Timothy Snyder: Musta maa – Holokausti: tapahtumat, opetukset

9cfb6976e5e07c1364c8e64a092f7bfc

Kritiikki julkaistu Demokraatissa syksyllä 2015.

Mustia sivuja

Timothy Snyder:

Musta maa – Holokausti: tapahtumat, opetukset

Siltala 2015, s. 442

suomentanut Antero Helasvuo

Holokausti oli ihmiskunnan historian musta sivu. Se oli juutalaisten ja muiden vähemmistöjen kansanmurha saksalaisten toimesta 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alussa. Tapahtumissa kuoli natsien kaikki vainot huomioiden arviolta 14 miljoonaa ihmistä. Heistä suurin osa oli juutalaisia.

Timothy Snyderin (s. 1969) Musta maa – Holokausti: tapahtumat, opetukset käsittelee tämän hirvittävän ajanjakson syyt ja seuraukset. Hän huomauttaa, että vaikka kansanmurha johtui natsien ajatuksista ja oli heidän johtamansa, monet tappajat eivät olleet saksalaisia. Hän esittää kipeitä kysymyksiä: ”Miksi vieraat tappavat tuntemattomia? Ja miksi naapurit tappavat lähimmäisiään?” (s. 12)

Natseille ja Adolf Hitlerille vaiston tuli ottaa niskalenkki järjestä. Elämä oli heidän mukaansa loppumatonta kamppailua, jossa vain armottomimmat ja häikäilemättömimmät pärjäsivät. Vahvat selvisivät, muiden piti kuolla. Hitler kätyreineen kehitteli mielipuolista rotubiologista oppia, jonka tarkoituksena oli oikeuttaa juutalaisten hävittäminen maan päältä.

Bolševismin ja juutalaisten yhteys Hitlerin mielessä oli toisen maailmansodan (1939–1945) tärkeä syttymissyy. Snyderin näkemys, jonka mukaan Saksan sota Neuvostoliittoa vastaan ja juutalaisten hävitys kulkivat rinta rinnan, on uskottava: ”Juutalaisia ei ensimmäiseksi tapettu Berliinissä vaan Saksan vallan rajoilla idässä. Kun sodan vuorovesi vaihtoi suuntaa, tappaminen siirtyi kohti länttä miehitetystä Neuvostoliitosta miehitettyyn Puolaan ja sitten muuhun Eurooppaan.” (s. 38–39)

Antisemitistinen maailma

Antisemitismiä esiintyi 1930-luvulla suuressa osassa maailmaa, ei pelkästään Saksassa. Berliinin lisäksi muun muassa Moskovassa, Lontoossa ja Varsovassa vierastettiin tai vihattiin juutalaisia. Timothy Snyder ei yritä syyllistää. Hän huomauttaa kirjassaan, että Saksaa vastaan sotaa käyneiden maiden epäröinti ja sekava politiikka johtivat paitsi natsien nousuun, niin myös heidän rikoksiinsa.

Päätös lopullisesta ratkaisusta, juutalaisten ja muiden vähemmistöjen tappamisesta, syntyi vähitellen. Hitler oli jo 1920-luvulla syyttänyt juutalaisia kaikesta maailman pahasta ja vaatinut heidän tuhoamistaan. Kuitenkin vasta 1940-luvulla natsit tarttuivat toimeen. Heidän apunaan oli muun muassa valloitettujen maiden kansalaisia ja uuden hallinnon alle alistettuja poliiseja. Monet heistä auttoivat saksalaisia innokkaasti päästäkseen käsiksi juutalaisten omaisuuteen ja kääntääkseen huomion toisaalle omasta aiemmasta yhteistyöstään kommunistien kanssa.

Erikoista kyllä, juutalaisia suunniteltiin aluksi siirrettäväksi Madagaskariin, Ranskan hallitsemalle kaukaiselle Afrikan saarelle. Tällä tavalle heistä olisi päästy eroon. Operaatiota suunniteltiin ennen toista maailmansotaa Saksan lisäksi Puolassa ja Ranskassa. Antisemitismi riehui näissä maissa vahvana. Myöhemmin ”Madagaskariin lähettäminen” alkoi merkitä saksalaisten kielenkäytössä juutalaisten karkottamisen sijaan heidän tuhoamistaan kokonaan.

Valtiottomuus oli holokaustin tärkeä syy. Juutalaisia kuoli eniten siellä, missä saksalaiset tuhosivat valtiollisen koneiston ja toivat tilalle anarkian. Hitler rummutti rotua. Hän ei ollut kiinnostunut Saksan valtion laajentamisesta, vaan arjalaisen rodun ylivallasta. Natsit pyrkivät luomaan uuden uljaan maailman: ”Valtioiden tuhoaminen ei muuttanut politiikkaa vaan pikemminkin loi uusimuotoisen politiikan, joka mahdollisti uudenlaisen rikollisuuden.” (s. 162)

Muistutus pahasta

Mustan maan suurin ansio on sen monipuolisuudessa. Se kertoo holokaustista kattavasti ja monista näkökulmista. Suomea kirjassa ei harmi kyllä käsitellä lainkaan. Suomi luovutti jatkosodan aikaan Saksalle kahdeksan juutalaista pakolaista ja kymmeniä juutalaisia sotavankeja. Suurin osa heistä tapettiin. Suomi välttyi suuremmalta käsiensä sotkemiselta vain lähinnä sen takia, ettei maassamme sattunut asumaan kovin paljon juutalaisia.

Pienistä puutteistaan huolimatta Musta maa on kattava. Holokaustista on kirjoitettu paljon, joidenkin mielestä ehkä liikaakin. Tarvitsemmeko siis jälleen yhden sitä käsittelevän kirjan? Vastaus on kyllä. Musta maa pitää holokaustin – lähes fiktioksi muuttuneen käsittämättömän tapahtumasarjan – ihmisten muistissa. Pelkästään tästä syystä se on pakollista luettavaa kaikille.

Olisi vaarallista ajatella, että maailma joutui 1930- ja 1940-luvuilla äkillisen kollektiivisen hulluuden valtaan, ja että se toisen maailmansodan päätyttyä siitä vapautui. Asia on muistuttamisen arvoinen: ”Ei ole suurta syytä kuvitella, että olisimme siveellisesti korkeammalla tasolla kuin 1930- ja 1940-lukujen eurooppalaiset, tai sen puoleen vähemmän alttiita sellaisille aatteille, joita Hitler niin menestyksekkäästi levitti ja toteutti.” (s. 336)

Aivan kuten Timothy Snyderin edellinen suomennettu kirja, Tappotanner – Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä (2014), Musta maa on hyvin kirjoitettu. Hänen kanssaan ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä myöntääkseen, että nämä molemmat teokset ovat arvokas lisä keskusteluun toisesta maailmansodasta ja sen tapahtumista.

Esa Mäkijärvi