Kun tein kuolemaa -romaanista ja -elokuvasta

William Faulkneria ei tunneta yhtä hyvin kuin kahta
muuta amerikkalaisnobelistia, Ernest Hemingwayta ja John Steinbeckia, mutta myös
hänellä useita loistavia kirjoja. Faulknerin tunnetuimmat romaanit, Ääni ja vimma (1929), Kuin tein kuolemaa (1930) ja Villipalmut (1939),
ovat sisällöltään ja tyyliltään Hemingwayta ja Steinbeckia taiteellisempia. Niitä leimaa
katkonaisuus. Faulkner on haastava kirjailija, joka ei päästä lukijoita
helpolla. Hänen tuotantonsa sijoittuu hänen kotiseudulleen, niin kutsuttuun
Syvään Etelään, jonka loistava menneisyys ja nykyinen rappio tarjoavat hyvän
taustan kirjallisuudelle. Monet myöhemmät Etelävaltioiden kirjailijat ovat inspiroituneet Faulknerin teksteistä.

Kun tein kuolemaa käsittelee Addie
Bundrenin kuolemaa ja sen jälkipyykkiä 15 henkilön näkökulmasta. Faulkner julkaisi kirjan jo
33-vuotiaana, mutta se on tekijänsä nuoruudesta huolimatta aikuinen kuvaus kuoleman
vääjäämättömyydestä ja sen vaikutuksista ihmisiin. Köyhän pienviljelijän
poismeno johtaa tragikoomisiin seurauksiin. Addien perhe, isä Ansie, veljekset
Cash ja Darl ja tytär Dewie, laittavat ruumiin arkkuun, nostavat sen muulin vetämiin
vaunuihin ja ryhtyvät kuljettamaan äitiään hänen synnyinseudulleen.

Matka on vaikea. Sen vertauskuvallisuus on yhtä aikaa hienovaraista ja ilmeistä. Henkilökohtainen kerronta johtaa herkkyyteen ja inhimillisyyteen, joka jää helposti puuttumaan auktoriteettisemmista kirjoista. Kirjasammossa todetaan: ”Matkalla
sattuu monenlaisia esteitä. Joen tulva vie sillat mukanaan ja virta on ylitettävä
uimalla, jolloin matkueen muuli hukkuu ja yksin perheen jäsen katkaisee
jalkansa. Lato, jossa perhe yöpyy, palaa poroksi, mutta eräs pojista pelastaa äidin
ruumiin liekeistä. Dramaattiset ulkonaiset tapahtumat ovat symboleja, jotka
korostavat äidin elämän alkuvoimaisuutta ja kiihkeyttä.”

Kun tein kuolemaa koostuu monista
monologeista. Ääneen pääsee myös kuollut äiti itse, mikä lisää kertomuksen unenomaisuutta. Kerronta on pirstaleista ja lukija joutuu muodostamaan
fragmenteista oman kokonaisuutensa. Henkilöiden erilaisuus johtaa konflikteihin
ja muihin käänteisiin. Ansie on päättämätön, Cash käytännöllinen ja Darl
unelmoija. Ohikulkijoilla on heilläkin mielipiteensä asioiden tolasta. Vaikka puhujat ovat köyhiä ja kouluttamattomia, heissä on viisautta ja lämpöä. Faulknerin ihmistuntemus on hänen
vahvuutensa. Kun tein kuolemaa sisältää omaperäisiä ja persoonallisia hahmoja.

Faulkner kirjoitti romaaninsa keskiyön ja aamuneljän välillä kuuden viikon
aikana. Hän työskenteli samaan aikaan sähkövoimalassa. Kirjan nimi viittaa Homeroksen runoelmaan Odysseiaan ja
Faulknerin tarinassa on kreikkalaisen tragedian tuntua. Myös Bundrenin
perhe on Odysseuksen tavoin harharetkellä. Heidän kohtalonsa ja vaiheensa muistuttavat parhaiden
kreikkalaisten tarinoiden tavoin yleismaailmallisia kokemuksia. Faulkner
kritisoi Hemingwayta ja monia muita aikalaisiaan rohkeuden puutteesta, millä hän
tarkoitti heidän hylkäävän uudistamisen ja kirjoittavan tavanomaisesti.
Väitteellä oli perusteensa, sillä Faulkner rikkoi tuotannollaan rajoja.
Hän oli samanaikaisesti filosofinen ja kapinallinen.

Näyttelijä-ohjaaja James Franco sovitti vuonna 2013 Faulknerin romaanin
elokuvaksi. Kun tein kuolemaa
julkaistiin alun perin vuonna 1930 ja kirjaa pidettiin yleisesti mahdottomana
filmata. Francon versio on puutteellinen, mutta se on kunnianhimoinen ja siinä on puolensa.
Kun tein kuolemaa -elokuvaa on
romaanin tavoin vaikea seurata. Kertomukset pakkautuvat päällekkäin, eikä
ristikuvia ja eri näkökulmia edustavia kertojia ole helppo käsittää. Filmiä ja kirjaa ajatellessaan on helppo huomata, että Faulkner aloitti uransa tekemällä runoja. Franco näyttelee todellisuudesta
vieraantunutta Darlia, jota on pidetty Faulknerin omakuvana.

The New York Timesin arvostelussa Francoa kiitetään omistautumisesta ja
moititaan liiasta kunnianhimosta. Pienellä budjetilla tehty elokuva ei voi
mitenkään paketoida kaikkia monipuolisen romaanin teemoja. Franco maksoi puolet
elokuvasta omilla rahoillaan. On lisäksi selvää, että ilman hänen nimeään sitä ei olisi esitetty Cannesin elokuvafestivaalin Un Certain
Regard -sarjassa. Kun tein kuolemaa on ensimmäinen Francon ohjaama elokuva. Näyttelijävalinnat
ovat onnistuneita, mutta muuten filmi kärsii epätasaisuudesta. Esimerkiksi kohtaus,
jossa juhta hukkuu jokeen, on amatöörimäinen. Ohjaaja olisi voinut keskittyä romaanin moraalisiin puoliin, kuten käsityksiin kuolevaisuudesta ja elämästä tragediana.

Francoa ei voi syyttää yrityksen puutteesta. Kuten The New York Timesissa todetaan, hän on viime vuosina käsitellyt
useita suuria amerikkalaisia kirjailijoita, kuten Allan Ginsbergiä, Hart Cranea
ja Cormac McCarthya. Tulokset eivät ole olleet täydellisiä, mutta ainakin
Franco saa ihmiset kiinnostumaan hehkuttamistaan tärkeistä kirjoista. Kun tein kuolemaa -romaani olisi hyvä
sovittaa minisarjaksi. Sen teemoja ei ehditä käsittelemään vajaassa kahdessa
tunnissa, vaikka Franco tekeekin lyhyessä ajassa parhaansa.