Paul-Eerik Rummosta

Paul-Eerik Rummo

Paul-Eerik Rummo (s. 1942) on paitsi runoilija ja näytelmäkirjailija, niin myös osaava valtiomies. Hän on istunut Viron parlamentissa vuonna 1991 tapahtuneesta uudelleenitsenäistymisestä lähtien. Samalla julkaistujen kirjojen määrä on vähentynyt.

Rummo oli parhaimmillaan 1960- ja 1970-luvuilla, aloittaessaan. Hänen ensimmäiset runonsa ovat romanttisia ja toiveikkaita, mutta Neuvostoliiton kuristusotteen tiukentuessa runoihin hiipii pessimistisiä sävyjä. Rummon paras kirja on vuonna 1972 kirjoitettu, mutta vasta 1980-luvun lopussa Virossa virallisesti julkaistu Saatja aadress eli Lähettäjän osoite. Sen poliittishenkinen sisältö ei päässyt läpi aikalaissensuurista.

Lähettäjän osoite on myös ainoa suomennettu Rummon kirja. Sekin saatiin käännettyä vasta 2005. Kotimaassaan runoilija nauttii hyvää mainetta; siitä kielii jo jatkuva valinta parlamenttiin. Runoilijana Rummo on jo päivätyönsä tehnyt, sillä viime vuosina on ilmestynyt vain joitakin yksittäisiä runoja. Valitut runot ilmestyi viroksi muutama vuosi sitten.

Rummon parhaiden päivien tuotanto on edelleen elinvoimaista. Se kertoo ajasta, jolloin Neuvostoliitto miehitti Viroa. Ikävien asioiden (salakuuntelun, kulttuurielämän lakastumisen jne.) esiintuomisen lisäksi Rummon runous osoittaa, että taiteella on taipumus kukoistaa vaikeina aikoina.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *