Pajtim Statovci: Tiranan sydän

tiranan-sydc3a4n

Kritiikki julkaistu Demokraatissa syksyllä 2016.

Kadonnutta identiteettiä etsimässä

Pajtim Statovci:

Tiranan sydän

Otava 2016, s. 271

Pajtim Statovcin (s. 1990) kahden vuoden takainen esikoisromaani Kissani Jugoslavia oli menestys. Se sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja sen käännösoikeudet myytiin moniin maihin. Teoksesta on myös tekeillä näytelmäsovitus.

Nyt ilmestyneen Tiranan sydämen piti olla alun perin osa Statovcin ensimmäistä kirjaa, mutta kustantaja kehotti tekemään siitä erillisen romaanin. Ratkaisu on onnistunut, sillä myös Statovcin toinen teos on erinomainen.

Kuten Kissani Jugoslaviassa, myös Tiranan sydämessä etsitään kadoksissa olevaa identiteettiä. Statovcilla on asiasta omakohtaista kokemusta, sillä hän on kansallisuudeltaan albaani, ja muutti Suomeen pienenä tuolloin Jugoslavian Serbiaan kuuluneesta Kosovosta.

Kansallisuuksiin liittyvien solmujen lisäksi Tiranan sydämen päähahmot Bujar ja Agim etsivät itseään sukupuolensa osalta: ”Olen mies joka ei voi olla nainen mutta joka halutessaan voi näyttää naiselta, se on paras ominaisuuteni, naamioleikki jonka voin aloittaa ja lopettaa silloin kun minulle parhaiten sopii.” (s. 9)

Ajassa ja paikassa hyppivä romaani kertoo kommunismin romahtamisesta ja maailman muuttumisesta toiseksi. Nuoret albaanit Bujar ja Agim ovat myllerryksen keskellä kasvaessaan hukassa: ”Kenenkään ei ole pakko olla se ihminen joksi on syntynyt, vaan itsensä voi koota kuin palapelin.” (s. 9)

Kansallisuuksien ja sukupuolen ohella omaa itseä etsitään tarinoista, joita Jugoslavian hajoamisen aikoihin syöpään kuoleva Bujarin isä mielellään kertoo: ”Ja minä ymmärsin, että minun isäni oli valehtelija, kuten kaikki tarinankertojat, ja että isäni tarinoissa puhui jumalan puute, suurenhulluus joka syntyy elämän päättymisen pelosta, joka taas saa ravintonsa ihmisen syvimmästä tunteesta, tahdosta tulla kuolemattomaksi.” (s. 55)

Balkanin etniset sotkut

Parasta Tiranan sydämessä on sen kieli. Pajtim Statovcin proosa on kansainvälistä tasoa, eikä hänen toista romaaniaan lukiessa ihmettele lainkaan, miksi hänestä ollaan kiinnostuneita Suomen ulkopuolella. Tiranan sydämen kerronta on tosin hieman liian hektistä. Enempi paikoillaan pysyminen ja asioiden rauhallisempi käsittely olisi tehnyt hyvää, sillä tarinassa on huimasti potentiaalia.

Kirja on kuitenkin tekijän iän huomioiden sekä rakenteeltaan että tyyliltään hallittu. Sen hiomiseen on selkeästi käytetty aikaa ja vaivaa. Statovci kiittääkin jälkisanoissaan kustannustoimittaja Lotta Sonnista, jonka panos Statovcin auttamisessa lienee ollut merkittävä.

Balkanin alueen etniset sotkut ovat ulkopuolisille vaikeasti ymmärrettävissä, mutta Statovci onnistuu tekemään kirjoissaan niistä hyviä kiteytyksiä. Monet monimutkaiset asiat sanotaan Tiranan sydämessä yksinkertaisesti: ”Minun silmissäni Kosovo ja koko Jugoslavia oli kaaos, alkeellisten luolaihmisten kansoittama maakaistale, jonka halusin sulkea ulkopuolelleni, koska siellä kerrotut tarinat hävettivät minua, vaikka minun kansani edustaja ei ollut yhdessäkään niistä hirvittävistä teoista syyllinen.” (s. 62–63)

Kirjan keskiöön nousevat vanhempien halu kertoa tarinoita ja lapsien halu kieltää menneisyytensä. Vanhemmat takertuvat politiikan ja uskonnon varaan rakennettuun murenevaan maailmaan, jota ei ole oikeastaan enää olemassa. Lapset tuntevat hekin katkeruutta: ”Vihasin sitä mitä en voinut olla ja sitä mitä siksi toivoin läheisilleni. Toivoin, että sota syttyisi, toivoin että kotimaahani hyökättäisiin, toivoin että joku pudottaisi atomipommin keskelle Tiranaa ja tappaisi jokaisen asukkaan, tai että tulivuori purkautuisi ja laava levittäytyisi koko maan päälle.” (s. 96)

Samaa päättymätöntä tarinaa

Tiranan sydän on nopealiikkeinen. Se alkaa vuodesta 1998 ja liikkuu edestakaisin ajassa. Tapahtumat alkavat Roomasta, mutta jatkuvat pian muun muassa Albanian pääkaupungissa ja Helsingissä. Sekä Bujarille että Agimille on tärkeää tulla nähdyksi. He ovat nykyaikaisia nuoria, jotka haluavat löytää paikkansa.

Vaikka kirjan yleissävy on pessimistinen, mukana on välähdyksiä valoa. Bujar ymmärtää välillä, että todellinen onni löytyy rakkaan ihmisen läsnäolosta: ”Oli ihan sama minne me tulisimme, sillä kaikki paikat, joissa olin hänen kansaan ollut, olivat olleet koteja.” (s. 201)

Romaanin Suomeen sijoittuvissa luvuissa otetaan suorasanaisesti kantaa maatamme vaivaavaan muukalaisvihamielisyyteen ja sen aiheuttamaan pelkoon. Pajtim Statovci tuntuu ehdottavan, että kaikkien ihmisten kohtalot ovat osa samaa päättymätöntä tarinaa, eikä maahanmuuttajia tule suoralta kädeltä tuomita. Kaikki yrittävät tuoda itseään esiin omalla tavallaan, eikä oikeita tai vääriä tapoja itsensä toteuttamiseksi välttämättä ole.

Tiranan sydän on ajatuksia herättävä ja hyvin kirjoitettu kirja. Sen rakenne ei ole ehein ja harkituin mahdollinen, mutta Statovci ansaitsee taas kehuja rohkeudestaan tarttua vaikeisiin aiheisiin. Kuten Kissani Jugoslavia, myös Tiranan sydän on peloton teos täynnä iloa ja surua.

Esa Mäkijärvi

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *