Riitta Kylänpää: Pentti Linkola – ihminen ja legenda

34b332d891b089dd77c3bad0ecaf3abc

Kritiikki julkaistu Demokraatissa syksyllä 2017.

Tarina sitkeydestä

Riitta Kylänpää:

Pentti Linkola – ihminen ja legenda

Siltala 2017, s. 463

Pentti Linkola (s. 1932) jakaa mielipiteitä. Kalastaja ja kirjailija Linkola tunnetaan radikaaleista kannanotoistaan. Syväekologista suuntausta kannattava ajattelija vaatii luonnon pelastamista kovin keinoin. Hänen provosoivat artikkelinsa ja lausuntonsa ovat aiheuttaneet kohuja. Linkolaa haukutaan, koska hän ei arvosta ihmistä lajina, vaan asettaa esimerkiksi hyönteiset ja linnut samalle viivalle.

Toimittaja Riitta Kylänpää (s. 1957) on ottanut haastavan työn yrittäessään erottaa todellisen Linkolan ja hänen julkisuuskuvansa toisistaan. Elämäkerta Pentti Linkola – ihminen ja legenda on upea. Kylänpää on haastatellut lukuisia ihmisiä ja tehnyt runsaasti taustatutkimusta. Hän suhtautuu Linkolaan arvostavasti, jopa ihailevasti, mutta ei peittele tämän ristiriitoja tai virheitä. Kirja avaa Linkolan elämää ja ajattelua monesta näkökulmasta.

Jos Linkolaa pitäisi kuvata yhdellä adjektiivilla, se olisi sitkeä. Ammattikalastajaksi vuonna 1959 ryhtynyt Linkola on elänyt askeettisesti ja tehnyt pitkiä päiviä. Hän kovetti itsensä etenkin isänsä varhaisen kuoleman jälkeen ja piiskasi itseään eteenpäin säälittä. Hän vaatii itseltään ja muilta liikaa, mutta ei ole menettänyt täysin huumorintajuaan tai kiinnostustaan yksittäisiin ihmisiin. Kuten Kylänpää kiteyttää: ”Hän on pohjimmiltaan romantikko, mutta hänen moottorinsa on viha.” (s. 7)

Vaikea elämä

Luonnossa oleminen oli Pentti Linkolalle lapsesta pitäen tärkeää. Helsingissä syntynyt Linkola hylkäsi viimeistään kalastajaksi ryhtyessään kaupunkielämän ja alkoi elää luonnon ehdoilla. Hän eristäytyi, mutta vaikutti asioihin tarkkailemalla luontoa ja kirjoittamalla lehtiin. Linkola oli poikkeuksellisen hyvä kirjoittaja, maamme parhaita. Suuret kustantamot julkaisivat hänen tekstejään kirjoina.

Elämäkerta todistaa, että Linkola oli parantumaton komentelija, joka halusi taivuttaa muut tahtoonsa. Hänen yksityiselämänsä oli katastrofi, eikä esimerkiksi lasten kasvattamisesta tullut mitään. Linkola oli kyvytön kompromisseihin, mutta oli aina valmis neuvomaan muita.

Mihin tahansa Linkola ryhtyi, hän ryhtyi siihen täysillä. Hän oli hirvittävän toimelias ja hänen mielialansa sahasivat rajusti. Hän ei peitellyt tuskiaan, vaan toi ne avoimesti esiin kirjoituksissaan.

Linkolan varhainen säyseä pasifismi vaihtui vihreään totalitarismiin, jonka puitteissa hän vaati muun muassa liikojen ihmisten tappamista luonnon pelastamisen nimissä. Itse hän ei näihin ylimääräisiin massaan kuulunut. Hän koki olevansa älykkyytensä takia muiden yläpuolella ja kärsi tästä syvästi.

Parantumaton ylpeys teki elämästä vaikeaa, mutta kunnianhimo ajoi Linkolaa eteenpäin kalastuksessa ja kirjallisuudessa. Useimmat hänen ehdotuksistaan maailman parantamiseksi olivat niin utopistisia, ettei niitä olisi voinut toteuttaa ilman pakkotoimia.

Ei liene yllätys, että Linkola ihailee sivistyksen kehtona pitämäänsä Saksaa ja myös natseja, joiden järjestelmää hän kuvailee Riitta Kylänpäälle jämeräksi. Oli onni, ettei Linkola ollut aikuinen toisen maailmansodan aikaan, vaan hän sai keskittää tarmonsa lintujen rengastamisen kaltaisiin harmittomiin asioihin.

Elämäkerrasta saa sen kuvan, että kalastaja-kirjailijan kriitikot keskittyvät hänen vaikeaan henkilöönsä ja ikäviin lausuntoihinsa, ja unohtavat hänen tärkeän perimmäisen sanomansa kokonaan. Loputon kasvu ei voi Linkolan mukaan jatkua. Nykyinen järjestelmä kaatuu omaan mahdottomuutensa, jos suuria muutoksia ei tehdä. Ikävä kyllä niistä ei haluta edes puhua.

Radikaali konservatiivi

Pentti Linkolaa on vihattu siksikin, ettei häntä ole osattu sijoittaa puoluekartalle. Häntä on haukuttu niin kommunistiksi kuin natsiksi, vaikka hän on pikemminkin radikaali konservatiivi, joka haaveilee paluusta maatalousyhteiskuntaan ja omavaraiseen Suomeen. Hänen elämäntapansa sopi harvinaisen huonosti sodan jälkeiseen maahamme, jossa monet asiat tehtiin talouskasvun ehdoilla.

Linkolan artikkelit ja puheet eivät lopulta saaneet aikaan muutosta. Hänen tärkeimmäksi saavutuksekseen nousee luonnon suojeleminen hänen perustamansa Luonnonperintösäätiön kautta. Se on pelastanut ansiokkaasti metsiä. Luonto on Linkolalle loputon elämysten lähde, jonka säilyttäminen on ihmisen tärkein tehtävä.

Pentti Linkola – ihminen ja legenda esittelee harvinaisen sisukkaan ja älykkään miehen, joka on syvästi ristiriitainen. Linkola yritti näyttää miten meidän pitäisi elää, että luonto säästyisi. Siitä ei tullut suuren yleisön kohdalla mitään, mutta hän vaikutti moniin yksittäisiin ihmisiin. Lisäksi muun muassa lintututkimus ja luonnonsuojelu ovat paljosta velkaa Linkolan tekemälle pioneerityölle.

Linkolan ajattelun kiteyttää hyvin hänen kommenttinsa, että elämässä on enemmän suruja kuin iloja. Hän oli onnellisimmillaan saadessaan olla yksin ulkona. Luonnossa vietettyjen hetkien kuvaukset ovat kauneinta Riitta Kylänpään kirjassa: ”Hän nautti öistä luonnossa, ladoissa, teltassa tai taivasalla. Kun hän kaivautui heinien sisään Tuoresjärven rantaladossa, lähimetsässä huhuili huuhkaja. Selältä kuului kaakkurin huuto tyynessä illassa.” (s. 407)

Esa Mäkijärvi

Ei kommentteja.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *