Martti Anhava, Tomi Huttunen ja Pekka Pesonen (toim.): Dostojevski – kiistaton ja kiistelty

6b3eceb219c3bb4953e99a9c523f12d0_small

Kritiikki julkaistu Demokraatissa keväällä 2017.

Ääripäiden kirjailija

Martti Anhava, Tomi Huttunen ja Pekka Pesonen (toim.):

Dostojevski – kiistaton ja kiistelty

Siltala 2017, s. 255

Fjodor Dostojevskin (1821–1881) klassikon asemasta ei liene epäselvyyttä. Häneen suhtautuminen on hänen korkean asemansa huomioiden kuitenkin hieman ristiriitaista, ilmenee Martti Anhavan ja kumppaneiden toimittamasta esseekokoelmasta Dostojevski – kiistaton ja kiistelty. Vauhdikkaaseen venäläiskirjailijaan voi suhtautua monella tavalla.

Dostojevski – kiistaton ja kiistelty perustuu Venäläisen kirjallisuuden seuran ja Helsingin yliopiston luentosarjaan, joka pidettiin keväällä 2015. Siinä Dostojevskin elämää ja tuotantoa käsiteltiin eri näkökulmista. Siltalan nyt julkaisema teos pohjautuu suurimmaksi osaksi näihin luentoihin, mutta mukana on myös joitakin uusia kirjoituksia.

Dostojevski oli kirjailijana aikaansa edellä. Erityisesti hänen repaleinen ihmiskuvansa oli edistyksellinen 1800-luvulla. Monet mieltävät Dostojevskin osanneen etenkin psykologisen kuvauksen. Hän suhtautui ymmärtäväisesti huono-osaisiin. Samaan aikaan hän oli kuitenkin hyvin nationalistinen ja fundamentalistisen uskonnollinen. Hän piti venäläisiä valittuna kansana ja ortodoksista uskontoa ainoana oikeana suuntana.

Hyvän ja pahan köydenveto

Dostojevski – kiistaton ja kiistelty sisältää monien kirjoittajien tekstejä. Niiden taso vaihtelee erinomaisesta kohtalaiseen. Esimerkiksi Pekka Pesosen ja Torsti Lehtisen esseet ovat todella hyviä. Toisaalta muun muassa Martti Anhavan ja Tommi Uschanovin jutut jäävät niiden tekijöiden osaamisen huomioiden pettymyksiksi. Kaikki eivät saa kiinnostavasta aiheesta kaikkea irti.

Fjodor Dostojevski nousi kirjailijana uudelle tasolle jouduttuaan karkotetuksi Pietarista ja päädyttyään vankileirille Siperiaan. Häntä epäiltiin vallankumoukselliseksi. Noina aikoina Dostojevski oppi ajattelemaan monipuolisemmin: ”Ne lähes kymmenen vuotta, jotka Dostojevski vietti poissa kotikaupungistaan Pietarista, muokkasivat hänestä sen kirjailijan, jonka tunnemme. Hänen käsityksensä ihmisluonnosta, hyvän ja pahan dialektiikasta, kärsimyksen olemuksesta ja inhimillisten olomuotojen loputtomista muunnelmista kiteytyivät noiden raskaiden vuosien aikana.” (s. 75)

Viimeistään Siperiassa Dostojevskissä heräsi voimakas uteliaisuus ihmiseen. Hän ei koskaan lakannut ihmettelemistä yhtäältä elinvoimaamme ja toisaalta meissä vaikuttavia vastakkaisia voimia. Hänen parhaat romaaninsa, kuten Rikos ja rangaistus, Idiootti ja Karamazovin veljekset, kertovat taistelusta kahden ääripään, hyvän ja pahan, välillä. Niissä etsitään apua, joka löytyy usein uskosta. Vain harras ja pyyteetön uskominen voi pelastaa syntisen.

Aivan kuten hahmonsa, Dostojevski poukkoili henkilökohtaisessa elämässään vastuullisuuden ja vastuuttomuuden välillä. Lehtinen kommentoi esseessään Dostojevskissä ilmenneitä vastakohtia: ”Dostojevskin venäläisyys on kosmopoliittista ja nationalistista, vanhoillista ja kumouksellista, nöyrää ja valitun osastaan ylpeää. Hurjimmillaan hän väittää, että venäläiset ovat valittu kansa, joka johtaa rappeutuneen Euroopan totuuteen.” (s. 121)

Aina ajankohtainen

Kaikki eivät Fjodor Dostojevskistä pitäneet. Hänen tunnetuin kriitikkonsa oli mestarillinen kielenkäyttäjä Vladimir Nabokov (1899–1977), jonka mielestä Dostojevski ei osannut ammattiaan lainkaan. Tämä pitää jossain määrin paikkansa. Dostojevski kirjoitti huolimattomasti, kuten kaikki hänen tuotantoonsa tutustuneet tietävät. Hän julkaisi nopeasti, eikä hänen tyylinsä ollut yhtä hiottu kuin esimerkiksi aikalaisella Leo Tolstoilla.

Tolstoita ja Dostojevskiä verrattiin jo heidän eläessään toisiinsa. Heitä pidettiin saman kolikon eri puolina. Tolstoi oli aristokraattisempi ja Dostojevski kansanomaisempi. He hakivat vastauksia heitä vaivanneisiin kysymyksiin kuitenkin osaltaan samoista asioista, kuten uskonnosta.

Dostojevski oli Nabokovin mielestä tyylitön paasaaja. Venäläisistä klassikoista Nikolai Gogol ja Aleksandr Puškin olivat hänestä hyväksyttävämpiä. Dostojevski oli liian yksipuolinen keskittyessään kärsimykseen ja pahuuteen ja unohtaessaan elämän hyvät puolet.

Rikoksen ja rangaistuksen kirjoittaja oli antisemitistinen. Hänen juutalaisvastaisuutensa ja muut ikävät asiat on kuitenkin hänen puolustajiensa toimesta lakaistu maton alle. Dostojevski – kiistaton ja kiistelty tuo ne lyhyesti esiin. Monipuolisuus ja tasapuolisuus ovat kirjan parasta antia.

Mikä sitten oli todellista Dostojevskiä? Tomi Huttunen listaa esseessään aitoina hänen tekstissään pitämiämme seikkoja, kuten ”skandaaleja, kiihkoa, painostusta, houreilua, kuumeista ahdistusta, hämmennystä, nyrjähdyksiä, tolaltaan saattamista, purkauksia, kohtauksia, yletöntä riemua tai valtavaa murhetta, ääripäiden tunnetiloja; mutta ei normaalia, tasapainoista, jokapäiväistä, viileää, leppoisaa, asteittaista, ennakoitavaa tai harmonista.” (s. 196–197)

Tuntuu siltä, että Dostojevski on kiihkeytensä ja ristiriitaisuutensa takia aina ajankohtainen. Häntä halutaan lukea ja hänestä jaksetaan kiistellä. Dostojevski – kiistaton ja kiistelty on hyvä johdatus kirjailijan maailmaan.

Esa Mäkijärvi

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *