Shefki Kuqi – Kosovon härkä

page_1_thumb_large

Kritiikki julkaistu Demokraatissa syksyllä 2017.

Miehemme maailmalla

Mika Wickström:

Shefki Kuqi – Kosovon härkä

Tammi 2017, s. 243

Atomivoimala, Kosovon härkä, Seriffi… rakastetuimmilla jalkapalloilijoilla on monta lempinimeä. Balkanilla syntynyt Shefki Kuqi (s. 1976) nousi yhdeksi Suomen pidetyimmistä pelaajista, kiitos pelottomuutensa ja periksiantamattomuutensa. Mika Wickström (s. 1965) kertoo nyt Kuqin tarinan.

Kuqin elämäkerta Kosovon härkä on lyhyt ja rento kirja, jonka selvänä esikuvana toimii taannoinen hittiteos Minä, Zlatan Ibrahimoviç (2011). Sen tekijä David Lagercrantz antoi Ibrahimoviçin puhua ja häivytti itsensä taustalle. Wickström toimii samoihin. Vain Kuqi on esillä, eikä haastattelija ja puhtaaksikirjoittaja Wickströmin nimeä löydy edes Kosovon härän kannesta.

Kuqi on taistelija, josta on annettu Suomessa hieman yksipuolinen kuva. Hyökkääjää ei suoraviivaisen pelityylinsä takia aina otettu tosissaan. Hänen fysiikkansa oli mahtava, mutta hän ei ollut tekniikkansa puolesta maailman parhaita. Etenkin lehdistö jaksoi vääntää hänestä vitsiä: ”Musta haluttiin tehdä vähän jotain camphahmoa. Tosiasiassa mä olin Englannin-vuosinani puhdasverinen ammattilainen – ei mikään camphahmo pelaa niissä sarjoissa.” (s. 8)

Suomesta Englantiin

Shefki Kuqin perhe muutti Kosovosta Suomeen 1990-luvun alussa, Balkanin kärsiessä etnisesti motivoituneesta väkivallasta. Kuqi valitsi jalkapallon, koska se oli kaikille iästä, koosta ja väristä riippumatta yhdistävä tekijä. Lajin avulla Kuqi integroitui nopeasti Suomeen ja sai arvostusta.

Kuqi pelasi ensimmäisen aikuisten kautensa vuonna 1994 Mikkelin Kissoissa. Hän pääsi pian Veikkausliigaan, koska hänen omistautumisensa oli täydellistä. Vastaavaa ei yleensä koettu Suomessa. Kuqi ei valittanut, vaan puski eteenpäin. Hän eli ja hengitti jalkapalloa.

Kosovon härän enimmäkseen Suomeen sijoittuva alku ei ole kovin kiinnostava. Kirja vetää paremmin Kuqin siirtyessä pelaamaan Englantiin ja lyödessä siellä läpi ammattilaisena. Kuqista pidetään, koska hän on kentän ulkopuolella mukava mies ja viheriöllä esikuvallinen gladiaattori.

Teoksesta paistaa läpi Kuqin turhautuminen Suomen surkeaa jalkapallokulttuuria kohtaan. Suomi ei ole oikea jalkapallomaa, koska meiltä puuttuu vähän kaikkea. Kuqi kritisoi liian kilttejä tyyppejä, kuten Antti Muurista. Hyökkääjä arvostaa enemmän vaativia persoonallisuuksia, kuten Pasi Rautiaista, jota hän hehkuttaa vuolaasti: ”Mun mielestäni Pasia ei ole arvostettu tarpeeksi Suomessa. Hän oli erittäin vaativa ja jopa turhankin tarkka kaikista valmennukseen liittyvistä asioista, mutta se kertoi vain hänen sitoutuneisuudestaan. Hänen visionsa ja tahtotasonsa olivat vertaansa vailla.” (s. 65)

Kuqin henkinen koti löytyi kovapintaisesta Isosta-Britanniasta ja etenkin maan toiseksi ylimmältä jalkapallon sarjatasolta, jonka armottomassa maailmassa hän viihtyi hyvin. Kosovon härkä ei sisällä mehukkaita paljastuksia, mutta mukana on kiinnostavia anekdootteja esimerkiksi hämäristä pelaaja-agenteista ja tiettyjen englantilaisten seurojen vanhanaikaisesta tavasta toimia.

Kirjan kiinnostavin anti liittyykin kuvauksiin ammattijalkapalloilijan arjesta. Kuqi puhuu muun muassa harjoituksissa tapahtuneista tappeluista, jotka ”kertovat omaa kieltään siitä, millaisessa maailmassa ammattilaiset elävät. Kilpailu on hiton kovaa ja rapatessa roiskuu. Jollet pidä puoliasi, jäät jalkoihin.” (s. 83)

Raaka peli sopi Kuqille, joka antoi jo Suomessa joukkueilleen kaikkensa. Hänen tinkimättömyytensä ei jää Kosovon härässä epäselväksi: ”Pientä takapakkia tuli, kun mursin nenäni, mutta seuraavassa pelissä menin kentälle maski naamallani ja puskin heti maalin.” (s. 93)

Reissumies

Shefki Kuqi oli ammattilaisurallaan todellinen kiertolainen ja vaihtoi seuraa lähes vuosittain. Sama näyttää toistuvan nyt valmentajana. Kuqi löytää kuitenkin asiaan positiivisen näkökulman: ”Jos olisin pelannut vain parissa jengissä ja muutaman koutsin valmennuksessa, en ehkä tietäisi jalkapallosta niin paljon kuin nyt.” (s. 179)

Merkittävää kyllä, Kuqi oli ensimmäinen Suomen maajoukkueen ulkomaalaistaustainen pelaaja. Hän auttoi faneja pääsemään ennakkoluuloistaan ja ymmärtämään maailman muutosta. Hänen uransa Suomen paidassa ei ollut hohdokas, koska hän ei päässyt sen päälleen pukiessaan yleensä aloituskokoonpanoon, vaan tuli mukaan vaihdosta.

Kuten Kosovon härästä selviää, pelin seuraaminen sivusta on vaikeaa ammattilaiselle. Kuqilla on ollut loukkaantumisia, eikä hän ole aina saanut janoamaansa arvostusta. Suomessa ei ole huomioitu tarpeeksi Kuqin saavutuksia. Hän on osoittanut tasonsa Englannin ylimmillä sarjatasoilla, eikä niissä pärjätä pelkillä lihaksilla.

Kosovon härkä on lämmin, rehellinen ja kompakti kirja, joka ei kuitenkaan nouse kovin paljon jalkapalloilijoiden elämäkertojen harmaan massan yläpuolelle. Mika Wickstöm osaa kirjoittaa ja Kosovon härkä on tasaista työtä. Kuqin tarina on hieno, mutta aivan kaikkea siitä ei tässä lyhyessä teoksessa saada irti.

Esa Mäkijärvi