(60-vuotiaasta) Leevi Lehdosta

(Kirjoitettu Leevi Lehdon 60-vuotissyntymäpäiväksi 23.2.2011)

Leevistä, Leeville

Opiskelin Kriittisessä korkeakoulussa vuosina 2006–2008. Tähän aikaan kirjoittajakoulussa opettivat muun muassa Eino Santanen, Harry Forsblom, Hannu Simpura, Merja Virolainen ja Leevi Lehto. Muistan hyvin, kuinka vaikuttunut olin Lehdon ensimmäisestä luennosta. Olin vielä koulun aloittaessani melko tietämätön kirjallisista piireistä, enkä ollut tutustunut kuin pintapuolisesti yhdenkään opettajani tuotantoon. Tiesin, että Santanen ja Lehto olivat runoilijoita, kuten olin myös lehteillyt Simpuran ja Virolaisen proosaa. Olin kirjallisilta mieltymyksiltäni konservatiivinen, enkä nähnyt kokeilevien tekstien arvoa. Lehdon luennot muuttivat käsitykseni.

Opin Kriittisessä korkeakoulussa arvostamaan kaikkea kirjallisuutta. Opin myös kirjoittamaan itse. En edelleenkään kirjoita kokeilevasti, vaikka olen yhden cut-up-runoja sisältävän kokoelman julkaissutkin, mutta luen mielelläni kaikenlaista kirjallisuutta ja kaikkia kirjailijoita. Olen tästä kiitollinen Lehdolle, sillä juuri hän herätti minussa lopulta kiinnostuksen kirjallisuuteen. Lehdon luennot eivät olleet akateemisia. Hän ei käsitellyt perinteisiä aiheita tai perinteisiä kirjailijoita. Tai käsitteli, mutta omalla tavallaan. Lehdon mieltymys esimerkiksi Eino Leinon runouteen on hyvin tiedossa, mutta Lehto tarkasteli Leinonkin runoutta uudelta kantilta. Lehdon verkostakin löytyvä rap-versio Leinon Tuulikannel-runosta tasapainottelee onnistuneesti korkean taiteen ja huumorin välimaastossa.

Lehto antoi Kriittisen korkeakoulun luennoillaan esimerkkejä kirjailijoista ja muista taiteentekijöistä, joihin hän kehotti oppilaitaan tutustumaan. Välillä mainittiin Leinon kaltaisia klassisia nimiä, mutta suurin osa Lehdon suosikeista oli nykyisempiä kirjailijoita jotka tekivät työnsä toisin. Äkkiseltään muistan Lehdon maininneen ainakin Christian Bökin, James Joycen, Charles Bernsteinin ja monia muita tekijöitä. Omiin romanttis-lyyrisiin runoihini Lehto ei myöskään suhtautunut väheksyvästi, vaikka vaatikin niihin lisää särmää ja odottamattomia ratkaisuja. Opin hänen rakentavasta palautteestaan ennen kaikkea sen, ettei kirjoittaja saa kangistua kaavoihinsa vaan hänen pitää aina pyrkiä kehittymään ja näkemään toisin.

Käännekohta tuli vuonna 2007, kun Lehto alkoi suunnitella Ntamo-kustantamon perustamista. Lehto mainitsi asiasta minulle. Hän ehdotti, että julkaisin ensimmäiset runoni juuri Ntamon kautta. Ajatus tuntui hyvältä. Vuoden mittaan syntyikin vuoden 2007 lopussa julkaistu kirja, joka sai nimekseen Yökiipijä. Lehto oli jonkin verran mukana teoksen korjailussa ja runojen valitsemisessa. Kyseessä onkin kirja, joka on yhdistelmä omaa romanttista lyriikkaani ja lehtomaista kokeilevuutta. Yökiipijän runot ovat aiheiltaan tavanomaisia, mutta toteutukseltaan säksättäviä ja hyppeleviä. Tämä on tarkoituksellista.

Toisessa Ntamolta julkaisemassa kokoelmassani, Kolibrilla pesänsä mustien liljojen sydämessä, olin cut-up-runouden pauloissa. Ajatuksen cut-up-kokoelman tekemisestä sain Lehdolta. Se edusti juuri sellaista toisin tekemisen ja uuden ja vanhan yhdistelmää, josta kiinnostuin päivä päivältä enemmän. Tarjosin kirjaa ensin muutamalle muulle kustantamolle, mutta se löysi lopulta hyvän kodin Ntamosta. Cut-up-runot sopivat Ntamon repertuaariin, sillä kustantamo on muutaman toimintavuotensa aikana profiloitunut ennen kaikkea runouden julkaisijana. Ntamo on kulttuuriteko, Lehdon urotyö, joka on tuonut lukijoiden saataville paljon kiinnostavaa kirjallisuutta.

Olen nyt siirtynyt eteenpäin, Ntamolta Teokselle, mutta Lehdon vaikutus työssäni ja tekemisessäni tuntuu edelleen. Haluankin toivottaa Lehdolle onnea hänen 60-vuotissyntymäpäivänään, sillä ilman häntä monia meistä uusista ja vanhoista kirjoittajista ei olisi. Hyvää syntymäpäivää, Leevi!

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi[at]gmail.com

Charles Bernsteinin kirjasta Parsing / Jäsentäen

Kansi

Ntamo on julkaissut ehkäpä mielenkiintoisimman kirjansa. Leevi Lehto on kääntänyt Language-runoilijoihin kuuluneen Charles Bernsteinin (s. 1950), nuoruudentyön, Parsingin. Suomeksi teos kulkee nimellä Jäsentäen. Kirjan tekee hyväksi paitsi kaksikielisyys, myös loppuun lisätty pitkä Bernsteinin haastattelu. Suomennoksista vastaa Leevi Lehto, haastattelun on tehnyt kiinalainen tutkija Nie Zhenzhao.

Lehdon käännökset eivät ole yhtä onnistuneita kuin hänen edellisessä Bernstein-projektissaan, Runouden puolustuksessa (poEsia, 2005), mutta alkukieliset runot ovat erinomaisia. Bernstein mainitsee haastattelussa, että hänen tavoitteenaan oli kontekstin poistaminen. Niinpä runot ovat säksättäviä, aiheesta toiseen hyppeleviä. Niillä ei välttämättä ole merkitystä.

Juuri tämä ”merkityksettömyys” oli eräs edesmenneen Language-runousliikkeen punaisia lankoja. Lehto on kääntänyt runot vapaasti, siis poistanut ne kontekstistaan. Lopputuloksena on oikeastaan kaksi runokokoelmaa, Lehdon ja Bernsteinin. Näistä jälkimmäinen on onnistuneempi.

Lehto kokeilee puhekielisyyttä. Tähän tapaan:

”You look around. You hear things. Sometimes you daydream you’re really something special. It’s the sort of thing you do.” (Bernstein)

“Katselee ympärillee. Kuulee asioita. Joskus uneksuu että on oikeasti joku tärkeä. Tällasia sitä tekee.” (Lehto)

Käännökseen ei totu hevillä. Se yrittää olla samanveroinen alkukielisten runojen kanssa, ellei parempi. Lehdon aiemman esseekokoelman nimi olikin vihjailevasti Alussa oli kääntäminen. Toisaalta kaksikieliset runojulkaisut ovat aina positiivinen ilmestys.

Tätä ennen vain kiinaksi saataville olleen Zhenzhaon tekemä haastattelu on sekin käännetty englanniksi ja suomeksi. Lehto on vastuussa tästäkin. Kolmannesta kielestä kahdelle kielelle käännetty haastattelu on kummallinen tuttavuus. Niinpä selviää sekin, että Ntamo yrittää tällä ”käännöskirjalla” englanninkielisillekin markkinoille.

Artikkeli: Leevi Lehto ja kokeilemisen helppous

Artikkeli julkaistiin Katsaus-kulttuurilehden numerossa 2/2007.

Leevi Lehto on kirjallisuuden monitoimimies. Hän on julkaissut useita runokokoelmia niin omaa kuin kääntämäänsä runoutta, kirjoittanut kokeellisen romaanin, ollut Tuli&Savu -lehden päätoimittajana, perustanut kustantamon, opettanut luovaa kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa ja tehnyt paljon muuta. Lehto herättää vielä 56-vuotiaanakin ristiriitoja.

Miehellä riittää kiireitä. Tänä vuonna hänelle myönnettiin Nuori Voima –palkinto työstään suomalaisen runouden edistäjänä.

Nuorena Lehto kirjoitti, osallistui nuorisoliittoihin ja otti kantaa. Voitettuaan Parnasson vuoden 1967 runokilpailun hän tuli julkisuuteen esikoiskirjallaan Muuttunut Tuuli (Otava, 1968). Kokoelmassa liikuttiin vielä perinteisissä tunnelmissa:

pehmeät varjot liukuvat edestakaisin tuulessa
maankuori kuorii kahtaalle peitettään lumi vesittyy
Näin kuulen tuulen kahisevan kohinan avoimesta ikkunasta
Ja ratkaisujen teko on vaarallista
Joku lähimmäisesi alkaa heti kärsiä.

Runoja seurasi politiikka. 70-luvulla Lehto oli mukana kommunistisessa puolueessa ja yritti estää puoluetta hajoamasta keskinäisiin riitoihinsa. 80-luvulla politiikka korvautui käännöstyöllä ja myöhemmin muilla kirjallisuuteen liittyvillä projekteilla.

Paradoksaalista kyllä punaisesta taustastaan Lehto on aina tuntunut suurta yhteenkuuluvuutta Yhdysvalloista kotoisin olevien kirjailijoiden kanssa. John Ashbery ja Charles Bernstein ovat heistä tärkeimpiä. Lehto on kääntänyt heistä molempia suomeksi.

Käännöskirjat veivät pitkään Lehdon kaiken ajan. Omien kirjojen kannalta hiljaisempaa vaihetta seurasi 1990-luvun luomispiikki. Lyhyen ajan sisällä ilmestyivät runokokoelma Ihan toinen iankaikkisuus (Otava, 1991), kokeellinen romaani Janajevin unet (Taifuuni, 1992) ja runokirja Kielletyt leikit (Otava, 1994).

Vuonna 1997 Lehto julkaisi suomeksi sonettimuotoisen kokoelman nimeltä Ääninen. Vaikka sonetin ei luulisi taipuvan hyvin äidinkielellemme, Lehto oli toista mieltä. Silloin hän kirjoitti:

Eivätkä sanat merkitystä riistä
jos eivät annakaan. Käy seistä
etäällä kohteistaan ja ”soida” niistä:
edetä tietä tuulen-seppeleistä.

Ennen kuin näytteen puristavat selkäpiistä
ja varoittavan esimerkin teistä
(”tyhjinä vuotavista tynnyreistä”)
kyhäävät, neuvoni on: Niistä, kiistä!

Riimi voi olla isku taikka voita.
Vie tyhjä tähdellisyys lukuhalut,
jos yksinomaan silmäät markkinoita

voi hyllyillensä jäädä kaupankalut.
Arvalla heitä miimit, lainaa alut,
maailman taskussa on maailmoita.

Vuonna 2000 Lehto lupasi lopettaa kirjoittamisen, mutta pyörsi myöhemmin päätöksensä, tai pikemminkin tarkensi sitä. Sen jälkeen hänen pääasiallisena julkaisukanavanaan on toiminut internet. Kirjailijan verkkosivut ovat täynnä materiaalia.

Lehto edistää ja kirjoittaa kokeellista runoutta. Sitä ei aina katsota hyvällä perinteisemmän runouden ystävien keskuudessa. Hänen aloittamansa google-runogeneraattori, jossa hakukone kirjoittaa runon muutamalla annetulla sanalla, on herättänyt tunteita puolesta ja vastaan. Lehto on ihastuttanut ja vihastuttanut myös julkaisemalla teoksen nimeltä Päivä (Kirja kerrallaan, 2004), jossa on kaikki 20. elokuuta 2003 julkaistut Suomen Tietotoimiston uutiset lajiteltuna aakkosjärjestykseen. Muutama vuotta sitten kauppoihin ilmestynyt runokirja Ampauksia ympäripyörivästä raketista (Savukeidas, 2004) on myös epäsovinnainen, kokeileva kokonaisuus.

Tämänkaltaiset tempaukset ovat Lehdolle arkipäivää, mutta kokeelliselle runoilijalle sopii mielenkiintoista kyllä myös klassisempi runous. Kivi, Runeberg ja Leino ovat kovassa kulutuksessa, luvussa ja tulkinnassa. Lehto onkin monesti kehottanut ihmisiä arvioimaan itsenäisyyttä edeltävää Suomea uudelleen runojen kautta.

Äänirunouskin on saanut Lehdon innostumaan. Hän on kokeillut äänittää omaa ääntään ja kokeillut erilaisia keinoääniä. Lehto on myös räpännyt Eino Leinon runoja, koska on kiinnostunut niiden tarjoamista rytmisistä mahdollisuuksista.

Lehto yrittää ”kyseenalaistaa korrektin kielen vallan kirjallisuudessa.” Hänen mukaansa kieltä ei tarvitse hallita täydellisesti, että sillä voisi kirjoittaa.

Kun mikään ei ole kiellettyä, saattaa joskus sattumalta tai tarkoituksella osua uusiin ja mielenkiintoisiin asioihin. Tekijän ei tarvitse tehdä kaikkea itse, vaan runo tai romaani voi syntyä myös oivalluksen, löytämisen kautta.

Eräs tällainen oivallus oli Ntamo. Lehdon tänä vuonna perustama kustantamo toimii vain internetissä ja sitä pyöritetään book on demand –periaatteella. Ntamo ei markkinoi kirjojaan mitenkään, mutta pystyy Lehdon mukaan julkaisemaan paljon ja lyhyellä varoitusajalla.

Konsepti ei ole suomessakaan uusi, mutta Lehto on ensimmäinen, joka hyödyntää sitä näin laajassa mittakaavassa. Ntamon julkaisemia teoksia ei saa kirjakaupoista. Kirjoja saattaa löytyä myöhemmin kirjastoista, mutta kauppaa käydään vain verkossa..

Rahoiksi kirjailija tai kustantaja eivät Ntamolla lyö, elleivät sitten onnistu muuttamaan kuluttajien tottumuksia. Lehto onkin liikkeellä, jälleen kerran, kokeilumielellä.

Kun virheellinenkin kieli voi olla merkityksiä täynnä ja edessä on internetin tarjoama lähes loputon mahdollisuus, Leevi Lehdolla riittää vielä tekemistä seuraaviksi vuosiksi ja vuosikymmeniksi. Tulevaisuus on kirjoja täynnä.

Esa Mäkijärvi 8-9/2007

Kirjoittaja opiskelee luovaa kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Leevi Lehdon kotisivu löytyy osoitteesta http://www.leevilehto.net.