuoren juurella (1947) sijoittuu Meksikoon ja toisen maailmansodan kynnykselle. Se kuvaa alkoholisoituneen konsulin viimeistä elinpäivää; hän ei ole vain Lowryn itsensä alter ego vaan myös Jokamies, mikä tehdään selväksi. Kirja alkaa Danten helvetin ’pimeää metsää’ muistuttavassa Cantina del Bosquessa vainajien päivänä, jolloin kuolleiden uskotaan olevan yhteydessä eläviin. Kautta koko romaanin Lowry tutkii muinaista myyttistä näkemystä elämän ja kuoleman erottamattomuudesta. Romaani rinnastaa kaiken aikaa Meksikon maaseudun kuhisevan elämän ja kauneuden – Eedenin puutarhan – ja kuoleman ja pimeyden helvetinkuvaston. Näennäisen triviaalit yksityiskohdat saavat yleispätevää merkitystä. Ihmiset suojautuvat myrskyltä kuin sodan uhrit, jotka piileskelevät väestösuojissa kaikkialla maailmassa; elokuvateatterin valot sammuvat juuri kun Eurooppa syöksyy pimeyteen. Elokuvan Los Manos de Orlac -mainos veren tahrimine käsineen muistuttaa meitä ihmiskunnan kollektiivisesta syyllisyydestä; maailmanpyörä symboloi ajan kulkua; tien laidalla kuoleva talonpoika muistuttaa siitä, että kaikkialla kuolee ihmisiä kenenkään piittaamatta. Kun konsulin humala päivän mittaan pahenee ja jää päälle, hän näkee ympäristönsä aistiharhaisen intensiivisesti, jolloin tapahtumat ja esineet ylittävät erikoisluonteensa. Muinaisessa mytologiassa kaikella oli pyhä merkitys eikä ainutkaan esine tai teko ollut profaani [arkinen, maallinen]. Vainajien päivän edetessä Lowryn romaanissa mikään ei ole neutraalia: kaikki on ladattu täyteen kohtalokasta merkitystä. […] Romaani kuvaa maailman humalatilaa ennen vuotta 1939. Jokainen konsulin ottama ryyppy vie hänet askelen lähemmäs väistämätöntä kuolemaa. Konsulin tavoin ihmiskuntakin on menettänyt hallinnan ja toikkaroi kohti tuhoa. Koska sen on vallannut kuolemankaipuu, se on kadottamassa kykynsä elää ja nähdä kirkkaasti. Kabbalassa voimiaan väärin käyttävää mystikkoa verrataan juoppoon. Tämä vertaus on keskeinen Lowryn romaanissakin: kuten eksynyt taikuri ihmiset ovat päästäneet valloilleen voimat, joita eivät kykene hillitsemään ja jotka lopulta tuhoavat heidän maailmansa. Tässä Lowry ajatteli omien sanojensa mukaan atomipommia. Silti hänen romaaninsa ei sinänsä ole nihilistinen, sillä se loihtii syvän myötätuntoisesti silmiemme eteen ihmiskunnan säälittävyyden, kauneuden ja rakastettavan mielettömyyden.” (5)

Tulivuoren juurella -kirjaa ei ­­heti sen ilmestyessä pidetty kovin tärkeänä, mutta se nousi ajan saatossa klassikon asemaan. Tämä johtui pitkälti siitä, ettei kirja päästä lukijaa helpolla. Esimerkiksi romaanin pitkä ja polveileva ensimmäinen luku sijoittuu päähenkilön kuolemaa seuraavaan vuoteen. Se siis taustoittaa varsinaisia tapahtumia. Lukija joutuu olemaan alusta lähtien tarkkana.

Vuonna 1936 Lowry asui Meksikossa, kahden tulivuoren juurella. Hän kirjoitti siellä novellin ”Under the Volcano”, joka julkaistiin 1960-luvulla, ja joka oli Tulivuoren juurella -romaanin perusta. Ensimmäinen versio varsinaisesta romaanista seurasi pian. Vuonna 1940 Lowry palkkasi New Yorkissa majailleen kirjallisuusagentti Harold Matsonin, joka ei kuitenkaan onnistunut myymään Lowryn kirjaa kustantamoille. Seuraavina vuosina Lowry korjaili tekstiä. Hänen apunaan toimi näyttelijä Margerie Bonner, joka auttoi häntä työssään ja pelasti Lowryn myös hetkeksi alkoholismilta. Bonnerista tuli pian Lowryn toinen vaimo.

Vuonna 1944 Tulivuoren juurella -romaanin silloinen versio oli tuhoutua tulipalossa. Bonner pelasti käsikirjoituksen liekeistä, mutta Lowryn muut paperit paloivat. Tilannetta kuvataan kirjan suomennoksen esipuheessa: ”Lowry alkoi kirjoittaa neljättä versiota. Kesällä 1944 heidän talonsa paloi, mutta Margerie Bonner sai pelastetuksi käsikirjoituksen (Meksikossa se oli ollut hukkateillä unohduttuaan baariin.” (6)

Vuonna 1945 Tulivuoren juurella hyväksyttiin viimein julkaistavaksi Reynal & Hitchcockin toimesta Yhdysvalloissa ja Jonathan Capen toimesta Isossa-Britanniassa. Jälkimmäinen vaati Lowrya tekemään haastavaan romaaniinsa suuria muutoksia, mistä Lowry kieltäytyi. Jaskari kuvailee: ”Malcolm Lowry vastasi heti kirjeellä, jossa hän yksityiskohtaisesti erittelee teoksensa ja selvittää tarkoituksiaan. Kirje on samalla näyte hänen työkyvystään: hän käytti sen kirjoittamiseen kaksi päivää ja sen pituus vastaa viittäkymmentäneljää tämän suomalaisen laitoksen sivua.” (7)

Kirja julkaistiin ilman merkittäviä korjauksia. Se ei juuri myynyt Isossa-Britanniassa, mutta sai paremman vastaanoton Yhdysvalloissa. Kanadassa se myi vain kaksi kappaletta vuosina 1947–1949, mutta sen maine kasvoi vähitellen myös siellä. Nyt se on kaikkialla tunnustettu klassikko.

Jaskari kirjoittaa tilanteesta Tulivuoren juurella -romaanin ilmestyessä: ”Yhdysvalloissa se oli jonkin aikaa best seller -listalla jopa viidentenä. Kun Encyclopedia Britannica 1948 julkaisi täydennysvihon, tämä ’kanadalaisen kirjailijan esikoisteos’ [todellisuudessa Lowry ei ollut kanadalainen, eikä Tulivuoren juurella ollut hänen esikoiskirjansa] todettiin vuoden merkittävimmäksi romaaniksi Amerikan kirjallisuudessa. Lowry totesi, että teosta oli vuosina 1947–49 myyty Kanadassa kaksi kappaletta. Suurinta huomiota Lowry sai osakseen Ranskassa, missä teos ilmestyi käännöksenä ja julistettiin heti klassikoksi.” (8)

Muut hahmot yrittävät turhaan auttaa Tulivuoren juurella -romaanin alkoholisoitunutta konsulia. Firmin on kuitenkin parantumattoman sairas ja kärsii kiduttavasta syyllisyydestä – aivan kuten Lowry itse. Lowry päätti omien sanojensa mukaan jo nuorena ryhtyvänä aikuisena juopoksi. Hän aloitti ryyppäämisen teini-ikäisenä ja kuoli juomisen aiheuttamiin komplikaatioihin vuonna 1957 ollessaan vasta 47-vuotias.

On selvää, että useimmat Tulivuoren juurella -romaanin päähahmon ajatukset, kokemukset ja teot perustuvat ainakin jossain määrin kirjan tekijän omiin ajatuksiin, kokemuksiin ja tekoihin. Teos keskittyy konsulin elämän viimeiseen 12 tuntiin, mutta mukana on myös pitkiä takaumia.

Vaikka kirjan juoni on päällisin puolin melko yksinkertainen, Lowryn valitsema tyyli tekee sen seuraamisesta haastavaa. Tulivuoren juurella muistuttaa hieman Joseph Conradin (1857–1924) ja James Joycen (1882–1941) teoksia, vaikka Lowry kielsikin ottaneensa keneltäkään suoria vaikutteita. Humaltuneen konsulin ajatusten harhailu on vaikeatajuista, symbolista ja vihjailevaa. Koko kuva paljastuu vähitellen ja useamman lukukerran myötä. Firmin käyttäytyy kirjassa tuomittavasti. Lowry on todennut, että Firminin ylilyönnit ovat satiiria tekijästä itsestään. Myös teoksen muiden hahmojen on arveltu olevan eräänlaisia versioita Lowrysta.

Tulivuoren juurella -romaanilla on maine vaikeana kirjana. Se on kuitenkin hieman ansaitsematon, sillä teoksesta voi nauttia, vaikka sen juonessa ei pysyisikään koko aikaa mukana. Lowryn proosa ja Jaskarin suomennos ovat niin hyviä, että jo tekstin virtaamisen seuraaminen on nautinnollista.

Tulivuoren juurella tuo useiden aikatasojen samanaikaisen läsnäolon takia mieleen William Faulknerin (1897–1962). Noin kymmenen vuotta kestäneen editoinnin aikana Lowryn romaani ei juuri pidentynyt, mutta sai koko ajan lisää symbolisia aineksia. Symboliikka onkin kirjassa voimakasta. The Guardianin vuoden 2011 artikkelin mukaan Lowry ammensi pääteokseensa muun muassa T.S. Eliotin runoista, James Joycen romaanista Odysseus, kreikkalaisesta mytologiasta, William Blakelta ja Samuel Taylor Coleridgeltä.

Kaikkien vaikutteiden selittämiseen ja ymmärtämiseen tarvittaisiin Tulivuoren juurella -romaanin vierelle paksu viitteitä listaava kirja. The Guardianin artikkelissa todetaan: ”Lowry on monella tapaa lähempänä Melvilleä ja Conradia kuin Joycea, mutta hän luo oman Meksikon paikkansa vastaavalla tavalla kuin Odysseuksen Dublinin: ei niinkään kuvailemalla sitä vaan rakentamalla vaihtoehtoisen todellisuuden kielestä.” (9)

Erään elämäkerturin mukaan Lowrylla ei ollut ”yksinkertaisuuden [tai yksinkertaistamisen] lahjaa” (10), kuten vaikkapa Ernerst Hemingwaylla (1899–1961), vaan hän pyrki sanomaan asiat monimutkaisesti. Tämä on karkottanut jotkut Tulivuoren juurella -kirjan lukijat ja antaneet sille hieman ansaitsemattoman maineen liian taiteellisena romaanina.

The Guardianissa Lowrya kritisoidaan siitä, että vaikka hän hallitsee romaania kokonaisuutena, kieli ei aina ole hänellä hallussa. Tulivuoren juurella on artikkelin mukaan paikoin ylikirjoitettu. Tätä on turha kieltää, vaikka teoksen huonoimmin kirjoitetuissa kohdissa on niissäkin voimansa. Lowryn kerrotaan lähestyneen teostaan musiikkina, johon sopi vain tietynlainen kiihkeä ilmaisu.

The Guardian listaa joitakin Tulivuoren juurella -kirjassa toistuvia motiiveja: ”kauhuelokuvan ’Los Manos de Orlac, con Peter Lorre’ julisteita; lause ’vainajan ruumis on kuljetettava pikajunalla’; numerot seitsemän, 12 ja 666; väärin luettu kyltti joka kysyy ’Le gusta esta jardín?’ ja kuoleva intiaani tiellä; majat jotka reunustavat Quauhnahuacia; ’hirvittävät’ kodittomat koirat jotka seuraavat konsulia; graffiti ’No se puede vivir sin amar’ (’Ihminen ei voi elää rakastamatta’).” (11)

Tulivuoren juurella on arvoitus, jota monet tulkitsijat ovat yrittäneet ratkaista. Se voidaan lukea ”avoimen poliittisena, uskonnollisena, mystisenä tai filosofisena romaani. Se kertoo kadotuksesta, tai fasismista, tai rakkaudesta. Se on tragedia ja, paikoin, komedia (sen humoristiset välähdykset jäävät liian usein huomioimatta). Sen metaforia ja symboleja voi tutkia ja luetteloida, mutta niiden merkitykset tuntuvat muuttuvan toistuessaan, tai kun niiden pariin palaa uudelleen lukemisen myötä. Kirja kieltäytyy ottamasta yhtä tiettyä muotoa. Se on niin perusteellinen, että tietyssä mielessä se elää.” (12)

Luen esimerkin Tulivuoren juurella -kirjan sisältämästä huumorista: ”Pähkinänviljelijä nyökkäili hänelle miltei huomaamattomasti, mutta ei lainkaan myöntelevästi kuten näytti; hänen reaalipoliitikon silmänsä oli yhä keskittynyt tuijottamaan samaan paikkaan konsulin vyötärön alapuolelle, ja katsoessaan alas konsuli huomasi avoimet housunnappinsa.” (13)

Lowrysta on julkaistu useita elämäkertoja. Niistä ehkä paras on Gordon Bowkerin mittava Pursued by Furies: A Life of Malcolm Lowry, joka julkaistiin vuonna 1993. Siinä Lowryn värikästä elämää käsitellään häntä liikaa puolustelematta. Elämäkerran The Independentiin arvostellut Martin Amis määritteli Lowryn juopoksi. Hän ei perinyt alkoholismia, mutta kärsi siitä suuren osan elämäänsä.

Amisin mukaan kirjailijoiden elämäkertoja ei välttämättä tarvitse lukea. Kaikki olennainen löytyy hänen kirjoituksistaan, eikä lukijan kannata tietää suosikistaan liikaa. Esimerkiksi osa William Shakespearen (1564–1616) viehätyksestä perustuu siihen, ettei hänestä tiedetä juuri mitään. Pelkkien näytelmien ja sonettien perusteella Shakespeare oli nero, mutta vähät aikalaiskuvaukset eivät anna hänestä yhtä mairittelevaa kuvaa.

Samalla lailla pelkän Tulivuoren juurella -romaanin perusteella Lowry on nero. Pursued by Furies purkaa kuitenkin tehokkaasti taiteilijamyyttiä. Lowry valehteli tiettävästi kaikesta mahdollisesta ja ruoski itseään säälimättä keksittyjen tai todellisten tekemiensä virheiden takia. Vuonna 1939, toisen maailmansodan alettua, Lowry vannoi esimerkiksi liittyvänsä armeijaan, mutta päätyi kuitenkin pakenemaan Englannista.

Pakeneminen oli selvästi Lowrylle tärkeää. Nuorena Lowry työskenteli merimiehenä, matkustaen muun muassa Kiinaan ja Pohjois-Amerikkaan. Bowkerin elämäkerran mukaan Lowry pystyi kirjoittamaan kunnolla vain asuessaan surkeassa hökkelissä Vancouverissa, Kanadassa. Muualla hänen työskentelynsä oli summittaista ja hävisi aina ryyppäämiselle.

Parikymppisenä Lowry kärsi jo alkoholismin aiheuttamista sekavuuskohtauksista, eikä Meksikoon muuttaminen auttanut asiaa. Siellä hän joi kaikkea mahdollista, muun muassa pullon oliiviöljyä luullessaan sitä hiustenhoitoaineeksi. Hänen elämänsä oli kaoottista. Vuoteen 1949 mennessä Lowryn kerrotaan juoneen kolme litraa punaviiniä ja kaksi litraa rommia päivässä. Hänen rahansa menivät viinaan. Eräässä vaiheessa lääkärit sulkivat hänet pehmustettuun huoneeseen ja ehdottivat hänelle lobotomiaa.

Pursued by Furies osoittaa, ettei Lowry todellakaan ollut mikään sankari. Hänelle kävi kaikenlaista, josta osa on huvittavaa, osa kauheaa ja osa säälittävää. Lowry ja hänen toinen vaimonsa Margerie Bonner olivat tuhoisa yhdistelmä, joiden tapaamista heidän ystävänsä välttelivät. Kuten Bowker huomauttaa, Lowry toimi johdonmukaisesti toistamalla samoja virheitä kuolemaansa asti. Lowryn tiedetään esimerkiksi syyllistyneen plagiointiin, kun hänen voimansa omaan kirjoittamiseen loppuivat, kuten Amis Pursued by Furiesin arvostelussaan toteaa.

Amis huomauttaa edelleen, että kirjoittaminen ”sekä ajoi että hirvitti Lowrya.” (14) Tämä on tosin melko tyypillistä kirjailijoille. Amisin mielestä vain Vancouverin kaltaisessa arktisessa pohjoisessa ympäristössä Lowry pystyi kirjoittamaan kaoottisesta etelästä, jota Tulivuoren juurella -romaanissa niin tarkasti kuvataan. Erikoista kyllä, Tulivuoren juurella on kaikesta hektisyydestään huolimatta hallittu. Amis kiteyttää: ”Se on mitä Lowry ei ikinä voinut olla: se on selkeä ja looginen; se on hyväkäytöksinen:” (15)

Tästä analyysistä voi olla montaa mieltä, mutta ainakin Tulivuoren juurella -kirjassa on kaiken sen sisältämän kiihkeyden ja tulen alla logiikkaa ja järkeä. Teoksen rakenne on tarkkaan mietitty, eikä Lowry saanut vaikean elämänsä aikana tehtyä mitään yhtä eheää. Hän olisi ehkä ollut parempi ihminen ja ehkä jopa parempi kirjailija, jos ei olisi juonut niin paljon. Silloin hän ei toisaalta myöskään todennäköisesti olisi saanut kirjoitettua mitään Tulivuoren juurella -romaanin kaltaista. Sitä lukiessa tuntuu siltä, että se vaati tekijäkseen Lowryn kaltaisen kaiken sille antaneen ihmisen.

On ilmeistä, että vuosikymmenien ryyppäämisellä itsensä tappanut Lowry on eräänlainen juopon kirjailijan stereotyyppi. Hänen vaikean henkilökohtaisen elämänsä tietäminen ei ole kuitenkaan välttämätöntä Tulivuoren juurella -romaanista nauttimisen tai edes sen ymmärtämisen kannalta. Monet tietävät teoksen, vaikka eivät ole sitä lukeneet. Kyseessä on unohdettu klassikko, joka on kuitenkin samaan aikaan monien tiedossa. Esimerkiksi Jari Tervo on maininnut haastattelussa Tulivuoren juurella -teoksen olevan hänen lempikirjojaan. Lowryn klassikkoa löytyy usein kirjaston poistomyynneistä. Itse ostin oman hyvässä kunnossa olevan suomennoskappaleeni antikvariaatista viidellä eurolla.

Tulivuoren juurella etenee mielenliikkeiden, ei tapahtumien kautta. Suurin osa romaanista sijoittuu Firminin pään sisään. Teksti ei syntynyt millään tapaa helposti, vaan Lowry joutui kirjoittamaan kirjasta lukuisia versioita ja taistelemaan kustantajien kanssa saadakseen alkuperäisen visionsa toteutettua. Juopoille tyypillisestä suuruudenhulluudesta kärsinyt Lowry suunnitteli jopa eräässä vaiheessa raamatullista trilogiaa, josta Tulivuoren juurella olisi ensimmäinen helvettiin sijoittuva osa. Tekemättä jääneet jatko-osat olisivat puolestaan sijoittuneet kiirastuleen ja taivaaseen. The Voyage that Never Ends (Päättymätön matka) -nimisen trilogian esikuvana olisi toiminut Dante Alighierin (1265–1321) Jumalainen näytelmä.

Vaikka trilogia jäi tekemättä, kiirastuliosan ydin ehti itse asiassa valmistua. Tämä osuus julkaistiin Lunar Caustic -nimisenä novellina Lowryn kuoleman jälkeen, mutta ikävä kyllä paratiisiosan 1 000 liuskaa käsittänyt luonnos tuhoutui tulipalossa kesällä 1944. Lowryn suunnitelmat trilogian suhteen olivat siis jo melko pitkällä, mutta ikävä kyllä kokonaisuus jäi valmistumatta ja siitä jäi jäljelle vain ensimmäinen helvettiin sijoittuva osa.

Luen Tulivuoren juurella -romaanista sen helvetillistä tunnelmaa hyvin kuvaavan kohdan. Samalla se on vastuuttoman ja pelottelun varaan rakentuvan journalismin kritiikki: ”Radio heräsi eloon, jopa liikaakin; texasilainen asema kertoi tulvauutisia sellaista vauhtia että saattoi kuvitella lukijan itsensä olevan hukkumaisillaan. Toinen kimeämpi lukija kaakotti vararikosta ja onnettomuuksista, kun taas kolmas kertoi kurjuudesta, joka verhosi muuatta uhattua pääkaupunkia, ihmisistä jotka kompastelivat pimeillä kaduilla romujen seassa, tuhansista jotka kiiruhtivat etsimään suojaa pommien repimässä pimeydessä. Miten hyvän hän tunsikaan tuon sanankäytön. Pimeys, hävitys! Miten maailma sillä itseään ravitsikaan. Tulevassa sodassa kirjeenvaihtajat saisivat ennenkuulumattoman tärkeän aseman, syöksyisivät läpi liekkien ruokkimaan suurta yleisöä pienillä tiivistetyillä lantapallosillaan.” (16)

The Guardian nosti vuonna 2015 Tulivuoren juurella -teoksen sadan parhaan viime vuosisadalla julkaistun romaanin listalle. Lehdessä mainitaan, että Lowry halusi tehdä mittakaavaltaan yhtä vaikuttavan teoksen kuin Herman Melvillen (1819–1891) klassikko Moby-Dick. Valkoisen valaan sijaan Lowryn kirjan päähahmo taistelee alkoholismia vastaan. Tulivuoren juurella ei kuitenkaan kerro pelkästään juopottelusta. Lowryn kunnianhimoisena tavoitteena oli mahduttaa kirjan kuvaamaan yhteen päivään kokonainen elämä. Tässä hän myös onnistui.

Puhun vielä lyhyesti Tulivuoren juurella -romaanista 1980-luvun puolivälissä tehdystä elokuvasta. Sitä ennen luen kuitenkin vielä yhden otteen kirjasta. Se on läheltä teoksen loppua. Tulivuori häälyy uhkaavana taustalla koko romaanin ajan ja tässä lainauksessa sekavassa humalassa oleva konsuli alkaa nähdä vuoren vertauskuvana ihmisten kaikille kärsimyksille. Lyhyessä otteessa esiintyvät alkoholi, tulivuori sekä romaanin kolme päähahmoa, konsuli, Hugh ja Yvonne. Yhdessä polveilevassa kappaleessa Lowry pystyy käsittelemään vähän kaikkea: ”Konsuli joi mescalinsa loppuun; pelkkää säälittävää pilaa tietysti, tämä kiipeäminen Popolle; joskin juuri sellainen asia josta Hugh olisi saattanut ottaa selvää ennen tänne tuloaan ja välittänyt vähät paljosta muusta; mutta oliko mahdollista, että ajatus tulivuorelle kiipeämisestä oli jollakin tavoin heidän mielessään alkanut symbolisoida yhteistä tulevaa elämää? Niin, siellä se kohosi heidän edessään kaikkine kätkettyine vaaroineen, ansakuoppineen, ristiriitaisuuksineen, petoksineen, enteillen sitä mitä he saattoivat surkean lyhyen itsepetoksellisen savukkeen keston ajan kuvitella omaksi kohtalokseen – vai oliko Yvonne, valitettavasti, vain onnellinen?” (17)

Tulivuoren juurella -elokuva

Tulivuoren juurella sovitettiin elokuvaksi kokeneen John Hustonin toimesta vuonna 1984. Näin tapahtui siitä huolimatta, että romaania pidettiin pitkään mahdottomana sovittaa filmimuotoon. Huston oli Tulivuoren juurella -kirjaa filmatisoidessaan lähemmäs 80-vuotias, ja vaikka hän eli hedelmällistä myöhäistä luomiskautta, hänen parhaat elokuvansa oli tehty jo 1940-luvulla. Hustonin maineikkaimpiin töihin kuuluvat esimerkiksi esikoisohjaus Maltan haukka (1941) ja Sierra Madren aarre (1948).

Pienellä budjetilla tehty Tulivuoren juurella oli ohjaajalleen selvästi tärkeä. Siitä tehtiin lukuisia käsikirjoitusversioita, joista yksi lopulta hyväksyttiin. Pääosia esittäneet Albert Finney (s. 1938) ja Jacqueline Bisset (s. 1944) työskentelivät talkootyyliin provisiopalkalla. Ikävä kyllä viimeisen päälle hiottu käsikirjoitus näyttää Malcolm Lowryn romaanista vain yhden puolen. Filmi ei juuri mene konsoli Geoffrey Firminin pään sisään, vaan tyytyy kuvaamaan tapahtumia ja ympäristöä pintatasolta.

Elokuva on vain noin 1,5 tunnin mittainen, vaikka romaanista olisi saanut sovitettua vaikka pitkän televisiosarjan. Herääkin kysymys, miksi juuri Huston päätyi filmin ohjaajaksi. Henkilöitä ja loppuratkaisua on jonkin verran muutettu, mutta vesitetystä luonteestaan huolimatta filmi sai ilmestyessään kehuja. Cannesin elokuvajuhlilla Tulivuoren juurella asetettiin ehdolle Kultaisen palmun voittajaksi. Finney oli roolistaan ehdolla Oscarin ja Golden Globen saajaksi. Myös Bisset sai Golden Globe -ehdokkuuden. Alex North oli Oscar-ehdokkaana elokuvan musiikista.

Finneyn suoritusta alkoholisoituneena konsulina pidettiin hienovaraisena, vaikka hänen heilumisensa meneekin paikoin ylinäyttelemisen puolelle. Hustonin ohjauksella on kuitenkin puolustajansa, kuten esimerkiksi Elitistin Tulivuoren juurella -filmiä käsittelevässä artikkelissa ilmenee: ”Vanhoilla päivillään kiihkeää luomiskautta eläneen John Hustonin myöhäisteoksissa säihkyvät ne amerikkalaisen elokuvan kunniakkaat perinteet, jotka nykyohjaajien hoivissa ovat tyystin kuihtuneet. Hollywoodin veteraanit osasivat nivoa yleismaailmalliset ongelmat yksilödraamoihin viiltävän koskettavasti ilman turhia saivarteluja. Vaikka vuonna 1984 valmistunut Tulivuoren juurella perustuu Malcolm Lowryn kompleksiseen romaaniin, Hustonin toteutus muovaa tarinan selväpiirteiseksi ja havainnolliseksi ajankuvaksi toiseen maailmansotaan suistuvan älymystön rappiosta. Vääristelemättä alkuperäislähdettään ohjaaja tunnustautuu tässä filmissä rehellisemmin kuin koskaan Hemingwayn sukulaissieluksi.” (18)

Hustonin käsissä Firministä tulee alkuteosta selkeämmin ajan hengen – tässä tapauksessa 1930-luvun lopun – ilmentymä. Elitistissä todetaan: ”Espanjan sisällissodan masentava lopputulos, Münchenissa solmittu englantilais-saksalainen valheellinen valtiosopimus ja fasistisen liikehdinnän näkyvä esiinmarssi Meksikossa kalvavat Firminin pullosta kumoamaa suojamuuria. Vaimonsa ja tämän entisen rakastajan seurassa hän lähtee vielä kerran katsomaan härkätaistelua ehkä kokeakseen totuuden hetken näytelmässä, jossa perinnekulttuuri ja väkivaltainen kuolema väistämättä kohtaavat toisensa.” (19)

Lopputulos ei ole erityisen hienostunut, vaikka sellaiseksikin Hustonin näkemystä on kuvattu. Filmissä kuvataan sivistyneiden ihmisten lannistuneisuutta päätään nostavan fasismin edessä. Konsuli tarttuu ohjaajan mielestä pulloon lähinnä pelätessään toisen maailmansodan kaaosta: ”Meksikolaisessa kylässä tiivistyy aikakauden mielettömyys kansanjoukkojen juhliessa vainajiaan, lasten ahmiessa sokerista leivottuja pääkalloja ja Peter Lorren kummitellessa pienen elokuvateatterin valkokankaalla sarjamurhaajan käsillä varustettuna pianistina. Firminin hukuttautuminen alkoholiin ei ole pakoa eikä pelkuruutta vaan vapaaehtoista luopumista ihmisyydestä, joka jo aikaisemmin murskattiin Madridissa ja Berliinissä.” (20)

Lopuksi

Tulivuoren juurella on vähintäänkin mielenkiintoinen. Se on rikas ja rönsyilevä romaani, jonka analysoiminen ja tulkitseminen ei ole helppoa. Siitä tehty elokuva on vain yksi mahdollinen siitä tehtävissä oleva tulkinta. On selvää, että Malcolm Lowryn romaanista voitaisiin vielä tehdä koko joukko kiinnostavia filmejä, joissa kaikissa olisi eri painotus. Olisi hienoa, jos joku nykypäivän suurista nuorista ohjaajista, kuten vaikkapa Magnolian tehnyt Paul Thomas Anderson (s. 1970), tarttuisi aiheeseen.

Romaanin uudelleenfilmatisointi on kuitenkin ehkä toiveajattelua. Tulivuoren juurella on tärkeä juuri siksi, ettei sitä voi ammentaa tyhjiin. Lowry kirjoitti paljon muutakin. Hän sai elinaikanaan kuitenkin valmiiksi vain romaanit Ultramarine (1933), joka on keskinkertainen, ja Tulivuoren juurella. Tarinakokoelma Hear Us O Lord from Heaven Thy Dwelling Place julkaistiin Lowryn kuoleman jälkeen vuonna 1961.

Muitakin kirjoja on sittemmin ilmestynyt. Niistä ehkä kiinnostavin on vuonna 1994 ensipainoksensa saanut The 1940 Under the Volcano, joka on Tulivuoren juurella -teoksen varhaisempi versio. Kiinnostus Lowrya ja hänen tuotantoaan kohtaan on jatkuvaa, vaikkakin enää lähinnä pienemmissä piireissä. Tulivuoren juurella -tutkimus ei kuitenkaan pääty koskaan, niin rikas Lowryn romaani on.

Esa Mäkijärvi

Viitteet:

(1) Tulivuoren juurella, s. 63
(2) Tulivuoren juurella, esipuhe
(3) Tulivuoren juurella, esipuhe
(4) Tulivuoren juurella, s. 54–55
(5) Myyttien lyhyt historia, s. 125–127
(6) Tulivuoren juurella, esipuhe
(7) Tulivuoren juurella, esipuhe
(8) Tulivuoren juurella, esipuhe
(9) ”Under the Volcano: a modernist masterpiece”
(10) ”Under the Volcano: a modernist masterpiece”
(11) ”Under the Volcano: a modernist masterpiece”
(12) ”Under the Volcano: a modernist masterpiece”
(13) Tulivuoren juurella, s. 159
(14) ”BOOK REVIEW / Demons under the volcano: A new life of Malcolm Lowry shows the ’internal romance’ of the boozy, bragging drifter”
(15) ”BOOK REVIEW / Demons under the volcano: A new life of Malcolm Lowry shows the ’internal romance’ of the boozy, bragging drifter”
(16) Tulivuoren juurella, s. 182
(17) Tulivuoren juurella, s. 335
(18) ”Under the Volcano, Tulivuoren juurella”
(19) ”Under the Volcano, Tulivuoren juurella”
(20) ”Under the Volcano, Tulivuoren juurella”

Lähteet:

Kirjallisuus:

Bowker, Gordon: Pursued by Furies: A Life of Malcolm Lowry (Faber and Faber 2012)
Lowry, Malcolm: Tulivuoren juurella (WSOY 1984, suomentanut Juhani Jaskari)

Muut:

”BOOK REVIEW / Demons under the volcano: A new life of Malcolm Lowry shows the ’internal romance’ of the boozy, bragging drifter”. The Independent 12.12.1993.
”Under the Volcano: a modernist masterpiece”. The Guardian 2.11.2011.
”Under the Volcano, Tulivuoren juurella”. Elitisti 31.7.2013.
”The 100 best novels: No 68 – Under the Volcano by Malcolm Lowry (1947)”. The Guardian 5.1.2015.

Suomentamattomien lainausten käännökset ovat tämän esitelmän tekijän.

Malcolm Lowryn proosasta

4669_f520

Malcolm Lowry (1909–1957) ei saanut aikaan paljoa. Englantilainen kirjailija julkaisi elämänsä aikana vain kaksi kirjaa, romaanit Ultramarine (1933) ja Tulivuoren juurella (1947, suomeksi 1968). Kuoleman jälkeen Lowrylta on julkaistu monia teoksia, joista yksikään ei kuitenkaan ole hänen pääteoksensa Tulivuoren juurella veroinen. Ympäri maailmaa asunut Lowry kärsi levottomuudesta ja alkoholismista, jotka vaikuttivat negatiivisesti hänen työhönsä ja estivät häntä saavuttamasta täysin potentiaaliaan. Harhailustaan huolimatta hän kirjoitti yhden 1900-luvun parhaista kirjoista.

Tulivuoren juurella sijoittuu Meksikoon. Kirja kertoo Cuernavacan pikkukaupungissa asuvasta englantilaisesta konsulista Geoffrey Firministä. Tarina tapahtuu marraskuun toisena päivänä vuonna 1938. 1.–2. marraskuuta vietettävä Kuolleiden päivä on Meksikossa tärkeä vainajien muistojuhla. Pahasti alkoholisoituneen Firminin kerrotaan romaanin alussa kuolleen. Tulivuoren juurella kasvaa eeppiseksi riippuvuuden kuvaukseksi, nousten samalle viivalle esimerkiksi Charles R. Jacksonin The Lost Weekendin (1944) kanssa.

Lowryn toisen romaanin syntyhistoria oli vaikea. Kirjailija asui toisen vaimonsa Margerie Bonnerin kanssa Kanadassa, Brittiläisessä Kolumbiassa, ja eli vaatimattomasti rakentamassaan hirsimajassa. Lowry hioi siellä kirjaansa, jonka kolmannen version hän lähetti vuonna 1940 agentilleen Harold Matsonille. Se hylättiin 12 kustantamon toimesta. Lowry ei luovuttanut, vaan aloitti uuden version tekemisen. Kesällä 1944 hänen hirsimajansa paloi, mutta Bonner sai pelastetuksi käsikirjoituksen liekeistä. Sitä ennen se oli ollut hukassa unohduttuaan Meksikossa baariin. Oli ihme, että Tulivuoren juurella löysi tiensä sopivalle kustantajalle ja että se julkaistiin Englannissa ja Amerikassa vuonna 1947.

Tulivuoren juurella oli tarkoitettu The Voyage That Never Ends -nimisen trilogian aloitusosaksi. Sen piti mukailla Dante Alighierin Jumalaista näytelmää (1472), alkaen helvetistä ja siirtyen kiirastulen kautta taivaaseen. Trilogia jäi Lowrylta hänen alkoholisminsa ja varhaisen kuolemansa takia kesken. Hän ehti kuitenkin selittää sen aloitusosan motiiveja kirjeessään kustantajalle: ”Romaanissani on siis kysymys ennen kaikkea niistä ihmisessä piilevistä voimista, joiden vuoksi hän pelkää omaa itseään. Siinä on kysymys myös syyllisyydestä, hänen katumuksestaan, hänen lakkaamattomasta ponnistelustaan kohden valoa menneisyys taakkanaan ja hänen lopullisesta tuomiostaan. Allegoriana on Eedenin puutarha, joka on samalla maailma.” (Tulivuoren juurella -suomennoksen esipuhe, s. 7–8.)

Tulivuoren juurella oli ilmestyttyään jonkin aikaa yksi Yhdysvaltojen myydyimmistä kirjoista. Suurinta huomiota se sai kuitenkin hyvästä kirjamaustaan tunnetusta Ranskassa, missä se julistettiin heti klassikoksi. Vuonna 1984 romaani sovitettiin elokuvaksi. Lowry alkoi ennen kuolemaansa suunnitella kunnianhimoista seitsemän romaanin sarjaa, jossa Tulivuoren juurella sijoittuisi keskimmäiseksi. Kiirastuli-osan tärkein sisältö löytyy Lowryn kuoleman jälkeen julkaistusta novellista ”Lunar Caustic”. Paratiisi-osan massiivinen luonnos tuhoutui puolestaan tulipalossa.

Jälkikäteen on helppo nähdä, että Lowryn ensimmäinen suunnitelma trilogiasta ja toinen aikomus seitsemästä romaanista oli suuruudenhullu ja liioiteltu. Hän oli liian levoton saattaakseen projektia loppuun. Hän muistuttaa tässä suhteessa Marko Tapiota (1924–1973), jonka massiivinen Arktinen hysteria -sarja jäi vastaavalla tavalla alkoholismin takia kesken. Lowry kirjoitti valmiiksi saamansa romaanin kehämäisyydestä: ”Tämä teos on nähtävä kehämäisenä, pyörän muotoisena, niin että jos sen on huolellisesti lukenut, haluaa loppuun päästessään aloittaa alusta uudelleen. […] sen voi lukea monta kertaa sen luovuttamatta kaikkia merkityksiään ja kaikkea draamaansa ja runouttaan; ja tähän seikkaan minä panen toivoni…” (s. 9)

Tulivuoren juurella onkin temaattisesti monipuolinen ja kieleltään rikas. Sen voi lukea moneen kertaan ja monelta eri kantilta, esimerkiksi myyttisenä kertomuksena tai täsmällisenä kuvauksena alkoholistin psyykestä. Koska romaani ilmestyi vähän aikaa toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, monet ovat nähneet sen vertauskuvana ihmisten päihtymisestä raakalaismaisesta sodasta. Niin tai näin, Lowryn pääteoksen suomennosta saatiin odottaa. Juhani Jaskari teki kuitenkin loistavaa työtä vuonna 1968 ilmestyneen käännöksen kanssa.

Tulivuoren juurella on mainittu useilla viime vuosisadan parhaiden romaanien listoilla. Se on paikkansa ansainnut. Kirjan kirjoittaminen kesti lähes kymmenen vuotta. Se kävi läpi useita versioita ennen kuin löysi lopullisen muotonsa. Romaanin tekeminen vaati veronsa, eikä Lowry elänyt sen julkaisemisen jälkeen pitkään. Harvinaista kyllä, kärsiminen kannatti. Monet vaikean prosessin läpikäyneet kirjat ovat väkinäisiä, mutta Tulivuoren juurella hyötyy sen kirjoittajan tasapainoilusta nerouden ja hulluuden välimaastossa. Se on yhtä aikaa helppolukuinen ja vaikea. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikuttavampi romaani on. Firmin ottaa paikkansa maailmankirjallisuuden muistettavimpien hahmojen joukossa.

Malcolm Lowryn romaanista Tulivuoren juurella (1962)

Malcolm Lowry

Tulivuoren juurella (Under the Volcano, 1962, suom. 1968) on Malcolm Lowryn (1909-1957) tärkein työ. Juuri muuta merkittävää kirjailija ei juopottelultaan saanut aikaiseksi, mutta tämä romaani on yksi 1900-luvun merkittävimpiä kaunokirjallisia saavutuksia. Se on myös kenties hienoin koskaan tehty alkoholismista tehty romaanikuvaus.

Kirjassa ollaan Meksikossa, tarkemmin sanottuna Quauhnahuacin pikkukaupungissa. On paikallinen Kuolleiden päivä vuonna 1939. Keskiössä on Geoffrey Firmin -niminen englantilainen konsuli, juoppo ja virastaan pois potkittu heittiö. Mukana on myös muita ulkomailta Meksikoon päätyneitä hahmoja, joilla on omat vaikeutensa heilläkin. Firmin on kuitenkin tärkein, sillä hänessä on paljon Lowrya itseään. Romaani onkin vahvasti elämäkerrallinen. Niin Lowry kuin hänen luomansa fiktiivinen konsulikin olivat ja ovat syvästi tuntevia ihmisiä, jotka kokevat olemassaolonsa ja kaikkeen siihen liittyvän vahvasti. Tämä pätee erityisesti kärsimykseen ja kaikkialla läsnäolevaan tuskaan. Se tekee heistä ihmisen arkkityyppejä.

Parasta Tulivuoren juurella -kirjassa on sen proosa. Suomennoskin on mitä hienoin, joten Lowryn pitkiä lauseita ja kappaleita hyödyntävä kerronta pääsee oikeuksiinsa. Kirja on ns. yhden päivän romaani, eli kaikki siinä tapahtuu vuorokauden aikana. Muistoja ja takautumia käytetään, mutta leijonanosassa kirjaa puidaan juuri Kuolleiden päivää ja sen tapahtumia. Lowry käyttää paljon vertauskuvia. Ne ovat pienen pohdinnan jälkeen selviä, mutta eivät kliseisiä. Voidaan esimerkiksi ajatella, että konsuli on (paheellinen) vieras oudossa tropikaalisessa maailmassa samaan tapaan kuin ihminen on vieras Raamatun Paratisiissa. Ihmiskunta on sodan takia muutenkin heikoilla jäillä.

Lowryn omin sanoin: ”Romaanissani on siis kysymys ennen kaikkea niistä ihmisessä piilevistä voimista, joiden vuoksi hän pelkää omaa itseään. Siinä on kysymys myös ihmisen syyllisyydestä, hänen katumuksestaan, hänen lakkaamattomasta ponnistelustaan kohden valoa menneisyys taakkanaan ja hänen lopullisesta tuomiostaan. Allegoriana on Eedenin puutarha, joka on samalla maailma.”

Alkoholisoitunut, syvästi tunteva ihminen vertautuu siis Kristukseen. Juominen, siis tauti, on hänen ristinsä. Koska juomari on kuitenkin ihminen, eikä jumalhahmo, hän lopulta sortuu taakkansa alle. Tulivuoren juurella ei kuitenkaan ylistä juomista. Päinvastoin, konsuli on hyvin traaginen hahmo. Hän kärsii ja kärsii ja joutuu lopulta tuomiolle. Lowry kiteyttää tämän sanomalla päähenkilöstä vielä, että ”sikäli kuin hänen kohtalollaan on syvyyttä ja merkitystä, se on suhteutettava myös koko ihmiskunnan lopulliseen kohtaloon.” Koska kirjan tapahtuma-aikana Toinen maailmansota on juuri alkanut, ihmiskunta on siis tuomiolla myös tapahtuvien ja vielä tapahtumattomien julmuuksiensa tähden.

Tulivuoren juurella on merkittävä romaani, joka kannattaa lukea. Sitä ei ilmestymisaikanaan ja pitkään sen jälkeen vielä pidetty klassikkona, mutta vähitellen se on saanut ansaitsemaansa arvostusta. Aikalaiskuvausten perusteella Lowry oli henkilönä ikävä, mutta tämän romaanin myötä hänen taiteensa elää pitkään, ellei ikuisesti.