Grand Theft Auto V:stä

Syyskuussa ilmestynyt odotettu
Grand Theft Auto V on saanut poikkeuksellisen paljon julkisuutta videopeliksi.
Sen nimen tietävät nekin, jotka eivät peleistä perusta. Helsingin Sanomien arvostelija kutsui Rockstar Gamesin julkaisua erääksi
kaikkien aikojen parhaista peleistä. Sen hyvinä puolina pidettiin elokuvamaista tarinallisuutta, upeita puitteita ja tekemisen valtavaa määrää. Avointa maailmaa
tutkiessa vierähtää kymmeniä tunteja.

Grand Theft Auto V:n julkaissut
Take-Two Interactive ilmoitti, että kyseessä on nopeimmin miljardin dollarin
(noin 740 miljoonan euron) myynnin ylittänyt viihdetuote. Kahdelle konsolille
samanaikaisesti ilmestynyt GTAV
tarvitsi rajapyykin ylittämiseen vain kolme päivää. Ennätyksen edellisellä
haltijalla, sotarymistely Call of Duty:
Black Ops II:lla
, kesti samaan yli kaksi viikkoa. Vaikka Grand Theft Auto V:n tekemiseen ja
markkinoimiseen paloi rahaa, se tuottaa jo nyt voittoa.

Mistä kohkaamisessa on kysymys? Mikä Rockstar Gamesin pelissä viehättää? Se
sijoittuu Los Santosiin, idealisoituun ja ruuhkattomaan versioon Los
Angelesista. Aurinko paistaa, palmut huojuvat rannalla. Kyseessä on eräs
suurimmista peleistä. Grand Theft Auto
V:ssä
on niin paljon tutkittavaa, että se on elämän korvikkeena omaa luokkaansa.
Pelin suurin viehätys perustuu kuitenkin sen kyseenalaiseen sisältöön.

GTAV:n kolme päähahmoa ovat
rikollisia, jotka saavat rahaa muun muassa ryöstämällä pankkeja. Rikos
kannattaa -mentaliteetin takia peli on kielletty alle 18-vuotiailta, mutta
nimellinen kielto ei estä lukuisia alaikäisiä tutustumasta tuotteeseen.
Pelaajalle annetaan vapaat kädet riehua Los Santosissa. Esimerkiksi
jalkankulkijoiden päältä ajaminen ja satunnaisten ohikulkijoiden mukiloiminen
onnistuu. Myyntilukujen perusteella moni on kiinnostunut rikollisesta elämästä
turvallisessa ympäristössä.

Uusin Grand Theft Auto on sarjan
edellisten osien tavoin herättänyt kiivasta keskustelua. Sanomalehdissä ja verkossa on puhuttu siitä millaista sisältöä pitäisi sallia. ”Vaikka lapsi osaisikin pelata peliä, sen sisältö ei ole välttämättä hänelle sopivaa. Katsokaa, mitä lapsillenne ostatte,” varoitti FIGMAn toiminnanjohtaja Riku Olkkonen Ilta-Sanomissa. Väkivaltaviihteen puolustajat ja vihaajat riitelevät keskenään, eikä keskustelu ole korkeatasoista.

Eräs perustelluimmista kannanotoista julkaistiin Edgessä. Lehden mukaan merkityksen ja moraalin etsiminen Grand Theft Auto V:stä ei ole tärkeää.
Artikkelissa todetaan: ”Vääryys on vetovoima. GTAV
on amoraalinen ihmemaa, joka luo modernin maailman ennennäkemättömän
yksityiskohtaisesti ja antaa sinun tehdä sille ja siinä hirveitä asioita – arkkitehtuuri on suunniteltu sellaiseksi, että siihen lennetään koneilla ja sen
päältä ajetaan autoilla, tiet ja jalkakäytävät on rakennettu niin, että
niillä kaadetaan vanhoja miehiä ja aiheutetaan tusinan auton ketjukolareita. Se on hiekkalaatikko, joka on rakennettu hiekan heittämiseksi ihmisten silmille ja heidän lyömisekseen ämpäreillä ja lapioilla.”

Edgessä korostetaan, että kyse on tabujen
rikkomisesta turvallisessa ympäristössä. Tässä ollaan Grand Theft Autojen suosion ytimessä. Sarjan uusimman osan sisältöä,
kuten kohuttua kidutuskohtausta ja naisten esineellistämistä, ei tulisi käsitellä
kannanottona. Grand Theft Auto V on näennäisen
realistinen, mutta paljastuu nopeasti satiiriseksi. ”Don’t say nope to dope”, julistaa eräs sen hahmoista. Los Santosin asukkaat ovat karikatyyrejä, sen maailma on omamme liioiteltu versio.

Väkivaltaviihteen aiheuttamiin mahdollisiin ongelmiin puututaan parhaiten
valvomalla ikärajoja. Nykyinen sormien läpi katsominen ei ole hyväksi. Jokainen
järkevä ihminen ymmärtää, ettei moraalikäsityksiä kannata omaksua Grand Theft Auto V:n kaltaisista liioitelluista peleistä. Keskustelun käyminen on sen yksipuolisuudesta huolimatta tärkeää. GTAV on erinomaista todellisuuspakoa. Peli on iso huvipuisto, jossa on hauska rellestää. Se ei teeskentele esittävänsä oikeaa maailmaa.

Huumeista (2)

Tom Feiling toteaa teoksessaan Kuinka kokaiini valloitti
maailman
, että Langalla-televisiosarja
(2003–2008) kuvaa erinomaisesti nykyisen huumepolitiikan epäonnistumista. Väittämä pitää
paikkansa, oli sitten miten huumeiden vastainen tahansa. Feilingin mielestä aineiden laittomuudesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa käytetään valtavia summia huumeiden vastaiseen sotaan, joka ei johda mihinkään.

Viiden kauden ajan pyörineessä Langalla-sarjassa seurataan Baltimoren kaupungin
huumeiden ympärillä pyörivää elämää. Jaksoissa käsitellään tasapuolisesti huumekauppiaiden, käyttäjien, poliisien ja poliitikkojen toimia. Kaikki saavat
elantonsa huumeista. Lain molemmin puolilla olevat ovat sidoksissa
monimutkaiseen verkkoon, jonka myyminen ja kaupan estämistä vastaan taisteleminen muodostaa. Vyyhdistä ei ole helppoa ulospääsyä.

Baltimoren kaupunki sijaitsee Yhdysvaltojen itärannikolla. Se on suuri paikka,
sillä sen ja Washingtonin kuntien muodostamalla metropolialueella asuu 8,4 miljoonaa
ihmistä. Mustien enimmäkseen asuttama Baltimore kärsi 1980-luvulla
crack-epidemiasta, joka ajoi kaupungin kaaokseen, ja seuraavalla vuosikymmenellä
siitä tuli heroiinikaupan keskus. Nykyisin se on malliesimerkki hylätyn
keskuskaupungin elvyttämisestä ja sen tilanne on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi rappeutuvalla Detroitilla. Huumeongelmaa ei ole silti ratkaistu.

Muun muassa Edgar Allan Poen ja Billie Holidayn kotikaupungista Baltimoresta
ei saa 2000-luvun alkuun sijoittuvien Langalla-jaksojen perusteella
mairittelevaa kuvaa. HBO:n televisiosarjan vahvuus on sen uskottavuudessa.
Ristiriitaiset ja haastavissa tilanteissa luovivat hahmot tuntuvat aidoilta.
Huumekaupassa liikkuva valtava rahamäärä aiheuttaa noidankehän, jota poliisit
eivät pysty rikkomaan. Kun yksi iso diileri pidetään, seuraava nousee hänen
tilalleen.


Langalla
kuvaa uskottavasti etenkin poliisitoiminnan vaikeutta. Paineet
rikosten määrän vähentämiseksi ovat etenkin vaalien aikaan suuret, mikä
johtaa kepulikonsteihin muun muassa tilastojen väärentämisen muodossa. Poliisit
keskittyvät mitättömiin pidätyksiin saadakseen prosentit hyväksyttävälle
tasolle. Varovaiset isot tekijät jätetään hieman epäuskottavasti sarjan vähäisestä tuesta kärsivän ydinjoukon jahdattavaksi.

Kaikkien kuvattujen ryhmien, huumekauppiaiden, käyttäjien, poliisien ja
poliitikkojen, joukosta löytyy hyviä ja huonoja tyyppejä. Esimerkiksi
kolmannella kaudella ensiesiintymisensä tekevä poliitikko Thomas Carcetti on yhdistelmä
idealistia ja lieroa. Sympaattisella etsivällä James McNultylla on
puolestaan alkoholi- ja auktoriteettiongelma. Sarjan suosio perustuu hyvään käsikirjoitukseen
ja hyviin hahmoihin. Täytejaksoja ei ole.

Jaakko Hämeen-Anttila kirjoittaa vastikään ilmestyneessä teoksessaan Trippi
ihmemaahan – huumeiden kulttuurihistoria
: ”Huumeiden kriminalisoinnin
seuraukset eivät ole olleet toivottuja. Sen sijaan, että käyttö olisi vähentynyt,
kriminalisointi on vain onnistunut luomaan huumerikollisuudesta erittäin
kannattavan teollisuudenalan.” (s. 219) Hämeen-Anttila huomauttaa, että vaikka
alkoholin, kahvin ja tupakan kaltaisilla aineilla on terveyshaittoja, niiden käyttö
on hyväksyttävää, eikä niistä yhteiskunnalle koituvista kuluista juuri puhuta.

Feiling, Langalla-sarjan tekijät ja Hämeen-Anttila ovat jokseenkin samoilla
linjoilla. Heidän mielestään nykyistä huumepolitiikkaa tulisi muokata tai se
pitäisi muuttaa kokonaan. Ainakin mietojen huumeiden myyntiä voisi harkita.
Toisaalta kaikki korostavat kovien huumeiden vaarallisuutta ja niiden tuhoisaa
vaikutusta käyttäjiensä elämään. Aineita käytettiin yleisesti 1800-luvulla,
mutta niiden teho oli vähäinen. Nykyiset synteettiset ja suonensisäiset huumeet
aiheuttavat vakavan ongelman, jota kaupan laillistaminen tuskin ratkaisee.
Langalla-jaksoja katsomalla huomaa, ettei umpisolmun aukeamisesta näy merkkejä.