Antti Nylén: Halun ja epäluulon esseet

Vihaisen miehen paluu

Antti Nylén: Halun ja epäluulon esseet, esseitä, Savukeidas 2010

Antti Nylén on täällä taas. Hänen ensimmäinen esseekokoelmansa, Vihan ja katkeruuden esseet (Savukeidas 2007), sai Kalevi Jäntin palkinnon. Tärkeämpää oli kuitenkin se, että Nylénin esikoisteos aloitti suomalaisen esseen uuden tulemisen. Hänen jälkeensä mainioita esseitä ovat kynäilleet muun muassa Tommi Melender, Timo Hännikäinen ja Jukka Mallinen. Heistä jokainen on muuten Savukeitaan kustantama, joten pieni turkulaiskustantamo on mainoslauseensa mukaan todella nousemassa kotimaisen esseistiikan lippulaivaksi.

Halun ja epäluulon esseet on tyylillinen hiilikopio Nylénin ensimmäisestä kirjasta. Aiheita varioidaan, mutta kirja käsittelee silti tekijänsä lempiaiheita: uskontoa, lihansyöntiä ja eri asioiden ihailua. Nylén on Suomen kenties tunnetuin Morrissey-fani, mutta uudessa kirjassaan hän paljastaa ihailevansa myös Nicoa, Robert Bressonia, nykyistä Paavia ja Anna Abreuta. Abreusta on kirjassa muuten hykerryttävä essee, jossa Nylén analysoi teinitähtien seuraamista haluamisen näkökulmasta. Kirjassa on muuten myös essee Morrisseyn takapuolesta. Nämä ovat kaksi esimerkkiaihetta, joiden käyttämisestä vain hyvin kirjoittava Nylén pääsee pälkähästä.

Sisällöllisesti kiinnostavampia ovat esseet muusikko Nicosta ja elokuvaohjaaja Bressonista. Nylén kirjoittaa molemmista niin syväluotaavasti, että kohteiden on pakko olla hänelle läpikotaisin tuttuja. Samaistuminen menee niin pitkälle, että Nylén löytäneensä Morrisseystä isänsä ja Nicosta äitinsä. Myöhemmin hän samaistuu Bressonin elokuviin, jotka ovat täynnä uskonnollisia symboleja. Nylén hurmioituu uskonnon kasvottomuuden edessä, vaikka etsiikin uusissa esseissään totuutta nimenomaan kasvoista (eli pinnasta).

Niinpä Halun ja epäluulon esseet aiheuttaakin jälleen ihastusta ja vihastusta. Moni tuskin esimerkiksi hyväksyy Nylénin perustelut katolilaisuuden puolesta ja lihansyöntiä vastaan, vaikka esseiden esittämiä kärjistyksiä vastaan onkin vaikea argumentoida. Tämä onkin Nylénin vahvuuksia. Hän kirjoittaa niin, että asioista täysin eri mieltä oleva lukijakin tulee vakuuttuneeksi. Nylénissä on jotakin samaa kuin entisaikojen saarnaajissa. Hän haltioituu kulloinkin käsittelemistään aiheista niin, että intohimo ei voi olla vaikuttamatta lukijaankin. Samalla tekstit säilyttävät tyylin, joka on täysin omintakeinen kotimaisessa kirjallisuudessa. Niinpä Melender, Hännikäinen ja Mallinen saattavat kirjoittaa hyviä esseitä, mutta Nylénin tasolle he eivät yllä.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi(at)gmail.com

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *