Mad Max: Fury Roadista

madmax2

Uusi Mad Max olisi voinut olla paljon huonompi. Sen edeltäjät, 1980-luvulla ilmestyneet kolme elokuvaa, ovat katsomisen arvoisia, mutta kärsivät tietystä ikääntyneisyydestä. Ne ovat teknisesti vanhanaikaisia, eikä niitä ole muutenkaan helppo ottaa tosissaan. Mad Max onkin samaa sarjaa Taru sormusten herrasta -trilogian ja Tähtien sodan kanssa: osaavien tekijöiden toimesta niiden maailmoista voidaan ammentaa kiitettävän paljon, mutta taitamattomissa käsissä tuloksena on täysi katastrofi.

Mad Maxeissa seurataan tulevaisuuden Australiassa taistelevaa ”Mad” Max Rockatanskya. Dystooppisissa elokuvissa sivilisaatio on romahtanut sodan takia. Maailma on korutonta aavikkoa, jossa viritetyillä autoilla ajavat jengit kilpailevat riittämättömistä resursseista, kuten polttoaineesta ja vedestä. Mad Maxit ovat autoista, katastrofitarinoista ja toiminnasta intoilevien ihmisten lempielokuvia. Niiden päähahmo Rockatansky esittää elämään kyllästynyttä kyynikkoa, mutta auttaa aina tilaisuuden tullen sorrettuja ihmisiä. Filmien kornin ulkokuoren alla on siis varsin tervehenkinen sanoma.

Fury Road on ensimmäinen Mad Max 30 vuoteen. Se on saanut vuolasta ylistystä ja haukkuja. Ensimmäiset liittyvät etenkin elokuvan näyttävyyteen, jälkimmäiset puolestaan filmin lähes olemattomaan juoneen ja sen feministiseen pohjavireeseen. Fury Road on kieltämättä upea. Sen aavikkomaisemat ovat henkeäsalpaavan kauniita. Riehuvan hiekkamyrskyn ja valtavien räjähdysten kaltaiset tehosteet toimivat täydellisesti, eikä äänimaailmassa ole siinäkään valittamista. Autot murahtelevat kauniisti, eikä kahden tunnin mittaisessa filmissä ole juuri tyhjäkäyntiä.

Luulisi siis, että Fury Road olisi toimintaelokuvien ystävien varauksettoman ylistyksen kohde. Niin ei kuitenkaan ole. Sen juonen yhdentekevyys voidaan vielä antaa anteeksi, sillä Mad Maxeissa ei ole koskaan ollut kyse tarinasta, vaan hahmoista ja tunnelmasta. Fury Roadin käsikirjoitus ei ole kummoinen. Rockatansky (takatukkaisen Mel Gibsonin korvaava siilitukkainen Tom Hardy) lyöttäytyy yhteen seksikkään Imperator Furiosan (Charlize Theron) kanssa taistelussa sydämetöntä Immortan Joeta (Hugh Keays-Barne) vastaan. Miehiä kuolee ja autoja tuhoutuu. Tarina päättyy vaikeuksien kautta voittoon.

Mad Max on aina ollut älytön. Fury Road ei ole uskottava, eikä sen tarvitsekaan olla. Filmin on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut sarjan luonut George Miller. Hän on tehnyt hyvää työtä viedäkseen luomustaan uuteen suuntaan. Fury Roadissa bensaa riittää, mutta vettä ei ole kuin nimeksi. Lähteitä hallussaan pitävät hallitsevat maailmaa. Asetelma on kiehtova. Mukaan ujutettu Vuvalini-niminen pelkästään naisista koostuva heimo tuo elokuvaan uutta puhtia. Fury Roadin miehet osaavat lähinnä riehua, mutta naiset tekevät töitä muuttaakseen asiat paremmiksi. Mad Max ei enää 2010-luvulla ole samanlaista machoilua kuin häpeämättömämmällä 1980-luvulla.

Siinä missä Fury Roadin Mad Max on sulkeutunut ja traumatisoitunut, Furiosa on kokemistaan vastoinkäymisistä huolimatta puhelias ja osaava. Filmi kertookin enemmän hänestä kuin Mad Maxista. Mukana on muitakin vahvoja naisia, joita menneisyyteen jämähtäneet miehet yrittävät omistaa. Fury Road on saanut rajua kritiikkiä feministisistä kannanotoistaan, vaikka ne vievät muuten liioitteluun luottavaa elokuvaa uskottavampaan suuntaan. Furiosan hahmossa on kuitenkin myös kyse jostakin yksinkertaisemmasta. Theron kommentoi The Telegraphissa: ”Hän on vahva, rikkinäinen, päättäväinen ja luottaa yhtä paljon matelija-aivoihinsa kuin viereiseen mieheen. Hänen tavoitteenaan elokuvassa on olla kuolematta. Siinä kaikki.”

Miller ottaa samassa haastattelussa kantaa neljännen Mad Maxin tekemisen vaikeuteen. Sen piti päätyä pitkän valmistelun jälkeen kuvattavaksi jo vuonna 2001, mutta syyskuun 11. päivän terrori-iskut muuttivat suunnitelmia. Hieman myöhemmin pääosaan edelleen kaavailtu Gibson joutui henkilökohtaisiin vaikeuksiin. Miller korvasi hänet nuoremmalla ja vähemmän ryvettyneellä näyttelijällä. Fury Road kuvattiin lopulta viiden kuukauden aikana Namibian syrjäisessä kolkassa. ”Elokuvan tekeminen on erittäin vaikeaa,” Miller huomauttaa The Telegraphille. ”Joten sen täytyy aina olla jotakin uutta. Muuten toistat vain samaa kaavaa.”

Vaikka Fury Road on näyttävä, jopa kaunis, Miller suosii siitä tehtyä mustavalkoista leikkausta. Se löytyy pian julkaistavalta Blu-ray-levyltä. Juuri hienojen värien kaltaiset yksityiskohdat nostavat kuitenkin Fury Roadin muiden ison rahan toimintaelokuvien yläpuolelle. Takaa-ajot, mykkäelokuvaviittaukset ja mieleenpainuvat hahmot ovat sen vahvuuksia. On ihmeellistä, että vaikeasti syntyneestä neljännestä Mad Maxista tuli näin hyvä filmi. Se tulee olemaan vahvoilla vuoden parhaan elokuvan äänestysten lisäksi palkintogaaloissa. Ei ihme, että jatko-osa The Wasteland on jo esituotantovaiheessa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *