Bob Dylanista (2)

(Julkaisematon artikkeli vuodelta 2009)

Onko Bob Dylan runoilija?

Yleiskatsaus muusikon uraan ja kirjaan Hollywood Foto-Rhetoric (2008)

”It’s the difference between words on paper and the song. The song disappears into the air, the paper stays.” (B.D.)

Bob Dylanin (s. 1941) runoilijuutta on epäilty ja julistettu niin kauan kuin hän on ollut kuuluisa. Hänet tunnetaan ennen kaikkea muusikkona, joka muutti populaarimusiikin sanoituksillaan ja sävellyksillään. Hänen 1960-luvulla alkanut ja edelleen jatkuva taiteilijannuransa on pitänyt sisällään viitisenkymmentä levyä, muutaman kirjan ja radio-ohjelman juontajuuden. Levyjen taso on vaihdellut melkoisesti, mutta niiden tekijän suosio on pysynyt vankkumattomana.

Dylan on ristiriitainen hahmo. 1960-luvulla hän hylkäsi asemansa folk-vastakulttuurin johtohahmona ja ryhtyi soittamaan sähkökitaraa. Hänen laulunsa eivät enää käsitelleet yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita, vaan kääntyivät sisäänpäin. Sekavien, surrealistisesti polveilevien laulujen jälkeen oli vuorossa yksinkertaisempien kappaleiden kausi. Niitä seurasivat kristillisvaikutteiset levyt, joiden jälkeen Dylan palasi taas ”tavallisen” musiikin pariin. Viime aikojen Dylan-lauluja ovat leimanneet lainaukset. Lauluntekijä on lainannut tai varastanut ahkerasti menneiltä muusikoilta, ammentaen mm. blues-perinteestä.

Joka siirtymävaiheessa Dylan on onnistunut suututtamaan monia. Hän on taiteilijana hämmästyttävän monipuolinen. Välillä suunnanmuutokset ovat menneet metsään, mutta Dylan on yhtä kaikki onnistunut säilyttämään ikonisen asemansa. Dylan-faneja löytyy kaikkialta ja he ovat viimeiseen saakka hänen puolellaan. Vihamiehetkin ovat yhtä intohimoisia.

Dylanin kirjatuotanto on rajoittunut muutamaan teokseen. Hän on maininnut, että teki uransa alkuvaiheessa tietoisen valinnan kirjallisuuden ja musiikin välillä, keskittyen jälkimmäiseen. Valinta osui oikeaan. Kokeellinen runokirja Tarantula (1966) ei saanut yhtä ylistävää vastaanottoa kuin 1960-luvun puolivälissä ilmestyneet äänilevyt. Sen jälkeen saatiinkin odottaa. Dylanin itsensä kynäilemä elämäkerta Chronicles ilmestyi 2005. Vuoden 2008 lopussa ilmestyi Dylanin runoja ja Barry Feinsteinin valokuvia sisältävä Hollywood Photo-Rhetoric – The Lost Manuscript.

Hollywood Photo-Rhetoricin runot on kirjoitettu vuonna 1966, siis samoihin aikoihin kuin Tarantula ja ehkä Dylanin paras levy Blonde on Blonde. Julkaisemattomat tekstit löytyivät arkistojen uumenista. Proosarunot kuvaavat erinomaisesti tekijänsä silloista luomiskautta. Ne ovat sekavia, surrealistishenkisiä ja poukkoilevia. Dylan on oma itsensä. Hän seikkailee teksteissään omassa päässään ammentaen sieltä amerikkalaista ja yleistä mytologiaa, tekee kunniaa menneisyydelle ja ajattomuudelle.

Tekstejä ja saman aikakauden lauluja yhdistää se, että niihin on samanaikaisesti helppo ja vaikea saada otetta. Laulujen ymmärtämistä helpottaa tietysti tarttuva melodia, pelkkien tekstien tulkinta on vaikeaa. Silti kirjoittaja-Dylan puhuttelee lukijaa, vaikka teksteissä ei näyttäisikään olevan järkeä. Runot ovat tulkinnanvaraisia; niiden rikkauden käsittelyn vastuu jää usein yksinomaan lukijalle. Tämä vahvistaa omaa käsitystäni Dylanista omaperäisenä runoilijana.

Hollywood Photo-Rhetoricin tapauksessa tulkintaa helpottavat valokuvat. Nekin kuvaavat Dylanin hipaisemaa rapakon takaista sielunmaisemaa näyttelijöineen, maisemineen, Hollywood-kyltteineen ja amerikanrautoineen. Vaikka runot ja Feinsteinin valokuvat eivät alkujaan kuuluneet yhteen, niin yhteen laitettuina ne kommentoivat toisiaan. Niiden dialogi ei ole sulkeutunutta; ei-amerikkalainenkin saa teksteistä ja asetelmista nautintoa. Mikään ei ole sitä miltä vaikuttaa. Dylan liikkuu runoissa yllättäviin, mielenkiintoisiin suuntiin. Ne ovat puhdasta lyriikkaa mielleyhtymineen ja tarkkoine maisemineen. Ajatus ei katkea, se virtaa. Bob Dylan on näissä runoissa yhtä paljon runoilija kuin lauluissaankin.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi(at)gmail.com

Raúlista

Eilen kirjoitettiin jälleen yksi luku jalkapallohistoriaa, kun espanjalainen Raúl González Blanco voitti seuransa Schalke 04:n kanssa Saksan Liigacupin voitettuaan paikalliskilpailija Borussia Dortmundin. Etunimellään Raúl tunnetun hyökkääjäpelaajan ura on täynnä suuria saavutuksia. Hän on voittanut seurajoukkuetasolla Espanjan jalkapallosarjan La Ligan kuudesti (1995, 1997, 2001, 2003, 2007 ja 2008), Espanjan Supercupin neljästi (1997, 2001, 2003 ja 2008), Mestarien liigan kolmesti (1998, 2000 ja 2002) ja Saksan cupin kerran (2010). Tässä on vain osa hänen saavutuksistaan. Koska jalkapallo on kuitenkin tulosurheilua, niin Raúlin pitää vielä mainita tehneen Real Madridille kaikkiaan 323 maalia, Schalke 04:lle 19 maalia ja Espanjan maajoukkueelle 44 maalia. Hänet muistetaan myös eurooppalaisen seurajoukkuekilpailun Mestarien liigan kaikkien aikojen parhaana maalintekijänä.

Raúl on 34-vuotias, joten hänen uransa on jo ehtoopuolella. Hän on jo lopettanut maajoukkueensa ja jättänyt kasvattajaseuransa Real Madridin pelatakseen uransa todennäköiset viimeiset vuodet saksalaisessa Schalke 04:ssä. Vaikka ura maailman suurimmassa seurajoukkueessa Real Madridissa ei loppunut tyylikkäästi, kun Raúl päästettiin lähtemään suurimmitta seremonioitta, niin häntä tullaan aina pitämään yhtenä Espanjan pääkaupunkiseuran kaikkien aikojen suurimmista pelaajista. Raúl on legenda. Hän on herrasmiespelaaja ja tyylikäs jalkapalloilija, joita rahaa suurimpana arvonaan nykyään pitävässä jalkapallomaailmassa on valitettavan vähän. Hän kantoi Real Madridin paitaa kunniakkaasti ja arvokkaasti. Raúlin lempinimi El Siete viittaa hänen koko uransa käyttämäänsä pelipaitaan numero seitsemän.

Raúlin ura alkoi paikallisessa C.D. San Cristóbal de los Ángelesin joukkueessa. Kyseessä on pienehkö työläisnaapurusto, joka sijaitsee Madridin suurkaupunkialueen laitamilla. Hyökkääjä otti San Cristóbal de los Ángelesissa ensimmäiset askeleensa jalkapalloilijana, mutta ura lähti toden teolla lentoon vasta Atlético Madridin palkatessa hänet nuorisojoukkueeseensa. Atléticon silloinen presidentti Jesús Gil teki kuitenkin erään elämänsä suurimmista kömmähdyksistä, kun hän pian Raúlin saapumisen jälkeen päätti sulkea koko nuorisoakatemian auttaakseen talousvaikeuksiin joutunutta seuraansa. Näin lupaava nuori hyökkääjä pääsi siirtymään Real Madridiin. Matka kävi Cadete-nuorisoryhmästä ensin Juvenil C:hen, sitten Juvenil B:hen ja Juvenil A:han. Kaikilla ikätasoilla Raúl pisti maalintekoennätykset uusiksi.

Ammattilaisura alkoi vuonna 1994. Raúl oli tuolloin 17-vuotias ja pelasi Real Madrid C:n joukkueessa. Nuorukainen paukutti 13 maalia seitsemässä pelissä ja niinpä hänet nostettiin nopeasti Real Madridin ykkösjoukkueeseen. Hän korvasi erään seuran kaikkien aikojen suurimmista pelaajista, Emilio Butragueñon. 17 vuoden ja 124 päivän ikäisenä Raúlista tuli kaikkien aikojen nuorin Real Madridin edustusmiehistön pelaaja. Hän saalisti ensimmäisessä pelissään syötön ja teki ensimmäisen maalinsa jo toisessa virallisessa ottelussaan. Ensimmäinen maali tuli sopivaan paikkaan, kun Real Madrid pelasi kotonaan paikalliskilpailija Atléticoa vastaan. Raúl saalisti ensimmäisen kautensa aikana yhdeksän maalia ja auttoi joukkueensa Espanjan mestariksi.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana Raúl sai tasaisesti peliaikaa. Samalla hänestä tuli eräs eurooppalaisen seurajoukkuejalkapalloilun suurimmista nimistä. Menestystä tuli niin Espanjan sarjassa, Euroopan seurajoukkuekilpailuissa kuin Espanjan maajoukkueessakin. Tänä aikana Raúl muodosti legendaarisen Real Madrid -kärkiparin ensin Fernando Morientesin ja sitten Ronaldon kanssa. Vuonna 2003 hänet valittiin Real Madridin kapteeniksi. Tässä asemassa hän pysyi aina vuoteen 2010, kunnes hänet kaupattiin saksalaiseen Schalke 04:ään. Espanjalaisjoukkueen fanit eivät siirrosta pitäneet. Olihan Raúl jo saavuttanut legendaarisen maineen. Ura kuitenkin jatkuu edelleen ja toivottavasti kruunautuu vielä muutamalla maalilla ja pokaalilla. Raúl nähtäneen kuitenkin tulevaisuudessa työskentelemässä Real Madridin organisaatiossa. Sinne hän on enemmän kuin tervetullut.

A.W. Yrjänä: Angelus

Aikalaiskritiikkiä

A.W. Yrjänä: Angelus, runoja, Johnny Kniga 2010

Muusikko-runoilija A.W. Yrjänän runoprojekti on edennyt viidenteen osaansa. Yrjänän runokokoelmien alkukirjaimista muodostuu lause ARS MAGNA. Se on latinaa ja tarkoittaa ”suurta työtä”. Latinaksi ovat yksittäisten kirjojen nimetkin, eli Yrjänä tavoittelee tässäkin suhteessa korkeampaa todellisuutta. Projekti alkoi kolmella mytologishenkisellä kirjoilla, jotka olivat Arcana, Rota ja Somnia. Ne olivat vaikeahkoja kokoelmia, jotka liikkuivat paljon lukeneen ja kokeneen Yrjänän kieltämättä kiinnostavissa mielenmaisemissa. Neljäs kokoelma, Mechanema, säilytti aiempien runojen mytologiset elementit, mutta laajensi ilmaisua arkipäiväiseen suuntaan.

Angelus on Yrjänän selkeästi yhteiskuntakriittisin kokoelma tähän asti. Mukana on Mechanemasta ja aiemmasta tuotannosta tuttuja arkipäiväisiä ja korkealentoisia aiheita, mutta pääpaino on tässä hetkessä. Yrjänä ei koskaan ole välittänyt nykymenosta, vaan elänyt mielellään kirjojen, musiikin ja muun taiteen maailmassa. Hän on kertonut ihailevansa Pentti Saarikosken runojen vaivatonta ja samaan aikaan älykästä tarinointia. Tätä tyyliä hän itsekin toteuttaa. Tuloksena syntyy erikoinen yhdistelmä alatyyliä ja ylätyyliä, maata ja taivasta, josta ei voi Saarikoskea lukuun ottamatta vetää yhtäläisyysmerkkejä yhteenkään suomalaiseen runoilijaan.

Angelus hyökkää kirjoittajansa käsittämättömäksi ja vastenmieliseksi käsittämää yhteiskuntaamme vastaan. Sen runoissa seikkailee yksilöitä, jotka kärsivät henkilökohtaisista ongelmista (Ja aamut on yhä kaihon saartamat / kun muistaa vain kaiken, mistä tietää, / ettei se ole tapahtunut / ja kammoaa elämäänsä kuin hidasta tukehtumista) mutta jaksavat joissain tapauksissa silti taistella epäinhimillistä maailmaa vastaan (Liput liehuvat / vallankumouksen runous täyttää laaksot / ihanalla aamukasteella / sotilailla kukkia hiuksissa / sortaja on kaatunut).

Samaan tapaan kuin esimerkiksi niin ikään runoutta ja musiikkia tehnyt Leonard Cohen, niin juuri musiikki on Yrjänän äidinkieli. Runous on sivuprojekti, mahdollisuus puhua laulujen ulkopuolisista asioista. Angelus on vihainen kirja. Se on täynnä vallankumousta, vihaa ja satunnaista kirkkautta. Se on Yrjänän aiemman tuotannon kaltainen, eli välähdyksiä loistavasta runoudesta. Katkelmat jäävät kuitenkin edelleen katkelmiksi, koska kokonaisuus ei ole yksittäisten hienojen hetkien veroinen. Kun Yrjänä kirjoittaa ”Katkelmia ja väläyksiä kaikki / eikä Jumala lähetä ohjeita / hän lähettää profetian, mysteerin, kaaoksen siemenet”, hän todella tarkoittaa sitä. Jossain Angeluksen takana välkkyy korkeampi todellisuus ja klassikon aseman ansaitseva runokirja, joka Yrjänältä on kuitenkin edelleen kirjoittamatta.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi(at)gmail.com