Sarjakuvasta Watchmen (1986-1987)

Watchmen on edelleen ajankohtainen. Se ei johdu pelkästään hiljattain teattereihin tulleesta Hollywood-elokuvasta, jonka tekemisessä jahkailtiin toistakymmentä vuotta, vaan sarjakuvasta itsestään, sen muuttumattomasta arvosta. Watchmen julkaistiin 12 osassa vuosien 1986 ja 1987 välisenä aikana. Se muutti paitsi käsityksen sarjakuvasta formaattina, niin myös mielikuviamme supersankareista.

Watchmenia ennen supersankarit kun olivat lihaksikkaita (mies)jumalia, jotka löivät konnia nyrkillä naamaan ja parantuivat itse naarmusta kuin naarmusta. Ei enää. Watchmen kritisoi käsitystämme sankarihahmoista, mutta käsittelee synkästä näkövinkkelistä myös yhteiskuntaa ja sen suuntaa. Pääosassa on ryhmä elämästä vieraantuneita, eläköityneitä supersankareita, jotka alkavat tutkia toverinsa murhaa. Samalla he joutuvat kasvokkain ulkoisten ja henkilökohtaisten ongelmien kanssa.

Ennen Watchmenia sarjakuvia ei suuren yleisön toimesta otettu vakavasti. Tätä virheellistä käsitystä Alan Mooren kynäilemä sarjakuva kykeni muuttamaan. Se on kirjoitettu loistavasti, ja niin, että uusia tasoja avautuu joka lukukerralla. Lopussa paljastetaan asioita, jotka pakottavat tulkitsemaan aiempia tapahtumia uudella tavalla. Taideteokseksi Watchmenin tekee lopulta se, että jokaisella ruudulla on merkitys. Jokainen piirros ja lause liittyy toiseensa saumattomasti. Tämä oli ennennäkemätöntä sarjakuvamaailmassa, eikä toista Watchmenin veroista sarjakuvaa oikeastaan vieläkään ole.

Kirjan kuvaama vaihtoehtoinen todellisuus ei ole mairitteleva. Siitä on vedettävissä suoria yhtymäkohtia hahmojen sisäiseen maailmaan, mutta myös niin sanottuun todellisuuteen, joka suurkaupunkeineen avautuu monelle synkkänä ja ahdistavana. Sarjakuva toimii tavalla, jonka täydellinen siirtäminen mihinkään muuhun formaattiin on mahdotonta. Todellinen Watchmen on siis olemassa vain sarjakuvana. Onneksi edes niin.

Katso myös:

Watchmenistä Wikipediassa
Taking off the mask: Watchmen deconstructed (artikkeli)

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *