Whiplashista

Whiplash (2014) kertoo äärimmäisyyksiin menevästä musiikinopettaja Terence Fletcheristä (J.K. Simmons), jonka mielestä maailma on liian mukava paikka. Mukavuus johtaa keskinkertaisuuteen, jota Fletcher yrittää oppilaistaan kitkeä. Hän käyttää fyysistä ja henkistä väkivaltaa, ja vaikka hän on elokuvan muiden hahmojen tavoin stereotyyppinen, hänessä on myös inhimillisempi, uskottavampi puoli.

Fletcherin on vaikea löytää tasapainoa jazzia kohtaan tuntemansa intohimon ja silkan sadistisuuden väliltä. Hän arvostaa hyviä muusikkoja, mutta ei ole koskaan täysin tyytyväinen, vaan etsii parempaa. Opettajan erityisen huomion kohteeksi joutuu kunnianhimoinen nuori jazzrumpali Andrew Neiman (Miles Teller). Andrew on samoilla linjoilla Fletcherin kanssa. Molempien mielestä vain maailman unohtaminen ja taiteelle omistautuminen voi johtaa todelliseen suuruuteen.

Andrew ihailee Buddy Richiä, 1900-luvulla loistanutta amerikkalaista jazzrumpalia, ja on valmis mihin tahansa tullakseen suureksi. Hän rikkoo välinsä perheensä ja tyttöystävänsä kanssa. Hän ei protestoi, vaikka Fletcher käyttää häneen väkivaltaa ja kohtelee häntä muutenkin huonosti. Hän harjoittelee niin, että hiki ja veri valuvat rumpukalvolle. Palkinnoksi omistautumisestaan Andrew joutuu kuuntelemaan vanhempiaan, jotka pitävät amerikkalaista jalkapalloa musiikkia miehisempänä harrastuksena, ja opettajaansa, jonka mielestä Andrew ei pysy tahdissa.

New Yorkerin artikkelissa mainitaan, että Whiplash käsittelee temaattisesti ”ajatusta, joka on enimmäkseen hävitetty modernista populaarikulttuurista: mahdollisuutta, että epäinhimillinen, hyväksymätön käytös on joskus välttämätöntä neron synnyttämiseksi.” On selvää, että filmin sanoma on yksioikoinen. Se ei ole kuitenkaan aikansa elänyt, vaikka jazz ei enää 2010-luvulla olekaan massojen viihdettä. Whiplash sijoittuu nykyhetkeen. Siinä kuvatut opettajat ja oppilaat elävät kuplassa. Vain jazz antaa heidän elämälleen tarkoituksen ja suunnan, ja he kilpailevat päästäkseen Fletcherin oppilasorkesteriin, kykykilpailuun ja elämässään eteenpäin.

New Yorkerin elokuvakriitikko Richard Brody on jazzasiantuntija. Hän antaa kovaa kritiikkiä Whiplashille, koska sen näkemys jazzista on hänen mielestään epärealistinen ja groteski. Fletcher piinaa Andrewta, koska uskoo kärsimyksen vapauttavan rumpalin itsetyytyväisyydestä ja saamaan tämän todella paiskimaan töitä. Tietyssä mielessä käsitys pitääkin paikkansa: Andrew todella alkaa Fletcherin takia harjoittelemaan kovemmin. Se johtaa kuitenkin hänen terveytensä romahtamiseen.

On kyseenalaista, johtavatko Fletcherin opetusmetodit suuruuteen. Hän opettaa musiikillisen älykkyyden sijaan kuria, joka voi toimia orkesterissa, mutta tuhoaa improvisoinnin ja tulkinnan, jotka ovat parhaan jazzin perusta. Andrew lunastaa potentiaalinsa vasta vastustaessaan hänet jyrännyttä opettajaa ja soittaessaan yleisön edessä omiaan. Vaikuttavaa loppukohtausta ei vesitä edes se, että Andrewn kaikessa epäonnistunut isä seuraa poikansa esitystä lumoutuneena lavan sivulta. Alleviivaavuus on Whiplashin huonoin puoli. Tämä ei kuitenkaan tee elokuvasta huonoa.

Whiplashin ongelma on Brodyn mukaan se, että sen maailmankuva on nihilistinen. Muusikot eivät nauti soittamisesta. Heidän arkensa on yhtä tuskaa. Muut arvostelijat ovat olleet armeliaampia. Whiplashia on kehuttu. Filmillä on arvostelukeskiarvoja mittaavalla Rotten Tomatoes -sivulla kunnioitettavat 95 prosentin pisteet. Lisäksi Whiplash oli ehdolla viiden Oscarin saajaksi ja se voitti kolme. Elokuva onkin monessa suhteessa erinomainen. Sen kompastuskivi on keskinkertainen käsikirjoitus.

Sekä kehujat että haukkujat ovat oikeassa. Whiplash ei ole suuri jazzelokuva, mutta toisaalta se ei yritäkään olla sellainen. Sen jazz voitaisiin helposti vaihtaa mihin tahansa muuhun taiteenlajiin, kuten kirjoittamiseen, maalaamiseen tai veistämiseen. Tässä suhteessa se on stereotyyppinen ja sen hahmot ovat karikatyyrejä. Whiplash kertoo suuruuden tavoittelusta ja taiteen tekemisestä yleisellä tasolla. Se kertoo itsensä ylittämisestä ja ihmisten toisiinsa omaamasta vallasta. Se on suosionsa ansainnut.