George Saunders: Sotapuiston perikato

george-saunders-sotapuiston-perikato

Kritiikki julkaistu Demokraatissa keväällä 2017.

Ilojen ja surujen maa

George Saunders:

Sotapuiston perikato

Siltala 2016, s. 208

suomentanut Markku Päkkilä

Amerikkalaisen lyhytproosan erästä kiinnostavinta nimeä George Saundersia (s. 1958) saadaan lisää suomeksi. Sotapuiston perikato, alkukielellä CivilWarLand in Bad Decline, julkaistiin englanniksi jo vuonna 1996. Suomennosta saatiin odottaa, mutta kääntäjä Markku Päkkilä on tehnyt sen kanssa hyvän työn.

Sotapuiston perikato on Saundersin esikoisteos. Se sisältää novelleja ja pienoisromaanin ”Runsaudenmaa”. Kertomukset julkaistiin alun perin Harper’sin ja The New Yorkerin kaltaisissa arvostetuissa lehdissä. Saundersilla oli jo ennen kirjan ilmestymistä mainetta, mutta vasta sen myötä hän nousi todella esiin.

Sotapuiston perikadon tarinoissa esiintyvät kaikki Saundersin tavaramerkit, kuten musta huumori, filosofiset heitot ja yhteiskunnallinen kritiikki. Teksti on tasapainossa. Nopeilta kertomuksilta oppii pian odottamaan mitä tahansa. Niissä pyöritetään muun muassa Amerikan sisällissodan teemaan perustuvaa kyseenalaista teemapuistoa ja surraan vesipuiston aaltokoneessa kuollutta poikaa.

Kirjan aloittava niminovelli on erityisen kiinnostava. Saunders kirjoittaa siinä muun muassa joidenkin amerikkalaisten taipumuksesta kieltäytyä näkemästä ikäviä asioita ja halusta paeta tarkoituksettomaan viihteeseen: ”Halloween on Puistossa aina tapaus. Mainosesitteessämme sanotaan: Tule ja unohda kaikki syksyn aavemaisessa hehkussa.” (s. 27)

Saunders yllättää jatkuvasti, eikä hänen tarinoittensa aluista pysty yleensä päättelemään niiden loppuja. Kertomukset ovat usein yhtä aikaa hauskoja ja surullisia. Ne kertovat jakautuneesta maasta, jossa yksillä on paljon ja toisille ei ole mitään. Tarjotut näkökulmat ovat erikoisia: ”Kaikki on mennyt poskelleen sen päivän jälkeen kun liiskasin aallontekokoneella sen pikkupojan. En voi unohtaa niitä vedenottoaukossa kelluneita yltä päältä verisiä valkoisia uimahousuja.” (s. 50)

Jakautunut Amerikka

Monet Sotapuiston perikadon hahmot toivovat itselleen parempaa elämää. Ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää toisiaan, sillä jo vuonna 1996, kirjan ilmestyessä, jakolinjat rikkaan ja köyhän Amerikan olivat syvät. Kaikki teoksen henkilöt haluavat tulla amerikkalaiseen tapaan muistetuksi pärjääjinä: ”Niin sujahdan maailmaan äitini jalkojen välistä solakampana ja kauniimpana vauvana ja minua odottaa toisenlainen elämä, jossa olen taitava, sulava kuin kauris, voittaja.” (s. 82)

Kirjoittamista tiiviisti jatkanut George Saunders valitti The New Yorkerin artikkelissaan alkuvuodesta 2016, kuinka hänen kotimaansa on entisestään heikentynyt sekä tunteellisessa että älyllisessä mielessä. Tämä ilmiö on aina ollut Saundersin aiheena. Hänen esikoisteoksensa ei ole tältä osin vanhentunut, vaan on päinvastoin hyvin ajankohtainen.

Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen amerikkalaisten erimielisyydet ovat vain pahentuneet. Trumpin populistinen retoriikka on jakanut amerikkalaiset entistä voimakkaammin eri leireihin. Monet muistelevat nostalgisesti vanhoja hyviä aikoja, kuten myös Sotapuiston perikadon eräässä novellissa tapahtuu: ”Sinisen taivaan alla levittäytyy kaupunkini, kaupunki jossa olen asunut, kaupunki jota olen tavallani rakastanut. Muistan ajan kun talot olivat puuta, ukot kaupustelivat kärryistään kaikenlaista ja museon tienoo oli tulvamaata jossa käytiin eväsretkillä.” (s. 110)

Avoimesti yhteiskunnallinen

Sotapuiston perikadon avoimesti poliittisin teksti on sen päättävä pienoisromaani ”Runsaudenmaa”, jonka alussa ollaan äänestämässä. Pappina toimiva hahmo yrittää luoda yhteishenkeä: ”Hän sanoo että kävi miten kävi meillä on siunaus myötä. Hän myöntää, että meillä on raskas risti kannettavanamme, mutta saamme kuitenkin syödäksemme kolmesti päivässä puhumattakaan siitä että joka päivästä jää käteen nätti summa pikkurahaa vietäväksi kotiin ja puntaroitavaksi kaikessa rauhassa parakissamme josta ei peritä penniäkään vuokraa.” (s. 113)

Tällainen ei kovin vakuuttava retoriikka on tullut viime vuosina tutuksi myös meillä Suomessa. Vaikeuksissa olevat poliitikot väittävät, ettei meillä ole oikeutta valittaa, koska asiat voisivat olla huonomminkin.

Liberaali George Saunders ei tyrkytä proosassaan poliittisia näkemyksiään, mutta niitä ei ole myöskään todella piilotettu: ”Miten kaunis tämän maan on täytynyt olla joskus, kun saattoi hypätä autoon ja ostaa pussillisen hampurilaisia ja ajella missä huvitti, käydä välillä uimassa joessa tai ottaa nokoset puiden alla ilman pelkoa mutageeneistä tai siitä että pyssymiesjoukko tulee ja pidättää ja lähettää loppuiäksi Evergladesin rämeille.” (s. 151)

Saunders julkaisee ensimmäisen romaaninsa Lincoln in the Bardon helmikuussa 2017. On kiintoisaa nähdä, miten kirjailija suoriutuu pidemmästä muodosta. Lyhyessä proosassa hän on kuin kotonaan, kuten Sotapuiston perikato osoittaa. Sen julkaiseminen suomeksi on hienoa. Saundersin lukeminen kannattaa Amerikan syvällisemmän ymmärtämisen kannalta.

Esa Mäkijärvi

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *