Kuninkaan puheesta

Kuninkaan puhe on juuri sellainen elokuva, jonka voisi odottaakin voittaa tärkeimmät Oscar-palkinnot. Se sai tärkeimmät Oscarit, eli Parhaan elokuvan, Parhaan ohjauksen, Parhaan miespääosan ja Parhaan käsikirjoituksen. Asiaa ei ihmettele, kun katsoo tämän hyvin tehdyn ja poliittisesti korrektin elokuvan. Verrattuna muihin samoissa kategorioissa ehdolla olleisiin filmeihin, kuten esimerkiksi The Black Swaniin, The Social Networkiin ja The Fighteriin (eräänlaisia menestystarinoita nekin), Kuninkaan puheessa on selvästi eniten palkintopotkua.

Kuninkaan puheen menestys johtuu monesta asiasta. Ensinnäkin, elokuva toimii monella tasolla. Se on tarina änkyttävästä miehestä (Colin Firth), joka sattuu olemaan Englannin kuningas Yrjö VI. Oli kuningasinstuutiosta sitten mitä mieltä tahansa, kaikesta hermoilevasta ja pahasti änkyttävästä Yrjö VI:stä ei voi olla välittämättä. Hän on hyvin sympaattinen hahmo. Elokuva on rakennettu siten, että se valaa uskoa kuningasinstituution tärkeyteen. Toisaalta se on myös klassinen kasvutarina, jossa vaikeista lähtökohdista ponnistava mies nousee tärkeään asemaan. Alleviivaavana sanomana on, ettei vaikeinkaan menneisyys pysty kahlitsemaan määrätietoista ihmistä.

Toiseksi, Kuninkaan puheessa on onnistuneita vastavoimia. Firthin näyttelemä kuningas ja puheopettaja (Geoffrey Rush) ovat elokuvan kantavia voimia, joiden keskinäistä kahnausta seuraa mielellään. Muut henkilöt jäävät taka-alalle. Heidän kauttaan selvennetään myös kuilua, joka aukeaa kuningashuoneen ja tavallisen kansan välille. Kun kuningas ja puheopettaja ystävystyvät, osa kuilusta kuroutuu umpeen. Vahvin vastavoima löytyy kuitenkin ajasta. Kuninkaan puhe alkaa vuodesta 1925 ja päättyy toisen maailmansodan alkuun. Tuolloin valtaan nousi vahvoja valtionpäämiehiä, jotka olivat hyviä esiintymään julkisesti. Kuninkaan puheen ilmeisin esimerkki on erinomaisena puhujana ja vakuuttavana valehtelijana tunnettu Adolf Hitler. Yrjö VI taas on vässykkä ja huono johtaja, kunnes oppii esiintymään. Johtaminen on ennen kaikkea näyttelyä, kuten Kuninkaan puhe onnistuneesti esittää.

Kolmanneksi ja viimeiseksi on huomautettava, kuinka konkreettinen ja sovinnainen Kuninkaan puhe on. Se ei käsittele vaikeita aiheita, ellei änkyttämistä lasketa tällaiseksi perimmäiseksi kysymykseksi. Kuningasinstituutiota ei aseteta missään vaiheessa kyseenalaiseksi, kuten ei muuten mitään muutakaan. Jopa elokuvassa maailmalla on järjestyksensä, jossa kaikille on määrätty selkeät ja helposti määriteltävät roolit. Näytöksestä poistuvalle jää hyvä mieli, joka on tietysti eräs tärkeimmistä palkintosateen takaajista. Kun tähän hyvään mieleen yhdistetään onnistunut taiteellinen toteutus, kuten esimerkiksi mainio kuvaus ja onnistunut leikkaus, Oscarsuma on valmis. Vaikka Kuninkaan puhe ei kuulukaan vuoden parhaisiin elokuviin, niin sitä voi silti suositella kaikille.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *